Hype is not over until Tino singhs. Siihen asti sen kanssa on opittava vain elämään, mutta välillä se on vaikeaa.
Vanhoina hyvinä aikoina hype jäi siihen, että pelistä puhuttiin ennen julkaisua. Jossain välissä hypestä paisui syöpä, jonka etäispesäkkeitä löytyy peliteollisuuden joka kerroksesta.
Uskoa saa muttei koskea
Tässä kuussa vaihdelaatikkoni hyppäsi narinalle kun Paholainen soitti ja tarjosi erään D:llä alkavan ja kolmoseen päättyvän pelin maakohtaista yksinoikeutta marras-joulukuun numeroon. Hinnaksi ei mainittu kantta kummempaa. Kovin vähän, kun kyseinen peli voi ihan realistisesti tehdä PC:lle saman minkä Doom vuonna -94, eli pläjäyttää sen takaisin kukkulan kiistattomaksi kuninkaaksi. Hinta oli halpa ja houkutus oli kova.
Mutta halvalla ei saa hyvää, eikä varsinkaan vilaustakaan oikeasta pelistä. Pakettiin kuului kahdeksan uutta screenshottia, concept artia, kuva kenttäeditorista ja valmiiksi kirjoitettu tekijöiden haastattelu. Eikä kantta saanut nähdä, jollei hyväksynyt tarjousta. Yksinoikeuspaketti levisi viikkoa myöhemmin nettiin jenkkien PC Gamerista skannattuna.
Mikä on tarinan pointti? Angstiset itkuliisat olettavat, että kyseessä on Pelit-lehdelle tyypillinen Me Ylväät Moralistit sanoimme Ei -hypetys, loput, että kyllä olisi varmaan harmittanut kun yksinoikeusmatskun löytää netistä joka googgeli. Jos kuulut jompaan kumpaan ryhmään, sinulla on metsiin ja puihin liittyvä havaintoalgoritminen ongelma. Jos kuulut siihen promilleen, joka tajuaa, että hetkinen! Siinähän vaihdettiin journalismi aivan putipuhtaaseen mainontaan, onneksi olkoon. Semanttisena saivarteluna jenkki-Gamer saa puhtaat (tai harmaat) paperit, koska se sai vilkaista itse peliä.
Vauhdin maailma
Idealistina hypen käyttö hölmöjen porkkanana harmittaa, sillä oikein käytettynä hype olisi hyvä ase. Jos pelimediat tekisivät kriittisiä esimulgaisuja, moni kakkapeli joko jäisi julkaisematta tai sen pahimmat erheet edes yritettäisiin korjata.
Mutta kun ei. Vaikka pelilehdet esittävät poliiseja, ne ovat hypenarkkareita. Jos hypeannos jää saamatta, melkoinen osa lehden sivuista joko muuttuu valkoiseksi tai sitten toimitustiimi kuolee näppäimistön päälle. Vakiopelilehti tehdään liukuhihnalla, jossa toimituksessa tsekatun pelin nopeasti kirjoitettu arvostelu heitetään valmiille taittopohjalle ja kuvitetaan samoilla pressirompulta otetuilla kuvilla kuin naapurin lehti. Koska nopeus on alfa ja omega, hype, eli haastattelut ja erityyppiset esimulgaisut ovat avainasemassa.
Voi ei, kuusi sivua tyhjää! Ratkaisu: "Hello Peter! Tell me about Black & White 2, again." Lopputulos on sivukaupalla kevyellä, nopealla editoinnilla lehteen kelpaavaa materiaalia.
Minä olen idealisti, koska vaihtoehtona pitäisi myöntää maailman olevan paikka, jossa pikkuovelat siansilmäiset itsekeskiöt pyörittävät tyhmiä massoja miten haluavat. Silti en jaksa paheksua pelihypeä: Pelihypessä paino sentään pysyy pääasiassa, peleissä, ja hypen seassa on usein jopa faktaa. Ja jos PR-ihminen todella saa jekutettua journalisteja julkaisemaan ilmaisia mainoksia, PR-ihminen on yksinkertaisesti rautainen ammattilainen.
