Viime vuoden lopulla ilmestyi kaksi pikku pakettia, joiden sisältämä väkivalta saattaa jo pistää aina valppaiden moraalinvartijoiden silmään. Kumpikin löytyy arvosteltuna tästä lehdestä, kyseessähän ovat päätön, sydäntärepivän selkärangaton Mortal Kombat ja demonimetsureiden suosikki Doom, vruum vruum. Jos videolain synnytti moottorisaha, miksei se poikisi videopelilakiakin?
Englannissa nimittäin ollaan ottamassa käyttöön ikärajat tietokone- ja videopeleissä, toistaiseksi vielä vapaaehtoispohjalta. Suomessakin on tärkeitä ongelmia selvitettävänä, kuten lama, työttömyys et ceterat. Lieneekin siksi varma, että kyllä joku Arkadianmäen ääntenkalastelija nostaa metelin tietokonepelien väkivaltaisuudesta. Yhdentekevien aiheiden nostattaessa keskustelua voi kulisseissa uittaa läpi vaikka mitä. Toivottavasti olen vain vainoharhainen, ei kai suomalainen demokratia näin toimi.
Miksi verta?
Tarvitseeko pelien yleensä olla väkivaltaisia? Miksei tehdä enemmän positiivisia arvoja ja ihmisten koskettelun tärkeyttä korostavia koko perheen pelejä, jotka opettaisivat humanistista arvomaailmaa? Olisikohan syy se, etteivät semmoiset kiinnosta ketään?
Oikeassa maailmassa väkivalta on aina väkivaltaa, ja aina tuomittavaa. Sen sijaan ruuduntakaisessa maailmassa asia on täsmälleen päinvastoin: väkivallan (tai "väkivallan") tehtävä on luoda peleihin se tarvittava jännite. Doomissa väkivalta on tärkeä osa sekä peliä että sen vetovoimaa, ei siksi, että roiskuva punaneste on ah niin hilpeää, vaan siksi, että se luo peliin sen ahdistavan, pelottavan ilmapiirin, ja vähemmällä läträyksellä efekti tuskin toimii.
Minusta oli helvetin hauskaa tuntea välillä perhosia vatsanpohjassa, pelästyä järjettömästi kymmenpäisen demonilauman hyökkäystä ja empiä pimeän, välkkyvän huoneen edessä, josta kuului vain karjahtelua. Lienee sanomattakin selvä, että tosielämässä en vastaavaa oikeastaan haluaisi kokea.
Nimenomaan tietokonepelit, eivät konsolipelit, tarjoavat mahdollisuuden kokea elämyksiä, joihin tosimaailmassa ei ikinä törmää. Ja takaisin pääsee aina virtanappulaa vääntämällä. Siksihän ihmiset pelaavat, eikö totta? Ovatkohan kaikenkieltäjät vain kateellisia? Tai pelkäävät, ettei kukaan enää pidä heitä älykkäinä, mutta herkkinä tunneihmisinä, jos he myöntävät nauttivansa kahlaamisesta läpi demonilauman moottorisaha karjuen?
Meistäkö tappajia?
On jo vanha väite, että peliväkivalta interaktiivisen luonteensa johdosta lisää oikeaa väkivaltaa. Jos käytän referenssiryhmänä kymmeniä tuntemiani pelaamista harrastavia ihmisiä melkoisella ikäjakautumalla, väittäisin kyllä päinvastaista: toista niin rauhallista joukkoa saa hakemalla etsiä. Paitsi silloin, kun peli on huono tai siinä jää todella pahasti jumiin.
Kun muistaakseni lukiossa joskus psykologian kirjankin avasin, niin väitänpä että peliväkivalta tasaa aggressiota. Kun oli tämä joulu, ja pelien määrä ylitti lehtemme käsittelykynnyksen niin että pelejä väännettiin muutaman tunnin yöunella jatkuvalla syötöllä, alkoi välillä karvalakki kiristää. Kuinka ollakaan, muutaman tunnin duumailu tyyliin "heinillä härkien kaukalon, kaikuu ääni haulikon" resetoi henkisen koneen todella tehokkaasti. Olen varmaan liian optimistinen, mutta jaksan jopa uskoa, että suurin osa ihmisistä on tarpeeksi fiksuja erottaakseen keinotekoisen väkivallan aidosta väkivallasta.
Varmasti osaan ihmisiä väkivaltaiset pelit vaikuttavat aggressioita lisäävästi. Jos oma pikkuenkeli painuu Mortal Kombatin jälkeen rökittämään naapurin kakaraa, niin kyllä se on vanhempien ongelma. Käsittääkseni levykkeiden takavarikointiin ja piilottamiseen kypsempää asennetta odottamaan ei tarvita sen enempää valtiovaltaa, joukkotiedotusvälineitä kuin pelitalojen itsesensuuriakaan.
Olen jokseenkin kyllästynyt siihen, että kaikkeen hauskaan säännönmukaisesti puututaan sen takia, että joku pieni vähemmistönruppana saattaa siitä kärsiä. Minä saan paiseita Megavisasta ja Onnenpyörästä, mutta uskomatonta kyllä, olen keksinyt, ettei niitä tosiaankaan ole pakko katsoa. "Antaa kaikkien kukkien kukkia", totesi jo puhemies Mao aikoinaan (ja niin kuin ihmisten parasta ajattelevat humanistit yleensä tekevät, pisti ruohonleikkurin tosikäyttöön).
Maailman tapahtumat todistavat jatkuvasti, että ihminen on väkivaltainen eläinrotu ja sellaisena pysyykin. Jos tietokonepelien sisältämä sarjakuvamainen väkivalta pystyy aggression perustarpeen tyydyttämämään, niin hyvähän se on. Ammuskelkoon ihmiset mielummin haulikoilla virtuaalidemoneita kuin kiikarikivääreillä pikkulapsia.
PS. Väitin pari palstaa sitten, että CD-ROMeja ei juuri päivitellä. Niinpä ne LucasArtsin veijarit päivittivät Rebel Assaultin versioksi 1.4, niin että pääohjelma ajetaan kiintolevyltä. Oppia ikä kaikki. Rebelin uusi versio muuten nostaa sen pisteitä, yleisön painostuksesta joystick-kontrolli on muutettu normaaliksi.
PPS. Viime hetken uutinen: Doom 1.2:n olisi pitänyt ilmestyä 15.1., eli se lienee jo saatavilla.
