Joskus pieni, arkipäiväinen tapahtuma aloittaa filosofisesti vaativan matkan kohti Totuuden olomuotojen etsintää.
Laajensin vihdoin pelilonkeroitani Xboxille, kun sen sai kahdella kouraani sopivalla pikkuohjaimella euroa vaille kahden sadan, joka oli nähtävästi minun rajahintani Paha-Billin kotiviihdekeskukselle. Cubetus ja gamebojetus onnistui jo entisestään, PS2:lle rajahintani on 150#170 euron tuntumassa.
Aika jöötiä
Aloin päivittää pelitietouttani uuden X-ajan tasalle. Todettuani Halon erinomaiseksi peliksi (pystyin jopa pelaamaan sitä padilla), päätin kokeilla, miten kehuttu TimeSplitters 2 iskee. Muistin, että aikoinaan olin järkyttynyt, miksi sitä kehutaan.
Ei, kyllä TimeSplitters 2 oli edelleen höyryävä kasa paskaa. Se on alkeellinen, huonosti tehdyllä padiohjauksella tehty tusinaräiskintä, jossa vain muutamassa moninpelimuodossa on idean poikasta. Pelit.fi:ssä asiasta sikisi keskustelu, josta oli helppo nähdä, mikä on pääsyy siihen, että toiset pitävät kovin, toiset nauravat tovin.
Kun ulkona paistaa aurinko ja kesälomani alkaa (alkoi), kun kolumni on kirjoitettu, tapaus TimeSplitters laajeni hetkessä "kiintoisaksi" journalistiseksi ongelmaksi. Jos kolumni tuntuu siltä, että taitaa Niko kaivata lomaa, asia on bingo~.
Tavallaan totta
Huolimatta pelimaailman ulko-ovea hakkaavien iltapäivälehtikirjoittajien keppihevoista, hyvä peli on lähes aina yleismaailmallinen, laiterajat ylittävä vakio. Vice City toimii vähän eri lailla konsolilla ja PC:llä, mutta kummassakin se on yksiselitteisesti loistopeli. Samoin vaikka Splinter Cell. TimeSplitters 2 edustaa väliinputoajien ongelmaheimoa. PC-peleissä vastaava olisi PC:n paras mätkintäpeli, joko legendaarinen One Must Fall 2097 vuodelta 1994 tai karvan tuoreempi Virtua Fighter 2.
PS2-omistajan mielestä TimeSplitters 2 on älyttömän hyvä räiskintä yksinkertaisesti, koska parempaakaan ei ole. (Tai ei ollut). Loistava Halo rokotti Xbox-pelaajiin vähän vertailukohtaa, mutta ei laatikollekaan mitään 3D-räiskintätulvaa ollut. TimeSplitterien erinomaisuus on siis paikallinen totuus, jossa peliä ei verrata yleiseen, vaan alustan omaan tasoon.
Siksi Pelit käytti TimeSplitters 2:n arvosteluun tarkoituksella räiskintäneitsyt Marko Ahosta. Hän ihastui Aikahalkaisijaan kuten piljoonat muutkin.
Jos Marko olisi korvattu minulla, olisi 90 pisteen eka numero keikahtanut nurin. Ei erinomaisilla räiskintäpeleillä hemmoteltu PC-pelaaja voi ymmärtää Splittereitä. Piirisarjasta PM-kisoihin nostettuna TimeSplitters 2 onkin korkeintaan keskinkertainen räiskintä, ja silloinkin säälistä. Kun peliä vertaa kaikkien alustojen räiskintöihin, kyseessä on globaali totuus.
Lehdentekijänä vaihtelevilla totuuksilla on käytännön merkitystä. Tietyissä piireissä Pelit on edelleen paha PC-pelilehti, joka sortaa konsoleita kun silmä välttää. Ongelma on sama kuin naisilla työelämässä: pitää olla monta kertaa parempi kuin mies, ja mokat katsotaan suurennuslasilla. Ilman tätä painolastia pääsisimme "innostuneeksi asiantuntijaksi" vetämällä faktat paketin takakannesta, lisäämällä pari japanilaista nimeä ja kääntämällä kehuadjektiivit pykälään yksitoista.
