Star Wars Battlefront - Return of the Padi

Imperiumi laukaisi uuden Star Wars -pelin ja Napinaliitto iski sen kimppuun välittömästi. 

Koska olen jo alustavasti itkenyt sitä, että Star Warsin uuden pelinousun kantoraketti on väärä, tiedätte että taistelen Napinaliiton riveissä. Star Wars nimittäin herää henkiin solidin Battlefieldin asemasta Obi-Wan -tyyppisenä läpinäkyvänä haamuna, Battlefrontina. 
Tällä Electronic Arts lähettää selvää aktivointisignaalia pelaajakunnan kasuaalipäähän. Nämä palkitsevat sen hyväksyvällä, puolustelevalla ininällä, jossa ”Battlefront tavoittaa Star Warsin hengen”. 
Se tarkoittaa tasan vain sitä että peli näyttää ja kuulostaa Star Warsilta. Totta, jos joku ansaitsee pelistä vilpittömät kehut, niin graafikot. Varsinkin Endorin metsäkuun maisemat ovat todella nättejä, mutta puhtaasti grafiikalla ratsastaminen EWOK (ei wain oikein kanna).
Peli ei tunnu Star Warsilta, paitsi jos muistan väärin, ja elokuvat todella olivat sekavaa juoksentelua ja ampumista, jossa härdellin seassa kourallinen supersankareita pisti rivimiestä Voimalla kasaan. Kenen uskomattoman älykääpiön mielestä ilman kypärää rynnivät stormtrooperit olivat hyvä idea?

Buy season pass to witness the firepower of this fully armed and operational battle station

Battefront-tarrasta on toki etuja, sillä sen kaksi edeltäjää herättävät lämpimiä muistoja ainakin padiritareissa. Suurin bonus on, ettei tarvitse tehdä yksinpeli-sisältöä. Siis oikeaa juonellista kampanjaa, onhan Battlefrontissa toki tutoriaaleja ja aneemisia bottitaisteluita. Vaikka se varmasti olisikin haukuttu, on outoa että näillä panoksilla EA uskaltaa luottaa pelkkään moninpelin voimaan.  
Brändivoima myös kääntyy itseään vastaan, sillä vanhoissa Battlefronteissa oli kuolontähdellinen enemmän kaikkea. Uudessa Battlefrontissa kenttiä on neljä aluetta, joista lohkotaan kulloiseenkin pelimuotoon sopiva osa. Tätä lukiessasi Battle of Jakku on kasvattanut maastovalikoimaa yhdellä lisää. 
Ja lisää on totta kai tulossa, mutta Season Passin hintalappu on peruspelin hintainen. Ostin pc-versioni omalla rahalla, pantaten Darth Vader -kakkulapioni saadakseni kympin ylimääräistä Digital De Luxe -versioon, sillä halusin Han Solon todella erinomaisen DL-44-blasterin.  Mutta kahden edellisen Battlefieldin takia uskoni Battlefrontin Season passiin on heikko, ja suoraan sanoen uutta sisältöä pitää tulla vauhdilla, koska on ihan oikea riski, että pelaajakanta hyytyy.

Luokkataistelua Tähtien sodassa

Battlefront-pelikokemus on kuin pyytäisi viskin ja saisi sen pyytämättä soodavedellä sekä jääkuutioilla. Maku on sinnepäin, mutta laimeampana.
Jalkaväestä on eri luokat poistettu, jäljellä ovat Kapinaliiton ja Imperiumin perusmallisotilaat. Toki erilaisia hahmomalleja voi avata. Väitän, että pelissä on jossain vaiheessa ollut luokat, koska nyt niiden varustus (erilaiset räjähteet, kiinteät sädekonekiväärit ja muut lelut) löytyvät taistelukentältä kerättävinä bonuksina. Mikä on jälleen kerran yksi immersioon vaikuttava juttu. Ainakin lääkintämies on tarpeeton, sillä nyt terveys palautuu nurkan takana huohottamalla.
Taistelukentän taktisen hallinnan asemasta sotilaat osaavat vain juosta ja vähän kyyristyä. He eivät osaa lyödä maihin tai sujuvasti luiskahtaa esteiden yli kuten Fieldien sotilaat. Jalkaväellä on yksi pääase, tuttuun punasädeteknologiaan pohjautuva sädepyssy. Eri mallien availu on pelin porkkana, mutta hyvä pelaaja saa kaiken auki noin viikonlopussa.  
Sädeaseissa ei ole ammuksia, mutta ne kuumenevat, ja Reload tarkoittaakin nyt pikajäähdytystä. Jostain syystä sädepistoolit ovat tehokkaampia kuin säderynkyt tai sädekonekiväärit. Aseiden tarkkuus lienee tuttua jo elokuvista. 
Jokasoltulla on Käsi, eli kolme lisäslottia, joihin valitaan hyvin karkeasti ottaen yksi lisälaite (kuten kiikarikivääri tai rakettireppu), yksi lisäominaisuus (kuten lisäjäähdytys tai skannauspulssi) ja yksi kranaatti. Lisäominaisuus vaatii kentältä kerättävää energiaa, mutta esimerkiksi kranaatit ovat loputtomia. Uusi tulee kun hetken odottaa, joten räjähteiden käyttö on taistelussa täysin holtitonta. 

