Vuoden pelit 2010 – Kyöpelit jakoon

Komea Kyöpeli, Jussin ja Venlan rakkauslapsi, on Suomen halutuin pelipalkinto. Sen valitsee kaksi alansa parasta asiantuntijaryhmää.

Toinen ryhmistä on suurella sydämellä peleistä kirjoittavat Pelit-lehden avustajat ja toimittajat. Ongelma on se, että pohjoiskorealaisen yhteismielen asemasta heidän pelirakkautensa on rajatonta ja kahlitsematonta, innokkuuttakin riittää jokaiseen alustaan ja peligenreen. Niinpä lopputulos on Vuoden kompromissipeli, jotain, jonka jokainen meistä voi hyväksyä. Valitsemme vain yhden pelin, sillä maailmalla niin suosittu kymmenien kategorioiden palkinto kaikille -kikkailu on vähän hölmöä.

Toinen asiantuntijaryhmä on sitäkin tärkeämpi, sillä ainoana pelilehtenä Suomessa Pelit luottaa lukijoihinsa. Pelit-lehden fiksut lukijat ovat jo 19 vuoden ajan sanoneet painavan sanansa vuoden parhaimpien pelien valinnassa. Tänä vuonna ääniä annettiin yli 14 000. Ensin äänestettiin alustojen parhaita ja sitten parhaista parhainta. Näin syntyi suuren yleisön eliitin tilastollisesti pätevä mielipide siitä, mitkä pelit ovat Kyöpeli-patsaansa ansainneet.

Vuoden peli

Vuoden peliksi oli ehdolla 30 peliä. Pelit olivat samoja, jotka olivat keränneet pelikonekohtaisissa äänestyksissä eniten ääniä. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Mass Effect 2, joka kahmi viimeisen kierroksen äänistä liki neljäsosan.

Historiallisesti tarkastellen Mass Effect 2 asettuu luonnolliseen jatkumoon, sillä miltei kaikki viime vuosien vuoden peli -voittajat ovat olleet roolipelejä. Knights of the Old Republic, 2003. World of Warcraft, 2005. Elder Scrolls IV: Oblivion, 2006. Fallout 3, 2008. Dragon Age: Origins, 2009.

Te lukijat todella rakastatte roolipelejänne!

1. Mass Effect 2

(437 ääntä)

Tämä oli kyllä erinomainen pelivuosi, hyviä pelejä ilmestyi vaikka kuinka paljon. Mutta niin siinä vain kävi, että Vuoden Peli, Mass Effect 2, ilmestyi jo tammikuussa. Tykkäsin ykkösestä todella paljon ja kakkonen jatkaa samaa hyvää sarjaa. Eeppistä avaruusoopperaa, jonka kyydissä ei viitsi jäädä kinastelemaan roolipelin syvimmästä merkityksestä vaan haluaa vain nauttia erinomaisesta avaruusseikkailusta. – Heikki Laine

Vuoden peliksi on nostettava Mass Effect kakkonen. Monille se on myös vuoden pettymys ja ymmärrän hyvin miksi, onhan ykkösosan mutkia vedetty suoriksi isolla kädellä. Mutta jos onkin enemmän toimintapelien kuin roolipelien ystävä, on kakkososassa menty juuri oikeaan suuntaan. Sujuvaa toimintaa, toimivaa dialogia ja ihan riittävän hyvä juoni. Ei jäänyt ikävä ykkösosan typerän inventaarion kahlausta. – Mika Mässeli

Mass Effect 2 on minulle vuoden peli, hieno scifitarina. Hahmot, joista välittää. Tapahtumat, jotka herättävät tunteita. Valinnat, jotka saavat aikaan paineita ja hikikarpaloita. Huumoria, joka naurattaa. – Jussi Pelli

Mass Effect 2 oli selkeästi vuoden vaikuttavin kokemus. – Kalle Koivisto

2. Fallout New Vegas

(169 ääntä)

Fallout: New Vegasissa yhdistyy erinomaisesti ykkösen ja kakkosen henki 3D-maailmaan. Mielenkiintoinen pääjuoni, kiinnostavat henkilöhahmot ja pirusti tekemistä takaavat tälle paikan vuoden parhaimpien pelien listalta. – Heikki Laine

3. Red Dead Redemption

(156 ääntä)

Red Dead Redemption oli yllätys. Se ei alun perin kiinnostanut yhtään, mutta kun sen oli käynnistänyt, niin villi länsi vei mukanaan. Juoni oli harmiksi vähän lattea loppua lukuun ottamatta, joka olikin sitten yksi parhaita koskaan. – Heikki Laine

4.  Battlefield: Bad Company 2

(114 ääntä)

Hyvällä ja tasaisella porukalla Bad Company 2 on parasta peliviihdettä lähes ikuna. – Niko Kilkki

Ne äänet, ne äänet. Kaukaa kaikuna kuuluvaa tulitaistelun ääntä, korvat piipaamaan laittavia räjähdyksiä. Mahtavaa. Siihen vielä graafiset efektit – pöly ja tärinä – ja hajoavat rakennukset päälle, niin fiilis on aika lailla katossa. – Petteri Pyyny

5. Minecraft Alpha

(103 ääntä)

Paras pelaamani tänä vuonna ilmestynyt peli on aika kevyesti Minecraft. Yksinkertaisesti nerokas, koukuttava tekele. Ja meno vielä paranee tulevaisuudessa, kun kaikki ominaisuudet saadaan viilattua moninpeliin. – Eemeli Syynimaa

Minecraft. Tätä on tullut hakattua niin paljon ja niin antaumuksella, että jäävät loistavat Heavy Rain ja God of War 3 kakkosiksi. – Jaakko Salminen

6. StarCraft II

(101 ääntä)

StarCraft II on niitä harvoja reaaliaikastrategioita (ja strategioita ylipäätään), joita jaksan nykyään enää pelata. Ihan hyvä juoni yhdistettynä todella sulavaan pelattavuuteen ja kuorrutettuna sopivalla huumorilla saa aikaan erinomaisen keitoksen. – Heikki Laine

7.-8. Demon’s Souls

(78 ääntä)

Kymmeniä pelitunteja tähän kellotin, yhtäkään niistä en kadu, vaikka turhautuminen olikin aikamoista tietyissä kohdissa. Tätä peliä todellakin oppii pelaamaan, se että koko ajan pitää keskittyä, alkaa tulla pelituntien kertyessä ihan luonnostaan ja siitä veitsenterällä elämisen tunteesta oppii nauttimaan, se on iso osa pelikokemusta tässä pelissä. Keskittymistä ja taitoa peli vaatii, vähän kuin verkkaisempi Ninja Gaiden. Ei tätä peliä kannata vaikeuden takia missata, pelin kyllä oppii kun keskittyy ja muistaa, että alkushokki on varmasti ollut jokaisella, joka on tämän pelin joskus aloittanut. – Ville Rassi

Timanginen peli, kiinnostus ei vain herpaantunut. – Mikko Ämmälä

7.-8. Heavy Rain

(78 ääntä)

Heavy Rain ei vastaa perinteistä pelikäsitystä, mutta konsepti toimii silti. Tämä on todellinen tunteiden vuoristorata, pelin aikana käydään läpi lähes koko emootiospektri. Juoni nappaa tiukkaan palliotteeseen eikä hellitä ennen kuin tarina on ratkennut. – Heikki Laine

