Vuosikymmenen pelit

Se oli kymmenen vuotta unohtumatonta pelihistoriaa. Kiitos 2000–2009.

Kuka olisi 2000-luvun alussa uskonut, että pelaamme vielä 2010-luvullakin PC:llä? Ja että PC näyttää tietä tulevaisuuden markkinamalleihin? Konsoleiden nousua saattoi vuosituhannen vaihteessa sentään jo ennakoida, niin vastustamattomalta näytti Sonyn PlayStationeiden esiinmarssi.

Konsoleiden myötä pelaajien tietoisuuteen on iskostunut koko joukko uusia käsitteitä: liikeohjaus, yksinoikeuspeli, reaktiotesti, DLC, matchmaking, automaattitähtäys, konsolityhmentäminen ja niin edelleen. Käsitteet kielivät pelaamisen murroksesta, konsolityhmentäminen vanhan koulukunnan pelaajien turhautumisesta.

Mutta konesodat sikseen. Mitä pelejä me pelasimme ja mitkä pelit meitä puhuttivat kuluneella vuosikymmenellä? World of Warcraftista Daikatanaan, nolkytluvulla riitti kohokohtia ja pohjakosketuksia.

Tämä on pelihistoriaa, ei sen enempää.

2000

Tarja Halonen valitaan Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi. Ydinsukellusvene Kursk uppoaa Barentsinmerellä. Aikakauden hypetetyin pelikone PlayStation 2 saapuu kauppoihin.

Diablo II

Vuosituhannen vaihteessa pelaaminen oli murroksessa. Vanhanaikainen 1990-luvun hardcore-pelaaminen oli väistymässä uudenaikaisen 2000-luvun hupipelaamisen tieltä. Tuskin mikään peli ennakoi tulevaa paremmin kuin kaiken syvällisen roolipelaamisesta riisunut Diablo II. Siinä keskityttiin tietokoneroolipelien raadollisimpaan ytimeen: hahmonkehitykseen ja tappamiseen.

”Kevyt ja aivoton mäiske toimii hyvin lyhyinä annoksina”, varoitteli Pelit-lehden Kaj Laaksonen arviossaan. Siitä huolimatta miljoonat Diablo II -pelaajat jumittavat yhä tänä päivänä Blizzardin Battle.netissä. Eikä sovi unohtaa, että pelievoluution tikaspuilla World of Warcraft on vain yhtä puolaa korkeammalla kuin suotta petollisen koukuttava ”el Diablo”.

Daikatana

Entisessä elämässään id Softwarelta eronnut John Romero oli pelibisneksen alkuperäinen rokkitähti. Hän oli mies, joka oli suunnitellut Doomin ja jota Time-aikakauslehti luonnehti alansa kultasormeksi. Leveän elämän makuun päässyt Romero ajoi töihin Ferrarilla, siirsi toimistonsa dallasilaisen pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen ja ryhtyi suunnittelemaan seuraavaa mestariteostaan Daikatanaa. Siitä alkoi kultapojan alamäki.

Daikatanan floppaamista voi selittää muun muassa ylipitkällä kehitysajalla, vanhentuneella teknologialla ja surkealla pelisuunnittelulla. Kaikkein eniten vaakakupissa taisi painaa yksi ainoa lehtimainos, jolla pelaava maailma myrkytettiin Daikatanalle vihamieliseksi. Verenpunaiselle pohjalle painetussa mainoksessa julistettiin julkeasti, että ”John Romero tekee sinusta narttunsa” ja – enkä keksi tätä päästäni – ”Ime sitä.”

Mainos teki Daikatanasta elävän vitsin, jota toistuva aikataulusta lipsuminen ja surkeat esiintymiset E3-pelimessuilla vain pahensivat. Kun Romeron räiskintäpeli viimein julkaistiin, kriitikot haukkuivat sen yksimielisesti maanrakoon, eivätkä mitenkään aiheetta.