Näitä polkuja tallaan Y-Wingiin asti 

Uncle Ben’s -perhekiituri taitaa olla ainoa elokuvien ajoneuvo joka pelistä puuttuu. Mutta eipä niitä silti monta ole. 
Kapinaliitolla ei ensimmäistäkään, jollei kiinteitä puolustuslaitteita lasketa. Imperiumillakin on käytännössä vain hyödyllinen AT-ST-kävelijä, sillä Endorista löytyville kiitureille on vaikea keksiä mitään käyttöä. Massiiviset, valmisreittiä tallaavat AT-AT-kävelijät eivät ole pelaajan ohjattavissa, mutta niiden aseita pääsee sentään operoimaan. 
Tie minkä tahansa ajoneuvon ohjaamoon käy, kas kummaa, taas taistelukentältä kerättävien lätkien kautta. Ehkä se on demokraattisempaa kuin Battlefieldeistä tuttu vaaniminen ajoneuvojen spawnauspaikalla. Immersioon se vaikuttaa taas kerran huonosti.

X-Wingista PG-Wingiin

Huipputärkeästä lentävästä kalustosta lennettävinä mukana ovat TIE-hävittäjät ja TIE Interceptorit, A- ja X-Wingit sekä legendoja edustavat Millenium Falcon ja Boba Fettin Slave-1. Loput ovat kameorooleissa, kuten Y-Wingit, rahtialukset, sukkulat sekä taivaalla leijuvat Star Destroyerit ja fregatit. 
Lentovehkeet osallistuvat maataisteluihin, ja niitä pääsee lentämään kun löytää arvatkaapa mitä?  Onneksi niillä on myös oma moninpelinsä, Fighter Squadron. TIEt ja A- sekä X-Wing ovat mukana kahdenkymmenen pelaajan (plus AI-alukset) taivaskarkeloissa. 
Suunnitteluapua kysyttiin Han Sololta, joka neuvoi: ”I don’t know. Fly casual.” Siis kumpi tuhoaa ensin 200 pisteen edestä vihollisia, voittaa. Jotkut onnelliset pääsevät lentämään Falconilla tai Slavella, muut perushävittäjillä. Käytännössä lentely vaatii padawan-koulutuksen, hiirellä ja näppiksellä homma ei vain suju. 
Mutta taas ovat olleet ewokit asialla. Ilma-aseen ylivoimaisuus jalkaväen tuhoajana estetään kiikkerän kelluvalla lentomallilla, mikä yhdessä minimaalisen näkyvyyden kanssa tuhoaa hyttinäkymän kokonaan. Melkoisena ärsytystorpedona innontähden jäähdytyskuiluun padin nappeja ei saa itse konfiguroida.
Flight Squadronin ongelma on 90-luvun klassikkopari X-Wing plus TIE Fighter. Niiden ratkaisut ovat niin ylivoimaisesti parempia kuin Battlefrontin, että vaikka Fighter Squadron ihan hauska välipala onkin, hukattu potentiaali itkettää.  Suojakilpi on napista käynnistyvä ominaisuus, mutta typerin juttu on softlock: lukitus vaatii jatkuvaa toisen liipaisimen painamista. Lukituksen kantomatka ja lukitusalue on lähes käyttökelvottoman surkea. X-Wingin normilukituksen jälkeen tämä on pyörän keksimistä uudelleen kuusikolmiona: kyllähän se pyörii, mutta huonosti. 
Voi missattuja mahdollisuuksia, sillä tämmöisenäkin ilmakehätaistelu lentovehkeillä on yksi pelin vahvoista puolista. 

