Jo pitkään on käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä on America's Best Comics -sarjan Alan Moore -julkaisuista paras. Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigaa kehuvat kaikki, Prometheaa muutama, mutta meitä vanhoja Hill Street Blues -tv-sarjan kasvatteja lämmittää erityisesti tieteispoliisisarja Top 10.
Alan Moore ei käsikirjoittajana esittelyjä kaipaa. Sellaiset sarjakuvan perusteokset kuin V for Vendetta (suomeksi Egmontin juuri upeasti julkaisemana V niinkuin Verikosto), Watchmen ja From Hell (Helvetistä, Like, 1994-1997) kuuluvat jo joka pojan sarjakuvayleissivistykseen.
Alkuperäinen, 12-osainen Top 10 -lehtisarja ilmestyi vuosina 1999-2001. Sarja kertoo Neopolis-nimisen kaupungin poliiseista. Mielenkiintoiseksi sarjan tekee sen fiksusti vinksahtanut maailma, jossa mikään ei hämmästytä ketään, paitsi lukijaa. Läpinäkyvä naisetsivä ratkoo rikoksia sulassa sovussa koirapäisen robottikersantin kanssa. Mooren käsikirjoitus on osaava ja oivaltava, mutta erityisen osaava on muu tekijätiimi etunenässään piirtäjä Gene Ha.
Sarja poiki viisilehtisen jatko-osan (Smax, 2003-2004), mutta se jäi kaikessa mielikuvituksellisuudessaankin jollain lailla etäiseksi. Ehkä siitä syystä, että muutamaa vuotta aikaisemmin alkuun pantu Fables (Vertigo, 2002-) teki samankaltaisen saturealismin paljon paremmin. Tai siksi, että Gene Ha ei piirtänyt tätä sarjaa, vaan siitä vastasi Top 10:n kakkospiirtäjä Zander Cannon.
Pioneerien paluu
Tänä syksynä Top 10 nousee tuhkasta. Kovakantisena julkaistu, Mooren itsensä kirjoittama ja Han piirtämä Top 10: The Forty-Niners kertoo ajasta, jolloin Neopolista vasta rakennettiin. Eletään toisen maailmansodan jälkeistä mielikuvitusaikaa, jolloin Amerikka haalii kaikki natsitiedemiehet riveihinsä samalla, kun uudelleensijoittaa sodassa palvelleet super- yms. mielikuvitussankarinsa Neopolis-nimiseen kaupunkiin.
Kirjan nimi The Forty-Niners viittaa Kalifornian vuoden 1849 suureen kultarynnäkköön, jolloin suurin osa Pohjois-Amerikan silloisesta miesväestöstä hyppäsi ratsuille, rattaille ja muille menopeleille ja suuntasi matkansa halki kesyttömien erämaitten Kalifornian kultamaille rikastuakseen siellä kertakaivuulla. (Enemmän aiheesta esimerkiksi Richard S. Wheelerin mainiossa romaanissa Sierra). Samanlaisessa pioneerihengessä ja hurmoksessa Neopoliksen uudet asuttajat muuttavat tuoreessa Top 10 -kirjassa kaupunkiinsa. Ja siellä, kuten 1800-luvun Kaliforniassa, on toden totta poliiseille sosiaalinen tilaus.
Neopoliksen tuleva poliisipäällikkö Steve Traynor eli Jetman astuu uutuudessa ensimmäistä kertaa kaupunkiin vielä lempinimeä Jetlad kantaen. Toinen kirjan päähenkilö on amerikkalaisten puolelle sodan melskeissä siirtynyt saksalaisässä Leni Muller, lempinimeltään Lufthexe. Mukana on kirjava joukko muita uudisasukkaita biomuunnelluista eläimistä unkarilaisiin maahanmuuttajiin, jotka eivät siedä auringonvaloa ja joilla on verenperintönä himo vereen. Murhista, aikakoneista ja ihmissuhteista syntyy keitos, josta todella nauttii.
Mooren ja Han lisäksi on annettava erityinen ansiomerkki kirjan värittäjälle Art Lyonille. Kirja on väritetty akvarelleilla (tai akvarelliohjelmalla) vanhahtavilla, murretuilla ruskeilla ja siniharmailla, jotka tekevät kuvista kuin muistorikkaita, vanhoja valokuvia.
Kaiken kaikkiaan komea opus!
Eikä siinä kaikki
Top 10 saa jatkoa myös lehtiversiona. Viisiosaista Beyond the Farthest Precint -sarjaa ei kirjoita Moore itse, vaan tilalle on palkattu Paul Di Filippo. Siis kuka, kysyn minä. Pauldifilippo.com antaa osviittaa kirjailijasta, jolla on mieltymystä populaariaiheisiin, mutta Top 10 -sarja taitaa olla hänen ensimmäinen sarjakuvakäsikirjoituksensa. Sarjaa piirtää persoonaton, mutta peruspätevä Jerry Ordway, joka on piirtänyt muun muassa Tom Strongia ja Teräsmiestä. Ensimmäisten osien perusteella sarja kyllä kalpenee Forty-Ninersin rinnalla, mutta fanipoika lukee tätäkin suu mutrussa.
Top 10
The Forty-Niners, America's Best Comics, 2005, 24,99 dollaria
Beyond The Farthest Precint, -1--5, America's Best Comics, 2005, 2,99 dollaria