What do you want?
Ihminen uskoo, mitä hän haluaa uskoa. TimeSplittersiä ajankohtaisempi totuusperspektiiviharjoitus on konsoleiden nettipelaaminen. Xbox Live on joko Paha-Billin yritys pakottaa kaikki noudattamaan Microsoftin kukkarossa olevaa, jatkossa maksullista moninpeliä, verrattuna PlayStation 2:n ilmaiseen vapauteen. Vai onko Live sittenkin keskitetty, taatusti toimiva ja hyvin tehty ratkaisu verrattuna vanhentuneen konsolin pätsäämiseen teoreettisella moninpelillä, johon jokaisen pelintekijän pitää kehittää systeemit erikseen ja toivoa, että viritys toimii kerralla? Vastaus riippuu täysin siitä, kumman konsolin omistaa.
Totuus on aina katsojan silmässä ja pelimaailmasta tulee ikävästi mieleen päivänpolitiikka. Jokainen alusta on oma puolueensa, jolla on oma pää-äänenkannattajansa. Kaikki nämä ottavat puhdasta tietoa ja surkeilla asenneväriliiduillaan värittävät sen vastaamaan sitä, mitä lukijat oletetusti haluavat kuulla. Joka on vahvistus sille, että heidän valintansa on paras ja oikea.
"Virallisilla" lehdillä ei ole liikkumavaraa: yhdentekevät pelit saa teurastaa uskottavuuden kasvattamiseksi, mutta ykkösjulkaisuissa ei potkita aisojen yli. Zelda on virheetön mestariteos ja siinä se. Harrasta uskovaista liturginen kertaaminen ei haittaa, mutta ilman laajempaa näkemystä palaa rahaa vääriin ratkaisuihin.
Timo Tavis haluaa pelata jänniä räiskintäpelejä ja vieläpä internetissä. Luottaen kavereihin, mainoksiin ja kaupasta mukaan napattuun Viralliseen PS2-lehteen hän uskoo, että ratkaisu on nettihirmu PS2 ja sen mainio (tosin täysin teoreettinen) TimeSplitters 3, kakkosen nettipelillä pätsätty versio. Jos siihen kyllästyy, on koneelle toinenkin nettiräiskintä! Ja tulossa on viisi lisää!
(Kuulemma PS2:n nettisysteemien myynti on jo Yhdysvalloissa ajanut Liven ohi, ja syy on niin "yllättävä" kuin PS2-EverQuest. Voi Norrathin rottaparkoja.)
Moni parempi
TimeSplitters 2 -tyyppisiin ongelmiin paras ratkaisu on julkaista kaksi totuutta, jos aikaa ja arvostelukappaleita riittää. Jollei, sitten ehkä kuitenkin mennään mieluummin paikallisen totuuden mukaan, joskin olisi hyvä, jos arvostelija osaisi silloin täsmentää, että käytössä on PS2-asteikko. Ei TimeSplittersin haukkuminen maagisesti lisää räiskintäpelien määrää tai anna juovuttavaa vallan ja voiman tunnetta.
Toki asia aikanaan arvelutti, mutta oman henkisen kasvun kannalta monialustaisuudesta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Vaikka kuinka kääntelee sivuja silmät kiinni, pahinkin puristi tajuaa, että välillä ruoho todella on vihreämpää aidan toisella puolella.
En ole niin naiivi, että kehottaisin ostamaan monta eri konetta, jotta kaikki oppisivat rakastamaan pelaavia veljiään ja näkemään objektiivisen totuuden sumutuksen takaa. Se on aivan yhtä turhaa kuin vedota omaantuntoon sanomalla, että älkää varastako netistä toisten uurastuksen hedelmiä.
Ostakaa lapset monta eri konetta, sillä silloin voitte aina seisoa jalka voittavassa leirissä, ja nauraa sille, joka kulloinkin vetää lyhyimmän tikun.