9.–10. Sid Meier’s Civilization V

(70 ääntä)

Paljon nelosta pelanneena olen nauttinut myös vitosesta. Uudistuksia on paljon ja enimmäkseen ihan onnistuneita. Vakoilu ja vastaavat nelosen hienoudet puuttuvat. Tasapainotus on pielessä eli pelaaja voittaa aina kun haluaa, joten peli sopii hyvin elämysmäiseen pelaamiseen, jossa ei yritetä hampaat irvessä voittaa tietokonetta vaan kokeillaan erilaisten strategioiden toimivuutta. – Marko Tainio

9.–10. Super Mario Galaxy 2

(70 ääntä)

Nyt on 50 tähteä kerätty, ja onhan tämä nyt aika järjettömän paljon parempi kuin Galaxy 1. Myös Galaxy 1 -tyyppisestä Hub Worldista luopuminen oli mahtava juttu, eikä juonen tynkyyskään haitannut niin paljon kuin olisin olettanut. Ainoa harmittava asia on se, että jokaisen kentän jälkeen palataan sinne ruorin ääreen, josta pitää kävellä pari askelta eteenpäin, että pääsee takaisin karttaruutuun. Pitäisi saada suoraan jatkaa siitä eteenpäin, jos haluaa. Joka tapauksessa, ehkä parhainta Mariota ikinä. – Pyry Hallanmaa

• 11. World of Warcraft: Cataclysm (68 ääntä)
• 12. Halo: Reach (59 ääntä)
• 13.–15. Call of Duty: Black Ops (52 ääntä)
• 13.–15. Gran Turismo 5 (52 ääntä)
• 13.–15. Mafia 2 (52 ääntä)
• 16. God of War III (43 ääntä)
• 17. Angry Birds (42 ääntä)
• 18, Alan Wake (39 ääntä)
• 19. Amnesia: The Dark Descent (38 ääntä)
• 20. Mount & Blade: Warband (34 ääntä)

Vuoden pelin ja pettymyksen lisäksi Pelit-lehden lukijat äänestivät kunkin alustan parhaita pelejä. Ylimääräistä väriä äänestykseen saatiin parhaan mobiilipelin, parhaan indiepelin ja parhaan moninpelin kategorioista.

PC

Mass Effect 2 oli PC-pelaajien suosikki, mutta ei ylivoimainen sellainen. Ääniero toiseksi tulleeseen Fallout: New Vegasiin jäi yllättävän pieneksi. Äänestyksen yllätyskolmonen oli Civilization V, joka keräsi melkoisen äänisaaliin myös vuoden pettymysten äänestyksessä.

• 1. Mass Effect 2 (431 ääntä)
• 2. Fallout: New Vegas (383 ääntä)
• 3. Sid Meier’s Civilization V (278 ääntä)
• 4. Starcraft II: Wings of Liberty (275 ääntä)
• 5. World of Warcraft: Cataclysm (237 ääntä)

PS3

Tämä äänestys jos mikä kertoo, että PlayStation 3:n omistajat rakastavat yksinoikeuspelejään. Millään muulla alustalla ei nähty yhtä tiukkaa kärkipelien taistelua. Heavy Rain valittiin vuoden PS3-peliksi vain kahdeksan äänen erolla God of War III:een. Kolmostilalle äänestetty Gran Turismo 5 jakoi selvästi mielipiteitä, sillä se oli myös vuoden pettymyksissä neljännellä sijalla.

• 1. Heavy Rain (204 ääntä)
• 2. God of War III (196 ääntä)
• 3. Gran Turismo 5 (178 ääntä)
• 4. Demon’s Souls (163 ääntä)
• 5. Red Dead Redemption (150 ääntä)

Xbox 360

Xboxin äänestyksessä Halo: Reach oli ainoa todellinen uhkaaja Mass Effect 2:lle, mutta Halon suosio ei riittänyt ykköstilaan asti. Kiva nähdä suomalaispelikin kärjen tuntumassa, harmi vain, että Alan Wake pärjäsi vielä paremmin vuoden kolmanneksi suurimpana pettymyksenä!

• 1. Mass Effect 2 (328 ääntä)
• 2. Halo: Reach (254 ääntä)
• 3. Red Dead Redemption (175 ääntä)
• 4. Alan Wake (149 ääntä)
• 5. Call of Duty: Black Ops (109 ääntä)

Wii

Wiin omistajat olivat suorastaan hellyttävän yksimielisiä viime vuoden suosikistaan. Super Mario Galaxy 2 lienee 38 prosentin ääniosuudellaan kaikkien aikojen menestyspeli Pelit-lehden lukijaäänestyksissä.

• 1. Super Mario Galaxy 2 (339 ääntä)
• 2. Donkey Kong Country Returns (68 ääntä)
• 3. Monster Hunter Tri (65 ääntä)
• 4. Epic Mickey (61 ääntä)
• 5. Golden Eye 007 (44 ääntä)

Mobiilipeli

Kun Angry Birds kahmaisi mobiilipelikategoriassa melkein joka kolmannen äänen, muiden oli tyytyminen pelkkiin rippeisiin.

• 1. Angry Birds (monta alustaa) (247 ääntä)
• 2. Metal Gear Solid: Peace Walker (PSP) (78 ääntä)
• 3. God of War: Ghost of Sparta (PSP) (51 ääntä)
• 4. Monkey Island 2 Special Edition (monta alustaa) (47 ääntä)
• 5. Professor Layton and the Unwound Future (DS) (42 ääntä)

Indiepeli

Angry Birds oli ehdolla myös vuoden indiepeliksi, mutta rakentelu vei voiton vihaisista linnuista. Amnesia: The Dark Descentin, Mount & Blade: Warbandin ja Super Meat Boyn komeat äänisaaliit kuvastavat niin ikään lukijoittemme hyvää ja asiantuntevaa pelimakua.

• 1. Minecraft Alpha (296 ääntä)
• 2. Angry Birds (188 ääntä)
• 3. Amnesia: The Dark Descent (155 ääntä)
• 4. Mount & Blade: Warband (125 ääntä)
• 5. Super Meat Boy (85 ääntä)

Moninpeli

Parhaan moninpelin äänestyksessä pärjäsivät vain isot nimet. Jo on World of Warcraftin tähti laskussa, kun kakkostilakin oli vaivaisen kahden äänen varassa.

• 1. Battlefield: Bad Company 2 (206 ääntä)
• 2. World of Warcraft: Cataclysm (165 ääntä)
• 3. Call of Duty: Black Ops (163 ääntä)
• 4. Starcraft II: Wings of Liberty (151 ääntä)
• 5. Halo: Reach (103 ääntä)

Vuoden pettymykseksi oli ehdolla täsmälleen samoja pelejä kuin vuoden peliksi. Lisäksi listalle oli lisätty kourallinen Pelit-lehden toimituksen valitsemia inhokkeja. Suurimmasta pettymyksestä käytiin tiukka vääntö, sillä Aliens vs Predator hävisi Final Fantasy XIII:lle vaivaisella neljällä äänellä. Vuoden peliksi valittu Mass Effect 2 selvisi varjoäänestyksestä suhteellisen puhtailla papereilla, sillä 38 protestiäänellään se jäi pettymysten listalla vasta neljänneksitoista. Vastaavasti Alan Waken kolmas sija kertoo ainakin peliin ladatuista ennakko-odotuksista.

