Artikkeli on luettavissa Pelit.fi:ssä 8.1.2009.
Vanhaan hyvään aikaan konsoleista tehtiin vain yksi malli, eivätkä eri valmistuserien erot näkyneet pelaajille mitenkään. Nykyään kaikki on toisin.
Sony, Microsoft ja Nintendo ovat omaksuneet kännykkäteollisuudesta tyylin, jossa samasta koneesta julkaistaan pienillä muutoksilla rinnakkaisia versioita.
Ideana on myydä sama kone liki vanhalla hinnalla, mutta jättää ostajalle tunne, että rahoilleen saa enemmän vastinetta. Hintaa laskettaessa valmistuskustannuksia karsitaan tekemällä alkuperäiskoneesta riisuttu karvalakkimalli. Enää ei konsoleita ostaessa pidä päättää vain fanitettavaa merkkiä, vaan ostaja joutuu pohtimaan jopa mallien eroja.
Nintendolta on jopa vaadittu parannettua Wii-mallia, jossa alkuperäinen 500 megan muisti korvattaisiin suuremmalla. Wiin nettikaupan täyttyessä ladattavista peleistä ja virtuaalikonsolin retroklassikoista, peliharrastajilta on alkanut tallennustila loppua. Nintendo ei ole tekemässä Wiistä uutta mallia, sillä kilpailijoista poikkeava, yhden version politiikka sopii Wiin massamarkkinahenkeen.
Microsoftin konekolmikko
Mallitilanne on sekavin Microsoftin leirissä, jossa myynnissä ovat yhtä aikaa Arcade-, Pro- ja Elite-versiot. Konekolmikko juontaa juurensa Microsoftin huonosta suunnittelupäätöksestä. Kiintolevyllistä Xboxia käytettiin mediasoittimena ja warepelien alustana, mutta moinen haluttiin estää Xbox 360:n kohdalla. Modaamisen vaikeuttamiseksi kiintolevytuki jätettiin vaihtoehtoiseksi.
Xbox 360:n halvimmassa perusversiossa, Arcadessa, ei ole lainkaan kiintolevyä. Pelit tallennetaan vanhanaikaisesti muistikortille. Arcaden ainoana tarkoituksena on myydä Xbox 360 -konsoli mahdollisimman halvalla.
Liven täysmääräinen käyttö vaatii kiintolevyn, sillä levylle asennetaan netistä imuroitavat demot, päivitykset ja nettikaupan maksulliset pelit. Muutaman nettipelin kentät ja muut lisämateriaalit vaativat toimiakseen kiintolevyn, joten Arcadella ei voi ihan jokaista peliä pelata. Tosin toimimattomien pelien lista ei ole pitkä, isoista nimistä ainoastaan Burnout Paradisen moninpeli ei toimi Arcadella.
Arcadeen voi ostaa jälkikäteen Xbox 360 -kiintolevyn, jos sille tuntee tarvetta. Arcaden loppuhinta on silloin enemmän kuin jos olisi ostanut suoraan Xbox 360 Pron. Pro-mallissa oli alun perin 20 gigatavun kiintolevy, joka nykyään myynnissä olevissa koneissa on korvattu suuremmalla 60 gigan kiintolevyllä.
Kallein vaihtoehto eli Xbox 360 Elite on eräänlainen välikauden malli, jonka merkitys haihtui Xbox 360 -emolevyn päivityksessä Falcon-kantaan. Alun perin Eliten erikoisuutena oli HDMI-liitäntä, joka jätettiin ensimmäisistä Xbox 360 -malleista pois. Nykyään teräväpiirtoliitäntä löytyy jokaisesta Xbox 360 -koneesta, joten Elite eroaa muista vain mustan ulkomuodon ja 120 gigatavun kiintolevyn ansiosta.
Ennen Eliten tuloa markkinoille Arcade-tunnettiin Core-nimellä ja Prota kutsuttiin Premiumiksi. Coresta ja Premiumista puuttuu HDMI-liitäntä, mutta muuten mallit vastaavat nykyisiä. Konekolmikosta järkevin valinta on Pro, sillä Arcadesta ei nettipelaaja saa rahoilleen täyttä vastinetta ja Eliten muita tyyriimmälle hinnalle ei ole enää perustetta.
Karsiva Sony
Sonyn PS3 esiintyy markkinoilla näennäisesti Microsoftia selkeämmin, sillä pelaajan pitää valita mallin sijasta vain kiintolevyn koko. Todellisuudessa eri PS3-malleissa on jopa enemmän eroja kuin Microsoftin konsoleissa.
Alun perin PS3:sta ilmestyi 60 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli, jossa oli PS2-pelien pelaamista varten grafiikkapiiri. Tosin yhteensopivuus vaatii lisäksi Sonylta softatuen, mutta useimmat PS2-pelit toimivat koneessa.
Vuoden 2007 syksyllä ilmestyi 40 gigatavun karsittu halpamalli joulumarkkinoille. Koneessa oli useita heikennyksiä alkuperäiseen PS3-konsoliin verrattuna. Tärkeimpänä muutoksena 40-gigainen kone ei pyöritä enää PS2-pelejä, sillä emulaattoreiden vaatima grafiikkapiiri jätettiin kustannussyistä pois. Samalla USB-porttien määrä pudotettiin kahteen ja muistikortinlukijat poistettiin. Kahta ensimmäistä konetta ei enää valmisteta eikä niitä ole näkynyt kaupoissa kuin satunnaisesti jonkun pikkuliikkeen hyllyssä.
