Räiskintäpelien historian voi summata kahteen peliin – jos uskaltaa. Ne ovat täällä taas, ehkä pienempinä mutta iHanasti häijympinä.
Ammuskelupelit saivat elämän vuonna 1992, kun id Softwaren Wolfenstein 3D ilmestyi. Siinä olivat esillä kaikki nykyräiskintöjen selkänikamat: pyssy ruudun alaosassa, osumista vähenevä elämä, panssarit ja headshotit. Ironista kyllä, Wolfenstein sijoittui toiseen maailmansotaan.
1993 hornan syövereistä nousi Doom. Epäkuolleita, demoneja ja muita alakerran asukkeja pätkittiin aseiden lisäksi moottorisahalla. Immersio oli huipussaan ja pelaajakunta haltioissaan. Aikaa on kulunut, Doom-sodan veteraanit ovat kaljuuntuneet ja katkeroituneet, mutta paha ei päästä otteestaan: Wolfenstein ja Doom syntyvät uudelleen Applen iPhonessa. Tukka kasvaa päähän ja elämä maittaa taas!
Linnasotaa
Wolfenstein kertoo amerikkalaisesta vakoojasta, joka yrittää paeta natsien linnoituksesta. Ennen kotiinpääsyä selvitellään saksalaisten tiedemiesten salajuonia ja kohdataan itse Adolf robottiasussa. Pelin kulku on viehättävän yksinkertainen: taso kerrallaan taistellaan partioivia natseja ja vahtikoiria vastaan, etsitään salaovia, kerätään panoksia ja parannellaan haavoja kentistä löytyvillä ruoka-annoksilla.
Wolfensteinin siirtämiseen iPhonelle tarttui itse id Softwaren perustaja ja pääguru John Carmack. iPhone-Wolfenstein perustuu PC:n faniprojekti Wolf3D Reduxiin, joka muokkasi Wolfensteinin nykykoneille sopivaksi.
Wolfensteinin taskuversiossa huomio kiinnittyy kosketusnäytölle sovitettuihin kontrolleihin. Nehän toimivat! Yksinkertaisimmillaan sormen liikuttaminen ohjaimen päällä eteen ja taakse saa hahmon liikkumaan, sivuille sormeilu kääntää rintamasuuntaa. Toisessa kulmassa on tulitusnappi. Sivuaskeleet voi ottaa mukaan, mutta silloin ohjainpylpyröiden määrä nousee kolmeen. Sekin vielä toimii. Ohjainten sijoittelua ja läpinäkyvyyttä voi muokata vapaasti.
Nakkisormet eivät blokkaa näkökenttää, vaan kaiken tarpeellisen hahmottaa vaivatta. Toiminta tempaa välittömästi mukaansa: ruutu liikkuu liukkaasti, eikä pelissä ole turhaa vitkastelua. Grafiikka on pelkistettyä, mutta näyttää pienellä ruudulla hyvältä.
Wolfensteinissa on mukana koko alkuperäisen pelin kolmiepisodinen sisältö sekä lisäepisodi Spear of Destiny, joka sijoittuu aikaan ennen Wolfensteinin linnan tapahtumia. Supernörtit voivat ladata peliin vielä omia lisäkarttojaan.
Wolfensteinia ei kannata ajatella pelkkänä historianläksynä. Se on edelleen vauhdikas, hyvin suunniteltu ja hauska. Taskukokoon tiivistettynä se herää aivan uudella tavalla eloon. Jos siis perusmallinen 3D-räiskintä ikinä vielä uppoaa.
Uusvanha tuomio
Doomin pääosassa on piinkova merijalkaväen sotilas, joka epäonnistuneen tieteellisen kokeen jälkeen taistelee hornan syövereistä pursuavia otuksia vastaan: aluksi tukikohdassaan, sitten pahalaisten kotipesässä.
Doom on kehittyneempi versio Wolfensteinista, mutta edistyksellisyys on myös sen suurin heikkous. Kenttäsuunnitteluun on tullut mukaan kolmiulotteinen ajattelu: viholliset saattavat lymytä vaikka katonrajassa. iPhone-version kontrollit eivät salli tähtäämistä, vaan automagiikka hoitaa osumisen, jos pyssy sojottaa oikeaan suuntaan. Wolfensteinissa vastaava temppu ei haittaa, koska vastustajat ovat pelaajan kanssa samalla tasolla. Doomissa illuusio särkyy, kun piippuhyllyllä oleva öttiäinen putoaa vähän sinne päin räiskäistystä kudista.
