Omaperäinen ohjaussysteemi on Wii-filosofian ydin, alfa ja omega. Jos Wiimoten suomat mahdollisuudet sivuutetaan, leijonanosa huvista ja konsolin potentiaalista menee hukkaan.
Wiin kantava voima on uusia uria aukova, monipuolisiin liiketunnistimiin tukeutuva ohjausmenetelmä. Ilman erikoisia ja miellyttävän fyysisiä kontrolleja laite olisi vain design-tiimin siloittelemaa vanhaa GameCube-tekniikkaa, ja masiinalle kaivettaisiin jo hautaa kuution vierestä. Unohduksen sijaan Wii on kuuminta konsolihottia vuosikausiin – liikesensorit eivät ole kuluttajien sumuttamiseen suunniteltu kertakäyttöjippo, niissä on oikeasti ideaa ja mielikuvitusta kutkuttavia piirteitä.
Nintendo luonnollisesti ymmärtää asia ytimen: Wiille on turha tehdä pelejä, jotka eivät revi kikkaohjaimen iloista kaikkea irti. Kilpailevat pelikoneet hoitavat konservatiivisiin ohjausratkaisuihin ja visuaaliseen ilotulitukseen nojaavat tapaukset tuhdimman väännön ansiosta väistämättä paremmin. Muilla julkaisijoilla on edelleen, puolentoista vuoden jälkeenkin, vaikeuksia ymmärtää, että ilman upeaa grafiikka voi tehdä hienon pelin, mutta ei ilman upeita kontrolleja. Wiin ohjaimien erikoisominaisuuksia kohdellaan ikävän usein pakollisena bonushömpötyksenä, ja samaan aikaan veisataan vanhaa virttä 387: "Oi miksi, miiiiksi vain Nintendon pelit myyvät Wiillä?"
Miksi sama trendi jatkuu ja jatkuu? Julkaisijoille tehokkain tapa kalliiden lisenssien ja jatkuvasti nousevien kehityskustannusten maksamiseen on kaikkien suurin piirtein samankaltaisiin pelikokemuksiin kykenevien masiinojen tukeminen. Mitä enemmän alustoja, sitä enemmän myyntiä. Rahvas haalii hyllyynsä konsolista riippumatta tuttuja ja turvallisia nimikkeitä. Periaatteessa kätevää yhtälöä seuraavat tuotantokoneistot kääntävät monen alustan pelit Wiille lähes sellaisinaan.
Mutta Wii ei ole samanlainen tehomylly kuin muut etulinjan tuoreet konsolit. Halvan raudan ohella Nintendon taka-ajatuksena lienee ollut, että selkeästi rajalliset tehoreservit pakottavat kehittäjiä miettimään Wii-tuotteita vain ja ainoastaan Wii-tuotteina. Ajatusmallin sudenkuoppa on ilmeisen helposti Wiin kiduksiin solahtava PS2-koodi.
Koodin päälle liimataan nopeasti kyhätyt erikoiskontrollit, jotka hyödyntävät jonkin sortin sekavaa huitomista tai ravistelua. Puolivillaiset käännökset eivät toimi, sillä ohjaus täytyy suunnitella alusta alkaen Wiille. Jos vain muutamia päällisin puolin sopivia toimintoja alistetaan liiketunnistimille, tuntumasta ja pelin tunnelmasta tulee väistämättä vaivautunut ja katkonainen. Kapulakieli tuntuu olevan vaikea oppia.
Sedät jaksaa heilua
Mikä Wiin ohjaimessa sitten on erikoista? Tavallista kauko-ohjainta muistuttava muotoilu ohjaa ajatukset ensimmäisenä hiiren ja valopyssyjen varpaille astuvaan osoitteluun. Se ei ole lähimainkaan koko totuus, sillä liiketunnistimet ovat Wiimoten todellisia sankareita. Ohjain tunnistaa tarkasti käännökset, liikkeen suunnan ja liikkeen nopeuden, joten kontrolleja rajoittaa vain kehittäjän mielikuvitus. Konsolin julkaisupäivänä ilmestyneet Wii Sports ja Wii Play ovat ohjaussysteemin tämä kaikki on mahdollista -demoja tai -prototyyppejä. Oppitunti ei uponnut oppilaisiin, sillä Sports ja Play ovat edelleen Wiin parhaimmistoa sekä puhtaasti peleinä että Wiimoten kurittajina.
