Armeija marssii vatsallaan

”Nyt te olette vallan erehtyneet, pojat. Ei sotaa näin käydä”, huusi Unity of Command muille strategiapeleille. Kaulojen sijasta itärintamalla katkotaan huoltoyhteyksiä.

Unity of Command ilmestyi jo viime vuonna, jolloin se jäi kiinnostavien, pitää kokeilla -pelien liki loputtomalle listalleni roikkumaan. Uusi Red Turn -DLC-paketti onneksi nosti loistavan strategiahelmen listasijoitusta.

Vuoropohjainen Unity of Command tekee monta asiaa paremmin kuin kilpailijansa. Commandissa huolto on taistelun keskiössä, jolloin kuljetuksille elintärkeät sillat ja risteykset nousevat  painopistealueiksi. Erinomainen tekoäly käy pelikaverista, ja käyttöliittymä on yksinkertainen ilman että pelaajaa pidetään sellaisena.

 

Mottitalkoot

Peruspelissä taistellaan toisen maailmansodan Stalingradista joko Neuvostoliiton tai natsi-Saksan riveissä. Red Turn -DLC-kampanjassa pelataan vain venäläisten puolella.

Omien joukkojen kokoamista, tekniikkakehitystä tai muuta oheistoimintaa ei ole, sillä yksittäiset tehtävät keskittyvät vain sotatoimiin. Skenaariot on suunniteltu puzzlemaisella tarkkuudella. Aikarajat ovat tiukat, kohdealueet kaukana ja alkuasetelmat ovat tehtävissä aina samat. Taistelun rampauttamat joukot eivät ehdi toipua, joten taidon lisäksi voittoon vaaditaan tuuria.

Taistella pitää vain siellä, missä iskulla on todellista merkitystä. Tarkoituksena on koukkauksella motittaa viholliset tai tuhota panssarikiilalla varikot. Unity of Command yhdistää blitzkriegin idean puzzlepeleihin niin hyvin, että se edustaa ikiomaa plutztkrieg-genreään.

Vaikka armeijan yksiköt esitetään noloina rintakuvina, taistelusysteemi huomioi riittävästi asioita. Joukkojen taistelukykyyn vaikuttaa panssarien määrä, jalkaväen laatu, sää, maasto ja aseistus. Hyökätessä ei esimerkiksi hyödy puhtaista puolustusaseista kuten pst-tykeistä. Yksi korpisoturi vastaa kymmentä puskaryssää, kuten kaanoniin kuuluu. Veteraanit taistelevat mortteja paremmin ja kestävät motissa pidempään, vaikka vanikkaa ei joka aterialla saisikaan.

Yksityiskohdista huolimatta mikromanagerointi pysyy aisoissa. Joukoille voi alistaa hyödyllisiä bonuksia antavia vahvistuksia, kuten pioneerijoukkoja, it-tykkejä, tykistöä, pst-kalustoa ja panssarivaunuja. Pioneerit tuntuvat olevan todellisia supersotilaita, sillä ne poistavat vihollisen linnoittautumisedun ja vesistönylityksen haitat. Pitkäkädet kannattaa melkeinpä aina jalkauttaa, jos tehtävässä vain on pioneereja jaossa.

Tiukassa paikassa voi myös pyytää reservijoukkoja vahvistukseksi armeijakuntatasolta, mutta lisävoimat ovat suoraan pois voittopisteistä. Huippupinnoille pääsee vain, jos pärjää sillä, mitä alunperin on käyttöön annettu.

Voitto tai kuolema

Kampanjan kulku on tyly. Jokainen taistelu on pakko voittaa tai kampanja katkeaa siihen. Vaatimus on kova ja pakottaa pelaamaan samoja taisteluita uudelleen ja uudelleen. Voittotavoitteet vaativat onnistumista ja pelkkä huono tuuri, kuten väärään aikaan ja paikkaan iskenyt rankkasade voi katkaista huollon ja pysäyttää etenemisen. Ensin loppuu bensa, sitten ammukset, ja kolmannella kierroksella ruoan vähetessä sotilaat rekrytoidaan käpykaartiin.

Yllättäen Red Turn -kampanja on jopa helpompi kuin peruspeli, sillä lisärissä venäläisillä on paitsi aktiivinen rooli myös saksalaisia enemmän joukkoja. Pelaaminen kannattaa melkeinpä aloittaa DLC:llä, sillä tehtävät vaikeutuvat vasta kampanjan edetessä. Kampanjan lisäksi DLC lisäsi peliin myös tehtäväeditorin, jolla pelaajat ovat tehneet omia taisteluitaan.

Tekoäly pelaa harvinaisen hyvin, sillä se osaa selvästi suunnitella tekemisensä muutaman siirron päähän. Kone katkoo aktiivisesti teitä, puskee risteyksiin ja huoltokeskuksiin kuten kuuluu. Kone jopa keskittää omia joukkojaan painopistealueille ja osaa ryhmittää joukot syvyyteen läpimurtojen taakse.

Tekoälyllä on vain yksi heikkous. Kone tuntuu unohtavan luvattoman usein omat varikkonsa, mutta en ole varma, onko virhe tahallinen. Huoltokeskukset sijaitsevat syvällä selustassa, joten niihin iskeminen on jo temppu sinällään.

Onneksi tekoäly toimii, koska kaksinpeliin soveltuu vain murto-osa tehtävistä. Kaksinpelissä vastustajakin yleensä tietää, miten puzzlemaisen tarkasti rakennetut skenaariot murretaan ja tietenkin pelaa parasta ratkaisutapaa vastaan. Se tekee taisteluista itseään toistavia. Lisäkiusana mitään pelinhakua ei ole. Vastustajan kanssa pitää sopia pelistä foorumilla, luoda peli ja meilata saatu ottelukoodi vastustajalle.

Koska olen arvosteluni kanssa raskaasti myöhässä, viime vuonna julkaistulla Unity of Commandilla on nykyään erinomainen hinta–laatu-suhde. Kympillä saa itselleen hyvin pelaavan ja aina valmiin leikkikaverin sujuvaan strategiapeliin. Panoksensa tuplaamalla saa vielä DLC:n mukaan.

 

Tuukka Grönholm

 

83