Under A Killing Moon – Kuutamokeikka

Under A Killing Moon, kas siinä peli, anteeksi "interaktiivinen elokuva", jota on odotettu ja kauan. Nyt se sitten vihdoin tuli ja hämmästyttävästi se jopa osittain täyttää lupauksensa. Paitsi ettei se mikään interaktiivinen elokuva ole, onpahan vain pirun näyttävästi tehty seikkailupeli.

Tärkein syy odotukseen lienee se, että rompunomistajat pääsevät masentamaan niitä, joilla kiekonpyöritintä ei ole. Siihen Under A Killing Moon sopiikin erinomaisesti, ja kaupan päälle se ei ole edes hassumpi peli.

Viskiä, yksityisetsivä Murphy

Tex Murphy on yksityisetsivä 2000-luvun puolivälin San Franciscossa, kaupungissa, jota vaivaavat kolmannen maailmansodan jälkeiset ongelmat. Ihmiskunta on jakautunut kahtia normaaleihin ja mutantteihin, jotka eivät pahemmin voi sietää toisiaan.

Niin normaali kuin onkin, Tex pitää toimistoaan mutanttien kaupunginosassa, hän kun ei halua muuttaa pois vanhasta asunnostaan pelkkien roturistiriitojen takia. Bourbon (se on viinaa) virtaa, ja päivät kuluvat turhuuteen Texin laahustaessa syrjäkatuja, kunnes vanhan ystävän vierailu saa häneen moraalista ryhtiä ja hän ryhtyy hankkimaan töitä. Parin pikkujutun jälkeen Tex sotkeutuu rotupuhtautta ajavan liikkeen suunnitelmiin ja löytää pian itsensä vaarallisen pelin keskipisteestä. Avaruusasemalleen linnoittautuneilla rotupuristeilla on ilkeitä suunnitelmia maapallon "epäpuhtaan" väestön varalle, ja vain Tex voi pelastaa miljardit ihmiset varmalta tuholta.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Normaaleista seikkailupeleistä poiketen Texin liikkumiset ja tekemiset on kuvattu sankarin omien silmien kautta. Niin kutsutussa kävelymoodissa pelaaja voi liikkua vapaasti kolmiulotteisessa maailmassa katsellen ympärilleen sekä kiikuillen ylös ja alas mielensä mukaan. Tex voi jopa laskeutua kyykkyyn tai nousta tarpeen tullen varpailleen. Liikkuminen sujuu hiirellä ja hyvin.

Kun ruudussa halutaan tehdä jotain, kuten leikkiä esineillä tai keskustella, siirrytään välilyönnin painalluksella interaktiiviseen moodiin. Esineitä poimitaan ja käytetään tuttuun seikkailupelityyliin, eli hiiren oikealla napilla valitaan toiminto, joka aktivoidaan vasemmalla napilla. Toimintaa piristetään runsailla välianimaatioilla.

Keskustelu CD-peleissä on tähän asti ollut lähinnä tylsien monologien katselua. Killing Moonissa pelaaja ei valitse suoraan vuorosanojaan, vaan tyylin, jolla Tex esiintyy. Teoriassa sillä pitäisi olla vaikutusta, mutta käytännössä saa esiintyä miten haluaa, kunnes yhtäkkiä vain yksi tyyli on se oikea. Texin lauottua väärän vaihtoehdon hän yleensä potkaisee tyhjää ja on latauksen aika. Tämä saa toistuessaan aikaan lieviä kuolo-lataus-oireita, mutta onneksi kerrasta poikki -keskusteluja ei ole mukana kuin muutama.

Killing Moonin ongelmat sijoittuvat kevyeen keskiluokkaan, ja pahimmat jumiinjäämiset aiheutuvat joidenkin ovelasti kätkettyjen esineiden etsimisestä. Muutaman kerran olin polttaa päreeni etsiessäni sitä puuttuvaa avainta, joka sitten löytyi listan päältä seinän vierestä. Peli sopii kuitenkin myös helposti hermostuville, sillä sen sisäänrakennettu apusysteemi antaa tarvittaessa vinkkejä. Moisen haasteentappajan saa onneksi myös pois päältä. Ilman apuakin peli soljuu eteenpäin ehkä liiankin helposti.

Parissa kohtaa tutkimuksiaan Tex joutuu kasaamaan revityn paperiviestin uudelleen palapelimäisessä alipelissä. Nämä palapelit ovat juuri sopivia välipaloja muun seikkailun lomassa ja piristävät muuten melko tavallista seikkailupeliä. Luojan kiitos, Access on unohtanut helmasyntinsä eli hermoratoja tuhoavat toimintaosuudet.

Valot, kamera, käy!

Monitorin näkymiä ei Killing Moonin tarvitse häpeillä, sillä koko peli on toteutettu kauniisti SVGA-grafiikalla aina 3D-osioita myöten. Jos näkymät vielä muodostetaan tosiajassa, kuten tuntuisi, ei voi kun hattua nostaa. Videopätkätkin ovat siististi digitoituja ja häiriöttömiä.