Pelkkä ohjaimella kikkailu ei tietenkään tee peliä, minkä muun muassa The Legend of Zelda: Twilight Princess (Pelit 1/2007, 96 pistettä) ja Super Mario Galaxy (Pelit 12/2007, 96 pistettä) loisteliaasti todistavat. Linkin ja Marion seikkailuissa Wiimoten koukerot ovat toki menossa mukana, mutta ne eivät ole ratkaisevassa roolissa. Nintendon kuuluisa parivaljakko pärjää mainiosti omillaan.
Tähän juttuun valitun pelieliitin (josta satavarmasti puuttuu joku tärkeä) wiimoteilussa on tekemisen makua. Ne ovat pelejä, jotka olisivat jotain ihan muuta ilman Wiimotea. Useimmat ohjainta revittelevät pelit ovat edelleen Wii Sportsin esimerkin mukaan vaihtelevin tavoin yhteen niitattuja minipelikokoelmia. Minipelit ovat vaivaton valinta, sillä hurja hötkyminen on helpointa sovittaa lyhyisiin ja ytimekkäisiin toilailuihin. Oli pelin pituus mitä hyvänsä, omalaatuinen ja huolella viimeistelty ohjaus tuo moneen paperilla keskinkertaiseen tapaukseen yllättävää imua ja fiilistä. Se on vain helppo unohtaa nimekkäiden lisenssien ja jatko-osien puristuksessa.
Petri Heikkinen
WarioWare: Smooth Moves
Nintendo
1 pelaaja
Nintendo on tarjoillut minipelejä massoille jo kauan ennen Wiitä. GBA:lla syntyneen WarioWaren lukuisat päättömiä aiheita kuvaavat mikropelit kestävät suurin piirtein viidestä kymmeneen sekuntia kipale. Periaate on sama kuin edellisissä osissa: lyhyillä huumoria tihkuvilla tarinoilla yhteen kiedotut mikropelit puskevat ruudulle vauhdikkaasti peräkanaa. Jos et pärjää nopeutta, hoksottimia tai tarkkuutta vaativassa mikropelissä, menetät elämän. Mokaa tarpeeksi monta kertaa ja peli päättyy. Ennätykset lasketaan läpäistyjen mikropelien mukaan.
Ohjainta käytetään jos jonkinlaisissa asennoissa: osoittimena, poikittain ja pystyssä. Kalikan, käsien ja toisinaan pelaajan asento on merkittävä osa peliä ja se opetetaan nopeasti ennen toimintaa. Ohjaimen vaihtelevan asennon ohella Wiimote pannaan muun muassa pään päälle, nenän eteen tai lantiolle. Kun asento on selvä, palikkaa ravistellaan, käännellään tai pidetään tasaisesti paikoillaan. Asennoissa voi toki huijata, mutta mitä hauskaa siinä on? WarioWare on taatusti lyhytjänteistä, lystikästä ja ohjainta kiitettävästi kurittavaa toimintaa.
Viisi wiimotea HUOM OTTO SIIS KUVA WIIMOTESTA!!!
wario2.jpg
Ohjain pään päälle ja kyykkäämään.
Trauma Center: Second Opinion
Atlus
1 pelaaja
Sairaalan leikkaussali, ihmissuhteita, jännitystä ja draamaa – kulunut kaava telkkarisarjalle, mutta harvinainen ja kiinnostava kuvio videopelille. Trauma Centerin leikkaukset ovat ovelia pulmia, sillä tohtori Derek Stilesin ja kumppanien täytyy muistaa tai keksiä mitä välineitä tarvitaan ja missä järjestyksessä. Aika raksuttaa jatkuvasti kohti potilaan kuolemaa, joten operaatioissa on kutkuttavaa painetta ja panosta.
