Stellaris - Tähtimeren seilaajat

Vallattuaan keskiajan, renessanssin, viktoriaanisen ajan ja suursotien vuoden, Paradoxin keisariperhe kääntää vihdoin katseensa tähtiin ja tulevaisuuteen. Tekeekö suurstrategia Stellaris lopulta Master of Orionista turhan?

Stellaris alkaa kuten kaikki pelityyppinsä edustajat. On planeetta, josta kohti tähtiä kurottava laji lähtee tavoittelemaan galaksin herruutta, muutama nippa nappa ilmatiivis tähtienväliseen matkailuun kykenevä kiulu kiertoradalla ja suuri tuntematon. Stellariksessa suuri on myös suurta, tähtien määrä galaksissa kulkee pienimmilläänkin sadoissa, ja siellä jossain odottava omituisten otusten kerho kymmenissä. Peli ei onneksi tunnu yhtä vaikeasti lähestyttävältä kuin aiemmat suurstrategiat, oma avaruuskansa ja pikkuhiljaa avautuva galaksi on helpompi omaksua.

Olen aina eniten nauttinut 4X-peleissä, niin maanpinnalla kuin avaruudessakin tapahtuvissa, siitä tuntemattoman verhon raottamisen ja kasvun alkuvaiheesta. Tähtimatkan alkuvaiheen Stellaris tekeekin hienosti. Tiedealukset tutkivat tähtijärjestelmiä planeetta ja asteroidi kerrallaan hyödynnettävien luonnonvarojen ja asutettavien planeettojen toivossa. Välillä vastaan tulee anomalioita, joita voi pysähtyä tutkimaan pienemmällä tai suuremmalla riskillä. Joskus löytö tuo planeetalle lisäarvoa, toisinaan taas käynnistää isomman tehtäväketjun.

Avaruudessa ei olla yksin, pian vastaan tulee rauhallista tai rauhattomampaa tyhjiön asukkia. Kun niihin törmää, jommalta kummalta osapuolelta vaaditaan pientä tutkimustyötä ennen kuin kommunikaatio sujuu. Lajien erot syntyvät biologisista ominaisuuksista ja etiikasta, jälkimmäisen määrätessä myös millaisia valtiomuotoja on tarjolla pitkältä listalta.

Stellariksen alkuvaihetta leimaa jatkuva puute. Niin aluksiin, planeettojen rakennuksiin kuin resursseja kerääviin satelliitteihin vaaditaan mineraaleja, joita tuntuu aina kilisevän varastoon liian hitaasti. Hitaasti kertyviä vaikutusvaltapisteitä ei riitä niin paljon, että aluettaan voisi tauotta laajentaa raja-asemilla.

Yksi vaikeimmista valinnoista on tutkimuksen suuntaaminen. Eri tutkimusalojen vaihtoehdot vedetään osittain satunnaisesti tarjolla olevista, ja jos jättää nyt yhden valitsematta ei ole takuita siitä, että se seuraavalla parilla kerralla on tarjolla. Pääasiassa ratkaisu on toimiva ja tuo kehitykseen sopivaa satunnaisuutta, ainoastaan silloin kun pakasta ei tunnu ollenkaan nousevan vaikkapa pidemmän kantaman moottoreita, alkaa keisaria närkästyttää.

Stellariksen alkutahdit tavoittavat hienosti galaksin koon. Jatkuvasti tuntuu löytyvän uusia lajeja, uusia anomalioita, uusia suuntia jonne levittäytyä. Joskus vastaan tulee ainakin ensimmäisellä tapaamisella tyylikkäitä ylläreitä, kuten koko tähden ympäröivä, jo kadonneen lajin, rakentama rengasmaailma täynnä sinne kerättyä elämää.

Taistelut ovat melkoisia häröpalloja. Tässä olisi pitänyt vetäytyä jo aikaa sitten.

 

Galaksista löytyvät tutkimusresurssit parantavat joko fysiikan, yhteiskunnan tai insinööritaidon tietämystä.

Sota on politiikan jatkamista,myös avaruudessa

Kun galaksin kartta alkaa olla täynnä ja reviirit merkitty, on aika tarttua kynään ja miekkaan.

Juuri diplomatiasta odottaisi löytyvän vaihtoehtoja. Osin tämä toteutuu: liittokuntia ja federaatioita voi perustaa niin halutessaan, heikommista roduista voi painostaa joko sanoin tai sodalla protektoraatteja ja vasalleja. Ehkä tärkein piirre on sodankäyntiin suoraan otettu tavoitteiden määrittely: jos tavoittelee vain parin Ukr… rajaplaneetan valtaamista, vaatii se sodassa vähemmän urotekoja kuin koko vihollisvaltakunnan alistaminen, ja alakynnessä oleva saattaa pienemmän uhan alla taipua sovitteluratkaisuun.

