lockon.co.uk
Ennen lentosimujen mukana sai järkälemäisen laatumanuaalin, nyt sellaisen voi ostaa erikseen. Kannattaako?
Venäläinen simulaattorijulkaisija Eagle Dynamics laajentaa oheistuotevalikoimaansa uuden ohjekirjan lisäksi jättimäisellä kartalla, mutta onko kyse pelaajien palvelemisesta vai armottomasta rahastuksesta?
Printtimedian eduista ei sinänsä ole kiisteltävää. Flaming Cliffs 2:n ohjekirja toimitetaan digitaalisessa muodossa pelin mukana, mutta jokainen kärpäsiä läppärillä tappanut arvostaa tiettyjä fyysisen version ominaisuuksia. Edut vain korostuvat, kun pitäisi lukea tutkasäteilyyn hakeutuvien ohjusten käyttöohjeita matkalla kohti georgialaisten BUKeja, tai piirtää vihollisyksiköiden sijainnit monitorin pintaan. Tarvetta painotuotteille selvästi on, mutta miten on laadun kanssa?
Vain 308-sivuinen Flaming Cliffs 2:n ohjekirja ei ole samanlainen järkäle kuin Black Sharkin vastaava, ja koska kyseessä on keskiraskaan sarjan simulaattori, on sisältö köykäisempää. Aihealue tekee teoksesta poikkeuksellisen mielenkiintoisen, sillä Flaming Cliffs 2:ssa on mukana kattava valikoima venäläisten ja jenkkien 90-luvun kalustoa. Kalustoesittelyihin on panostettu, mutta yleishyödyllisten hakuteosten luokasta ollaan sentään vielä kaukana. Kokonaisuutena Flaming Cliffs 2 on edelleen virtuaali-ilmailijan kannalta viihdyttävin tapa tutustua moderniin itäkalustoon, painetun ohjekirjan rooli on toimia näppäränä matkaoppaana.
Teknisesti opus on samaa perushyvää tasoa kuin aiemmin julkaistu Black Shark -manuaali. Jykevää kierrekantista kirjaa on helppo käsitellä taistelun tuoksinassa, eikä mustavalkoisuus heikennä kuvien luettavuutta. Mistään kirjallisuuden merkkipaalusta ei ole muutenkaan kyse, mutta valitettavasti mukaan on lipsahtanut turhan runsas kokoelma kirjoituskämmejä ja pari kiusallista asiavirhettä. Eniten perusasioihin keskittyvästä ohjekirjasta on hyötyä aloittelijoille. Kattavampia tutoriaaleja ilmasodankäynnin monimutkaisemmalta puolelta löytyy tiedon valtatieltä, erinomaisimpana esimerkkinä www.flankertraining.com/ironhand/news.html.
Pakanamaan kartta
Eagle Dynamics otti siipiensä suojaan yhden kaikkien aikojen yhteisöprojektin julkaistessaan Black Sharkin ja Flaming Cliffs 2:n maastosta tehtäväeditorin kautta kootun kartan. Digitaalinen versio on saatavissa ilmaiseksi, mutta siinä, missä ohjekirjojen tulostaminen kotikonstein hipoo vain järjellisyyden rajoja, on massiivisen kartan manaaminen fyysiseen muotoon jokajannulle täysin mahdotonta. Vajaan puolentoista neliömetrin kokoinen läpyskä on auki taitettuna vaikuttava ilmestys. Painojälki on erittäin hyvää ja mukana on kattava valikoima navigointityökaluja lentokenttien lähestymismajakkalistasta maastonkorkeustietoihin.
Massiivisesta koosta huolimassa kartan mittakaava on 1:500 000, mikä tarkoittaa käytännössä varsin suurpiirteistä, hävittäjäoperaatioille sopivaa yksityiskohtatasoa. Helikopterikeikat mahtuvat tyypillisesti parin postikortin kokoiselle alueelle, jolloin pienempien, maan lähistöllä möyrivien kannalta hyvinkin merkittävien pikkukylien nimet eivät erotu. Lisäksi koska kartta on rakennettu tehtäväeditorista napsituista kuvista, ovat tekstit mustaa tummanvihreällä tai ruskealla pohjalla, mikä on hankalaa luettavaa.
