Uusi silmin: Super Metroid - Avaruusseikkailu 1994

Pomovastustajissa on näköä ja kokoa.

Arvosteltu: Wii U

Samus Aran synnytti 20 vuotta sitten kokonaisen tasoloikkien alagenren.

Tasan 20 vuotta sitten, vuonna 1994, pelimaailmassa saavutettiin monta virstanpylvästä. UFO Enemy Unknown, Doom 2, Tie Fighter, Warcraft ja System Shock julkaistiin tietokonemiesten riemuksi, konsoliitit intoilivat Nintendon uuden Ultra 64 -konsolin julkistamisesta. Sony yhtyi konsolitaisteluun Japanissa, jossa joulukuussa ensimmäinen Playstation tärähti kauppoihin.

Super Nintendo eli kukoistuskauttaan. Raren työstämä Donkey Kong Country villitsi massoja ympäri maailman, mutta samana vuonna julkaistu, aikuisille suunnattu toimintaloikinta jäi rikollisen vähälle huomiolle. Vasta myöhemmin Super Metroid on monessa lähteessä nostettu erääksi kaikkien aikojen 2D-loikinnoista. Liikuin itse massojen mukana ysärillä, joten apinaleikkien vuoksi Super Metroid ajautui paitsioon. Nyt korjaan virheeni ja palaan Zebesille.

Avaruuspiratismia

Super Metroid jatkaa suoraan siitä, mihin Game Boyn Metroid II jäi. Samus on löylyttänyt avaruuspiraattien johtajan, Äitiaivon, ja tuhonnut metroidit. Yhtä lukuun ottamatta. Juuri kuoriutunut toukka luulee sankaria emokseen, joten Samus pakkaa juniorin alukseensa ja vie möllykän tutkittavaksi. Ceres-avaruusaseman tutkimuslaitoksella valkotakit ovat innoissaan, sillä yksinäinen metroidi näyttää ratkaisevan kaikki energiantuotantoon liittyvät ongelmat. Lupaavasti alkanut tutkimushanke menee hetkessä menee perselleen, kun liskomainen Ridley pamahtaa paikalle, varastaa metroidin ja panee paikan päreiksi. Samus pelastuu niukin naukin tuhoutuvalta asemalta ja seikkailun suunta on selvä: etsi varastettu metroidi, tuhoa vastarinta ja pelasta maailma.

Varsin lineaarisen startin jälkeen Samus laskeutuu Zebesille ja peli alkaa. Taluttamisen sijaan pelaaja viskataan suoraan varsin vihamieliseen, mutta loogiseen maailmaan, jossa hän on omien hoksottimiensa armoilla. Matkan edetessä Samusin kykyarsenaali päivittyy, ja uudet temput avaavat pääsyn alueille, joille ei aikaisemmin ollut asiaa. Super Metroid on loikintapelien metroidvania-arkkityyppi, jonka pelillisen selkärangan päälle muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu Castlevania: Symphony of the Night rakentaa. Molemmissa peleissä koluttavana on avoin maailma, mutta tiettyihin paikkoihin pääsee vasta, kun taito- tai varustekattaus on riittävä. Esimerkiksi ilman Samusin pallokykyä ahtaista tunneleista ei pääse kulkemaan ja energialiaani mahdollistaa flengailun kuilujen ylitse. Punaiset ja vihreät ovet vaativat avautuakseen tyystin erilaisia raketteja kuin bulkkitavaralla avautuvat siniset luukut.

Kenttäsuunnittelu on Super Metroidissa suorastaan nerokasta. Toimintaa on maustettu sopivasti ongelmanratkaisulla ja kykyjen hyödyntämiseen keskittyvät passlet rytmittävät peliä mainiosti. Tämän tästä nokan eteen heitetään mahdottomalta tuntuvia kohtia, joihin vastaus löytyy poikkeuksetta ohjaimen ja sohvan välistä. Kun lattia putosi Samusin jalkojen alta, minulta kesti todella pitkään tajuta, että pelissä on myös juoksunappi. Mitään ei väännetä ratakiskosta, vaan pelimekaniikan niksit ja nyanssit on itse opeteltava. 20-vuotias pelivanhus on malliesimerkki siitä, miten asiat kerrotaan ilman tutoriaaleja tai välivideoita. Kun varustelistat päivittyvät, on pelaajan kontolla selvittää, miten uudet temput toimivat ja mihin niitä voi soveltaa. Keksimisen riemu on jatkuvasti läsnä.

