Susi jo syntyessään

Jo muinaiset roomalaiset tunsivat päivittämisen, sillä sanoohan sananlaskukin: "Roomaa ei rakennettu päivässä, vaan Colosseum toimi vasta versiossa 1.21." Pitkästä historiasta huolimatta niin päivitysten luonne kuin niistä saatava hyötykin ovat välillä jopa yllättävän epäselviä.

PC ei ole vakio, jonka jokainen yksikkö on samanlainen, ja ohjelmoijat tekevät virheitä. Päivitys on paketti, joka heitetään jo ostetun pelin päälle, ja joka korjaa bugeja, saattaapa jopa lisätäkin ominaisuuksia. Modeemipeli on suosittu jälkikäteen pultattava ominaisuus, esimerkiksi.

Harhaa

Päivitys ei ole ihmeentekijä, jonka avulla DOS4GW-pelejä voi ajaa kuin vettä vaan Windowsin Dos-ikkunan kautta, GUS-tuki ilmestyy itsestään ja kaikki pelaajan toivomat yksinkertaiset asiat, niin kuin Super-VGA-tila Command & Conqueriin ja NHL 96:n nopeutuminen kolminkertaiseksi toteutuvat.

Päivitysten kotipaikaksi arvellaan internetissä sijaitsevaa mahtimestaa, jonne ilmestyy päivitys pelistä kuin pelistä noin päivä itse pelin julkaisun jälkeen. Tämä mahtimesta on muuten sama, jossa on pelattava demo jokaisesta ilmestyneestä tai seuraavan vuoden aikana ilmestyvästä pelistä, ja sen osoite on http://www.nosuch.thing.exists.img/ 7E~wakeup!.htm/

Päivitykset eivät voi mitään bugeista yleisimmälle, sille joka istuu tuolilla ja haukkuu bugisia pelinpaskoja, jotka eivät toimi vaikka Asiantuntija kuinka niitä virittää. Noin näppituntumalta, julkisia purnauksia seurattuani väitän, että ainakin puolet pelien ongelmista johtuu käyttäjistä, joiden lempiharrastus on yrittää pyörittää peliä olosuhteissa, joihin se ei ole luotu.

Onneksi pelien vaatimat kikkakonstit ovat dramaattisesti vähentyneet: DOS4GW:n uudet versiot sietävät eksoottisimpiakin käynnistystiedostoja ja perusmuistia vaaditaan vähän. Pelejä jopa pystyy ajamaan Windowsissa, kunhan muistia vaan on tarpeeksi.

PC-pelaaminen vaati edelleenkin sitä, että ottaa selvää, mitä etua on SMARTDRV:stä, tajuaa, että vaikka yksi peli toimii, oli CONFIG.SYSissä väännetty EMM386 päälle tai ei, toinen kaatuu. Peruskäynnistystiedostoja on kolme, ja ne on lehdessämmekin julkaistu jo aika monta kertaa.

...ja totta

Päivityksiä on moneen lähtöön: toinen korjaa yhdentekevän bugin, jota 99 ihmistä sadasta ei koskaan ole huomannutkaan, toinen lisää peliin miljoona uutta asiaa ja parannusta. Siinä, missä joku poistaa ongelman Glorkin viisinappisen hiiren kanssa, muuttaa vaikka Ultima VIII:n päivitys hermoradat tuhoavan toimintapelin hyväksi toimintaroolipeliksi.

Mitä tulee kysymyksiin "Kannattaako minun päivittää Revenge of Chainsaw Smurfs versioon 1.2, kun minusta 1.1 on ihan hyvä", vastaus on kyllä. Aina kannattaa päivittää. Olettaen, että modeemi löytyy lähipiiristä, päivitysten hankkiminen on paitsi miltei ilmaista, nykyään myös miljoona kertaa helpompaa kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Päivittämisen jälkeen peli ei ainakaan toimi huonommin kuin ennen (paitsi joskus, mutta se on äärimmäisen harvinaista).

Tietysti järjen voi aina pitää mukana: tuskin kannattaa hankkia isoa päivitystä, joka lisää tuen virtuaalikypärille ja Gravis Ultrasoundille, jollei omista kumpaakaan.

