Vedä oravapuku päälle ja nauti talvisäästä kallionkolossa.
Ilman moottoria lentäminen on aina ollut huimapäiden unelmista ja suomalaisen Jari Kuosman kaupallistaman liito(-orava)puvun myötä siitä on tullut totta. Snoukkausta, skimbausta, liitopuku- ja laskuvarjolentoa mallitavan Steepin huikein kokemus on juuri oravapuvulla lentäminen.
Adrenaliinipiikin nappaamisessa pääosaa näyttelevät aidon näköiset, todella upeat talviset alppimaisemat. Äkkijyrkän Matterhornin kivisten hampaiden lomassa syöksyminen on huiminta kaahailua, mitä olen vähään aikaan kokenut. Ihan siellä parhaiden Wipeout-fiilisten joukossa ja se on piponnoston arvoinen suoritus semirealistiselle urheilupelille, olkoon vaan vaikka kuinka extreme.
Jykevän Mont Blancin lähistölle sijoittuvien kisojen ympäristöt ovat yllättävän monipuolisia. Näin kaikenlaisia rinteitä loivista puuteritaivaista julmiin jyrkänteisiin rotkoihin, mutta myös tiheitä havumetsiä, töyssyisiä jäätiköitä, alppikyliä ja linnanraunioita. Steepin Alpit ovat todellinen extreme-urheilijan lumiparatiisi. Näkyvyyttä piisaa, ilmavuus ja tilan tuntu ovat erinomaisia. Kun ollaan korkealla, se myös tuntuu siltä.
Matkailua Alpeilla
Steepin huima haipakka ja hikipisarat otsalla eivät jää pelkän liitopuvun varaan. Suksillakin päästään todella kovan menon makuun, kun rinne jyrkkenee tarpeeksi ja kiviseinämät tai jäätikön lohkareet viuhuvat senttien päästä ohi. Sopivista hyppyreistä, töyssyistä ja kielekkeiltä otetaan reilusti ilmaa alle temppuja varten: spinejä ja voltteja erilaisilla gräbeillä höystettynä. Ajoitukseen perustuva temppusysteemi on sujuva ja helppotajuinen, kuten Steepin kontrollit kautta linjan. Lumilaudan ohella jälkiä hankeen piirretään perinteisillä laskettelusuksilla.
Ja monoilla, sillä maaston tutkiminen on olennainen osa omia teitään etsivien extreme-laskijoiden elämää. Alter ego kävelee, juoksee ja ennen kaikkea kiipeää rinnettä ylös väsymättä mistä tahansa lumisesta kohdasta. Lähes pystysuorat nousutkaan eivät ole ongelmia, mutta kivikkoon ei ole jalan asiaa, mutta laudalla tai suksilla plus kovalla vauhdilla kolistellaan niistäkin yli. Kiikareilla ja suoraan paikan päälle menemällä kartoitetaan nimettyjä huippuja ja muita kiinnostavia kohteita, jotka avaavat zoomattavalle 3D-kartalle uusia aloituspisteitä ja kisoja. Pikasiirtymiin kartoitettujen paikkojen välillä menee vain sekunteja.
Liitovarjot muistuttavat purjekoneita, sillä lentäessä hyödynnetään jyrkkien rinteiden tuntumassa ylöspäin nousevia ilmavirtauksia, joiden havainnointia helpotetaan nostemittarilla. Varjokisat ovat hektisiä liitopukusyöksyjä selvästi rauhallisempia ja luonteeltaan taktisempia koitoksia. Vaikeimmillaan liitovarjokisat ovat juuri silloin, kun pitäisi päästä nopeasti ylös. Tai no, pirullisen kapeaa kanjonia seuraava reitti oli kiikkerästi kääntyvällä varjolla ärräpäitä kirvoittava veto.
Kilpailun henki riippuu välineistä ja starttipaikasta, mutta myös säännöt vaikuttavat asiaan melkoisesti. Ilmassa nopeuden ohella merkitsevää on usein maanpinnan lähellä lentäminen, mikä buustaa vaara- ja painekerrointa melkoisesti. Maanpinnan muuttujia ovat tarkistuspisteiden seuraaminen, vapaa reitinvalinta ja temput, joihin hyväksytään klassiset hyppykikat ja/tai vaaranpaikat, kuten puiden ohittaminen läheltä. Näillä eväillä jokainen skaba oli omanlaisensa tapaus.
Kokemuspisteiden ja -tasojen keräämisestä huolimatta Steep on taitopeli. Suurin osa kisoista ei vaadi mahdottomia, jos tyytyy hopeamitaliin ja kultaakin nappasin toisinaan ensi repäisyllä, mutta kun skillzit ja/tai reaktiot eivät riitä, ne eivät sitten riitä. Etenkin liitopukukamikazen kiperimmät syöksyt metrin parin levyisten tunnelien ja kallionkolojen läpi olivat lopulta reflekseilleni liian rankkaa settiä. No, tämä on aina kohtaloni taitopeleissä, kaikkeen en kerta kaikkiaan pysty. Treeni auttaa aina, mutta elämä on liian lyhyt joka kisan väkisin läpäisyyn.
Always online Alps
Steepissä ei ole yhtenäistä tarinaa tai kirkasta päätavoitetta, mutta ei tällainen extreme-urheiluseikkailu sellaisilla minusta mitään teekään. Painu vuorelle ja luo loputtomasti omia tarinoitasi, säästät satasia. Jatkuva yhteys Ubisoftin Steep-palvelimiin muodostuu ihan oikeaksi ongelmaksi, etenkin kun moiselle ei ole edes kunnon perusteita. Rinteillä on aina kolme muutakin pelaajaa, mutta ei tarvitsisi olla.
Tuntemattomien heppujen merkitys on olematon, sillä alue on valtava ja tyypit eivät usein ole edes samassa kisassa, koska systeemi ei pakota mihinkään. Ei edes silloin, kun extremistit ovat lyöttäytyneet tiimiksi. Steep luottaa yksinkertaisesti liikaa tuntemattomien ihmisten yhteistyöhaluun. Oikea kaveriporukka on tietysti ihan toinen juttu.
Jokainen lasku ja lento tallennetaan automaattisesti, joten laskuista voi näyttävien uusintojen ja videoiden lisäksi kasata helposti erilaisia haastekisoja kavereille. Potentiaalisesti kivaa touhua, mutta minulla ei ole Steepiä pelaavia kavereita.
Steep välittää hienosti lennokkaan ja adrenaliinin käryisen extreme-talvi-urheilufiiliksen. Kun mahtavat miljööt, laskeminen ja lentäminen on viimeistelty pieteetillä, minua ei haitannut pätkän vertaa, että touhusin pääasiassa yksin omia juttujani. Kisoja ja muuta tekemistä on riittävästi ilman kaverihaasteita.
Steep poikii varmasti jatko-osia tai vähintään delsuja. Himalaja, Kalliovuoret ja ylämäkiajo moottorikelkoilla? Steep on turhasta nettivaatimuksestaan huolimatta, noh, huippuhyvä. Ja oravapuvulla lentäminen tekee hyvästä pelistä erinomaisen. Oravanhäntä kainaloon ja kolmatta sataa kallionkoloa kohti: kerran se vain kirpaisee.
85