• 1. Final Fantasy XIII (97 ääntä)
• 2. Aliens vs Predator (93 ääntä)
• 3. Alan Wake (81 ääntä)
• 4. Gran Turismo 5 (70 ääntä)
• 5. Call of Duty: Black Ops (57 ääntä)
• 6. Command & Conquer 4: Tiberian Twilight (53 ääntä)
• 7. APB: All Points Bulletin (52 ääntä)
• 8. Elemental – War of Magic (46 ääntä)
• 9. Sid Meier’s Civilization V (46 ääntä)
• 10. Mafia 2 (45 ääntä)
• 11. Medal of Honor (45 ääntä)
• 12. Supreme Commander 2 (42 ääntä)
• 13. Star Wars: Force Unleashed II (41 ääntä)
• 14. Mass Effect 2 (38 ääntä)
• 15. Alpha Protocol (37 ääntä)
• 16. Splinter Cell: Conviction (29 ääntä)
• 17. Metroid: Other M (24 ääntä)
• 18. Halo: Reach (20 ääntä)
• 19. World of Warcraft: Cataclysm (19 ääntä)
• 20. Fable III (17 ääntä)

Lukijat pettyvät

Final Fantasy XIII oli kyllä aivan kamala. Jos pelistä ei ensimmäisen kymmenen tunnin perusteella ymmärrä, kuka taistelee ja miksi, ja miksi minun pitäisi välittää, niin käsikirjoittajissa on jotain pahasti vialla. – Michael Ovitz

Gran Turismo 5 on hyvä peli, mutta silti pettymys. Sarjan samat typeryydet ovat roikkuneet mukana jo ensimmäisestä osasta lähtien ja pelin tolkuton kehitysaika on käytetty täysin epäolennaisten nippelien hiomiseen. Sitä niin toivoi, että pahimmista synneistä olisi jo päästy eroon, mutta nyt kun miettii, niin miksipä Polyphonya erityisesti kiinnostaisi niitä korjata? Sarja myy tolkuttomia määriä tällaisenaankin. Toivotaan, että kutosta ei enää osta kukaan, niin seiska on sitten tehty uuteen muottiin... – Mika Mässeli

Kuulun itse siihen (harvaan) joukkoon, joka nautti ensimmäisestä Kane & Lynch -pelistä, mutta Kane & Lynch 2: Dog Days kyllä mokasi lähes kaiken: räiskintä oli muutettu vielä huonommaksi, eihän niillä hernepyssyillä saanut hengiltä edes pikkulintua, äijien välinen jutustelu oli rajoittunut vielä enemmän pelkkään fuckin huuteluun ja uniikki graafinen ilme alkoi lopulta särkemään päätä. – Jussi Pelli

Vuoden ja ehkä kaikkien aikojen suurin pettymys minulle oli Mass Effect 2. Peli on toki erinomainen, mutta lähes kaikki ensimmäisessä Mass Effectissä minut valloittanut taika loisti poissaolollaan. Pettymys oli myös putkeen juntattu Final Fantasy XIII, joka lukitti hahmonkehityksen ja avasi sen sitten kun sillä ei ollut enää väliä. – Janne Pirinen

 Joululomalla pelattu Heavy Rain kiilasi pettymykseksi jo siksi, että toisin kuin muissa pettymyksissä yleinen mielipide ei millään tavalla valmistanut siihen, miten surkea tekele tämä oli. Murhamysteerinä juoni oli yleisöä aliarvioivaa roskaa, henkilöt ovat kuin ihmisiä vuoden puskista tarkkailleen alienin kirjoittamia ja käsittämätön ääninäyttely viimeistelee samaistumisen mahdottomuuden. Noin yhtä halvalla tavalla tehokasta kohtausta ja komediana toimivia slapstick-toimintaosuuksia lukuun ottamatta hommasta ei jää käteen yhtään mitään. – Kalle Koivisto

Pettymyksistä puhuttaessa taas tulee useampikin peli mieleen, mutta pakko valita Starcraft 2. Vaikka se pelinä hyvä olikin, niin yksinpelikampanja oli melkoinen pettymys. Lohdutuspalkinto Mafia 2:lle, joka myös on hyvä peli mutta ei noussut edeltäjänsä tasolle. Sinänsä epäreilua, sillä molempia kohtaan oli todella suuret odotukset, joihin oli vaikea vastata. – Eemeli Syynimaa

Toimituksen ja avustajien käsien läpi kulkee vuosittain vino pino pelejä. Vaikka kaikki eivät pelaa kaikkea, vankka mielipide vuoden parhaista peleistä on jokaisella.

Yritimme ratkaista äänihajonnan ongelman painottamalla: jokainen sai nimetä kolmen äänen arvoisen pääehdokkaan sekä kolme yhden äänen arvoista sekundääriä. Tällä otannalla me aitona videopelilehtenä äänestämme vain yhtä peliä, alustarajoista riippumatta.

Voittajaksi selvisi ylivoimaisesti Mass Effect 2 huimalla 27 äänellä, kakkoseksi Minecraft (12 ääntä) ja pronssille kiilasi Heavy Rain (7 ääntä). Maininnan arvoisesti saivat ääniä vielä Demon’s Soul ja Amnesia.

Vuoden pettymyksessä hajonta oli kova, ykköseksi venyivät tasapistein Gran Turismo 5 sekä Elemental: War on Magic, joiden niskaan huohotti vielä Civilization V.

Vuoden peli, toimituksen valinnat

• 1. Mass Effect 2
• 2. Minecraft Alpha
• 3. Heavy Rain 

Vuoden pettymys, toimituksen valinnat

• 1.–2. Gran Turismo 5
• 1.–2. Elemental War of Magic
• 3. Civilization V

Vuosi 2010 oli hyvä, mutta yllätyksetön pelivuosi. Ne pelit, joilta odotin jotain, pääsääntöisesti myös osoittautuivat suosikeikseni. Vuoden ehdoton ykköspeli oli minullekin kyllästymiseen asti ylistetty Mass Effect 2. Koska pelasin pelin läpi jo kuukausi ennen sen virallista julkaisua, jäin autuaasti DLC-junan kyydistä. Siksipä suunnittelen parhaillani pelin uusintapeluuta kaikilla mahdollisilla lisäosilla höystettynä. Se tuntuu varmasti kuin Mass Effect 2.5:ltä. Tuskin maltan odottaa!

Kaltaiselleni Halo-ukkelille vuoden toinen ehdoton pelitapaus oli tietysti Halo: Reach. Pelin odotus sujui sangen ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä olihan edellisosa Halo 3: ODST minulle karvas pettymys. Onneksi pahat aavistukseni osoittautuivat turhiksi, sillä Reach iski superlennokkaan TNT-yhdisteen voimalla. Halo-saaga sai silmissäni kunniallisen päätöksen. Ennen Reachiä tuhlasin pitkiä iltoja Battlefield: Bad Company 2:n parissa. Siinä vasta taiten suunniteltu moninpeli!