Nykyään myydään 80 ja 160 gigatavun kiintolevyn koneita, jotka eivät eroa toisistaan. Alkuperäiseen PS3-malliin verrattuna koneista puuttuu muistikortinlukija, PS2-tuki ja USB-porttejakin on vain kaksi, mikä hidastaa LittleBigPlanetissa padien latausta.
Alkuperäinen 60 gigatavun konemalli on eurokoneista ainoa, jolla voi pelata PS2-pelejä. Siksi konsolimallia näkee nettihuutokaupoissa usein myynnissä. Muuten koneissa ei ole käytettävyyden kannalta eroa.
PSP:n ruutuongelmat
Sonyn PSP:stä on julkaistu kolme eri mallia, joissa on yritetty korjata aikaisempien osien puutteita. Alkuperäistä PSP:tä pidettiin käsikonsoliksi raskaana rohjakkeena, joten syksyllä 2007 julkaistu PSP Slim & Lite -malli on alkuperäistä konetta kolmanneksen kevyempi ja aavistuksen ohuempi.
Teknisinä uudistuksina UMD-leffat saa PSP Slimistä television ruudulle tv-ulostulon kautta, akun voi ladata USB-portista ja muistiakin on tuplasti PSP-1000-malliin nähden. Muistin kasvu näkyy hieman alkuperäistä lyhyempinä latausaikoina ja sujuvampana surffauksena nettiaalloilla.
Kokomuutoksen takia akku vaihtui pienempään ja vähävirtaisempaan versioon, joten PSP:n ruutu oli pakko vaihtaa. Uuden ruudun ongelmana on häntiminen, sillä nopeissa liikkeissä ruudulla näkyy haamukuva. Vika johtuu LCD-näytön tekniikasta, joten sitä ei voi ohjelmallisesti poistaa.
Tänä syksynä markkinoille tuli jo kolmas PSP-malli, PSP-3000, jossa on muita versioita parempi ruutu. Se toistaa värit aikaisempaa paremmin, on selvästi kirkkaampi ja heijastamaton, jotta koneella olisi helpompi pelata muuallakin kuin kaapissa. Tosin kirkkaimmillaan ruutu pudottaa akun pelikeston alle viiden tunnin, mikä on vähänkään pidemmillä matkoilla ongelma.
Harmittavasti uudessakin ruudussa on ongelmia, sillä tietyissä peleissä liikkeessä näkyy mustia poikkijuovia. PSP:n Liten ja 3000:n ruutuongelmat ovat tosin vain kauneusvirheitä, eivätkä sinällään haittaa pelaamista.
Ruma ankanpoikanen
Konsolisukupolven eniten myydystä konsolista, Nintendo DS:stä, on olemassa jo kolme eri versiota. Alkuperäinen Nintendo DS oli kaikkien muiden paitsi hartaimpien Nintendo-fanien mielestä ruma mötikkä. Vaikka 80-luvun elektroniikkapelit ovat muodikkaita, idea Game & Watch -muodon toistamisesta ei 2000-luvulla toiminut.
Kakkosversio Nintendo DS Lite on ulkoasultaan iPod-henkinen, modernisoitu versio alkuperäisestä Nintendo DS -käsikonsolista. Tosin ruudut ovat alkuperäistä kirkkaampia ja käytettävyys nappien uudelleen suunnittelun ansiosta parempi.
Japanissa ilmestyi marraskuussa Nintendo DSi -malli, joka on DS Liteä aavistuksen pienempi. Ohentuneista ulkomitoista huolimatta ruudun kokoa on kasvatettu hiukan, kaiuttimien tehoja nostettu ja ruudun kirkkautta lisätty. Vaihtokauppana akkujen kestoaika lyhentyy alle yhdeksään tuntiin.
GBA-pelien korttipaikka vaihtui kännykkätason digikameroiksi, joita Nintendo DSi:ssä on kaksi, yksi kuoren ulkopuolella kuvaamista varten ja toinen ruutujen välissä. Kakkoskameralla on tarkoitus ottaa pelaajasta kuva livenä pelikäyttöön, joten Nintendo DSi:lle lienee tulossa Sony EyeToy -henkisiä pelejä. Kuvien tallentamista varten Nintendo DSi:ssä on 256 megatavun flashmuisti, mutta kuvakokoelmansa voi halutessaan siirtää Wiin Photo Channelille.
PSP:n tavoin Nintendo DSi:tä voidaan flashmuistin avulla päivittää ja lisätä koneeseen uusia ohjelmallisia ominaisuuksia vielä julkaisunkin jälkeen. Nintendo DSi:n mukana tulee myös nettiselain ja koneeseen voi ostaa Wiin tavoin ladattavia pelejä. Itse koneessa toimivat GBA-pelejä lukuun ottamatta kaikki samat pelit kuin aikaisemmissa Nintendo DS -versioissa.
Arvioiden mukaan Nintendo DSi:n pitäisi ilmestyä keväällä Euroopassa, mutta virallista julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu.