Voin vain kuvitella, millainen määrä hienosäätöä kenttädesigniin on kulunut, sillä koko paketti on ihailtavan looginen kokonaisuus. Avoin rakenne on kuin täydellisesti säädetty moottori, jossa kymmenien mekaanisten osasten käynti on täydellisessä harmoniassa. Ainoa tasosuunnittelun kauneusvirhe on huoneistoksi pätkitty rakenne, sillä SNESin vaatimaton rauta ei pysty sellaisenaan pureskelemaan varsin kookasta sokkeloa. Alueet on palasteltu ovien erottamiksi, itsenäisiksi kokonaisuuksiksi. Kun oven avaa, seuraa pieni lataustauko, kun Samus siirtyy seuraavaan huoneeseen.

Nykypelien pehmittämänä voisin itkeä myös tarkistuspisteiden puutteesta, sillä peli on tallennettava erillisissä huoneissa tai Samusin avaruuspaatilla. Jos visiitti tallennuskopissa on jäänyt tekemättä, ei auta kuin aloittaa alusta.

Energialiaani on näppärä tapa esteiden ylittämiseen.

Yhdeksäs matkustaja

Tasoloikkapeli elää ja hengittää kontrolleistaan. Aluksi Super Metroid tuntuu aavistuksen kolholta, mutta lyhyen totuttelun jälkeen ohjattavuutta oppii arvostamaan. Samus hyppii juuri sinne, minne pitääkin, ammuskeluun on saatu tismalleen oikea tuntuma ja kaikkien kykyjen käskyttäminen käy lihasmuistista. Super Metroid olisi kuin tehty kahden analogisauvan pädille, mutta ristiohjaimellakin pärjää. Ylä- ja alaviistoon ammutaan hipelöimällä hartianappeja, muut suunnat onnistuvat ristiohjaimesta. Kun sekä kenttädesign että ohjattavuus ovat pelaajan puolella, haaste voidaan rakentaa oikein. Samusin seikkailu ei ole missään vaiheessa epäreilu, mutta se pakottaa hyödyntämään kaikkia erikoistaitoja. Muutamat loikkakohdat turhauttavat ja pomot ovat turhan kestäviä, muusta en rutkuta.

Super Metroid on todella näyttävä paketti, erityisesti sulava animaatio vakuuttaa. Pomomatseja tulee ihasteltua, sillä kookkaat esimiehet ovat todella näyttäviä ilmestyksiä. Värikäs pikseligrafiikka luo illuusion suuresta seikkailusta, jota erittäin onnistunut musiikkiraita tukee. Audiovisuaalisessa tyylissä Alien-lainat näkyvät kauas. Kenties merkittävin leffoista napattu idea on itse päähenkilö, sillä geneerisen isohaba-sonnin asemasta Samus on taisteluhaarniskaan ahtautunut nainen.

Vahvojen naissankareiden marginaaligenressä Samus Aran on pioneeriketjun esitaistelija. Kun muutamaa vuotta Super Metroidin jälkeen julkaistut Tomb Raiderit esittelivät kurvikkaan Lara Croftin vastauksena mieshahmojen kyllästämään toimintapeligenreen, Nintendon konttorilla jalat nostettiin pöydälle. Vaikka ulottuvuuksia on yksi vähemmän, on Samus Aranin sukulaisuussuhde toimintaseikkailevaan Lara Croftiin selvä.

Aikoinaan Donkey Kongin jalkoihin jäänyt toimintaseikkailu elää edelleen, sillä pelin voi hankkia itselleen Nintendon latauskaupasta alle kymmenellä eurolla. Wii U -versio julkaistiin vuosi sitten. Vielä 20 vuotta julkaisunsa jälkeenkin Super Metroid on timanttisen hyvä, tarkkaan mietitty kokonaisuus. 16-bittinen Samus Aran voi ylpeänä katsoa lukuisia jälkeläisiään, jotka tallaavat Super Metroidin tasoittamalla tiellä.