Seinäkirjoitus: Menneisyyden kutsu

Pelaamisessa on viime vuosien trendinä ollut katse menneisyyteen. Nintendon tuleva Vallankumous hyödyntää yhtiön pitkää historiaa ja retropelaaminen on internetin valtakaudella kasvanut ilmiöksi. Jopa Pelit-lehden kolumnistit aika ajoin muistelevat menneisyyttä. Retroilmiössä on kysymys muustakin kuin nostalgiasta.

Vanhoja muistelevat pelaajat eroavat muiden viihdemuotojen muistelijoista yhdessä merkittävässä kohtaa. Etenkin musiikki- ja elokuvaharrastajista: vanhat filmikelat ja savikiekot ovat nykypäivän laitteille mahdottomia toistaa, mutta informaation siirtäminen on suhteellisen vaivatonta ja restauroiminenkin onnistuu. Hiski Salomaan tuotantoa saa CD:llä, Fritz Langin Metropoliksen DVD:llä, mutta enpä ole nähnyt nykykoneilla toimivaa versiota Commandosta.

Toki pelejä voidaan restauroida ja tehdä uudestaan nykykoneille, mutta pelin käännös uudelle laitteelle on uusi tuote. Konsolipuolella sekä kolikkopeli- että NEStoripelikokoelmia on julkaistu, joten markkinoita vanhojen muistelulle pitäisi olla. Tietokoneissa ongelma on uusiutuva laitekanta, joskin käyttöjärjestelmien ansiosta on saavutettu tiettyä vakiintuneisuutta. Tietokonepuolella PC-arkkitehtuuri ei ole kunnolla yhteensopiva edes itsensä kanssa, konsoleistakin vain muutamat ymmärtävät vanhojen pelikasettien päälle.

Emulaattorit matkivat kohdekonettaan ohjelmallisesti ja pyörittävät vanhoja pelejä sujuvasti. Niissä törmäämme ensin tekijänoikeuskysymykseen, toiseksi kontrolleihin. Monet klassisista peleistä on tarkoitettu pelattavaksi aikansa ilotikuilla, eikä näppis ole hyvä korvike. Konsoleilla sentään ohjaimen perusidea on pysynyt samana vuosikymmenistä toiseen.

Tekniikka tekee retroilusta kultti-ilmiön. Toki vanhan musiikin tai elokuvien harrastaminen antaa uskottavuuspisteitä, mutta vanhojen pelien keräileminen ja pelaaminen ovat jotakin erikoista. Siinä missä muut mellastavat nykytekniikalla, kunnon retroilija omistaa vanhoja koneita, vanhoja ohjaimia ja ison kasan vanhoja pelejä.

Ikävä kyllä juuri tekniikka myös estää massoja pelaamasta ikivanhoja klassikoita, paitsi jos Nintendon aloittama menneisyyden hyödyntäminen nousee yleiseksi ilmiöksi. Menneisyyden aukeamisen myötä pelit ottavat askeleen kohti muiden taidemuotojen tasoa, jossa käytettävissä oleva historia on merkittävässä roolissa. Korttelin kovin retropeluri voikin olla ihan tavis, jos pelifirmat keksivät järkevän tavan hyödyntää massiivista historiaansa.

Teknisesti retropelaaminen on yhteensopivuuden sekä ulkoisen näyttävyyden vuoksi paitsiossa. Nostalgia onkin vahva elementti, mikä selittää myös vanhan musiikin ja vanhojen elokuvien seuraamisen, mutta retropelaajalla on houkuttimena myös taidemuodon luova hulluus. Vanhoja peliarvosteluja lukiessa huomaa, että menneisyydessä on pelibisneksessä ollut paljon luovaa hulluutta ja uusia ideoita syntyi kuin sieniä sateella. Nostalgian lisäksi kysymys on pakenemisesta nykypäivän grafiikkaorientoituneista jatko-osasaagoista, joiden pääasiallinen tehtävä on saada neljännesvuosikatsaus näyttämään hyvältä. Oman lapsuuden ja nuoruuden lisäksi retropelaaja kaipailee bisneksen viattomuuden aikoja.

Monet pelityypit ovat kokeneet raskaita muutoksia. Kunnollisia urheilupelejä on enää lähinnä konsoleille, joiden ohjaimilla voidaan saavuttaa vielä se maaginen pelattavuus, jonka kunnon urheilupeli edellyttää. PC:llä padit eivät ole lyöneet itseään läpi, vaan eipä pelipuolellakaan ole mitään Epyxin tuotoksia vastaavaa. Ainoastaan joukkueurheilupelit ovat menneet eteenpäin, silti Sensible Soccerin puhtaaseen hauskuuteen on matkaa.

Suurimman muutoksen ovat kokeneet simulaattorit. Ennen sama ilotikku oli lento-ohjain, autonratti ja laivan ruori. Nykyään simuhenkilöllä on HITAS-asunnossa HOTAS-järjestelmä tikkuineen ja polkimineen, plus autopelejä varten ratti, polkimet ja erillinen vaihdekeppi. Simulaattorien pelaamisesta on tullut kilpavarustelua ja välineurheilua.

Menneinä aikoina retroilijat olivat nuorempia, wau-elämykset vahvempia, mutta myös itse pelaaminen paljon helpompaa. Suurin haaste oli kuusnelosen kasettiasema. Tällä saralla kannettavat pelikoneet ja kännykkäpelit saattavat olla askel takaisin yksinkertaiseen, idearikkaaseen ja vyyhdyttävään pelaamiseen. Interaktiiviset elokuvat eivät vallanneet pelimaailmaa, sen sijaan Tetris sen teki. Helposti kuvitteli pelihistoriassa olevan paljonkin helposti kannettavaan muotoon kääntyvää peliaineistoa, jossa tärkeintä on idea, tunnelma eikä niinkään tekninen loisto.

Pelimedian osalta retroilu on saanut myös jalansijaa. Aikanaan vanha Edge katseli menneisyyteen, mutta sitten toimitus käveli ulos. Pelit-lehdessä nostalginen retroilu nostaa vähän väliä päätään, ja suomenkielinen retroileva nettilehti Pelikapseli on saavuttanut kunnioitettavan viiden vuoden iän.

Nintendo katsoo menneisyyteen tavalla, josta saattaa syntyä esi-isiä hyödyntävä vallankumous. Tosin aina pitää muistaa, että vallankumoukset syövät lapsensa. Retroilu on todennäköisesti nousevien kustannusten pelibisneksessä se uusi musta ja viisasten kivi voittojen tekoon kannettavien pelikoneiden vaatiessa yksinkertaisuutta. Tai sitten kristallipalloni on vain pölyinen.

* * * * *

Kirjoittaja on vanha ja oli perustamassa aikanaan Pelikapselia.

Lisää aiheesta