Star Drive 2: Sector Zero - Viiden kantin galaksi

Avaruudessa tonttien hinnat ovat tapissa, sillä koskaan ei ole rakennettu näin paljon valtavia galaktisia imperiumeja. Delfiinien mukaan meidänkin systeemiimme rakennetaan hyperavaruusmoottoritie!

Kuka olisi uskonut, että Master of Orionin malliin taottuja 4x-galaksinvalloituspelejä alkaa tunkea joka tuutista? Ilmeisesti usko siihen että Wargamingin kultasormet reboottaavat uudesta Master of Orionistaan hitin, on vahva. Ehkä syystäkin, sillä Paradoxin Stellaris teki firmalle uuden myyntiennätyksen.

Suurten nimien varjosta nousee Star Drive 2: Sector Zero. Se on Master of Orionille (vähän) kuin Grimrock oli Dungeon Masterille: esikuvalle ollaan niin uskollinen että sen tunnistaa valovuoden päähän, mutta samalla lisätään kaikkea omaa, uutta ja toimivaa.

Pelikansa on vähän vihainen, sillä Driven kehittäjä Daniel ”Zero” DiCicco käytännössä jätti ensimmäisen Star Driven kesken ja siirtyi kakkoseen, jonka puutteet hän nyt korjaa maksullisella DLC:lla, Sector Zerolla. Mutta kun muutokset ovat isoja ja lopputulos on kieltämättä paras Master of Orion-klooni sitten Orion kakkosen, annoin kymppini kyynelittä. Onhan Stellariskin oikeasti valmis vasta noin vuoden kuluttua.

Vuosi sitten arvostelemani perusversion suurin ongelma oli kunnon loppupeli. Nyt siihen on neljä vaihtoehtoa: tuttu muiden tappaminen, eniten pisteitä 1000 vuoron jälkeen, ylivoimainen tekninen etumatka sekä galaksin herkkupaikkojen hallinta. Loppupeli on nyt siis hyväksyttävästi hallinnassa.

Spiraaligalaksista heksagalaksiin

Parasta on taas alkupelin tutkimusmatkailu ja imperiumin horjuvat ensiaskeleet. Tutkimusalusten matkoja rajoittaa niiden mukanaan kuljettama löpänderuus, mikä on huomattavasti parempi idea kuin uus-MOOn melkein rajoituksetta lentävät alukset.

Delsun suurin muutos on galaksin muuttaminen heksasektoreihin, mikä toimii ihan ällistyttävän hyvin! Valtakunnan rajat, sensorikantamat, kaikki muuttuvat heksataikuudella miellyttävän selkeiksi. Heksojen ansiosta pelissä on nyt maastotyypejä, kuten hidastavia nebuloita tai vaurioittavia sähkömyrskyjä, ja sektorit voi nyt linnoittaa, mikä laajentaa omaa aluetta.

Rakennusalus tekee sektoriin ensin tankkausaseman, jonka voi päivittää avaruusasemaksi tai kuunteluasemaksi kyttäämään vastustajan laivaston liikkeitä. Taitaa olla bugi, että ainakin sektorille pykätty tankkausasema näyttää olevan hyökkäyksenkestävä. Tutkimalla alivaruusprojektorit voi rakentaa laivastolleen pikareittejä. Sektoreista löytää nyt myös erilaisia bonuksia, kuten kauppoja, ilmaisen aluksen tai bonuksia maajoukoille.

Jännitys tiivistyy cliffhangeriin.

Kuka antaisi lainaa?

Planeetan yhteen rakennusjonoon nakataan alukset ja rakennukset, mutta sen uudelleenjärjestelystä ei rangaista mitenkään. Hyvä juttu, sillä usein kesken pitemmän rakennusurakan mieleen tuleekin jotain tärkeämpää. Raha puhuu turhan lujaa, koska avaruusasemakin valmistuu vuorossa, kunhan latoo tarpeeksi pätäkkää tiskiin. Ilkeämpi diktaattori kysyisi, että miksi se muuten kestää niin kauan, ja pitäisikö asialle tehdä jotain?

Planeetan asukkaat jaetaan Civ-mallin mukaan farmareihin, työläisiin ja tutkijoihin, jotka tuottavat ruokaa, tuotantoa ja tutkimusta. Kakkaplaneetoille ruokaa kuljettavat erikseen rakennettavat rahtialukset. Ne eivät ole abstrakteja, joten huoltolinjat ovat haavoittuvia.

Kun innokkaasti rakentaa joka planeetalle joka pytingin, yhtäkkiä talous alkaa ikävästi natista. Mutta tässä fantasiamaailmassa pitää olla uskottava armeijakin, sillä naapurit haistavat ikävästi heikkouden, jopa kaverit kiristävät hetkessä ”suojelurahaa”. Menestys vaatii jotain mitä oma hallituksemme ei käsitä: tieteen tukeminen ja tutkimus on yksinkertaisesti välttämätöntä.

Orionin malliiin joka tiedelajissa on kolme vaihtoehtoa, joista valitaan vain yksi. Ratkaisu pakottaa kaupankäyntiin ja vakoiluun naapureiden kanssa, koska aika moni tekniikoista on käytännössä pakollista. DLC lisää jonkun verran uusia teknologioita, pääasiassa tukemaan uutta sektorigalaksia. Viisaudessaan Zero on jättänyt MOOn psilonit pois: näiden bonuskyky oli mahdollisuus tutkia ihan kaikki, mikä teki niistä eräänlaisen cheat moden.

Orionista ovat tuttuja myös palkattavat (ja persoonalliset) johtajat omine erikoisbonuksineen.


Uusi maailmankaikkeus on pohjimmiltaan heksistinen.

