Kannettavissa pelikoneissa elää edelleen pieniä otuksia, joiden elämä on lyhyt kuin päiväperhon lento. Tamagotchit eivät kuolleetkaan sukupuuttoon.

Tamagotchit (suom. tamakotsit) olivat 1990-luvun puolivälin hittileluja. Muovimunan sisällä liikehtivät nestekideotukset piipittivät nälkäisinä, kaipasivat leikittämistä, kasvoivat ja lopulta lähtivät kotsitaivaaseen joko sairauden tai vanhenemisen seurauksena. Simsin ja Nintendogsin kaltaiset virtuaalielämään perustuvat pelit ovat paljon velkaa tamakotseille. Bandai ei ole antanut vanhaa lypsylehmää makkaratehtaalle, sillä leluosastoille on lennähtänyt Tamagotchi V3, jonka oheistuote DS:n Tamagotchi Corner Shop on.

Corner Shopissa ei kasvateta ja holhota tamakotseja, vaan pyöritetään TamaTownin liiketoimintaa yhdessä kotsipartnerin kanssa. Kaverinsa saa valita kolmesta eri kotsista, joiden erot ovat ulkonäössä ja siinä, mitkä yhdestätoista eri kaubamajasta ovat käytössä. Loput avataan hoitamalla aiempia bisneksiä hyvin.

Pappa betalar

Kotsikaupungin asukkaille tuotetaan erilaisia palveluita yhdessätoista erilaisessa kaupassa. Jokainen kauppa on oma minipelinsä, jotka kaikki eivät ole täysin erilaisia, vaan lähinnä kevyitä muunnelmia samasta teemasta. Suurin osa peleistä on yksinkertaisesti oikeiden tai oikeanväristen esineiden hakemista viidestä valikosta tai tietyn kuvion kokoamista mallin perusteella. Minipelejä ei edes voi mokata, sillä surkeinkin vajaasuoritus palkitaan yhdellä hymynaamalla ja asiakas maksaa kiltisti.

Eri minipelit ovat ihan näppärästi toteutettuja, stylusta ja kosketusnäyttöä hyödyntäviä puuhasteluja. Tiivistettynä homma menee niin, että kaavamaista ja helppoa minipeliä veivataan ahkerasti niin kauan, että tamakotsi-isä saapuu paikalle ja kustantaa firman laajennuksen, jonka jälkeen hinkkaamista jatketaan kiitollisena. Tämä on kaiketi hieno metafora japanilaisen yrityskulttuurin käytännöistä. Lisää yhteiskuntakritiikkiä löytyy siitä, että neljännen kerroksen kauppaa ja keisarillista hyväksyntää ilmaisevan lipun tarjoaa tamakotsimaan prinsessa palkkiona uskollisesta ja hyvästä palvelusta.

Kauppa se on joka puuduttaa

Kaupoista kauneussalonki, leipomo ja kaksi korupuotia perustuvat annetun mallin mukaisen esineen tekemiseen. Kukkakaupassa ostoksille tuleva kotsi kertoo, minkä tyylinen kimppu pitäisi suunnilleen kasata, joten tässä on vähän enemmän varaa olla luova. Kylpylässä pelkästään poimitaan esineitä oikeassa järjestyksessä, pesulassa hoidellaan vaatteita ja konserttitalon rytmipeli on juuri sitä miltä kuulostaakin. Tylsimpien puotien joukkoon kuuluu japanilaisia taikinapyörylöitä valmistava pikaruokala, jossa eri asiakkaiden välinen ero on ainoastaan siinä, montako palleroista pellille leivotaan.

Kaksi eri hammashoitolaa on varmasti kokonaisuuden oudoin idea. Toisessa tehdään perinteisiä hammaslääkärijuttuja eli putsataan, porataan ja paikataan reikiä kotsien hampaista, toisessa koristellaan samoja purukalustoja värilakoilla, kirjaimilla ja muulla bling-blingillä. Niin hauskaa kuin poraaminen, hopeakoristeiden kiinnittäminen ja kivusta itkevien potilaiden piikittäminen aluksi on, myös hammaslääkäröinti puuduttaa peli-innon toistonsa takia kovin nopeasti.

Asiakkailta nyhdetyillä rahoilla voi ostaa tamakotsikaverilleen vaatteita, huonekaluja, ruokaa ja muuta sälää, mutta mitään virtuaalilemmikin varsinaista hoitamista Corner Shop ei sisällä. Ainoa jonkinlainen viihdearvo ostetuista tavaroista on niiden näkeminen ruudulla. Iloisen värikäs grafiikka viehättää, sillä paksuilla viivoilla ja tarkoituksellisen lapsekkaasti piirretyt kotsit ovat hauskannäköisiä ja eri peliympäristöt näyttävät hilpeiltä. Taustamusat ovat pirtsakoita pimputuksia, jotka minipelien teemaan sopivasti toistuvat lyhyinä pätkinä hermoja riipivästi.

Tamagotchi Connexionille on vaikea keksiä sopivaa pelaajaa. Alle kouluikäisten kotsikokemus kaatuu siihen, että joissain minipeleissä englannin kielen alkeiden hallinta olisi tarpeen, ja yli kymmenvuotiaille pelit on liian helppoja ja toiston takia tylsiä. Aikuiset voivat kenties nauttia Corner Shopista zen-tyyppisenä kokemuksena. Rauhallinen, automaation tasolle jäävä puuhastelu värikkäässä kotsimaassa on pieninä annoksina omituisen rentouttavaa, mutta ei tästä oikein peliksi ole.