Tormentum: Dark Sorrow - Gigerpunk

Mitä voi odottaa peliltä, jonka nimi Kidutus: Pimeä murhe? Ei ainakaan hienovaraisuutta, se on varma.

Mitään ei piilotella. Takakansi kertoo suoraan, että tekijät ovat ammentaneet vaikutteita H. R. Gigeriltä ja Zdzisław Beksińskilta (Puolan vastine Gigerille). Pelilliset esikuvat ovat yhtä pinnassa. Tormentum on osoita & klikkaa -seikkailu, jossa on tarinaa vain alkuasetelman ja loppuratkaisun verran, kaikki välissä on hidastetta. Jos jonnekin pitää päästä, voi olla varma, että reitti on suljettu miljoonan avainjahdin taakse. 
Mukana on myös trendikkäitä valintatilanteita, joissa pärjääminen arvioidaan (jälleen) niin konservatiivisesti, että se on melkein huvittavaa. Olet joko enkeli tai täysi mulkero. 
Tormentum ei totisesti pyytele mitään anteeksi. Pelinä se on yhtä rosoinen kuin... Minkä vertauksen keksisin? Vähän kuin joku yrittäisi veistää näköispatsaan tunkemalla dynamiittia kallioseinään. Rujoa louhintaa! 
Pelin rujous on myös sen pelastus. Mieluummin epätasainen, mutta persoonallinen kokemus kuin tasaisen sileää tylsyyttä.
 
Taide 
Jotkut pelit on selvästi tehty tarina tai pelimekaaninen kikka edellä. Yhtä selvästi Tormentum on graafikoiden vetämä projekti. Se on kuin taidenäyttely, jossa seuraavaan huoneeseen pääsee vasta ratkottuaan pari puzzlea. 
Kuulostaa katastrofilta, mutta ei ole. Tormentumin taide on niin ilmeikästä, groteskia, yllättävää, niin kertakaikkisen [kaikki adjektiivit tähän], että peliä jatkaa vain nähdäkseen lisää. Orgaaninen ja ei-orgaaninen sekoittuvat toisiinsa kuin tiedätte-kyllä-keiden töissä. Onhan se välillä yhtä tyylitajuista kuin keskiverto hevibändin levynkannet, mutta vastapainoksi mukana on joitain todella painajaismaisia visiota. 
Arvostan myös sitä, että aivan kaikki rekvisiittamaalauksista ja avaimista lähtien on visualisoitu erikseen ja yksityiskohtaisesti. Katseltavaa ja ihmeteltävää riittää. 
Staattisen silmäherkun eteen on nähty vaivaa nii maar pirusti, että animointi on sivuutettu lähes tyystin. Siihen tottuu yllättävän nopeasti, vähän kuten ääninäyttelyn puuttumiseen. Tormentum on kaunis, pysähtynyt teos, eikä se muuta yritäkään.


 
Tarina
Onneksi Tormentumilla on taiteensa, sillä pelin muut osa-alueet ovat… jänniä. 95 prosenttia juonesta on sitä, että päähenkilömme, muistinsa menettänyt herra Kaapu, pakenee synkästä tuskien tornista ja suuntaa sitten erääseen unessa näkemäänsä paikkaan. Siinäpä se. 
Matkalla kohdataan tietenkin monenlaista kulkijaa, mutta ketään ei taustoiteta kunnolla ja kaikki puhuvat kuin Dark Soulsin NPC:t. Soulsissa vähäeleisyys toimi, seikkailupelissä se tuntuu jotenkin luonnottomalta. Kaikki ”keskustelut” ovat siten vastapuolen monologien kuuntelua. 
Ehkä ihan hyvä, että tarinaa ei ole, sillä Tormentumin puzzlet veisivät muuten järjen. Sitä ne kyllä kaipaisivat, niin keinotekoisilta ongelmat tuntuvat. Joka ovessa on joku laatansiirtelylukko ja joka vastaantulija pyytää X:ää, jota ei saa ilman Y:tä, joka avautuu Z:n avulla. Huoh... 
Mutta! Koska pelin päätäky on sen visuaalisuus, tekijät ovat fiksusti tehneet puzzleista helppoja. Hotspotit ovat selkeitä, vihjeet kirjautuvat automaattisesti muistiin, eikä inventaariossa makaa kuin pari esinettä kerrallaan. Näin saadaan aikaan koukuttava flow, kun peli soljuu jatkuvasti eteenpäin. Kuten Wagner (se possu) sanoi makeisten syömisestä: ”Suussa pitää olla karkkia koko ajan.” Tormentumia ratkoessa aivot ovat miellyttävän raukeassa tilassa ja pienikin ponnistus palkitaan välittömästi. Samalla silmät suhaavat pitkin komeita taustoja.

Totuus 
Tormentum on peli, jonka klikkailee läpi lähes huomaamattaan, koko ajan ihan kivasti viihtyen. Kun kokemusta kelaa jälkikäteen, alkaa mieleen tupsahdella puutteita. Vähän kuin sen karkin kanssa: saatuaan suun makeaksi tajuaa juuri vetäneensä pussillisen liivatetta esansseilla ja muilla myrkyillä. Tormentum on kyllä voittopuolisesti jees, mutta jättää jälkeensä vähän onton olon. Graafikot ovat ylittäneet itsensä, mutta entäs se muu? 
Ehkä juuri raskaan tematiikan ja kevyen pelirungon epäsuhta hiertää lopulta eniten. Amanita Designin söpöseikkailuissa hölmöt puzzlet ja olematon juoni kuuluvat asiaan. Tormentum taas tykittää jatkuvasti pingviinimaskit kasvoilla, mikä olisi tarvinnut ympärilleen vakavampaa pelisisältöä ollakseen uskottavampaa. 
Tormentum: Dark Sorrow saattaa olla outo epäsikiö, mutta en voi täysin dumata peliä, joka on selvästi tehty rakkaudella ja sisältää näinkin autenttisia Giger-näkymiä. Se parissa vietti mielellään sen nelisen tuntia, mitä peliä kesti. 
Mutta Dark Seed 3 jäi vain haaveeksi.

 

OhNoo Studio
Versio: Myynti
Testattu: Intel Pentium G2030 Dual Core 3.00GHz, 8 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8
Muuta: Myynti Steam ja ohnoo.com, hinta 12 euroa.
Ikäraja: ?