Doomin Wolfensteinia värikkäämpi ja monipuolisempi grafiikka on kärsinyt ajan hampaasta edeltäjäänsä enemmän. Värikkyys näyttää nykyään räikeydeltä, ja aikanaan hienot tekstuurit ovat nykysilmiin rumaa kökköä. Doomin kontrolleja on petrattu pykälällä Wolfensteinista. Ohjaukseen voi valita pyöriteltävän ratin, joka yhdistettynä sivuaskeliin tekee liikkumisesta älyttömän sulavaa.
Puutteistaan huolimatta Doomia pelaa mielellään. Yksinpelin lisäksi mukana on lähiverkossa maksimissaan neljän pelaajan deathmatch tai tiimipeli. Jo kahdella pelaajalla pikkuviat jäävät nopeasti taka-alalle.
Doomissa riittää koluttavaa: alkuperäisten kolmen episodin lisäksi mukana on myös Ultimate Doomista tuttu jatko-osa Thy Flesh Consumed.
Herätys, henki!
Doom-tuoteperheestä löytyy myös tuoretta toimintaa. Vain iPhonelle julkaistu Doom Resurrection kertoo Doomista tuttua tarinaa Marsin tukikohtaan juuttuneesta sotilaasta, jonka täytyy selvittää, mistä mörkövyöryssä on kyse.
Doom Resurrection vie putkijuoksut loogiseen päätökseensä: ei tarvitse edes itse juosta, sillä päähahmo liikkuu oman mielensä mukaan ja pelaajan tehtäväksi jää ampuminen, aseen valinta ja lataaminen sekä suojan hakeminen. Pelin kulku on suoraviivaista: aina kun hahmo pysähtyy, monsterit ryntäävät esiin. Reagoinnin on oltava nopeaa, jotta käteen löytyy oikeanlainen mutka. Kun viholliset on kellistetty, matka jatkuu.
Doom Resurrection on eittämättä hyvin suunniteltu. Vihollisia tähtäillään iPhonea kallistelemalla, ja toimintapainikkeet ovat ruudun kulmissa. Vihollishyökkäyksissä on vaihtelevuutta ja jopa yllätyksiä. Juontakin kuljetetaan säännöllisesti eteenpäin välinäytöksillä.
Kaikkea leimaa kuitenkin vääränlainen vanhahtavuus. Grafiikka on valjua, ja hirviöiden liikkuminen näyttää hassun töksähtelevältä. Tähtäily sujuu niin hyvin kuin se voi sujua pyssyttömältä laserpyssyräiskinnältä.
Kahdeksaan tasoon jaettu peli tarjoaa parin kolmen tunnin pläjäyksen duumailua. Lisää peliaikaa irtoaa haastetehtävistä, jotka ovat sitä samaa eri pakettiin käärittynä. Doom Resurrectionista jäävät päällimmäisenä mieleen ankeus ja kankeus. Kertaläpäisyn jälkeen: adios, Tonto.
Askel kerrallaan
Wolfenstein ja Doom taipuvat myös verkkaisempaan menoon. Wolfenstein RPG ja Doom II RPG ovat vuoropohjaisia, roolipelien suuntaan kumartavia toimintapelejä, joissa jatkuvan räiskinnän sijaan edetään askel kerrallaan.
Wolfenstein RPG:ssä paetaan jälleen Wolfensteinin linnasta ja selvitellään tiedemiesten pirullisia suunnitelmia. Wolfenstein 3D:n ylitsepursuilevaa natsisymboliikkaa ei RPG:stä löydy, mutta muuten peli kulkee tutunoloisia polkuja: huoneita komppaamalla löytyy avainkortteja ja muuta roinaa, joilla matkanteko edistyy. Vastustajia on monenlaisia, mutta ne kaikki tottelevat lyijyä. Grafiikka on nättiä ja kentät näyttävät hyviltä. Vuoropohjaisuus toimii mainiosti: vauhti pysyy yllä, mutta kosketusnäytölle ominaisista kontrolliongelmista ei ole tietoakaan.
Wolfenstein RPG on jotakuinkin suora porttaus samannimisestä kännykkäpelistä, kun taas Doom II RPG on jatkoa kännyköille julkaistulle Doom RPG:lle (kannattaa hankkia). Toteutukseltaan Doom II RPG on samanlainen kuin Wolfenstein RPG, mutta tapahtumat sijoittuvat tuttuun Doom-universumiin: hirviöt raivoavat Mars-tukikohdassa ja tulivoimaa tarvitaan.