Vuodelta 2010 on vaikea nimetä suuria henkilökohtaisia pettymyksiä. Alan Waken paukut eivät riittäneet huippupeliksi, mutta oli se paljon viihdyttävämpi kuin osasin odottaa. Miten sitten luokitella Red Dead Redemption? Se on peli, jossa on kaikki päällisin puolin kohdallaan, mutta ei mitään, mikä pakottaisi jatkamaan pelaamista. Olinko sitten pettynyt siihen? En oikeastaan, sillä arvelin jo Grand Theft Auto IV:n pohjalta, että Rockstarin väkinäinen hiekkalaatikko ei tälläkään kertaa vangitsisi mielenkiintoani. Suurimmin petyin oikeastaan Medal of Honoriin, josta ehdin pienen hetken odottaa elämää suurempaa sotilasräiskintäpeliä. Pelasin sen loppuun, mutta en taatusti enää uudestaan.

Kadunko mitään? En ainakaan iPadin ostamista! Ihana, ihana laite! Sen sijaan Civilization V:een olisin halunnut muodostaa mielipiteeni. Sitä iPad-versiota odotellessa...

Tuomas Honkala

Tilinpäätös

Päätin, että ääneni saavat ne pelit, jotka alitajuntani itsestään poksauttaa päähäni. Whump! World of Tanks! Valitan, gospodin, sinun vuorosi on vasta 2011. ZZzaap-Minecraft! No olipa ylläri, tämä paholaisen keksintö imi peliaikaani kuin ruotsalainen musta aukko. Ja Kapow! Ruotsista tulikin mieleeni Bad Company 2, joka puhtaasti moninpelinsä voimalla kirkasti vuottani. Sitten muistin, että puoli tuntia Eschalon II:ta pelattuani tajusin olevani syvän tyytyväinen, päästelin jopa kliseisiä Aaah!-ääniä. Eih!-äänistä muistinkin Assassin’s Creed 2:n PC-suojauksen, mutta peli oli kyllä pirun hyvä.

Vuoden pettymyksen id tarjoili nanosekunneissa: eihän Elementaliin kohdistuvissa ennakko-odotuksissa oikeastaan ollut logiikkaa, mutta se lopputulos, kasa kuivaa mielikuvituksetonta merkonomipelaamista, kauhistutti, vaikka olenkin teoriassa laskentamerkonomi. Kun niillä taidoillani teen tilinpäätöksen pelivuodelle 2010, saan tulokseksi..saan tulokseksi..tuota..öh...joku debet...

Niko Nirvi

Yksin pimeässä

2010 alkoi paukulla, jonka jälkeen mikään ei vähään aikaan tuntunut miltään. Paitsi ehkä sarjan ensimmäinen osa, sillä kaikessa loistavuudessaan Mass Effect 2 jää kokemuksena hiukan edeltäjästään. Tästä huolimatta olen hypännyt Omega 4 -portista viimeisen vuoden aikana kuusi tai seitsemän kertaa kaikki arvostelukerrat mukaan lukien. Tosin olen saattanut mennä jossain vaiheessa laskuissa sekaisin.

Eeppisen scifin vastapainoksi tarvittiin jotain pientä ja henkilökohtaista. Sellaiseksi sopi täydellisesti tanskalainen indietapaus Limbo, jonka ahdistava tunnelma ja pikkunokkelat pulmat viihdyttivät. En pelkää hämähäkkejä, mutta Limbon jättimäinen kahdeksanjalkainen ilmestys oli aidosti pelottava jollain oudolla itäeurooppalaisella animaatiotavalla. Viimeinen hieno silaus synkkään ympyrään on loppukohtauksen ja alkuruudun yhteys.

Vuoden pettymys on helppo nimetä: Dragon Agen ja Left 4 Deadien onnettomat DLC-laajennukset. Bioware failasi Dragon Age -lisien kanssa kerta toisensa jälkeen ja Valve ei tunnu millään tajuavan, että Left 4 Dead on kuin luotu episodimaista lisämateriaalia varten. Toisaalta, ehkä Valve ei vain ymmärrä mitä episodipelaaminen sanana tarkoittaa...

Tapio Salminen

Hupinsa mullakin

Kotona vonkaan vain peliaikaa. Ilmeisesti himoni on pohjaton, sillä tajusin suosikkieni olevan hillittömiä aikasyöppöjä. World of Tanks ei vielä kelpaa vuoden peliksi, mutta pelivuosi kului silti panssarisodassa.

Demon’s Souls vei sielun lisäksi vapaa-ajan, sillä hillittömään grindaamiseen perustuvalta mekaniikalta saa tasan niin paljon kuin sille antaa. Vähäeleinen tarina, hienot miljööt ja taistelun julman keskiaikainen meininki pitivät tiukassa otteessaan ruokkien eteenpäin pääsemisen paloa.

Kaiken sen luovuuden, joka jää yli olohuoneen legoprojekteissa, upotan Minecraftiin. Uniikin ideansa lisäksi pelissä vetoaa sen tarina. En edes pelleile. Markus Persson irtisanoutui ohjelmointifirmasta ja jäi kotiin koodaamaan javakikkaretta tyttöystävänsä kauhuksi. Puoltatoista vuotta myöhemmin työtön tuhertaja oli muuttunut monimiljonääriksi, vaikka peli ei ollut vielä edes valmis.

Vuoden pettymystä edustavat lanipelit tai niiden täydellinen uupelo uutuuksista. Väitän syyn piilevän siinä, etteivät pelaamattomat pomot enää tiedä, mikä on lani. Toivottavasti indiepelintekijät pelastavat tulevaisuudessa lanitkin, koska pelitehtaita ei enää kiinnosta.

Tuukka Grönholm

Tanakka vuosi

Halo: Reach ja idän ihme Metro 2033 ovat vuoden räiskintäsuosikkejani. Venäläisten tunnelmajuna pääsi uusintakierrokselle erinomaisen kirjasuomennoksen siivittämänä ja Bungien taival halonhakkuun parissa sai Reachissa arvoisensa päätöksen.

Suurena seikkailupelien ystävänä olin ekstaasissa, kun LucasArts julkaisi maailman parhaan seikkailupelin uusintaversion. Secret of Monkey Island 2 on edelleen täyttä timanttia, myös iPhonessa ja iPadissa.

Apinasaari ei ole ainoa mainitsemisen arvoinen mobiilipeli: Rovion erinomainen Angry Birds on syönyt lukemattoman määrän työ- ja vapaa-aikaani. Sellun jälkeen maamme suosituimmaksi vientituotteeksi jalostunut kärttylintuilu toimii kosketusnäyttökännyn ruudulla kerrassaan komeasti. Hikisen suorittamisen sijaan linnut tarjoavat sopivan kevyttä satunnaispelattavaa esimerkiksi kassa- tai kapakkajonoon.

Vuoden suurin yllättäjä tulee Ruotsista. Jättihitiksi noussut indieihme Minecraft on ansainnut paikkansa pelikansan sydämissä ja on minun valintani vuoden 2010 peliksi. Hellyttävän yksinkertaiseen palikkakuoreen verhoiltu legosimu tarjoaa enemmän sisältöä kuin moni kaupallinen peli, vaikka on vasta puoliksi valmis. Minecraft on imenyt vapaa-aikaani keskuspölynimurin lailla niin kotona kuin työpaikalla.