Daikatanan jälkeen John Romero ajautui auttamattomasti pelinteon marginaaliin. Ahdingossaan hän alentui jopa suunnittelemaan räiskintäpelin Nokian N-Gage-pelikännykälle. Siitäkään ei oikein tullut mitään.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2000: Deus Ex, Baldur’s Gate II, Tony Hawk 2, Planescape: Torment, Steel Beasts, Combat Mission.

2001

Digi-tv käynnistyy Suomessa. 3 000 ihmistä kuolee syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa. Koko kansa seuraa Tatun ja Eekan seikkailuja Far Out -ohjelmassa. Pelikonsolit tunkeutuvat Pelit-lehteen.

Max Payne

Max Payne ei ollut ensimmäinen suomalainen tietokonepeli, mutta se oli ensimmäinen, josta kehkeytyi kansainvälisen luokan hitti. Pelin suosiota saattoi osaltaan selittää sen helposti viestittävä idea: tässä on mies, jolla ei ole mitään menetettävää!

Max Paynessa kikkailtiin sarjakuvaruuduilla, tosikkomaisella kertojanäänellä ja toimintaelokuvista lainatuilla hidastuskuvilla. Ne tuntuvat kuluneilta ideoilta nyt, mutta vuonna 2001 ne olivat radikaaleja uudistuksia räiskintägenreen.

Max Paynen elokuvaoikeudet myytiin Hollywoodiin jo varhain, mutta loppujen lopuksi Mark Wahlbergin tähdittämä elokuva valmistui vasta seitsemän vuotta pelin jälkeen.

Halo

Vuosituhannen vaihteessa Microsoft määritteli uudeksi bisnessektorikseen ihmisten olohuoneet. Sinne oli turha tyrkyttää perinteisiä PC-laitteistoja, joten Microsoftin oli kehitettävä oma pelikonsoli, Xbox. Microsoft pelasi isolla riskillä, sillä Xboxin menestys oli alusta lähtien yhden kortin varassa.

Riski kannatti, sillä tuo ainokainen valttikortti sähköisti Xboxin lanseerauksen. Halo oli ylivoimaisesti paras konsoleille tehty räiskintäpeli, eikä parempaa oikeastaan nähty ennen Halon vuonna 2004 ilmestynyttä jatko-osaa.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2001: Operation Flashpoint, Grand Theft Auto III, IL-2 Sturmovik, Gran Turismo 3, Severance: Blade of Darkness, Civilization III.

2002

Markat vaihtuvat euroiksi. Seitsemän ihmistä kuolee Myyrmannin pommiräjähdyksessä. Turun Sinapin valmistus siirtyy Ruotsiin. Kirsi Salo tylyttää Maikkarilla: ”Sinä olet heikoin lenkki, hyvästi!”

Battlefield 1942

Kaikki aselajit samalle pelikentälle yhdistävä elektroninen taistelukenttä nousi tietokonepelaamisen puheenaiheeksi jo 1990-luvulla. Silloin ajatus verkkopelistä, jossa jalkaväki, panssarit, sotalaivat ja ilmavoimat taistelisivat samassa pelissä keskenään, tuntui lähinnä utopialta. Kukapa olisi tuolloin uskonut, että elektroninen taistelukenttä ei toteutuisikaan simulaattoripeleissä, vaan vauhdikkaassa räiskintäpelissä.

Jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, että Battlefield 1942:een suhtauduttiin aluksi niin epäluuloisesti, että peli oli jäädä kokonaan vaille julkaisusopimusta. Electronic Arts tarttui lopulta syöttiin, vain julkaistakseen pelin ilman sen kummempaa ennakkomainontaa. Se ei menestystä haitannut, sillä Battlefieldin hupifaktori oli sitä luokkaa, että pelaajat markkinoivat peliä toinen toisilleen. Battlefieldistä tuli käsite ja pelin ruotsalaisista kehittäjistä miljonäärejä.