Yllättävänä puutteena kaikki suora avaruusvaltojen välinen kauppa puuttuu, samoin vakoilumekaniikka, jotka molemmat ovat genren perusvitamiineja. Näiden puute johtaakin siihen, että kanssakäynti naapurien kanssa on mitätöntä, rajan takaa ei pukahdeta kymmeneen vuoteen yhtään mitään. Ongelmaa tavallaan korostaa vastaan tulevien avaruusvaltojen satunnaisuus. Ei ole yllättävää, että satunnaisgeneraattorista vedetyt sadat lajiominaisuuksien, etiikoiden, AI-luonteiden ja ulkonäköjen yhdistelmät eivät ole niin persoonallisia kuin käsin suunnitellut Orionien darlokit ja silikoidit.

Sodassa pelin nimi on kivi-paperi-sakset. Ohjuksilla on kantamaa ja vahinkoa, mutta ne voidaan ampua alas, projektiiliaseet jauhavat panssaria ja sädeaseet energiakilpiä. Variaatiota näiden ryhmien sisällä on jonkin verran, mutta etenkin alkuvaiheessa peliä parempi ase on tyypillisesti vain kalliimpi ja tehokkaampi versio vanhasta. Ongelmana alusten suunnittelussa ja sotaan valmistautumisessa onkin tiedon puute. Kun mahdollisten vihollisten laivaston rakenteesta tai tieteen tasosta ei saada vakoilulla tietoa, on mahdoton valmistautua tuunaamalla aluksiaan vaikkapa sädeaseita vastaan.

Stellariksen sotimisessa pelaaja tekee esityöt ja tekoäly loput. Varsinainen taistelu tapahtuu itsekseen, keisari saa vain kasata pelimerkit haluamallaan tavalla, päättää milloin ne lyödään pöytään, ja milloin tarpeeksi nekkuunsa ottanut laivasto vedetään hätähypyllä pois taistosta. Jonkinlaisia lisävaihtoehtoja kaipaisi, vaikka ihan vain sitä että laivaston pitkän kantaman aseilla varustetut alukset eivät syöksyisi suoraan koiratappeluun vaan yrittäisivät pitää etäisyyttä. Peli myös panttaa tietoa taistelun kulusta, yhteenvetoruudusta taistelun jälkeen ei selviä aina kaikki olennainen.

Paradoxilla loppui aika kesken, mikä näkyy reikänä pelin keskivaiheessa, joka on vain pahimmillaan melkoisen puuduttavaa resurssituotannon ja valtakunnan rajojen optimointia. Valtakunnan sisälle muodostuvia faktioita varten on olemassa systeemi, mutta nykyisellään sitä ei näe oikeastaan kuin vallattujen planeettojen yhteydessä. Missä on demokraattisten valtioiden puolueiden kamppailu hallinnasta? Tyranniaa vastaan taistelevien separatistien maanalaiset armeijat? Omilleen jätetyn sektorikuvernöörin yritys irrottautua omaksi valtiokseen? Vähintäänkin satunnaistapahtumia ja muita piristeitä tarvittaisiin useammin kuin niitä nyt nähdään, onneksi niitä on aikanaan tulossa.

Planeetanhallinnassa on turhan paljon pientä säätämistä.

 


Galaktinen näkymä on tiedonsaannin suhteen selkeä, muttei niin näppärä käyttää kuin toivoisi.

Keisari byrokraatin töissä

Galaktisen imperiumin kasvaessa alkavat myös käyttöliittymän ongelmat ja puutteet häiritä. Käsissä olevien lankojen määrää rajaa jo itsessään hallinto, joka kykenee kerrallaan hallitsemaan vain rajallista määrää planeettoja. Ylimäärä pilkotaan erilleen sektoreihin, joita hallinnoidaan automaattisesti. Ärsyttävänä piirteenä minkäänlaista valtakunnan sisäistä kaupankäyntiä tai tavaraliikennettä ei ole. Pohjanmaan siirtokunnan leipäpelloilta käsin ei ruokita muuta valtakuntaa, vaan malmia täynnä oleva planeetta Winterfell joutuu osan tilastaan käyttämään farmeihin.