Tavataan joskus metsäkuussa

Pelialueet ovat Endor, Tatooine, Hoth ja joku vulkaaninen paikka. Kautta linjan kentät ovat joko yllättävän latteita tai sitten sokkeloita, yleensä kumpaakin. Paljon innotonta rakennetta merkittävämpi ongelma on sekava design. Jopa Hoth, joka elokuvassa selkeästi oli putki, jossa imperiaalit tulevat idästä ja lukelaiset ovat lännessä, on nyt vaikeammin miellettävä ja liian leveä.  Sekava spawnaus estää rintamalinjojen syntymisen.
Parhaat pelimuodot ovat Walker Assault ja Supremacy, joissa pelaajamäärä on hyväksyttävä 20 vastaan 20. Supremacyssa tiimit kiistelevät kahdesta capturepointista kerrallaan, kunnes kaikki on vallattu tai aika loppuu. Walker Assaultissa yksi tai kaksi AT-AT-kävelijää lompsii hitaasti kohti maalia, kuten Hothin suojakenttägeneraattoria. Etappeja on kolme, jokaisessa kaksi uplinkia. Kun kapinalliset aktivoivat nämä, Y-Wing-isku tiputtaa Walkerin suojat, ja sen aikana niitä ammutaan ihan hirmuisesti. Aina välillä kapinalliset saavat tuhottua kävelijät, ihan kuin todisteena että kyllä se on mahdollista. 
Paras Walker-kenttä, Hoth, nähtiin jo betassa. Yllättäen olen sitä mieltä, että Endor on toiseksi paras. Walkereita on vain yksi, mutta metsäkuun tiheä kasvusto pitää sitä piilossa, ja matsi tuntuu tasapainoiselta. Muissa pelimuodoissa Endor on huono kenttä, jossa metsään eksyneet ampuvat toisiaan. 
Kolmas suosikkini on Blast, ihan perusrehellinen 10–10 tiimideathmatch. Loput pelimuodot ovat minideathmatseja. OK luokkaa ovat 6–6 pelaajan Cargo eli lipunryöstö, ja 8–8 Drop Zone, jossa sarjakaapataan pelastuskapseleita. 6–6 Droid Runia, jossa pitää ensin kaapata kolme droidia ja vielä pitää ne hetki hallussa, en voinut sietää. 

Bounty hunters! We don’t need this scum!

On asioita, jotka sopivat elokuviin, mutta eivät peleihin. Battlefrontissa niitä ovat ikoniset sankarit, jotka pelissä ovat disruptiivisia supersankareita.  
Galaktisen järjestyksen puolella taistelevat Darth Vader, Boba Fett ja keisariksi vastentahtoisesti ryhtynyt senaattori Sheev Palpatine vastaan inha salakuljettaja Han Solo, ex-senaattori Leia Organa ja Luke ”Leian veli” Skywalker.
Ymmärrän miksi ne on peliin upotettu, mutta.... Kun kesken Hothin taistelun hangessa hyppelee kauheaa vahinkoa tekevä, mutta hyvin sitä kestävä keisari Palpatine, ensin kuolee immersio ja sitten minä ihte.
Myös sankariksi pääsee löytämällä maasta sopivan lätkän, sitten saa riehua joko hetken aikaa tai kunnes kuolee. Fiksu sankari ei haaskaa aikaa tappamiseen vaan tehtävän tavoitteiden nopeaan, ylivoimaisen tehokkaaseen suorittamiseen.
Sankareille on kaksi omaa moninpelimuotoa. Hauskempi on Heroes vs Villains, jossa tehokolmikot ottavat yhteen kunnes toiselta puolelta ovat sankarit kaatuneet. Jokainen pääse pelaamaan sankaria ennemmin tai myöhemmin.
Paljon huonompi Hero Hunt on allegorinen hippaversio nykymaailmasta. Yksi joukosta on ominaisuuksiltaan ylitse muiden, joten bulkkirahvas yrittää yhteisvoimin tappaa hänet, ja voittajasta tulee uusi ubermensch. Sepäs onkin ärsyttävää, kun on se numero kaksi joka melkein tappoi sankarin. 
Olen puoliksi varma, että näillä ja muilla yksinkertaisilla pikku deathmatcheilla kosiskellaan lapsia.