Sonyn Wii-imitointi ja Microsoftin Kinect-kikkailu jaksoivat hämmästyttää muutaman päivän, mutta edes evoluutio ei saa sorvattua padin, hiiren ja näppäimistön nimeen vannovasta homo gametuksesta ruudun edessä pomppivaa homo heilutusta.

Juho Kuorikoski

Vankkaa konsolikamaa

PS3-pelivuoteni kohokohtia olivat Demon’s Souls ja Gran Turismo 5. Viimeisen päälle mietityssä Demon’s Soulsissa vetosivat mielenkiintoiset miljööt, realistiset taistelut ja ahneella on likainen loppu -tyylinen suhtautuminen kokemusrumbaan. Gran Turismo 5 oli minulle selkeä tapaus: pidän ajamisesta ja GT5:ssä on läjäpäin loistavia ratoja, leegio kaaroja ja mainio ajomallinnus. Ai niin ne WiiMovet – no, ne toimivat.

Xbox 360 -vuottani hallitsi Red Dead Redemption. Olen aina tykännyt länkkäreistä ja etenkin italowesterneistä, joten Red Dead Redemptionin komea tulkinta villistä lännestä upposi. Letkeät länkkärikliseet eivät tosin saaneet minua unohtamaan alkuvuoden posketonta Bayonettaa, jonka pikkutuhmaa seksiä ja verta tihkuva turboahdettu toiminta hakee vertaistaan vielä pitkään. Hottisten bittipimujen tirkistely jatkui Dance Centralissa, joka on Kinectin ainoa kunnon peli.

Wiillä vuoden kiinnostavimmat tapaukset olivat Red Steel 2 ja GoldenEye 007. Molemmat pelit osoittavat, että Wiille voi tehdä huippuluokan FPS-räiskintöjä. Omaperäisen toiminnan ohella parivaljakko näyttää, miten liikeohjaus kannattaa sovittaa ammuskeluihin. Räiskintäkaksikon ohella Monster Hunter Trin varustegrindaus verotti Wiin käyttöiästä useita kymmeniä tunteja.

Ladattavia pikkupelejä kertyi taas jokaiselle masiinalle vaikka kuinka monta, mutta yksikään niistä ei noussut yksiselitteisesti yli muiden – mieleen pullahtavat hakematta ainoastaan Wiin teknoretrohtavan Bit.Trip-sarjan oivallukset. Taso joka tapauksessa nousee lataussektorilla jatkuvasti.

Taskukonsolisektorilla en törmännyt tänä vuonna mihinkään erityisen kiinnostavaan tapaukseen, ellei sitten loppuvuonna Suomeen rantautunutta iPadia sellaiseksi lasketa. Minä kannan taskukonsoleitani laukussa, joten kookas iPad taistelee (voittoisasti) samoista peliminuuteista kuin DSi ja PSP. Iso näyttö ja paljon laadukkaita pikkupelejä eurolla tai parilla – tähän on Sonyn ja Nintendon vaikea vastata vanhoilla lääkkeillä.

Petri Heikkinen

Sisältä päin katsottuna

Vuosi 2010 oli suomipeleille suosiollinen. Rovion Angry Birdsistä tuli ensimmäinen merkittävä iPhone-hitti pelin hallitessa AppStoren myyntilistoja ympäri vuoden. Redlynxin Trials HD valittiin alustan parhaaksi ladattavaksi peliksi ja Time-lehti julisti (hyvinkin yllättäen) Alan Waken vuoden merkittävimmäksi peliksi, Angry Birds oli samaisella listalla toisena.

Suuret konsolijulkaisut eivät juurikaan yllättäneet, vaan jatkoivat halki 2000-luvun vallinneella linjalla. Jatko-osaräiskintää, mätkintää 90-luvun konsolien uudelleenlämmittelyissä, EA:n jokavuotinen NHL/FIFA-päivitys ja Nintendon Mario-pelit, jotta Wiille löytyy muutakin tekemistä kuin pitää ruokapöytää tasapainossa. Vuoden pahin pettymys olivatkin suuren budjetin pelit, jotka eivät Heavy Rainin vahvan tarinavetoisuuden lisäksi tuoneet pöytään mitään mitä ei oltu jo nähty.

Merkittävintä vuodessa 2010 oli pienten indiepelintekijöiden ja ladattavien pelien esiinmarssi. Ne innostivat enemmän kuin Sonyn ja Microsoftin lähes neljä vuotta myöhässä tulleet vastavedot Nintendo Wiille. (Epä-)sosiaalinen pelaaminen naamakirjassa kasvoi kymmeniin miljooniin pelaajiin Rock Bandin ja muiden pelaajaa esiintuovien musiikkipelien jauhaessa paikallaan – muovikitara on niin 2005.

Steamin ja nettilatausten myötä kukaan ei enää jaksa puhua PC:n kuolemisesta piratismin alla, vaan asiakkaat saavat pelinsä edullisesti ja nopeasti kotikoneelleen Gabe Newellin ja Good Old Gamesin kylpiessä rahassa. PC:n suvereeni kuningas Blizzard antoi WoWille viisi tasoa lisää elinaikaa ja StarCraft 2 todisti korealaisten (etelässä) olevan meitä 11 vuotta ajassa edellä. RTS-strategioiden peliselostuksista tuli nettihitti ja nojatuoliurheilijoiden rinnalle kasvoivat reply-pelaajat.

Vuodelta 2011 odotan viime vuoden trendien yhä suurempaa kasvua. Kosketusnäytöt avaavat uusia yleisöjä, peleistä tulee aina vain helpommin lähestyttäviä ja ne burgeroituvat... eli tyhmentyvät, kuten digitaalisia pelejä jo useamman vuosikymmenen pelanneet sanoisivat. Pelaajaa palkitaan kuin Pavlovin koiraa, vaikka hän ei edes ohjaimeen koske, ja polarisaatio kasuaali- ja HC-pelaajien välillä kasvaa entisestään.

Jos pelaaminen 70-luvulla oli nörteille, 80-luvulla lapsille, 90-luvulla teineille ja 2000-luvulla aikuisille, on se 2010-luvulla tehty kaikille. Pelaamisesta on tullut massaviihdettä.

Olli Sinerma

Digijakelu rokkaa

Pelivuonna 2010 löysin vihdoin Steamin ja satunnaiskäyttäjästä tuli addikti. Heräteostoksina hankin kamalan määrän pelejä kampanja-alennuksista, ostin jopa pelejä, jotka jo omistin, ihan sen takia, että sain halvalla. Myös Xbox Arcade -pelejä tuli hankittua parin vuoden hiljaiselon jälkeen aika liuta.

Mass Effect 2, Mafia 2 ja Minecraft, siinä vuoden 2010 pelit. Kaksi ensimmäistä ravistelivat karskinkin miehen tunnetiloja ja uppouduin pelimaailmaan täysillä nauttien joka hetkestä. Pelien hahmot olivat riittävän syvällisiä, ja juonikuviot kypsiä ja elämänmakuisia jopa tällaiselle keski-ikäistyvälle ylikriittiselle peliarvostelijalle. Jopa ME2:n moitittu mainailu oli hauskaa loppuun saakka, ihan siksi, että se oli osa pelin kokonaisuutta, maailmaa, jossa elin.