Trauma Centerissä työskentely on lähes pelkkää Wiimotella osoittelua, mutta siinä on tavallista enemmän ideaa. Leikkaukset vaativat tarkkaa, vakaata ja nopeasti liikkuvaa kättä. Kun skalpelli oli hyppysissäni, tuin usein leikkaavaa kättä toisella kouralla. Minusta ei tule isona ainakaan kirurgia. Pihdit puristetaan hauskasti kiinni painamalla vastakkaiset A- ja B-namiskat pohjaan.
Trauma Center on kapea-alaisesta moteilusta huolimatta selkeästi Wiitä varten tehty, sillä hiirellä sohlaaminen olisi liian helppoa.
Neljä wiimotea
trauma1.jpg
Kevyesti futuristinen Trauma Center sijoittuu lähitulevaisuuteen.
Kororinpa
Hudson Soft
1–2 pelaajaa
Kuulan vierittäminen lähdöstä maaliin ei juuri selittelyjä kaipaa. Tuossa on lähtö, rullaa maaliin mahdollisimman rivakasti äläkä putoa reunoilta ulos. Kororinpa tuo kirjaimellisesti mutkia matkaan tiukoilla kurveilla, kaltevilla tasoilla ja kiperillä kapeikoilla. Kolot, liikkuvat laatat ja äkkijyrkät putoukset aiheuttavat lisää ongelmia.
Herkkä ja häkellyttävän selväpiirteinen ohjaus tekee kuulalla rullailusta helppoa: ohjaimen asento vastaa suoraan kentän asentoa ruudulla. Jos mote käännetään pystyyn, lattiat ovat yhtäkkiä seiniä ja päinvastoin. Kentän kääntelystä revitään kaikki irti – reunan yli näennäiseen tyhjyyteen sukeltaminen vaatii nopeita ratkaisuja ja vakaata kättä.
Loppupään koukeroissa on pakko turvautua kahteen käteen, sillä ranne ei millään selviä kunnialla huimista ylösalaisin ja edestakaisin -kentistä. Luontevan ohjauksen ansiosta Kororinpa on suhteellisen nopeasti ohi, sillä pallo tekee aina juuri sen mitä halutaan. Kororinpaan uppoavat pari päivää ovat joka tapauksessa puhdasta ranteet solmuun -laatuaikaa.
Viisi wiimotea
koro2.jpg
Ohjain kääntää koko kenttää.
Mario & Sonic at the Olympic Games
Sega
1–4 pelaajaa
Ei uskoisi, että Nintendo ja Sega ovat olleet katkeria vihollisia videopeliareenoilla. Mario ja Sonic urheilevat reippaasti rinnakkain, jopas nyt jotakin. Tasoloikkaparivaljakon ohella areenoille astuu iso liuta molempien sankareiden tuttavia ja arkkivihollisia, kuten Tails, prinsessa Peach ja Bowser. Koska Mario ja Sonic ratsastavat Pekingin olympialaisten leveillä harteilla, urheilulajit on tehty humoristisiin urheilijoihin nähden totisella asenteella.
Melkein joka lajissa vatkataan jossain vaiheessa vaihtelevalla tekniikalla voimaa ja lopuksi säädetään huitaisulla heittokulmaa tai jotain muuta määrettä. Ajoitusta kaivataan aina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Lajit ovat monipuolisia ja suhteellisen haastavia. Optimisuoritusta ei opi kertalaakista, vaikka toiminta selitetään hyvin: huidoin jatkuvasti liikaa kolmiloikassa ja muissa ketteryyslajeissa. Touhu vaatii tujauksen taitoa, mikä on vain ja ainoastaan hyvä juttu. Lajivalikoiman muutamista kökköyksistä huolimatta Marion ja Sonicin olympialaiset ovat lystikästä kimppakivaa.
Neljä wiimotea
mariosoni1.jpg
Uintiliike riippuu hahmosta
Cooking Mama
505 Games
1–2 pelaajaa
Toimintapainotteiset videopelit mielletään helposti tylyiksi väkivaltaeepoksiksi. Cooking Mama osoittaa, että tiukka poikki ja pinoon -mentaliteetti sopii myös rauhallisiin ympäristöihin, kuten keittiöön. Keittomamman teräaseet pilkkovat kurkkuja, paprikaa ja possupaistia. Hupaisan paksulla japanilaisaksentilla suorituksia kehuvan Cooking Maman keittiössä ruokalajit tehdään peräkkäisillä ja hienosti teemaan sopivilla minipeleillä. Paistinpannu voidellaan motea kääntelemällä, munat rikotaan kevyellä hujautuksella, taikinat keikautetaan kippoon ja sitä rataa.