Wulfgari on ihmisille wulfgari

Driven roduissa jo kuva kertoo mistä on kysymys: kun wulfgarit ilmestyvät ruutuun, tajuaa heti että nämä hullut avaruussudet, ne eivät varmaan ole pasifisteja! Pitkien taustatarinoiden ja geneeristen kommenttien kierrätyksen asemasta jo rotujen vuorosanat kertovat vauhdilla olennaisen lausujastaan.

Vakoilu on välttämätöntä ja perustoimivaa, vaihtoehdoista vain puuttuu muiden rotujen mustamaalaus ja syylliseksi lavastaminen. Oikea diplomatia toimii sikäli luonnollisen oloisesti, että nopalla heitettyihin yllätyssotiin en ole joutunut. Avainmekanismi on toleranssi, eli kun hieroo sopimusta tai vaihtokauppaa, se ei saa ylittää kummankaan rodun sietorajaa. Sietoraja kasvaa suhteiden parantuessa, mutta sietomittarin jäähtyminen kestää kierroksia.

Ikävä kyllä diplomatiassa on reikiä. Kone osaa sanoa, että nyt hemmettiin se alus meidän pihalta, tai! Minulla sellaista optiota ei ole, mykkänä katson kun ”kaverini” miehittää pienrodun asuttaman planeetan omassa systeemissäni. Polaris Sector hoiti tämän paremmin.

Lisäksi pelissä on kuolleen avaruuden syndroomaa, vaikkei tarvitsisi, koska mukana Galactic News Network eli GNN. Sen käyttö vain on paitsiossa. Esiteltyään rodut, GNN käytännössä haihtuu taajuuksilta, vaikka tässä olisi hyvä sauma oikeaa elävän galaksin tunnelmaa luovaan uutistoimistoon. Muiden välille syttyvät sodat sentään raportoidaan.

Missä tähtijärjestelmässä sijaitsee Joanna Russin kirjaansa ikuistama ”Naisten planeetta”?

Kuolema tyhjyydessä

Asejärjestelmiä on paljon ja ne ovat ominaisuuksiltaan riittävän erilaisia, eivät vain tuikkusäteen ja valopallojen eri variantteja. On erilaisia ohjuksia ja niitä vastaan jammerit, energiasäteitä ja mass drivereita, runkoa vaurioittavia plasma-aseita ja lamauttavia pulssipyssyjä, sekä tietysti hävittäjiä. Osaa aseista ja laitteista valmistetaan eri kokoja.

Avaruusalukset jakautuvat kuuteen eri painoluokkaan, ja ne tehdään tietysti itse. Juuri alusten pikkutarkka suunnittelu on monelle Star Driven päähoukutin. Komponentit sijoitetaan ruudukoihin, ja minulle se on edelleen vähän turhan anaalia, koska joka alijärjestelmä pitää muistaa itse lisätä.

Aluksia saa rakennettua reilusti eri rooleihin, ja alusten refittaus on helppoa. Polaris Sectorin tavoin omat designit eivät häviä mihinkään, vaan aktivoituvat kun niiden vaatima tekniikka on hallussa. Laiskoille on tietysti joitain valmiita designejä, mutta Steam Workshop-integraatio olisi silti kiva yllätys. Hirveä kynnys vaihtaa pelattavaa rotua jos taas täytyy suunnitella kaikki uusiksi. Ja jos peli valittaa koska siinä on komponentteja joita ei ole tutkittu, niitä on vaikea löytää. Avaruusasemat sentään näyttäisivät päivittävän itse itseään.

Planeetanturvajoukoissa on samaa mikromanagerointia kuin alusrakentelussa, mutta erinomaisen avaruustaistelun vastapainoksi maataistelu on nyt sievennetty sivusta seurattavaksi epäspektaakkeliksi. Toisaalta peruspelin interaktiivisempi ruudukkohässäkkä olikin turha.


Wulfqareiden kansansatuihin kuuluu ”Pentu joka huusi ihminen”

Nyt pelataan jo mestareiden liigassa

Usein jo niiden panos riittää siihen, että imperiumi kokee Altäfnelkun voiman. Muut rodut ovat enemmänkin tolkun väkeä. Jopa pahat mieluummin kiristävät minua kuin lanaavat minut isoine laivastoineen. Ovat ne senkin tehneet, mutta selkeästi ne ovat passiivisempia kuin monessa muussa pelissä. Minua parempien pelaajien mukaan tekoäly pelaa muuten hyvin, mutta ei osaa heittäytyä jos ja kun pelaaja lähestyy voittoa.

Oikeastaan ainoa kunnon valituksen aihe on poliittisen voiton puuttuminen, eli vaalit jossa voittaja kruunataan galaksin valtiaaksi, ja jos vaalitulos ei itseä miellytä, vaihtoehto on sota yhdistynyttä galaksia vastaan. Rakkaimmat muistoni MOOsta liittyvät juuri äänien manipulointiin ja pienten hyödyntämiseen puskurina isoja vastaan.

Star Drive 2:sta ei puutu enää kuin kunnolla työstetty tähtipoliitiikka. Jos sellainen tulee maksullisena lisärinä, olen ensimmäisenä jonossa, mutta jo ilman sitäkin tämä kelpaa ehdokkaakseni Orionin kruununperillisvaaleihin.

Arvosteltu: PC

Zero Sum Games

Versio: xxxxxxxxxxx

Minimi: 2.5 Ghz Intel Core 2 Quad Q8300/ 4 Gt RAM, Geforce GT460 tai ATI HD4850

Moninpeli: ei

Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM

 

 

Star Drive 2 on noin yhtä lisuria ja viime viilausta vaille 4x-klassikko.

88