The Movies (PC, Xbox, PS2, Gcube)Molyneux kutsuu elokuviin

www.themoviesgame.com

The Movies lähtee kilpailemaan Sims 2:n kohdeyleisöstä ja markkinaosuudesta. Kumpi voittaa, elämä vai elokuvat?

Activision esitteli Lontoossa Lionheadin tulevaa elokuvamaailmaan sijoittuvaa bisnespeliä The Movies. Pääsuunnittelijana häärii Peter Molyneux, joten on aihetta odottaa suuria puheita ja mahtipontisia lupauksia.

The Moviesissa istutaan pikkuruisen elokuvastudion johtajan tuolille 1900-luvun alussa, aikana, jolloin elokuvateollisuus alkoi kehittyä. Tarkoituksena on johtaa studio menestykseen, tehdä rahaa, luoda elokuvamaailman suuria tähtiä, tienata fyffeä, kuvata elokuvia ja kerätä kahisevaa.

The Moviesin suunnittelun kulmakivi on ollut helppous: kenen tahansa pitää pystyä tarttumaan peliin ja oppimaan se välittömästi. Tämä näkyy muun muassa ruudun selkeydessä: valikoista on luovuttu ja kaikki tieto on ripoteltu pelin sisälle. Vasemmalla hiirennapilla poimitaan näyttelijöitä ja elokuvantekijöitä, ja poimitusta lähtevä juova osoittaa parhaan paikan, mihin tämän voi pudottaa. Kun käsikirjoittajan pudottaa kässärihuoneeseen, tämä ryhtyy laatimaan uutta elokuvaa. Kässärihuoneeseen voi pudottaa vaikka talonmiehen, mutta työnjälki kärsii.

Oikealla hiirennapilla saa tietoa pelin objekteista ja henkilöistä. Tietoa ilmestyy myös leijuttamalla kursoria hahmojen päällä: mitä kauemmin roikuttaa, sitä tarkempaa tietoa ponnahtaa esiin.

Juorujen lähteillä

Alussa ei ole kuin yksi mies ja hökkelimäinen toimisto. Teattereissa pyörii mustavalkoisia mykkäelokuvia, ja tähtikultti alkaa vasta muodostua. The Movies käynnistyy elokuvahistorian alkutaipaleelta. Vuosi vuodelta kehittyvä teknologia ja lisääntyvä rahamäärä parantavat tuotantoarvoja: elokuviin tulee ääntä ja väriä, paremmat laitteet parantavat kuvaa ja niin edelleen.

Pelaajan tehtävänä on pitää huolta tähdistään vastaamalla näiden vaatimuksiin ja kasvattamalla tähtien mainetta. Tuntemattomien suuruuksien elokuvia ei tule katsomaan kukaan, isot tähdet kiinnostavat aina. Molyneux'n mukaan The Moviesissa on mukana elokuvabisneksen raadollinen puoli. "Peliin on otettu sisältöä suoraan juorupalstoilta ja lööpeistä. Pelaaja voi lyöttää yksiin orastavan filmistaran ja nuoren tähtösen, antaa luonnon tehdä tehtävänsä ja sen jälkeen tuoda paparazzit paikalle. Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta."

Suurilla tähdillä on myös suuret vaatimukset. Jollei tähti ole tyytyväinen, tuloksena on kiukkukohtauksia ja kuvauspaikoilta pukuhuoneeseen ryntäämisiä. Jos kuvaukset seisovat, rahaa ei tule. "Tähdistä huolehtiminen on jo peli sinällään", Molyneux kuvaili. Tähdillä on monenlaisia ongelmia, kuten lihominen ja vanheneminen, joita vastaan täytyy kamppailla. Vaikka plastiikkakirurgin avulla, jos muu ei auta.

Tavoitteena on saada oma tähti maailman kymmenen kuuluisimman näyttelijän joukkoon. The Moviesissa järjestetään tasaisin väliajoin erilaisia palkintoseremonioita, joissa menestymällä saa lisäpotkua teatterien kassaluukuille.

Tee oma elokuva

Oman elokuvan teosta haaveilevat saavat kylmää vettä niskaansa heti alussa, kun Molyneux vastaa kysymykseen kameroiden vapaasta sijoittelumahdollisuudesta. "Ei onnistu. Kohtaukset ovat valmiiksi tallennettuja, mutta pelaaja pystyy muokkaamaan vapaasti hahmoja, säätämään näiden näyttelytapaa - vihainen, surullinen, iloinen - muutamasta vaihtoehdosta ja leikkaamaan elokuvan jälkikäteen." Oman dialogin äänittäminen ja musiikin sijoittelu on niin ikään mahdollista, ja näyttelijät osaavat huulisynkata kaiken puheen. Mikäli dialogia ei äänitä, näyttelijät mumisevat Simsien tyyliin.