Reseptin kaikki vaiheet eivät toki ole yhden jipon esityksiä. Muun muassa grillauksessa leyhytetään hiiliä tuleen, käännetään vartaita ja lopulta napataan valmiit vartaat ajoissa pois. Ohjainta käytetään monipuolisesti ruuanlaittoa imitoivissa asennoissa vispilänä, kaulimena ja lihakirveenä. Työkalusta riippumatta liian voimakas mesoaminen tietää usein huonoa lopputulosta. Touhu on helppoa, vaikka muutamia toimenpiteitä joutuu harjoittelemaan tovin.
Parin illan huviksi jäävä virtuaalikokkaus upposi kybällä nätimpään puoliskooni, joka ei muuten keittiöhommista perusta. (Ääniefekti: sohvalle lentävien vuodevaatteiden pehmeä tömähdys.)
Neljä wiimotea
cooking1.jpg
Ruokalajit valmistuvat muutamassa minuutissa.
Big Brain Academy for Wii
Nintendo
1–2 pelaajaa
Laskenta, visualisointi, tunnistus, muisti ja analysointi. Kaikki videopelit kehittävät huomaamatta joitakin näistä osa-alueista, elleivät peräti kaikkia. Muodikkaat aivotreenit vääntävät asiat rautalangasta harmaiden massojen hyväksymään muotoon: ei tämä ole peliä (lue: leikkimistä), tämä on aivotreeniä. Seeel-vä, ihan miten vain, Big Brain Academyn nokkeluutta ja huomiokykyä vaativat pelit ovat mukavaa ajankulua, oli teema mikä tahansa.
Ison aivon akatemian viiteen osa-alueeseen jakautuvat pelit ovat lähes puhtaasti osoittelua. Ainoa mieleen painuva poikkeus oli tilausten kuuntelu puhelintyyliin Wiimoten kaiuttimesta. Toisin kuin Trauma Centerissä, moten liikkeissä ei tarvita tarkkuutta, ja nopeuttakin vain pyrähdyksittäin. Big Brain Academy toimisi ihan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, hiirellä.
Kolme wiimotea
bigbrain1.jpg
Puhko pienin luku ensin.
Tiger Woods PGA Tour 08
EA Sports
1–4 pelaajaa
Golf on yksi Wii Sports -kokoelman suosikeista, eikä ihme. Nasevan realistisella swingillä pallo singahtaa siististi suurin piirtein sinne, minne pitääkin. Sportsin golfin ainoa merkittävä ongelma piilee siinä, että rajallinen reikärivistö on äkkiä nähty ja opittu ulkoa. Tiger Woods tuo yhtälöön hitusen vivahteikkaamman swingin ja mikä tärkeintä, taatusti riittävän määrän kenttiä.
Tiger Woodsin kontrollit ovat pääpiirteissään loogiset ja toimivat. Backswingin korkeus ja huitaisun rivakkuus määrittävät lyönnin tehon. Loppu on tuulesta, tähtäyksestä ja mailavalinnasta kiinni. Kunnon draiviin tarvitaan reipas, laaja-alainen ja miellyttävän fyysinen humautus. Koska Tiger Woods kuvaa tiukasti golfia, varsinainen toiminta jää tietysti suhteellisen yksitoikkoiseksi: swingiä swingin perään.
Neljä wiimotea
tiger1.jpg
Draiverilla huhmitaan olan takaa.
Excite Truck
Nintendo
1–2 pelaajaa
Burnout keskellä korpea, mitähän siitä mahtaa tulla? Ainakin hirmuisia ilmalentoja ja läjäpäin vähältä piti -tilanteita. Valtavien hyppyreiden ja poskettoman liioittelun ansiosta Excite Truck on yhtä paljon lentämistä kuin ajamista. Ilmojen teillä kiitäminen ei liiemmin haittaa ohjausta, sillä rakkineet ovat autoja vain päällisin puolin, ne voisivat olla yhtä hyvin rakettirekiä Star Warsista. Korkealentoisten ja huiman nopeiden kilpailujen voittajat ratkaistaan sijoituksesta, sladeista, hypyistä ja muista kikoista irtoavilla pisteillä.