Mafia 2:n perinteisestä, mutta hyvin kirjoitetusta juonikudelmasta nautin niin paljon, että suorastaan pelkäsin pelata tehtäviä läpi, sillä en halunnut, että peli loppuu. Minecraftissa rakentelin suuruudenhulluja rakennelmia ilta toisensa perään. En edes käyttänyt kaikkia esineitä, vaan pelitapani muistutti enemmän perinteistä legoilla rakentelua. Jotain käsittämätöntä pelin vetovoimassa on.

Myöhäisherännäisenä hankin myös Witcherin, jonka pelimaailma asettuu lumoavuudessaan samaan sarjaan Mass Effectin ja Mafian kanssa. Jälkijunassa heräsin myös Rock Band 2:een, joka innosti rumpujen paukutukseen jopa siinä määrin, että harkitsen oikeiden rumpujen hankkimista. Kaksi  rumpusettiä on hakattu tohjoksi, enkä osta kolmatta, ennen kuin keksin jonkun kestävämmän ratkaisun. Muovikitarointi on edelleen typerää hommaa, mutta rummut on rock!

Ajopelien puolella vuoteni oli hiljaisempi. Jatkuvasti kehittyvä iRacing (koskahan Applen lakimiehet heräävät?) on edelleen ajopelien ykkönen, eikä Gran Turismo vitosesta ollut edes vaa’an heiluttajaksi. Mutta tämä vuosi kaiken muuttaa voi – rFactor 2:n pitäisi vihdoin ilmestyä ja haastajalla on toivoa päästä edes samalle pisteskaalalle.

Xbox Liven loistavien arcadepelien parissa vietetään koko perheen voimin laatuaikaa lähes päivittäin. 3 on 3 NHL Arcaden myötä 5-vuotiaasta pojastani on kovaa vauhtia tulossa jääkiekkohullu. Tytär ja vaimo pistävät minulle päihin Pegglessä, ja suorittamattomat master-haasteet vähenevät päivä päivältä. Ja isillä on Trials HD sekä Defence Grid. Pelaamisen muuttuminen koko perheen huviksi ei ole Wiin tai iPhonen ansiota, ansio kuuluu Live Arcadelle. PS3 jäi meidän perheessä Blu-ray-soittimeksi.

Ismo Toivonen

Pyhä yksinkertaisuus

Vuosi 2010 oli omalta kohdalta paluuta vanhaan ja yksinkertaiseen. Sen mahdollistivat Biowaren massiiviset järkäleet Mass Effect 2 ja Dragon Age, jotka kahlasin läpi kaikkine mahdollisine lisäreineen. Hyvyydestään huolimatta ne jättivät liian voipuneen olon. Se antoi tilaisuuden aivan toisenlaisille peleille. Vuosien tauon jälkeen huomasin innostuneeni kekseliäistä pikkupeleistä, kuten Bit.trip. Beat, Twin Sector ja And Yet It Moves. Niiden jälkeen valtavien, yli 30-tuntisten pelien aloittaminen tuntuu kauhistuttavan raskaalta.

Mutta jos unohdetaan pikkupelit, niin indie on kova sana myös isojen pelien sarjassa. Frictional Gamesin Amnesia: The Dark Descent on intensiivisin peli vuosiin, ja pelin aiheuttamat kauhunväristykset vastasivat vähintään monen tonnin veromätkyjä. Mikä parasta peli on myynyt jo yli 200 000 kappaletta ilman julkaisijaa. Eläköön digijakelu!

Toinen kova nimi on Venäjän omituisimman pelitalon Ice-Pick Lodgen peli The Void, jonka poikkeuksellinen kerronta, hieno ympäristö ja toteutus sähköistivät aivotoiminnan pitkäksi aikaa. Helkutti, peleissähän voi olla filosofista syvyyttä ilman, että se maistuu tekotaiteelliselta kuonalta. Kolmas kaunotar listallani on Sam & Maxin kolmas kausi, joka oli episodipelien mestarinäyte. Näin pelit tulee jakaa osiin. Valve, huhuu, kuulolla?

Kun pakasta nostetaan vielä villi kortti, esiin nousee tällä kertaa Alpha Protocol. Se ei ole millään mittareilla vuoden peli, mutta jotenkin pelin huippuvakooja-salaliitto-tarina imi minut mukaansa paljon vahvemmin kuin sen olisi pitänyt.

Minecraftia kokeilin, mutta vedin käteni pois, ennen kuin pikkurillistä ehti lähteä muuta kuin kynsi. Katsotaan, josko uskaltaisin kokeilla elämän uhraamista vaikka puolen vuoden päästä.

Aleksi Kuutio

Tunnelma kohdallaan

Vuodesta 2010 jäi päällimmäiseksi mieleen todella hyvät fiilikset, ihan kirjaimellisesti. Parhaat pelikokemukset viime vuonna nimittäin aiheutti äärimmäisen hyvällä tunnelmalla varustetut pelinkutaleet.

Aloitan vuoden pahimmasta pettymyksestä: Tenavasta asti fanitettu Metroid taipui naurettavan melodramaattiseksi patsasteluksi Team Ninjan Metroid: Other M:ssä. Bottle Shipillä Samus Aranista, pelimaailman kovimmasta naisesta, tehtiin ärsyttävä inisijä ja avuton vässykkä. Team Ninjan pelifilosofiaan ei ilmeisesti kuulu vahvat naispäähahmot.

Onneksi muilla kentillä oli asiat paremmin. Tasoloikilla oli hurjan hyvä vuosi, sillä niin Super Mario Galaxy 2, Donkey Kong Country Returns kuin supernätti Limbo olivat puhdasta hyppelynirvanaa. Super Meat Boyn pystynee kehujen perusteella lisäämään listaan, mutta mokoma on vielä itseltäni pelaamatta.

Jatko-osilla meni viime vuonna vahvasti. Monster Hunter Tri ja Dragon Quest IX: Sentinels of the Starry Skies varmistivat kesällä, että rusketusta ei päässyt syntymään, ja Castlevania: Lords of Shadow naulitsi tv:n eteen pimeiksi syysilloiksi. Halo: Reach osoitti minulle vihdoin ja viimein kymmenen vuoden jälkeen, mikä sarjassa viehättää. Parhaillaan työn alla onkin sarjan läpipelaaminen.

Wii-pelaajilla oli siitä harvinainen vuosi, että hyvää pelattavaa laskettiin ulos tasaisena virtana. Paras sysättiin markkinoille kuitenkin jo vuoden alussa. Silent Hill: Shattered Memories kertoi mielettömän hyvän tarinan ja oli fiilistelijäpelaajalle äärimmäistä nannaa. Jos väität pitäväsi tunnelmallisista ja rauhallisista peleistä, mutta jätit Shattered Memoriesin hyllyyn, niin häpeä ruoja!

Samoihin aikoihin julkaistu Heavy Rain sai minut poistamaan interaktiiviset elokuvat vihalistaltani. Murhajahti oli paitsi tarinana vangitsevampi kuin moni viime vuonna näkemäni elokuva, myös aika ajoin oikeasti tunteita herättävä teos.