Ison kartan käsittely on haastavaa, mutta sama ongelma vaivaa oikeitakin lentäjiä, jotka ovat kehittäneet luovaan leikkelyyn perustuvia ratkaisuja. Koska ideana on piirtää karttaan tehtäväkohtaisia merkintöjä, on edessä väistämättä työläähkö laminointiprojekti. Hyviä vinkkejä kartan käsittelyyn löytyy esimerkiksi Eagle Dynamicsin foorumeilta ja kiva pikku askartelusessio vain piristää ennestään mukavaa simuharrastusta. Käytännössä suurin ongelma on se, että elintärkeät tiedot puuttuvat usein kokonaan tehtävänannosta, jolloin niitä ei tietenkään voi kopioida kartalle. Sillekään ei valitettavasti voi mitään, että kartassa ei näy osaa tulevan A-10 Warthogin lentelyalueesta, mikä laskee sinänsä hienon kartan käyttöikää.
Kokonaisuutena DCS- ja Lock on -sarjojen lisäkrääsät ovat täsmälleen sitä, mitä lääkäri määräisi korkeiden tuotantokustannusten ja maltillisten myyntitulojen kanssa painiskelevalle simulaattoriteollisuudelle. Normaalit ihmiset saavat DVD-kotelon sisältöineen kaupan hyllyltä varsin edullisesti, mutta hurahtaneet simulaattoristit voivat investoida hyödylliseen, muttei suinkaan välttämättömään oheiskrääsään. Idea on hyvä ja laatu kohdillaan pientä nurinaa lukuun ottamatta, toivottavasti perinne jatkuu tulevien DCS-osien myötä. Mielellään jopa siten, että ohjekirjan saisi vapiseviin käsiin edes suunnilleen samaan aikaan itse pelin kanssa.
Tactical Chart 1: Flaming Cliffs 2 / Black Shark
Keitä ovat shakturit ja miksi minun pitäisi välittää heidän paluustaan?
Distant Worlds (Pelit 5/10, 84 p) on uusin yrittäjä avaruusimperiumipelien tosi kapeaan kärkeen. Se on rakenteeltaan muuten varsin normaali tutki, tuota & tuhoa -peli, yhdellä merkittävällä erolla. Distant Worlds luo itsekseen elävän galaksin, joka pyörii tosiajassa ja niin halutessasi automaattisesti. Pelimieskeisari puuttuu asioihin ihan niin vähän tai paljon kuin haluaa.
Return of the Shakturi on laajennus, joka lisää peliin juonen pahoista shaktureista. Heidät ajettiin aikanaan pois, mutta nyt he... palaavat (pahaenteistä musiikkia).
Shakturissa oiotaan alkuperäispelin ryppyjä. Pieni, mutta tervetullut lisäys on peliin lisätyt hävittäjät ja niitä laukovat tukialukset, mitkä tekevät Battlestar Galactica -grafiikkamodeista heti parempia. Samoin tärkeimpien toimintojen niputtaminen ruudun vasempaan reunaan sutjauttaa pelaamista, ja muutakin pientä säätöä on tehty. Yllättäen suurin ärsyttäjä oli laivastojen tankkaus, vähänkin isommassa muodostelmassa ekoilta oli menovesi taas loppu kun viimeisiä tankattiin.
Suurin muutos on kokonaan uusiksi vedetty tutkimus. Satunnaistutkimuksen asemasta se on nyt tuttu tutkimuspuu, jossa voi kiipeillä jotakuinkin haluamillaan oksilla. Alusten oma suunnittelu kaipaisi samanlaista jättiremonttia, koska se on edelleen kotoisin planeetta Excelliltä. Jätän alukset ihan mielelläni tietokoneen ohjaamien insinöörien piirrettäväksi.
Distant Worldsissa tietokonepelaajat jopa sotakäynnissä edustivat rauhankulttuuria, sivilisaatioita tuhoavat iskut jäivät ihmispelaajan monopoliksi. Nyt tilanne näppituntuu paremmalta, ja ainakin shakturit vetävät pahiksen roolinsa kunnolla. Teknisesti edistyneet julmurit suorittivat määrätietoisia iskuja ja tuhosivat vallan innolla siirtokuntiani.
Shakturi siis siirtää Distant Worldsia parempaan suuntaan, mutta pelin ongelma on edelleen tietty sekavuus ja hämäryys. Jotenkin avaruuteen ei synny selkeitä alueita tai kriisipisteitä, vaan pienessäkin galaksissa homma tuntuu leviävän.
Jos Distant Worlds on jo tullut hankittua ja tuntui kivalta, Shakturi on kannattava investointi. Maksullinen päivitys tai ei, marginaalipeleille ja niiden pienkehittäjille suunnattu kehitysapu ei mene koskaan hukkaan.