Erilaisia hahmoja on The Moviesissa käytettävän morfauksen ansiosta lähes rajattomasti. Lisäksi näyttelijöillä on valtava tukku erilaisia meikkejä, kampauksia ja vaateparsia, joilla ulkoasua saa muokattua. Omatkin kasvonsa saa tuotua peliin, ja Molyneux'n mukaan peli osaa arvioida kasvonpiirteiden perusteella, kuinka viehättävä peliin sijoitettu naama on.

Elokuviin voi laatia oman "käsikirjoituksen", jos haluaa paneutua elokuvantekoon tarkemmin. Ensin valitaan haluttu määrä näyttelijöitä, puetaan ja valmistellaan, päätetään minkälaiseen ympäristöön kohtaus sijoittuu ja lopuksi se, minkälaisen kohtauksen nämä näyttelevät.

Molyneux esitteli lyhyesti paria Lionheadin tiimiläisen tekemää elokuvaa, ja toinen niistä oli hyvä esimerkki oman käsikirjoituksen teosta: elokuva alkoi teiniromanssina, muuttui veriseksi zombieleffaksi ja päättyi lopuksi romanttisena zombiehääherkistelynä. Näyttelijät oli lopussa puettu zombieiksi, sijoitettu zombie-elokuvalle ominaiseen ympäristöön sumuiseen metsään, mutta kohtaus oli romanttisesta elokuvasta. Leffat voi tehdä niin pitkiksi kuin haluaa ja tallentaa kolmessa eri formaatissa.

Sen jälkeen kun elokuvan julkaisee, lehdistö arvostelee leffan ja puuttuu erinäisiin asioihin. Arvostelumenestys tuo kassaan lisää rahaa, kalkkunat eivät elokuvayleisöä juuri kiinnosta. Lisärahalla voi laajentaa studiotaan, hankkia uusia lavasteita, palkata lisää henkilökuntaa ja niin edelleen. Kyvykkäällä kaartilla tehty elokuva on automaattisesti parempi kuin amatöörileffa, mikä toimii porkkanana jatkuvaan kehitykseen.

"Niin varmaan"

Peter Molyneux tunnetaan huikeista visioista ja lupauksista, joille ei aina löydy katetta. Tällä kertaa jäivät vahvasti arveluttamaan Molyneux'n puheet, että The Moviesilla tehtyjä elokuvia nähtäisiin eri elokuvafestivaaleilla, kuten Sundancessa. Molyneux'n mukaan neuvottelut ovat käynnissä ja hän "odottaa niiltä paljon".

Molyneux'n muissa, realistisemmissa aikomuksissa on pystyttää nettisivusto, johon ihmiset pystyvät siirtämään tekemiään elokuvia. Suunnitteilla on myös kilpailuja, joissa oikean elokuvaohjaajan johtama arvovaltainen raati arvostelee ihmisten tekemiä elokuvia.

Molyneux oli vielä vaitonainen The Moviesin konsoliversioista, joita tekee täysin eri tiimi. Hän kuitenkin vakuutti, että pelit ovat lähes yhtä laajoja kuin PC:llä. Molyneux kertoi, että konsoliversioissa pelaaja "on enemmän pelin sisällä", mutta ei suostunut tarkentamaan, mitä sillä tarkoitti. Elokuvien tallentamisesta konsoleilla Molyneux oli myös vähäsanainen. "Xboxin suhteen ei ole ongelmia, PlayStation 2:kin on ok, mutta GameCube on pieni ongelma."

Laitevaatimuksista keskusteltaessa ei jäänyt epäselväksi, minkälaiselle yleisölle The Movies on suunnattu. "Minimivaatimukset ovat Sims 2:n luokkaa. Haluamme tuoda The Moviesin mahdollisimman laajalle konekannalle, mutta samalla on voitava ottaa kaikki irti nykypäivän koneista. Tarkoituksemme on pitää The Movies kauppojen hyllyillä kauan, ilman että ajan hammas pääsee sitä nakertamaan", Molyneux kuvaili.

Lionhead suunnittelee jo täyttä päätä lisälevyjä The Moviesiin. Suunnittelupöydällä on ainakin paketti omien fantasiaelokuvien tekemiseen. Lionhead luottaa myös faniyhteisön tukeen. "The Movies on jätetty tarkoituksella avoimeksi ja helposti muokattavaksi, jotta modaajat pääsevät sisältöön käsiksi vaivatta", kertoi Lionheadin tekniikkaguru Jean-Claude Coitier.

Ennen pelin julkaisemista ladattavaksi tulee ilmainen tähtikone, jolla voi luoda oman yksilöllisen elokuvatähtensä peliin tiputettavaksi. Lisäksi julkaisupäivänä pitäisi olla ilmaista lisäsisältöä ladattavana pelin kotisivuilta.

Miten paljon Molyneux'n ja kumppanien jutut pitävät paikkansa selviää loppuvuodesta, kun The Movies saa ensi-iltansa.

Lisää aiheesta