Hädin tuskin täysi-ikäisenä jouduin sydänsurujen uhriksi. Ymmärtäväinen kaveri löi käteen lohduksi skottilaispullon lisäksi Amigansa ja kolme peliä. Yksi niistä oli Warhead.
Vuosi 2045 oli ihmiskunnalle katastrofi. Tyhjästä ilmestynyt avaruusarmada syyti kiertoratapommituksin tuhansien megatonnien edestä kamaa ennen niin sinisen planeetan kamaraan. Pommitukset ja niitä seurannut ydintalvi lähes tuhosivat sivilisaation ja yli kolmanneksen Maan väestöstä.
Mutta siriuslaiset, kuten nyttemmin tiedämme, aliarvioivat ihmisten sinnikkyyden, sopeutuvaisuuden ja yhteistyökyvyn ulkoisen uhan edessä. Kansallisvaltiot katosivat hetkessä ja tilalle tuli yhteinen puolustusorganisaatio, Maan nyrkki (Fist of Earth). Nyt 12 vuoden jälkeen emme tiedä, miksi siriuslaiset eivät ole vielä palanneet viimeistelemään työtään, mutta tehtävämme on pitää huoli siitä, että he eivät koskaan palaa kotiinsa, kun tulevat.
Vihollinen: ötökät. Mahdollisesti Maan hyönteisten sukuisia, hiiren kokoisia niveljalkaisia, jotka yksinään eivät ole pillerinpyörittäjää älykkäämpiä, mutta muodostavat yhteisöälynä tietoisuuden. Tehtävä: pyyhkiä ne galaksista ja nukettaa niiden kotiplaneetta, kunnes se loistaa pimeässä, jolloin sitä on helppo ampua lisää.
Miehet rautaa, alukset polygoneja
Warhead oli jo introsta lähtien omassa luokassaan, kuin tiukan realistinen sotilaslentosimulaattori lentoaiheisten räiskintöjen joukossa. Yksinkertainen, vihermustaruudulla skrollaava introteksti ylimaallisen uhkaavine musiikkeineen ja muutamalla shokeeraavalla stillikuvalla maustettuna räjäytti pään: nämä ötökät on tuhottava viimeiseen tuntosarveen!
Maan hävittäjä, FOE-57 Warhead noudatti niin tiukasti Newtonin lakeja kuin silloisilla laskutehoilla pystyi. Sitä lennettiin kääntämällä hiirellä (!) nokka oikeaan suuntaan ja ohjailemalla työntövoimaa eteen tai taakse hiirennapeilla. Raaka päämoottori vei tottumattoman muutaman sekunnin poltolla ja hiiren vähäiselläkin holtittomuudella täysin hallitsemattomiin nopeuksiin kieppumaan miten sattuu. Apuna oli lukuisia autopilotteja erittäin usein tarpeen tulleesta yksinkertaisesta pysähtymisestä ja vakauttamisesta kohteen automaattiseen seurantaan ja torjuntaan.
Pääaseina oli ohjuksia. Vaikka ne kiihtyivät aluksia paljon paremmin, tavallisilla taistelunopeuksilla piti todella miettiä, millaisesta nopeus- ja vektorierosta kannattaa yrittääkään laukaista. Pian siihen sai vaistomaisen tuntuman ja omalaatuisuudestaan huolimatta onnistuminen toi vähintäänkin yhtä suuren tyydytyksen kuin LaGG:in niittaaminen tykillä.
Erilainen edelläkävijä
Jäyhän sotilaallisista, vakavan realistista asetelmistaan huolimatta Warheadin tehtävät olivat tulvillaan kieliposkisuutta ja sisäpiirin vitsejä scifikirjallisuuden ystäville.
Kunniamaininnan ansaitsee suosikkimörkö Berzerker, hatunnosto Fred Saberhagenin kuuluisahkolle scifisaagalle. Ilman tämän uhkaavan ja samalla hersyvän huvittavan, kilometrien pituisen tappajasikarisivujuonipahiksen panosta Warheadin persoonallisuudesta olisi puuttunut paljon.
Glyn suosi hyvin käsikirjoitettua, mutta tiukan lineaarista kampanjaa, ja pieninkin moka tehtävässä tiesi armotonta uudestaan yritystä. Glyn ei selitellyt tai paljastellut siriuslaisista sen kummempaa, vaan piti ne loppuun asti kasvottomina Starship Trooper -vihollisina.
Jos Warhead tietyllä tapaa tuntuu prologilta johonkin suurempaan, sitä se todella myös oli. Suurin osa lienee jo kuvauksesta arvannut, että Warhead oli prototyyppi I-Warille ja Edge of Chaosille. Wing Commanderin ja Tähtien sotien avaruusoopperamaisen lentokoneräiskinnän puuduttamalla alalla Glyn iski jälleen tyhjästä ja kovaa.
Vanha taistelukärki on yhä vireessä
Glyn Williams/Activision
Minimi: WinUAE, Steem tai vastaava (muita ei testattu)
3D-tuki: Steem tukee kuvanpehmennystä
Testattu: Barton 3200+, 512 Mt, Radeon 9600XT
Amiga on epäkunnossa ja Warhead-levyt hävinneet, mutta pelin oikeuksien haltija, Glyn Williams antoi suomalaiselle retrosivustolle Pelikapselille (koti.mbnet.fi/ktalo/kapseli) oikeuden jakaa Warheadista sekä Amigan että Atari ST:n levyimageja.
Amiga-emu WinUAE pyörittää perusasetuksilla Warheadia nikottelematta ja näkymä on tyypilliseen tapaan lomitettu, mutta raikkaan selkeä koko ruudullekin venytettynä. Joka toisen vaakaviivan mustuus vihreävoittoisena tavallaan jopa sopii Warheadin militariascifitunnelmaan.
Ikävä kyllä osa äänisampleista menee pelkäksi rätinäksi ja häiriöääneksi, vaikka kuinka WinUAE:n asetuksia virittelisi. Suurin sääli tämä on mahtavan alkumusiikin kanssa, joka on ensimmäinen kiihkomielisen nostalgia- ja tappohengen kohottaja. Mutta ei: jytinää, ritsräts, jytinää, ruisrääkkä...
Vaikka grafiikka ja äänet ovat ST-versiossa tasaisesti hiukan huonompia, Steemin emulaatio kokonaisuutena sujuu paremmin. Asetuksissa pitää käyttää vanhempaa TOS 1.26 (UK) -käyttöjärjestelmää tai näkee toistuvia bus error -tilttejä. Steemin etulyöntiasemana on myös DirectX-tuki, jonka reunanpehmennysfiltterin takia alun perin hiukan pökkelömmät grafiikat eivät haittaa niin paljon kuin luulisi. Äänet ovat tasaisen keskinkertaiset.
Ikävästi kummassakin alkumusiikin jälkeen heti seuraavaksi tärkein nostalgian kulmakivi, Berzerkin kumean uhkaava teollisuuskolina, on mitäänsanomatonta mopon pörinää.
Warhead on edelleen voimissaan. Grafiikka ei pärjää muistoille, mutta pelattavuus on yhä tallella. Vanhat vaistot iskivät päälle ja ötököille tuli vedettyä kuonoon kirjaimellisesti apinan raivolla kahdessa illassa.