Pelihahmon voi Doom II RPG:ssä valita kolmesta: eroja on kykyjen lisäksi juonen aikana nähtävässä dialogissa. Roolipelimausteet ovat kummassakin pelissä lähinnä viitteellisiä, Wolfensteinissa vielä enemmän kuin Doom II:ssa. Hahmon osaaminen kehittyy, kentistä löytyviä tavaroita voi kerätä ja käyttää haluamallaan hetkellä ja sitä rataa. Doomissa kaikkea on vähän enemmän ja monipuolisempana. Pienet alipelit rytmittävät toimintaa mukavasti.
Kumpaakin peliä värittää sieltä täältä pilkahteleva huumori. Wolfensteinissa se on oudon kanavitsailun takia ilmeisempää, mutta Doomkin hymisyttää tasaisesti. Pelattavaa riittää kummassakin kuudeksi seitsemäksi tunniksi.
3D-räiskinnän ja vuoropohjaisuuden epäpyhä liitos on toimivampi kuin uskoisikaan. RPG-räiskinnät tempaavat väistämättä mukaansa.
Wolfenstein 3D Classic Platinum
Doom Classic
Doom Resurrection
Wolfenstein RPG
Doom II RPG
Kölnin Gamescom-tapahtuma elokuun puolivälissä oli yllättävän suuri. Messuhallin neljässä yleisö- ja kahdessa ammattilaishallissa oli yhteensä 505 näytteilleasettajaa ja yleisöä järjetön määrä. Olen pitänyt Saksan pelimessuja lähinnä E3:n uudelleenlämmittelynä näin lehdistön silmin nähtynä, mutta nyt täytynee muuttaa mielikuvaa.
Gamescom on Euroopan tärkein pelitapahtuma, ilman epäilyksen häivää. Kun ennen Saksan messuilla oli paikalla lähinnä paikallisia maahantuojia, nyt kaikki isot firmat olivat panostaneet valtaviin osastoihin ja jopa uusiin julkistuksiin. Hillittömiä jonoja keräsivät esimerkiksi Fallout New Vegasin, WoW: Cataclysmin ja Call of Duty: Black Opsin hehtaarin kokoiset suljetut osastot, joissa todennäköisesti esiteltiin peliä videoitten voimin. En tosin viitsinyt jonottaa tuntikausia vain varmistaakseni asian.
Messuilla rahvas pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan niin PlayStation Movea kuin Xboxin Kinectiä. Mitään valtavaa ryntäystä en kuitenkaan nähnyt, vaan pelit keräsivät tasaisesta kokeilijoita.
Kinect ja Move vievät pelaamisen aivan uusiin – tai no, uusiin ja uusiin – nintendomaisiin sfääreihin. Taikasanana molemmissa on liike: pelaamisesta tulee erittäin fyysistä. Kinectillä ohjainta ei ole lainkaan ja peleinä tanssia, jumppaa, urheilua, Movella edellisten lisäksi vielä ammuskelua ja muita perinteisiä pelejä. Kohderyhmä tuntuu molemmilla olevan sama: padeja vieroksuva kansanosa on saatava pelaamaan hinnalla millä hyvänsä.
Mutta kerrankin pelaavia ihmisiä oli hauska katsella. Sen sijaan, että pelaajat olisivat tuijottaneet lasittunein katsein ja padi kädessä ruutua pimennetyssä hallissa, he heiluivat, hyppivät, pyörittivät takapuolta ja yrittävät huitomalla osua maaliin. Virne oli lievästi vahingoniloinen, sillä ”pelaaminen” oli välillä tosi nolon näköistä.
Nintendon 3DS löi ällikällä: se on ihan oikeasti kolmiulotteinen. Nintendogsista oli pelattava versio, jossa hauveli muun muassa nosti tassut ruudun alalaitaan ja työnsi päänsä siitä ulos, Metal Gear Solidin viidakko-osuudessa käärme teki saman tempun ja Mario Kartissa horisontti näkyi pitkälle. 3DS:ää pitää kokeilla, ennen kuin uskoo, kuinka todellisen tuntuista sen kolmiulotteisuus on. DS-fanina tämä nousi ehdottomasti odotuslistani kärkeen.
Gamescom oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Eurooppa tarvitsee oman pelitapahtumansa, ja Saksa keskellä Eurooppaa on siihen hyvä paikka. Saa nähdä, miten paisuva Gamescom vaikuttaa E3:een. Jo nyt E3:sta puuttuivat pohjoismaiset ja suomalaiset alan ammattilaiset. Köln on paljon lähempänä ja paljon halvempi.
Ihan vaan vinkkinä: Gamescom on jälleen elokuussa ensi vuonna. Kölniin pääsee helposti Frankfurtin kautta junalla. Sinne!
