"Kun se lehteen on painettu, se on totta!" uskoo moni, mutta esimerkiksi juuri pelilehtien kovassa maailmassa väite pitää paikkansa yhtä hyvin kuin vaalilupaukset. Paljastanpa jotain karmivaa.
Kuvitellaan, että olen saarivaltakunnan jossakin pelilehdessä töissä ja minulla on Iso Ongelma. Lehden pitäisi mennä painoon, mutta hinta on kova: jo kauan odotettu, erittäin tärkeä X-Wing ei ehdi lehteeni, mutta ehtii todennäköisesti jokaiseen kilpailevaan lehteen. Hypoteettinen lehteni menettää siis kasvonsa ja kilpailijat pääsevät ivaamaan sitä.
Melkein kuin oikea
On aika kääriä hihat ja tehdä "huolellinen arvostelu, johon pelifirmat eivät ole sanelleet arvosanoja, niin kuin lehtiin XXX, YYY ja ZZZ."
Pikainen tarkistus kertoo, että materiaalia on tarpeeksi. On levyllinen kuvaruutuja ja demolevyke, jossa ilmeisesti on alkuanimaatio. Lisäksi dioja löytyy vaikka kuuden sivun spesiaaliin. Kuvitus on siis kunnossa.
Sitten tuleekin pikkuisen hankaluuksia. Pelin yleinen rakenne kyllä selviää lehdistötiedotepinosta, ja etukäteen saapunut X-Wing-kirjanen The Farland Papers tarjoaa dataa muun muassa pelissä esiintyvistä aluksista. Valitettavasti kovin syvällistä selostusta itse pelistä ei ole, mutta vanha sanalasku "jos olet epävarma, mumise" tarjoaa pelastuksen.
Animaatiolevyke tuntuu teknisesti korkeatasoiselta ja Lucasfilmiin uskaltaa luottaa. Ja kun X-Wing käyttää parannettua versiota huippukehutusta Secret Weapons -ohjelmarungosta, voi loogisesti olettaa lopputuloksen olevan huippuluokkaa. Sitten vain kirjoitetaan muokaten lehdistömateriaalia uusiksi, kehaistaan hämärästi grafiikkaa ja ääniä, etenkin samplattua puhetta (riski, sillä sitä ei välttämättä ole lopputuotoksessa). Kirjoitetaan muutama yleinen kuvateksti tyyliin "TIE-hävittäjät ovat vaarallisia", lätkäistään perään sellainen sopiva 95 pistettä ja voila! Games-lehti sai napattua ensimmäisenä X-Wingin arvostelun. Sitten odotetaan jännittyneenä, että onko peli sellainen, millaiseksi sitä tuli kuvailtua.
Mikäli minulla ei olisi ollut tarpeeksi dataa, olisi lopputulosta kutsuttu Preview-arvosteluksi. Ennätys demolevyn muuttamisessa arvosteluksi on muuten edelleen Computer & Video Gamesilla, joka teki kolmen sivun spesiaalin Damoclesista puolitoista vuotta ennen pelin valmistumista.
Klassista kamaa
Ennen kuin alatte perua tilauksianne, voin kertoa ja luvata, ettei Pelit-lehdessä ole tällaista tehty eikä koskaan tulla tekemäänkään. Meistä kaikki ottavat pelaamisen tosissaan ja se on jopa kaikkien harrastus, mikä näissä piireissä on joskus harvinainen ilmiö.
Mutta saarivaltakunta Englannissa on miljoona keskenään taistelevaa pelilehteä. Pelin henkeen kuuluu oman itsensä sumeilematon kehuminen ja kilpailijoiden haukkuminen nuijiksi valepukeiksi. Ja jos itse sattuu olemaan se viimeinen huippupelin arvostelija, peli on jos suinkin mahdollista haukuttava pataluhaksi ja väitettävä, että kaikki muut ovat arvostelleet demolevyjä. Hyvä esimerkki on Amiga Jokuniistä, joka ruttasi Streetfighter II:n väittäen, että muut lehdet arvostelivat sen myyntiversiota nopeamman demon perusteella. Väärin: myyntiversio on se nopeampi versio.
Tuorein esimerkki pieleen menneestä ennustearvostelusta on Amiga-versio Legend of Valourista, josta ensimmäiset arvostelut on kirjoitettu jo paljon ennen kuin peli oli valmis. Nimittäin kaikki (poislukien ruotsalainen DatorMagazin) lukemani Valour-arvostelut paljastavat, ettei sitä ole pelattu joko lainkaan tai sitten noin tunnin verran. Kuvat on nyysitty demolevykkeeltä (tunnistaa muun muassa kauppa/baarikuvista, joissa digitoidut pelitoimittajat ovat edelleen pelihahmoja ja poisjääneitä örkinnaamoja) ja teksti pohjautuu osittain pelattavaan demoversioon sekä pressikansioon (helppo tunnistaa: pressitiedotteen kertoma juoni on erilainen kuin myyntiin päässeen pelin). Tyypillinen höpöarvostelu on kolmannes grafiikkasysteemin kehumista, kolmannes hahmon luontia, ehkä vähän jotain nippelitietoa ja sitten tyyliin "korean kuoren alla on loistoroolipeli" tai "jolles osta, myy Amigasi". Juma, kuinka häikäisevän tarkka analyysi!
Huh huh
Ulkomaisten kilpailijoiden haukkuminen on täysin journalistisen etiikan vastaista, jopa lapsellistakin. Kun on töissä lehdessä, joka yrittää panostaa luotettavuuteen, välillä yhdeksästä--neljään pelaavien tötöjen jutut aiheuttavat V-käyräylilyönnin. Onneksi brittilehdet eivät enää yritä kovinkaan paljoa arvostella pelejä ohi toiminta- ja jalkapallosektorin, joten säästyy ainakin SSI:n strategiapelejä vainoavista "miksei tässä voi olla toimintaosuutta?" -toteamuksista.
Ulkomaisista lehdistä suosittelen karun näköistä amerikkalaista Computer Gaming Worldia (joka voi olla vaikeasti, jos ollenkaan löydettävissä), jonka toimituspolitiikan mukaan arvostelu julkaistaan vasta kun peli on pelattu läpi. Välillä lehdessä on sellaisia herkullisia juttuja kuten aidon Falcon-lentäjän analyysi Falcon 3.0:sta ja vastaavaa, johon me Suomessa emme kyllä pysty.
Jopas helpotti.