Playstation 3:n vahvan vuoden toinen kruununjalokivi oli jo 2009 muualla maailmassa julkaistu synkkä Demon’s Souls, joka osoittautui parhaaksi mies ja miekka -seikkailuksi sitten Vagrant Storyn. Armoton vaikeustaso toimi täydellisesti, sillä kun jokainen vastaan vaappuva vihollinen on oikea haaste, on myös niiden päihittäminen sitä palkitsevampaa.

Juho Penttilä

Simuvuotta odotellessa

PC-pilotti sanoisi, että simuvuosi 2010 meni Simuvuosi 2011:tä (isolla ässällä) odotellessa. Syitä on kaksi. Odotettu huippusimu DCS A-10C Warthog ei aivan ehtinyt lopulliseen julkaisukuntoon. Voide, joka poisti kirvelyn, oli ennakkotilaajien betatesti: enpä muista näin hilpein mielin mitään huippupeliä odotelleeni. Toinen syy on IL-2-sarjan seuraaja Storm of War, joka saattaa ihan oikeasti nousta ilmaan.

Lennettävästä ei kuitenkaan ollut pulaa viime vuonna. Flaming Cliffs 2 ja Strike Fighters 2 (ja sen pohjalle tehty Rising Sun) olivat asiallisia simuja, vaikkakin vanhojen pelimoottorien päälle rakennettuja. Rise of Flightkin sai rautaristin rintaansa sekä kaivatun, mutta epävirallisen kampanjageneraattorin. Edelleen itärintamalla virallisen aseman saanut Team Daedalos tankkasi yhä lisää lentobensiiniä kansallissimuumme IL-2:een päivittämällä sitä samalla, kun modaajat lastasivat kyytiin yhä uusia ominaisuuksia ja karttoja.

Maalla ja merellä tapahtunut seuraavaa: Alkuvuodesta sukellusvenesimu Silent Hunter 5 jäi useimmilta telakalle odottamaan modaajien taikakosketusta, joka muuttaisi pettymyksen täyttymykseksi. Isoimmat ongelmat on nyt korjattu, mutta suuren Magnum Opus -modikokoelman valmistumista odotellaan yhä. Panssarivaunusimu Steel Beasts sai aikataulun mukaisen maksupäivityksen (1–2 vuodessa) eikä tungsteenitaivaalla näy pilven hattaraakaan. Päinvastoin: eSim Games palkkasi lisää väkeä muun muassa animoimaan jalkaväen uusiksi, mitä onkin kaivattu. Arma2 sai hyvät kampanjat Arrowhead-lisärissä ja Britannia-DLC:ssä ja alkuperäinen pelikin alkoi pyöriä sujuvammin. Ongelmien riivaamalle omien tekoälyllekin riitti huomiota, vaikka ei se vieläkään ruusuja saa.

Vuoden loppupuolella pelailin Civilization V:ttä, mutta petyin pelimekaniikan moniin virheratkaisuihin, kuten maaperän resursseihin ja siihen, ettei hauskaa sotimissysteemiä oltu opetettu tekoälylle. Kauan ei tarvinnut harmistusta hautoa, sillä tuli Fallout: New Vegas, jonka nautiskelin jo kerran läpi, tietenkin True To Caesar!

Joulukuu menikin rakennellessa uuden joystickin ympärille ohjaamoa, jotta olisin varmasti valmis, kun Aasus-10 jee tulee.

Tuomas Seijavuori

Urheilujuhlaa

Urheilupelivuosi 2010 jää kirjoissani plussan puolelle, vaikka tasaisen laadun seassa oli vain pari todellista valopilkkua ja kaksi pitkäikäistä pelisarjaa päätyi pitämään välivuoden. Toivottavasti pieni tauko piristää EA:n NBA-viritelmää ja NHL 2K -sarjaa yhtä paljon kuin avustajaa, jolle jäi loppuvuodesta aiempaa enemmän aikaa hupipelaamiseen.

Ähky pääsi yllättämään lähinnä futisviheriöllä. Keväällä piti yrittää innostua EA:n MM-kisapelistä, vaikka FIFA 10 oli vielä pahasti kesken ja uusi kausipäivitys kurkisteli jo tolpan takaa. Syksyllä PES 2011 löi mukavan lujasti hanttiin FIFA 11:lle, joka otti toki lopulta oman paikkansa pelihyllyni kärkipaikalta. Täytyyhän Tottenham luotsata mestariksi edes virtuaalikentillä.

FIFA 11:n rinnalle vuoden peli -ehdokkaaksi loikkasi NBA 2K11. Kaikkien aikojen korisvääntö lohkaisi peliajastani yllättäen NHL-sarjaa suuremman siivun, josta osasyyn voi laittaa NHL 11:n verkkopelivouhotuksen piikkiin. Lätkäkausi oli minulle vuoden suurin pettymys.

Valoa loppuvuoden pimeyteen toi joulukuussa PC:lle ilmestynyt Floorball League. Suomalaisen Prodigium Game Studiosin säbäpeliä voi kiitellä paitsi rohkeasta lajivalinnasta, myös salibandyn ominaishengen vangitsemisesta.

Lasse Kyllonen

Tuntien viemää

Bioware aloitti pelivuoden 2010 mustalla aukolla nimeltään Mass Effect 2, mistä ei ollutkaan sitten mitään asiaa pois useampaan kuukauteen. Tarina ja hahmot yksinkertaisesti vetivät totaalisesti mukaansa. Heinäkuun lopussa julkaistu Starcraft II oli vuoden toinen merkkipaalu. Infernaaliset helteet eivät haitanneet yli viisituntisiksi venähtäneitä yksinpelisessioita. Pohjimmiltaan Starcraft on sama peli kuin vuonna 1998, vaan miksi muuttaa toimivaksi todettua pelimekaniikkaa?

Battlefield: Bad Company 2 nettipelitti täysillä. Näin paljon ei ole tullut pelattua nettiräiskintää sitten Day of Defeatin kultakauden. Peli jaksaa koukuttaa, vaikka turpiin tulee vielä ja rankasti.

Mobiilipuolella Nokia-jäärää ei juurikaan ole hemmoteltu, joten ehkä juuri siksi Angry Birdsin Maemo-käännös koukutti niin totaalisesti. Vihreiden sikojen kurittaminen jalattomilla pikkulinnuilla vain yksinkertaisesti toimii. Toivon mukaan tulossa oleva Meego-käyttöjärjestelmä saa houkuteltua pelinkehittäjiä leiriinsä, sillä on sääli, jos se jää heti kättelyssä Androidin ja iOS:n jalkoihin.

Eniten ristiriitaisia tuntemuksia herättänyt julkaisu oli Gran Turismo 5. Alkuun se aiheutti vakavanlaista addiktiota, mutta mitä enemmän pelasi, sitä enemmän pienet ja isot ärsyttävyydet nostivat päätään. Mitä ihmettä jaappanialaiset ovat kuplassaan touhunneet viimeisen viisi vuotta? Käyttöliittymän karseus ja tekoälyttömyys on suoraan 2000-luvulta, ja pitemmän päälle kisojen tahkoaminen on puuduttavaa puurtamista. Forza kolmonen lähti paremman toivossa tilaukseen.

