Tissejä

Jos on olemassa miesten taivas, minulla tulee olemaan siellä simpuran tylsää, koska penkkiurheilu ja porno eivät innosta. Mieluummin teen jotain muuta kuin istun makkara ja kaljapullo kädessä katselemassa, kun muut ähisevät.

Mutta oikea Mies haluaa pornoa, jaksaa katsoo pornoa määrättömästi ja on sitä mieltä, että porno sopii mausteeksi vaikka paavin pääsiäispuheeseen. Siksi peleihin pitäisi saada lisää erotiikkaa, touhottavat Suomen Killisilmäisen Vonkaajaliiton jäsenet. Näin saataisiin pelit vetoamaan siihen kuuluisaan aikuiseen makuun.

Erotiikka on kyllä saakurin nasta juttu, ei siinä mitään. Myös Dijonin sinappi on niin pirun hyvää, että se on hyvä syy jättää Ranska tuhoamatta. Jos lisään Dijonin sinappia kaikkeen mitä syön, huomaan että suurin osa ruoasta maistuu kauhealta, koska sinappi ei siihen sovi, ja jonkun ajan kuluttua koko Dijonin sinappi on aivan herttisen yhdentekevää.

Erotiikan ylikäyttö esimerkiksi mainoksissa on mennyt jo Suomessakin naurettavaksi. Ongelma ei ole siinä, että joutuisin moraalisen tuskan valtaan, pelkäisin lasteni mielenterveyden puolesta tai kauhistuisin naisen esineellistämistä kun muromainoksessa vilahtavat tissit. Ongelma on siinä, että kun kauan sitten naisen nilkan vilahdus sai miehen hormonit räjähtämään päästä läpi, nyt edes jonkinlainen reaktio vaatii raskasta pornoa. Seksistä on tehty yhtä tylsän arkipäiväistä kuin kutiavan nenän raaputtamisesta.

Lisäksi tänään lukemani artikkelin mukaan teiniparat luulevat pornon edustavan jonkinnäköistä totuutta ja ahdistuvat omasta riittämättömyydestään. Kyllä elämä on kovaa.

Taitoa peliin

En minä käännä päätäni pois, jos ruudulle piirtyy nätti nainen, ja pelien mausteena, ei pääsisältönä, eroottiset viritykset usein toimivat. Onhan naisen ruumis esteettisesti miellyttävä, ja elävissäkin on oma viehätyksensä.

Dead or Alive -pelien kimmoisat naiset eivät hypi silmille eivätkä vähennä itse pelin arvoa, mutta kieltämättä lisäävät siihen houkuttelevuutta. Grand Theft Auto 3:n autonjousien heilutus tirskuttaa pikkumiehiä ja kauhistuttaa vanhempia, mutta on ainakin pelin henkeen sopiva pääsiäismuna. Mafian kuuluisa rakastelukohtaus on toteutettu hyvällä maulla, joskin se on viimeinen kerta kun Tommyn vaimo pelissä vilahtaa.

Vaan eiköhän lisäerotiikasta vinkuminen tarkoita vähän kovempaa peliä. Rajumpi erotiikan lisäämien peleihin on kuolleena syntynyt ajatus, monessakin mielessä. Argumenteista pelottavin on "jotta pelit vetoaisivat aikuisiin". Aikuiset ovat pelanneet jo vuosikymmeniä. Se että Al Bundyt eivät pelejä ymmärrä tai niistä innostu ei ole varsinainen ongelma. Jos Deer Hunterista tiputaan vielä Tail Hunteriin, niin kyllä on hienoa.

Tosin kaikkea voi tehdä kun on taitoa. Mutta miten peleihin saa taidolla käsiteltyä tai edes peliin sopivaa eroottista latausta, kun pelkkä kelvollisen tarinan kertominen on ylivoimaista?

Esimakua tietziggamiesten naiskuvasta näkee jo aivan tarpeeksi. Minua lähinnä hävettää, kun katson fantasianaisia, joilla Cimmerian kylmyydessä on navan paljaaksi jättävät, päällevaletut metalliliivit (Paranna keuhkokuume -loitsu pitää osata) tai pikkuneitoset, jotka sifonkibikineissä matsaavat peikkoja vastaan, kun miehiset toverit ovat teräksessä päästä jalkoihin. Scifi-peleissä samaa kamaa (tai kanaa) tulee vastaan Britney Spearsin näköisenä, Bratz-nukeilta pöllityissä asusteissa, yleensä giganttisen kokoisissa kengissä, ja niin kutsuttu asenne naamalla. Kyllä iskisi, jos olisin neljätoista.

Olen varma, että rankemman seksin tulo peleihin on vain ajasta kiinni, eikä edes kovin pitkästä. Seksissä on rahaa. Taannoiset Lula-pelit olivat surkeasti tehtyä roskaa, mutta eikös vain puute vetänyt pelitiskille. Toistaiseksi esteenä on pelien pitäminen lasten ja nuorten ajanhaaskauksena, mikä muodostaa automaattisesti suojelevan kukkahattukentän. Pelien status tulee pakostakin kasvamaan, jolloin lastensuojelu pikkuhiljaa haihtuu, ja silloin ensimmäinen pornopelitalo painaa rahaa.

Tappaminen on rumaa

"Lisää sexiä peleihin" lienee taas yksi kausiluontoinen myrsky vesilasissa. Seksi on muodikas trendi ja seksillä ratsastetaan, koska se on rajua ja viileetä. Onneton kaapeli-tv sai paljon palstatilaa pistämällä vapaata pornoa ohjelmistoon. Nuoret aikuiset pelaavat ja nuoret aikuiset katsovat pornoa, ergo peleihin on saatava lisää mäiskettä.

Herkempi älykkörintama näkee teoriatasoltaan asian myös niin, että miksi peleissä on ällöttävää väkivaltaa muttei kaunista kahden ihmisen rakkauden fyysistä ilmentymää? Siksi, että tappamisesta on helppo vääntää peli, kun taas erotiikalle on vaikea keksiä mitään pelillistä funktiota. Perusgenren misuversiot tyyliin Rainbow Sex vs The Rouge Spear, Command & Conquer Me!: Tiberian Dominatrix, Max Pain, Titskrieg ja Whorecraft kuulostavat niminä myyviltä, mutta mitä niissä pitäisi tehdä?

Pelien tarkoitus on tarjota vaihtoehto arkipäivälle, antaa mahdollisuus tehdä jotain uutta, ennen kokematonta ja arkipäivästä poikkeavaa. Mieluummin puuhailen Brewsterillä Kannaksen taivaalla tai tapan teroja Rainbow Sixin riveissä, kuin pelaan kalpeaa virtuaaliaavistusta jostain, joka on normaaliarkea aamulla, ruoka-tunnilla ja kolme kertaa illalla.

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…