Vinhasti kiitäviä kaaroja ohjataan poikittain käännetyn Wiimoten liikkeillä. Sivusuunnan keikautukset veivaavat rattia ja vaakatason pyöräytys korjaa auton alastuloasentoa. Ohjaus toimii johdonmukaisesti, mutta se on suureelliseen 110-prosenttiseen arcaderälläämiseen nähden turhan pienieleistä näpertelyä. Jäin kaipaamaan astetta reteämpää ohjaussysteemiä, vaikka homma rullaa mukavasti näinkin.
Kolme wiimotea
excite2.jpg
Ilmojen halki käy rallikuskin tie.
Rayman Raving Rabbids 2
Ubisoft
1–4 pelaajaa
Nintendo söpöilee niin kiltisti ja poliittisen korrektisti, että välillä ällöttää. Ei ihme, että jotkut eivät kerta kaikkiaan voi sietää Mariota ja kumppaneita, vaikka pelit olisivat kuinka hienoja. Rayman Raving Rabbids 2 -minipelikokoelma tekee kaiken toisin: pöljät avaruuspuput sikailevat, örveltävät ja räveltävät kuten vain jyrsijät osaavat. Jos Warion satunnainen kevytporsastelu tuntuu liian laimealta, raivoavat rabbidit panevat reilusti lisää pökköä pesään.
Puusta pudonneet pupupöljyilyt ratkaistaan vaihteleviin suuntiin vatkaamalla, tasapainoilemalla, nasevalla ajoituksella ja niiden yhdistelmillä. Hien otsalle nostava hötkytys on lystiä sähellysviihdettä. Päättömät minipelit eivät tosin ole yhtä monipuolisia kuin WarioWaressa tai haastavia kuten Marion & Sonicin olympialaisissa. Kimppakiva aiheuttaa joka tapauksessa mekkalaa ja spontaania käkätystä, mikä on aina positiivista.
Neljä wiimotea
rabbids1.jpg
Raivoavien rabbidien bändi raiskaa tunnettuja klassikoita.
Zack & Wiki: Quest for Barbaros’ Treasure
Capcom
1 pelaaja
Klassiset ajatustyöllä ratkaistavat seikkailupelit elävät ja voivat hyvin, siitä pitää huolen muun muassa outo piraattikaksikko Zack & Wiki. Lyhyenlännän merirosvopoika Zackin ja lentävän Wiki-apinan tarina on jaettu kompakteihin kappaleisiin, jotka päättyvät, kun parivaljakko saavuttaa aarrearkun.
Matkan varrella ratkotaan liuta loogista ajattelua edellyttäviä ongelmia. Pulmat pysyvät kurissa, sillä ne sijaitsevat yhden, tarpeen mukaan vierivän ruudun alueella. Motella osoitettuun paikkaan automaattisesti tallusteleva Zack pystyy kantamaan vain yhtä esinettä kerrallaan. Edellisen keikan roinaa ei tarvita, mikä pitää turha rämpläämisen minimissä.
Pähkinät ratkaistaan miellyttävän fyysisesti. Oikeaan paikkaan tuotu työkalu ei riitä, sitä pitää myös käyttää Wiimotella oikein. Vasaralla hakataan, sahalla huhmitaan eestaas ja poralla veivataan. Jos työkalu on väärinpäin, vipataan se motella toiseen asentoon. Barbaroksen aarteen metsästys hyödyntää ohjainta monipuolisesti joka saumassa.
Viisi wiimotea
zack2.jpg
Ote ei jää taatusti epäselväksi.
Carnival: Funfair Games
2K Play
1–4 pelaajaa
Helposti ymmärrettävään kevythupailuun taipuvan ohjauksen ansiosta Wii on otollinen alusta minipelikokoelmille. 2K Playn esitys yrittää erottua runsaslukuisesta joukosta viehättävän vanhanaikaisella karnevaalimeiningillä. Kaikki pelit ovat versiointeja muinaisista tivolihuveista – leijonanosa peleistä ei reaalimaailmassa tarvitse edes sähköä. Heitä palloa, heitä tikkaa, heitä renkaita sinne sun tänne -pelit ovat valikoiman yleisimpiä esityksiä.