Automaatiota kaipaisi lisää. Oikeastaan suurin ongelma on se, ettei rakennettavaa pysty laittamaan jonoon, jos niitä ei voi saman tien maksaa. Vaikka tasan tietää mitkä kymmenen rakennustehtävää siirtokunnan täytyy seuraavan viiden vuoden aikana tehdä, niihin pitää löytyä mineraalit heti. Sama ongelma vaivaa myös alusten rakentamista. Siinä törmätään myös ongelmiin sektorien kanssa: sektorit eivät itse rakenna aluksia, keisarin pitää käskeä niiden avaruustelakat töihin, mikä on useamman klikkauksen takana. Muutenkin kaipaisi ihan yksinkertaisia suuremman skaalan työkaluja: ”rakentakaa kymmenen risteilijää niillä telakoilla jotka ovat vapaita, keskittäkää ne kaikki Alpha Centauriin” tai ”päivittäkää kaikki valtakunnan kaivokset uuteen teknologiaan”.

Keskivaiheessa peliä myös galaksista löytyvät romahtaneet imperiumit aiheuttavat harmaita hiuksia, onneksi hyvällä tavalla. Ne pysyvät edistyksellisine teknologioineen muuten omissa oloissaan, mutta jos joku galaksin nousukas toimii niiden ideologiaa vastaan, saa herkästi niskaansa laivaston jota voi olla vaikea haastaa ennen loppupeliä.

Aivan oma ja onnistunut lukunsa ovat loppupelin mahdolliset kriisit, jotka eivät ole pikkujuttuja. Varomaton tietoisen tekoälyn tutkimus, josta saa houkuttelevan tiedebonuksen, saattaa ennen pitkää johtaa koneiden kapinaan halki galaksin. Tällaisten uhkien lyömiseen tarvitsee helposti sekä oman valtakuntansa että liittolaisten voimat. Monessa genren pelissä loppuvaihe on helposti tylsää ylivoimaisella joukolla siivoamista, ja kriisit vastaavat tähän ongelmaan hyvin.

Tylsästi varsinaisia voittoehtoja pelissä on vain pari: kaikkien muiden kansojen alistaminen ja ison osan galaksista hallinta.

 

Paradoksaalisia lupauksia

Kysyn itseltäni: hyväksyisinkö Stellariksen puutteet samalla tavalla, jos se ei olisi Paradoxin peli? Tuntemattomalta kehittäjältä tullut ihan kiva avaruus-4x saattaisi jäädä paitsioon. Kun tietää, miten Paradox on kehittänyt Crusader Kings 2:ta ja Europa Universalis IV:ää niin ilmaisilla päivityksillä kuin maksullisella lisäsisällöllä, on helppo uskoa siihen että Stellaris paranee vanhetessaan.

Mutta lupauksilla ja toiveilla ei saa pisteitä. Julkaisukunnossaan Stellaris on Early Access-tasoa ja jää vain ihan hyväksi suurstrategiaksi. Päinvastoin kuin Crusader Kings 2, joka julkaistiin pelinä eheänä, Stellariksen aikapulasta johtuneet puutteet, etenkin sen puuduttavassa keskivaiheessa, kokee nopeasti.

Paradoxin suurstrategioiden ja 4x-avaruuspelien ystävälle Stellarista uskaltaa suositella kokeiltavaksi jo nyt. Järkevämpi keisari odottaa puolesta kokonaiseen vuoteen, jotta peli valmistuu ihan kokonaan. Stellaris tuskin silloinkaan korvaa Master of Orionia, koska sen luonne on erilainen, mutta se tuo onnistuneesti Paradoxin suurstrategiat scifi-aikaan.

Tutkimusalusten riskinotto ei aina kannata.

 

Stellaris

Arvosteltu: PC

Paradox Development Studio / Paradox Interactive

Minimi: AMD Athlon II X4 640 @ 3.0 GHz tai Intel Core 2 Quad 9400 @ 2.66 GHz, 2 GB RAM, AMD HD 5770 tai NVIDIA GTX 460 1024 MB VRAM

Suositus: AMD Phenom II X4 850 @ 3.3 GHz tai Intel i3 2100 @ 3.1 GHz,

4 GB RAM, AMD HD 6850 tai NVIDIA GTX 560TI, 1024 MB VRAM

Testattu: Quad Core 2500K, 8 GB RAM, Radeon R9 290X 4 GB

www.stellarisgame.com

Kelpo avaruusstrategia, joka toivon mukaan paranee merkittävästi joko patchien tai modauksen kautta.

82