Tässäpä vasta roolipeli varttuneempaan pelimakuun! Undercroft on ehta kasariaarre, jonka ideat ja toteutus on varastettu iki-ihanasta Dungeon Masterista ja SSI:n vanhoista kultalaatikkoropeista. Juoni ja sivutehtävät ovat ihan peruskauraa, siis zombeja hautausmaalla ja etsi muorin kuusi kadonnutta kanaa -tasoa, vaan voi että Undercroftia on hauska pelata!
Undercroft ei grafiikalla koreile. Maailmassa edetään kuin luolamestarin ruutupaperilla, koordinaatti kerrallaan ja 90 asteen käännöksin. Surkeaa? Kenties, mutta vuonna 1987 Dungeon Masterin tällainen köpöttely oli jotain ällistyttävän edistyksellistä. Kun vihollinen kävelee ruutumaailmassa vastaan, siinä sitten seistä jöpötetään ja vaihdetaan osumia kiltisti vuoronperään. Vuoropohjaisuus on sinänsä tarpeeton lisä, sillä Dungeon Masterissa mäiskittiin vallan sujuvasti tosiajassa.
Dungeon Masteria imitoivissa luolajaksoissaan Undercroft on parhaimmillaan. Hirviöitä kuhisevissa luolissa ratkotaan pieniä puzzleja, etsitään illuusioseiniä ja ihmetellään painonappeja ja niiden tarkoitusta. Pim, olet nostalgisoitu!
Pelin alussa luotavien neljän sankarin hahmonkehitys ja kilpavarustelu rullaavat sujuvasti eteenpäin. Vaikka hahmoluokkien kykypuut ovat melko suppeita, pelisäännöissä sallitaan mukavasti vapauksia. Esimerkiksi ryhmän parantajalle voi iskeä vaikka jalkajousen kouraan, kunhan pappismiehellä on riittävästi ruista ranteessa.
Undercroft ei pelkää heittää pelaajaa altaan syvään päähän, sillä välillä vastaan tulee vihollisia, joita ryhmä ei nykytasollaan voi mitenkään voittaa. Ylimääräistä haastetta saadaan siitä, että Undercroft sallii levon ja toipumisen vain majataloissa. Kun paikoillaan odottaminen ei saa edes hahmojen taikavoimia palautumaan, ryhmän hyvinvointi on tyystin matkaeväiden varassa. Kun säkinperällä on jäljellä enää pari parantavaa omenaa ja yksi taikavoimia palauttava juustopala, on viisainta kääntyä kohti lähintä hätäpoistumistietä.
Ällistyttävintä Undercroftissa on, että sitä jaetaan ilmaiseksi.
90