Kaksi konnaa

On kaksi firmaa, joiden pelejä ei juuri kannata ilman pätsinmetsästyskokemusta hankkia. Pelinsä ostajilla testaavien firmojen kauhukaksikko on MicroProse ja SSI.

MicroProsen peleistä noin joka toinen julkaistaan keskentekoisena. Jolleivat nuo kyseiset pelit olisi myös niin hyviä (joskin Englannista ohjelmoitua jonninjoutavaa sekundakamaa on TAAS alkanut ilmestyä), 'Prose olisi pississä. UFO, Master of Orion, 1942: Air War ja Master of Magic ovat kaikki enemmän tai vähemmän klassikoita, mutta myyntiin ne tulivat kaikki keskosina, ja kaikki vaativat useamman ison päivityksen, ennen kuin ne lunastivat lupaukset. Tärkeintä on, että ne kuitenkin lunastettiin.

SSI on aika lailla samanlainen: peli kuin peli, vähintään yksi päivitys vaaditaan ja tuleekin, mutta se kestää usein turhan kauan. Oma lukunsa ovat kestoprojektit, jolloin pelin tekijä ei lopetakaan kesken, vaan peli muokkaantuu koko ajan. Näitä ovat SSI:n strategiapelit: Tanks! on jo versiossa 1.30 (parikymmentä versiota) ja uusi tulokas Steel Pantherskin on tätä kirjoitettessa poikinut jo ainakin kuusi päivitystä (1.16x tuorein), ja lisää on tulossa.

Pitäisikö siis vaatia pelifirmojen pää vadille, kirota heidät ja vannoa kautta esikoisensa kuolemattoman sielun (koira tai marsukin kelpaa, jos lapsia tms. ei ole) olevansa ostamatta kyseisen firman pelejä, vaikka itse Pelsepupi kiristäisi ja tarjoaisi virtuaalikypärän kaupanpäälle?

Pahaksi onneksi kyseiset firmat julkaisevat turhan paljon pakko-ostoksia, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että parempi päivitysrumban jälkeinen klassikkopeli kuin bugiton tusinapeli tai jopa keskenjätetty klassikonraakile. Syynsä on meissäkin: kun odotettu peli ei ilmestykään luvattuna päivänä, voi sitä itkun pillitystä ja henkisesti heikkojen manailua. Heikompi pelifirma taipuu ja päästää keskosen maailmalle.

Johonkin sietoraja on vedettävä, ja kyllä Frontier: First Encountersin kaltainen hirviö, joka kaatui jopa itsekseen kun sen jätti pyörimään, olisi pitänyt jättää viimeisteltäväksi. Onhan se nyt kuudennen päivityksen jälkeen jopa (käsittääkseni) toimiva, mutta ostaako kukaan enää seuraava Eliteä? Gametek saa paiskia hommia saadakseen edes osan maineestaan takaisin.

Miksi tällaista tehdään? Siksi, että periaate "viis tuotteesta, kunhan markkinointi pelaa" on niin pyhä. Ja miksi se on niin pyhä? Koska se toimii.

Where can I find...

Ilman modeemia tai semmoisen omistavaa tuttavaa ei pärjää, ja käyttökelpoisinta lienee hyödyntää paikkoja, jotka ylläpitävät päivitysarkistoja. Internetissä se on Matthias Rauthus, jonka päivityskokoelma löytyy osoitteesta ftp.cdrom.com/.2/dresden/games/patches (niin kutsutut "surffarit" voivat aloittaa hakunsa lehtemme kotisivuilta) ja purkeista paras on, ihme ja kumma, Pelit-BBS.

Vaihtoehtoina voi tietysti taistella kuljetuslautta-armeijan kanssa keskellä Ranskaa, naureskella kun Avatar tuhannennen kerran hyppää järveen tai sanoa "jumpe!" kun Gabriel Knight 2 niksahtaa lopullisesti nurin. Ja ainahan voi ostaa pelikonsolin: niiden pelien kanssa ei päivityksiä tarvita.

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…