Ruudun takaa: Bongaa Suomi

Suomalaisia on kaikkialla, minä tapasin taannoin vanhoja koulukavereitani Auschwitzin keskitysleirillä. Suomeen ja suomalaisiin törmää myös sarjakuvissa.

Yksinkertaisin tapa saada Suomi näkymään sarjakuvassa on tietysti pyytää jotakuta ulkomaan kuuluisuutta piirtämään jotakin Suomeen liittyvää. Tunnetuin esimerkki tällaisesta lienee Don Rosan taiteilema Aku Ankka -tarina Sammon salaisuus, joka syntyi Ankan Suomen-toimituksen toiveesta. Suomen lisäksi sarja on ilmestynyt muun muassa Ruotsissa, Brasiliassa, Indonesiassa ja Yhdysvalloissa (http://coa.inducks.org).

Amerikkalaisen WildStormin lehdissä Suomi on viime aikoina ollut näyttävästi esillä. Warren Ellisin kirjoittaman ja Bryan Hitchin kuvittaman The Authority -sarjan ensimmäisessä kokooma-albumissa ilkiöiden ilma-alukset pommittavat Helsinkiä, mutta onneksi yksi sarjan supersankareista, Apollo, antaa aseveliapua.

Vielä näkyvämmin Suomi on mukana saman kustantamon StormWatch: Team Achilles -sarjan tapahtumissa. Sarjaa kirjoittaa Micah Ian Wright, piirtäjiä sarjalla on useita. Yksi StormWatch-tiimin uusista jäsenistä on Hyvinkäältä kotoisin oleva Jukko Hämäläinen. Revityn näköinen ase-ekspertti Jukko kertoo olleensa "osasto Karhussa" ennen kuin ne kaikki tapettiin. Lisäksi hän laukoo englanninkielisen tekstin seassa kirosanoja aidolla äidinkielellään. Mahtaa amerikkalaista lukijaa moinen eksotiikka ihmetyttää. Minullekin ensimmäinen eteeni töksähtänyt suomikirosana oli liki veret seisauttava kokemus.

StormWatch suomettuu totaalisesti tarinassa Talvisota (The Winter War, StormWatch: Team Achilles -8), jossa kerrotaan Jukon sankarillisesta taistelusta itsevaltiaaksi noussutta veljeään Lemminkäistä vastaan. Sodan seurauksena Suomi julistetaan supersankarittomaksi vyöhykkeeksi, jonne Jukollakaan ei ole enää asiaa. Siksi hän vie vielä viimeisen kerran kukkia veljensä Lemminkäisen, rakastettunsa Kyllikin ja ystävänsä Pekka Viljon haudoille Rajamäellä...

Myös Egmontin juuri julkaisemasta japanilaisesta Anira Tanemuran tyttösarjasta Time Stranger Kyoko löytyy Suomi-viite. Koko sarjan sankaritar, prinsessa Kyoko, on nimittäin sukunimeltään Suomi. Japanilaisten Muumi-innostuksen hedelmää, kenties.

Bongaa kilpailu!

Kerro sähköpostilla (wallu@pelit.fi), missä ulkomaisessa sarjakuvassa olet tavannut suomalaisia hahmoja. Parhaat vinkit palkitaan sarjisalppareilla!

Suomi-sarjiksia

Aku Ankka: Sammon salaisuus, Don Rosa, Helsinki Media, 1999

The Authority: Relentless, Ellis, Hitch, ym., WildStorm, 2000

StormWatch: Team Achilles -1-23, Wright, Portacio, ym., WildStorm, 2002-2004

Lisää aiheesta