Tarkkuusgrafiikan pyörittely vaatii kuitenkin voimaa ja meno nyppii paikoitellen täydellä yksityiskohtatasolla vielä nopeassa 486:ssakin. Nopeutta saa kuitenkin halutessaan lisää pienentämällä kuvan kokoa ja tarkkuutta. Kolmiuloitteisen maailman läpi kulkemista voi myös välttää käyttämällä karttaa, jolla voi varpata suoraan haluamaansa paikkaan, sikäli mikäli sen olemassaolon on saanut selville. Kaikkea kuvapyörittelyä ei näinkään saa kierretyksi, mutta ainakin meno helpottuu hieman.

Koska Under A Killing Moon on interaktiivinen elokuva, on peliin haalittu aitoja Hollywood-tähtiä myyntiä lisäämään. Mukana ovat muun muassa Margot "Lois Lane" Kidder, Russel "Viimeinen mohikaani" Means ja Young Guns -elokuvasta tuttu Brian Keith sekä James Earl Jonesin ääni. Ammattitaitoa pitäisi siis löytyä, mutta paikoitellen näyttelytyö on suorastaan säälittävää. Esimerkiksi mies, jonka rintaan on upotettu tikari kahvaa myöten, juttelee sankarin kanssa mukavia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pelin naiset jakautuvat tasan neljään kastiin: idiootteihin, pahansuisiin ämmiin, tuhmiin täteihin ja kolmen edellisen yhdistelmiin. Tällainen lajittelu tuntuu oudolta ja pistää miettimään Accessin poikien suhteita vastakkaiseen sukupuoleen.

Play it again Sam

Harvoin olen nähnyt peliä, joka tukisi sellaista määrää äänikortteja kuin Killing Moon. Musiikin ja efektit saa kuulumaan eri korteilta, ja mukana on sekä digitoitua musiikkia että Midi-musiikkia. Digitoidut biisit ovat kaikki mukavaa kuunneltavaa, erityisesti päivien alussa kaikuva saksofoni kuulostaa maukkaalta. Pääosin Midin kautta kaikuva taustamusa tavoittelee etsiväelokuvien tunnelmia, muttei juuri onnistu. Musiikki rimputteleekin hiljakseen taustalla ja jää pienelle huomiolle niin hyvässä kuin pahassa mielessä.

Tehosteita ei pelissä liikoja viljellä, ja ne jäävätkin lähinnä taustaäänien, kuten liikenteen kohinan tai veden lorinan, varaan. Ollakseen totaalinen audiovisuaalinen kokemus Killing Moon tarvitsisi huomattavasti enemmän tehosteita, nyt pelimaailma on aivan liian hiljainen. Tätä paikkaa sentään hyvin näytelty puhe, joka on rutkasti muuta näyttelytyötä tasokkaampaa ja jota kuuntelee ilokseen jopa perus-Blasterin kautta. Turinoinnin saa myös näkymään tekstinä ruudulle, joten englanninkielistä puhetta huonommin ymmärtävätkin pysyvät juonessa mukana.

Paketista paljastuvat neljä CD:tä saavat pelaajaan liikettä muutenkin kuin pelkällä pelitarjonnalla. Pitemmällä peli nimittäin heittäytyy pyytelemään sisuksiinsa levyjä yhä tihenevällä tahdilla, ja etenkin seikkailun keskivaiheilla meno on kuin monilevykkeisellä pelillä kiintolevyttömässä Amigassa, eli levyt lentävät ja pelikyynärpää uhkaa. Loppua kohden meno jälleen rauhoittuu ja levynvaihtokäsikin saa kaivattua lepoa. CD-boxin omistajat voivat määrätä joka levylle omat asemansa, joten he välttyvät nivelkivuilta. Levyrumbaa lukuun ottamatta peli pyörii kiitettävästi hopeakiekolta.

Oikeilla jäljillä

Nykyisessä bugisessa pelitarjonnassa Under A Killing Moon on mukava poikkeus. Läpipeluun aikana sain pelin kaatumaan vain kaksi kertaa, jotka nekin luultavasti johtuivat omasta koneestani. Pelit-BBS:ssä on päivitys sekä GUS-miehille että Cyrixin prosessorin sisältäville koneille.

Under A Killing Moonin iloisimpia yllätyksiä on se, että siinä saa jopa pelata. Peli takertuu vielä liikaa traditionaaliseen seikkailupelikaavaan, joten mainostettu ensimmäinen todellinen interaktiivinen elokuva se ei ole, mutta on se sentään jo miellyttävän lähellä tuota maagista haamurajaa. Pelkkä kävelyn siirtäminen kolmiulotteiseen maailmaan ja runsaan videokuvan käyttö ei vielä pelistä elokuvaa tee.

Kokonaisuutena Under a Killing Moon on viihdyttävä seikkailupeli, joka on saanut erikoiskohtelun multimedian jumalattarelta.

86