Marko Mäkinen

Indie-vuosi

2010 oli pelivuosi, jossa mielenkiintoisimmat asiat tapahtuivat valtavirran ulkopuolella. Minecraft saattoi vetää puoleensa suurimman osan huomiosta, mutta vuoden indietarjonta käsitti paljon muutakin. Myös isoilta julkaisijoilta ilmestyi enemmän laatua kuin ehdin pelata, vaikka tarjonnan konservatiivisuus vähän hiersikin.

2D-tasoloikkataiteen ihailijana ilahduin kolmesta kovasta tulokkaasta, jotka kaikki olivat vieläpä sopivan erilaisia. VVVVVV näyttää yhdentekevältä pikkupeliltä, mutta on yksinkertaistetun pelattavuuden ja tarttuvan chiptune-musiikin pieni mestariteos. Limbon tummasävyinen maailma vei mukaansa sellaisella teholla, ettei edes lopun puzzlepainotteisuus päässyt häiritsemään. Loppuvuoden yllättäjä Super Meat Boy taas tislasi parikymmentä vuotta tasohyppelymagiaa yhteen loikinnan runsaudensarveen.

Kolme on maaginen luku myös tarinaan ja tunnelmaan luottavien pelien puolella. En ole suuren suuri Bioware-fani, mutta Mass Effect 2:n ansioita ei käy kiistäminen. Edes putkeen sullottu räiskintä ei haittaa, kun ykkösosasta portattuun Shepardiin eläytyy niin voimakkaasti. Aivan eri budjettiluokan Deadly Premonition kiinnosti etukäteen lähinnä kuriositeettina, mutta eksentrinen halpiskauhu osoittautui vuoden erikoisimmaksi pelikokemukseksi. Peli kalpenee vain ääritunnelmallisen Amnesia: The Dark Descentin rinnalla. Pikkutiimin taidonnäyte osoittaa, ettei toimintaseikkailun tarvitse välttämättä sisältää taistelua ollakseen jännittävä. Vielä kun muut ottaisivat Ruotsin-pojilta oppia (ja laittaisivat heidät tekemään seuraavaa Bioshock-peliä).

Vuoden irrationaalisimman addiktion aiheutti yllättäen Bejeweled 3, jota olen Steamin mukaan klikkaillut yli 30 tuntia. Vielä kun itse ymmärtäisin, miksi. Hetken luulin vieroittaneeni itseni jalokivistä Pegglen eri versioilla, mutta riippuvuuteni vain laajeni käsittämään isomman osan PopCapin katalogista. Musta on totisesti tullu kasuaalihullu.

Jos jotain ei tarvitse miettiä sekuntia kauempaa, niin vuoden kulttuuritekoa. Ihan sama vaikka Good Old Gamesin hullut munkit panisivat palvelunsa katkolle joka toinen viikko, kun tarjolla on tätä nykyä Planescape: Tormentin kaltaisia ikivihreitä. Seuraavaksi Grim Fandango, pliis?

Aleksandr Manzos

Äänestys vuoden pelistä oli tänä vuonna sikäli poikkeuksellinen, että lukijoiden ja toimituksen valinnat ovat vain harvoin käyneet yksiin. Esimerkiksi viime vuonna toimitus kannatti itsepäisesti Batman Arkham Asylumia, vaikka kansa oli antanut äänensä Dragon Age: Originsille. Edellinen yksimielinen valinta löytyy vuodelta 2007, kun sekä toimitus että lukijat valitsivat vuoden pelikseen Half-Lifen lisäosista koostetun The Orange Boxin. Sen jälkeen yhteistä valintaa on haettava aina vuodelta 2004 asti. Uskokaa tai älkää, silloin kyse oli Half-Life 2:sta.

Vuoteen 2004 asti varsinaisen vuoden pelin valinta kuului yksin lukijoille ja toimitus tyytyi vain nimeämään omat suosikkinsa kullekin alustalle. 

Vuoden pelien lyhyt historia

• 2010
• Lukijat: Mass Effect 2. Toimitus: Mass Effect 2.
• 2009
• Lukijat: Dragon Age: Origins. Toimitus: Batman: Arkham Asylum.
• 2008
• Lukijat: Fallout 3. Toimitus: The Witcher Enhanced Edition.
• 2007:
• Lukijat: The Orange Box. Toimitus: The Orange Box.
• 2006:
• Lukijat: Elder Scrolls IV: Oblivion. Toimitus: Guitar Hero.
• 2005:
• Lukijat: World of Warcraft. Toimitus: Civilization IV.
• 2004:
• Lukijat: Half-Life 2. Toimitus: Half-Life 2.

The Sims uudistuu heittäytymällä keskiaikaiseksi.

Kun mikään arkipäiväinen ei ole The Simsille enää vierasta, Electronic Arts on päättänyt siirtää kotileikkinsä nykypäivän materialismin keskeltä yksinkertaisten ilojen keskiaikaan. Aikakaudelta on turha odottaa puutteen ja tautien näännyttämän maaorjan elämää, sillä The Simsin keskiaikaan kuuluvat uroteot, magia ja hassut hurjat hirviöt. Pelin nimi johtaa siis harhaan, sillä kyse on historiallisen keskiajan sijaan tuiki tavallisesta keskiaikaisesta fantasiasta.

Keskiaikaisen elämän keskipiste on kotilinna ja sitä ympäröivä kylä. Linnaa voi kalustaa aikakaudelle ominaisilla kalusteilla ja maagisilla vempaimilla. Seinälle ei voi sentään ripustaa magialla käyvää plasmatelkkaria.

The Sims Medieval hämmentää tuttua pelikonseptia muutenkin kuin linnanherran kamasetillä. Keskiajan sims-hahmot ovat oman elämänsä sankareita, jotka suorittavat taustakertomusta edistäviä tehtäviä ja keräävät kokemustasoja. Alussa valittu ammatti määrittää tehtävien laadun – ritari puolustaa kuningaskuntaansa, taikuri taikoo, henkiparantaja parantaa, pappi huolehtii seurakunnastaan, bardi musisoi ja seppä nikkaroi pajassaan. Sepän ammattia voi pitää erityisen tärkeänä, sillä pelin ratkaisutaisteluihin ei ole asiaa ilman pajassa nikkaroituja huippuvarusteita. Jos ei ole seppä syntyessään, niin ammattimiehestä on taivuteltava ainakin paras kaveri.

Vaikka The Sims Medieval voi vaikuttaa pintapuolisesti suorastaan roolipeliltä, sen varsinaiset pelilliset aktiviteetit ovat ehtaa Simsiä. Sarjakuvamaisen pölypilven alle peittyviä taisteluita voi vain seurata sivusta ja toivoa parasta. Vastaavasti kristallipalloaan tutkiva taikuri ei tee muuta kuin odottaa suoritusta kuvastavan palkin täyttymistä. Urotekojen suorittamista hidastavat päivittäiset hanttihommat, kuten kylän keskelle kuoppaan vangitun hirviön ruokkiminen. Toisinaan hirviötä ruokitaan kuolemaan tuomituilla rikollisilla – mikä ikävä tapa lähteä!

Jos jotain The Sims Medieval vaikuttaa ainakin virkistävän erilaiselta. Tiedä sitten, kestääkö peli pidempiaikaista pelaamista, jos samat kyläläinen hädässä -tyyppiset juonenkäänteet toistuvat jokaisella pelikerralla.