Send in the clowns
Herkkä runopojan sieluni saa syviä haavoja kun hype saa ihan väärän kohteen. Ilman pelintekijöitä, pelejä ja pelilaitteita ei olisi peliteollisuutta. He ovat hypensä ansainneet, koska tuottavat käsikirjoituksen tähän lastenkengissä olevaan amatöörinäytelmään, joka tunnetaan peliteollisuutena. Loput ovat sidosryhmiä, joilla ei ole mitään arvoa, jos pelintekijät poistetaan yhtälöstä.
Tehdessäni yhtä historiikkia törmäsin juttuun, jossa toimittaja käytti supervoimiaan auttaakseen karun, mutta lupaavan pelin tekijää alkuun, ja kirjoitti ITSE pelistä strategiaoppaan. Missä on hajusuolani?
Onneksi pelibisnes aikuistuu. Hyvää tarkoittavien amatöörien tilalla ovat rautaiset, erehtymättömät ammattilaiset ja gurut. Ennen riitti kun lehdessä kerrottiin, että lehden arvostelut ovat Parhaat ja Totuus, jonka ovat tehneet alan parhaat asiantuntijat. Ilmeisesti nyt, kun jokainen on peliguru ja ammattilainen, laumasta ei enää nouse esiin kuin lisäämällä henkilökohtaista markkinointiaan. Mieleen nousevat baareissa notkuvat naistenmiehet, joilla ei ole autoa, mutta onpahan auton avain kalliin tuontiauton avainrenkaassa.
Omakehu omassa lehdessä on yhtä arvokasta kuin kaverin kirjoittama suositus työhakemuksessa, mutta ehkä se on vain luonnollista kehitystä. Vanhemmissa aikuisissa medioissa on normi, että pikkujulkkikset pyrkivät esiin kyynärpäät veressä ja itsetehostus kybällä. Veikkaan, ettei kauan kestä kun nuori peliteollisuus oppii oikeille tavoille. Käsi toisen pesee: peliohjelmista tulee talkshow, jossa telkkukelkut haastattelevat printtitoimittajia, jotka tekevät vastapalveluksi jutun tv-ohjelmista, jotka....
Älä jää pois
Kaikki mukaan! Pelibisnes on niin iso sirkus, että sinne mahtuu vielä paaaaaljon pellejä areenalle. Esimerkiksi arvostelemaan pelilehtiä: "Gamestus lankesi tässä kuussa sotkemaan peliennakoissaan sekä itse nähtyä että lehdistömateriaalin pohjalta sepustettua matskua", toteaa Pelilehdet-sivuston media-analysoija Antti Varholi, arvostettu pelilehtiguru, joka on lukenut pelilehtiä aina ensimmäisestä Computer & Video Games -lehdestä alkaen. Antti Varholin purevaa, jumalaisen taitavaa kritiikkiä, joka on Totuus, on julkaistu kansainvälisissä uutisryhmissä ja useiden lehtien keskustelufoorumeilla. Antti harrastaa Xtreme Chainsawingia ja Mountain Top Jumpingia.
Hilpeinä kouluvuosinani opin yhden läksyn: tosimiehet eivät kehu. Mitä suurempi mainostus maanantaina, sen varmemmin fritsu oli tehty muunlaiseen egonkasvatukseen tarkoitetulla alipainepumpulla. Oikeat häntäheikit vaikenivat kuin simpukat ja antoivat muiden hoitaa mainostuksen. Ironisesti samaa mieltä näyttää olevan niin vihollisten kuin ystävien arvostama pelilehti Edge, josta kolumnisteja (joista RedEye ja DVD-Lupin ovat aivan tarpeettomia) lukuun ottamatta saa Gurujen ja Ammattilaisten nimiä etsiä mikroskoopilla.
Mikä on pirun tyhmää sekin, paitsi jos uskoo joulupukkiin ja siihen, että lehdellä voi olla yksi virallinen mielipide.
Niko Nirvi on PeliGuru ja maailman arvostetuin virtuaaliviihdekolumnisti. Hän ottaa ainutlaatuisen notkealla, loistavalla kielenkäytöllään haltuun niin peliolevaisuuden syvimmät kybersalaisuudet kuin elokuvaa suuremman bisneksen synkimmät salaisuudet. Hän on aina oikeassa eikä koskaan toista itseään. Vapaa-aikanaan Nirvi harrastaa valkohainmetsästystä sekä harvinaisten panssarivaunujen keräilyä. Joskus hän myös vähän pelaa.
Äiti