Hoth or Sith? 

Toteutuksessa haisee raha, joten Dicen niskaan lienee hengittänyt EA:n johtoportaan suosikkikonsultti, sith Forbrainz, antaen erinomaisia neuvoja, kuten Star Wars Battlefront-sapluunan käyttö rahvaalle liian vaikean harkkoreräiskintä Battlefieldin asemasta, joka on kyllä huono päätös. Jos Arts halusi tehdä räiskintää padiritarit edellä, mihin unohtui erinomainen Battlefield Bad Company 2?
Kasuaalien kosiskelu kostautuu siinä, että peli jää sekavaksi juoksenteluksi, jossa kentät ovat liian usein liian laajoja pelaajamäärään nähden, satunnainen spawnailu ja kaman kerääminen ärsyttää, eivätkä ikoniset sankarit ihan istu peliin. 
Pelin vastaanotto on ollut kauniisti sanottuna ristiriitainen. Itsekin olin pitkään vähän näreänä, mutta lopussa, eli jossain kymmenen pelitunnin jälkeen, päästin vihasta irti ja näin myös Voiman laimean puolen houkutuksen. Saa nähdä kauanko se houkuttelee.
Vaikka olen pettynyt, pakko sanoa, että Star Wars Battlefront on ihan hauska. Ei se ole se Star Wars-peli jota etsin, mutta kuitenkin osuu maaliinsa stormtroopermaisella tarkkuudella: ammukset lentävät oikeaan suuntaan ja menevät sentään suht’ läheltä maalin ohi. Ihan kuin minun pelisuoritukseni.
Kuten Leia Organa tiivistää: ”Battlefront, you do have your moments. Not many, but you have them.”

 

Halusin Battlefieldin, sain Battlefrontin

Jos Star Wars: Battlefrontia arvioisi pelkästään mahdollisimman autenttisen Tähtien sota -kokemuksen perusteella, peli tavoittelisi korkeimpia mahdollisia arvosanoja. Nostalgia on huipussaan Hothin jäätiköillä, joka tuntuu just eikä melkein kuin Imperiumin vastaiskulta.
Valitettavasti nostalgia kannattelee Battlefrontia vain hetken, alkuihastuksen jälkeen pelin pitäisi seistä myös omilla jaloillaan. Siihen Battlefront ei valitettavasti pysty. Se on suuren budjetin moninpeliräiskinnäksi poikkeuksellisen köykäinen.
Myönnän suoraan, että Battlefront kiinnosti minua vain 40 pelaajan Battlefield-kloonina, mikä rajoitti pelivaihtoehtoni neljään kenttään ja Walker Assault ja Supremacy -pelimuotoihin.
Pienemmistä pelimuodoista Fighter Squadronin koiratappelu TIE-hävittäjien ja X-siipien kesken vaikutti paperilla houkuttelevalta, mutta kehnot lentokontrollit tappoivat kiinnostukseni heti alkuunsa.
Pöljintä Battlefrontissa on yleinen satunnaisuus. Syntypaikat ovat satunnaisia, kentältä poimittavat power-upit ovat satunnaisia ja taistelumenestys satunnaista. Kortteihin perustuvassa urakehityksessä ei ole juurikaan mieltä, kun erityistä syytä olla käyttämättä pelkkää aloituspyssyä ei ole. Paitsi tietysti se, että Battlefrontin aseet ovat ihan perkeleen tunnottomia...
Battlefront on Xbox Onella erittäin sulava ja komean näköinen. Matala natiiviresoluutio (720p) ei tietenkään ilahduta, mutta karkeahko resoluutio haittaa pelaamista lähinnä Endorin metsäkentässä, joka nyt muutenkaan ei ollut suosikkini.
Tuomas Honkala

 

Star Wars Battlefront

Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4, Xbox One
Dice/EA
Versio: Origin
Minimi: Intel i3 6300T(8 Gt RAM, GeForce GTX 660 tai Radeon HD 7850, DirectX: 11.0 
Suositus: Intel i5 6600/ 16 Gt RAM, GeForce GTX 970 tai Radeon R9 290, DirectX: 11.1 
Moninpeli: 2-40
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM
Ikäraja: 16