Carnivalin lukuisat heittopelit vaativat miellyttävän tarkkoja liikkeitä joko olan yli, roikkuna lantion sivulta tai frisbeenä rinnan edestä. Jos käytät liian vähän tai liian paljon voimaa, heitto menee pipariksi. Darts-asennossa tähtääminen ja tasainen heittonykäys nostavat tikkalajit kokoelman eliittiin. Kiperintä hupia on metallirenkaan luoviminen sähköistetyn koukerotangon läpi. Turhan monen pelin tuurin varaan jäävä pisteytys ja tuttujen liikkeiden voimakas kierrätys ovat Karnevaalin merkittävimpiä harminaiheita.
Kolme wiimotea
carnival2.jpg
Carnival ei käytä Mii-hahmoja, vaikka ne sopisivat siihen mainiosti.
FIFA 08
EA Sports
1–4 pelaajaa
Pitkään videopelimuodossa viihtyneet urheilulajit lähestyvät Wiimote-kontrolleja varovaisella otteella eikä tunnettujen sarjojen ystäviä haluta pelottaa pois. EA Sportsin FIFA-futiksilla on paljon faneja, joten ratkaisut eivät yllätä. EA:n potkupallo alistaa lähinnä laukaisut, rajaheitot ja liukutaklauksen huitomiselle, muut tärkeät pelitapahtumat hoidetaan perinteisillä namiskasulkeisilla.
Kun Wiimotea hutkitaan ylös tai alas, pallisti laukaisee kovaa tai löysästi. Liikkeen nopeus säätää vedon voimaa. Liukutaklauksessa huitaistaan alas ja heitossa molemmin käsin, mutta siihen se pääosin jää, jos kolmea minipeliä ei lasketa. Pöytäfutiksen tankoja pyöritetään ohjainta kieputtamalla ja pomputtelussa seurataan bemani-tyyliin ruudulla näkyviä liikkeitä. Minipelit eivät peitä sitä tosiseikkaa, että kunnon Wiimote-hupia hakevien kannattaa katsoa muualle.
Kaksi wiimotea
fifa1.jpg
Wiimoten sivalluksia kaivataan etupäässä potkuissa.
Tulee vielä Res Evil 4
Toimintatusina wiimeisen päälle
Käännä, väännä kapulaa
Resident Evil 4 Wii Edition
Capcom
1 pelaaja
Arvosteltu: Pelit.fi 8/2007, 93 pistettä, Pelit suosittelee
Nintendon konsolit nähdään usein mamman pikkupoikien hellanlettas kun on sööttiä -laitteina. Resident Evil 4 lähettää mammat peiton alle piiloon, pikkupojista puhumattakaan. Capcomin kauhuseikkailu luo vatsaa kuristavaa jännitystä espanjaa solkkaavilla elävillä raadoilla, ankeilla maisemilla ja oudoilla mysteereillä. Mainio rytmitys ylläpitää paniikista helpotuksen kautta pelkoon ja taas takaisin huojuvaa tiivistä tunnelmaa.
Wii-painoksen pääjuttu on tarkka tähtääminen: nuntsa liikuttaa miestä, mote asetta. Pyssyn luodit lasahtavat juuri sinne minne pitääkin: jalkaan, päähän tai dynamiittiin. Veitsellä iskeminen ja pyssyn lataaminen hoidetaan huitaisulla.
Resident Evil 4 on erinomainen kauhuseikkailu, mutta se ei ole mitenkään poikkeuksellinen Wiimoten revittelijä. Kontrollit ovat joka tapauksessa sujuvia. Motelle ansiokkaasti viritetty ohjaus ei ole toiminnan tiellä, mikä on merkittävästi enemmän kuin monissa muissa Wii-sovituksissa.
Kolme wiimotea
resi41.jpg
Normitallustelusta poikkeavissa minipeleissä ohjainta ravistetaan.