Tätä nykyä Battlefield-sarjan pelejä on myyty reilusti yli 20 miljoonaa kappaletta. Kaikkine jatko-osineen Battlefield 1942 on eittämättä 2000-luvun vaikutusvaltaisin verkkoräiskintäpeli.

Grand Theft Auto: Vice City

Kolmiulotteinen urbaani hiekkalaatikko keksittiin jo Grand Theft Auto III:ssa, joten kaikki kunnia sille arvokkaasta pioneerityöstä. Sarjan kohokohta ei kuitenkaan ollut kolmososa, vaan Vice City, jossa väkivaltaista ilkeilyä miedonnettiin reilulla annoksella mustaa huumoria ja Miami Vice -tyylistä kasarinostalgiaa. Nostalgiakorttinsa Vice City pelaa erityisen taidokkaasti, sillä pelin radioasemat ovat oikea 80-luvun popin kuka kukin on: Michael Jackson, Blondie, Toto, Laura Brannigan, Kate Bush, Frankie Goes to Hollywood... Vice Cityn soundtrack julkaistiin tuota pikaa seitsemän CD-levyn jättiboksina.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2002: Metal Gear Solid 2, Tom Clancy’s Splinter Cell, Super Mario Sunshine, Elder Scrolls III.

2003

Yhdysvallat hyökkää liittolaisineen Irakiin. George W. Bush pitää ”Tehtävä suoritettu” -puheensa lentotukialuksen kannella. Anneli Jäätteenmäki istuu pääministerinä 68 päivää.

Star Wars: Knights of the Old Republic

Hiljaisella liekillä palava Knights of the Old Republic sytytti Xbox-yleisön sydämiin roihun. Se oli oikeastaan pienoinen ihme, sillä Knightsin alku on varsin tylsä ja sankarin jedivoimia pantataan Tähtien sota -pelille ennätykselliset kymmenen tuntia. Eteenpäin puurtaminen kuitenkin kannattaa. Kun jedineuvosto viimein myöntää lupaavalle oppilaalleen valomiekan, Knights of the Old Republic on voittanut pelaajan täydellisesti puolelleen.

Ritarisaaga tekee suuren numeron sankarin moraalisesta kompassista. Pelaaja joutuu tuon tuosta tekemään valintoja, joiden tuloksena sankari kehittyy kohti puhtoista jedipyhimystä tai omat kaverinsakin uhraavaa sosiopaattista sith-loordia. Vuonna 2003 tällainen äärimmäisyyksiin viety pahistelu oli jotain uutta, vielä kun kyse oli Tähtien sodan universumista, jossa paha saa aina palkkansa.

Knights of the Old Republicin jatko-osaa pidetään yhtenä pelihistorian suurimmista pettymyksistä.

Call of Duty

”Ympärillä vallitseva sotailluusio tuntuu erehdyttävän todelta, mutta vain niin kauan kun pelaaja marssii käsikirjoituksen tahdissa.” Katkelma on Call of Duty -arvostelustani vuodelta 2003, mutta se voisi yhtä hyvin koskea uusinta Call of Duty: Black Opsia.

Ensiosassaan Call of Duty piehtaroi toisen maailmansodan eri rintamilla. Amerikkalaisten kampanjassa hillutaan saksalaisten miehittämässä Pohjois-Ranskassa, brittikampanjassa sinnitellään yksinäisenä kommandona ja venäläisjaksossa osana uraata huutavaa piippalakkiarmeijaa. Suhtautumistavasta riippuen Stalingradin sekunnilleen käsikirjoitetut joukkokohtaukset ovat Call of Dutya pahimmillaan tai parhaimmillaan.

Moninpelinä Call of Duty osui ensi yrittämällä nappiin. Sääli vain, etteivät 60 pelaajan ottelut enää kuulu pelisarjan repertuaariin.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2003: Call of Duty, Max Payne 2, Silent Storm, The Legend of Zelda: The Wind Waker, Pro Evolution Soccer 3, Metroid Prime.

2004

Konninkankaan bussiturma järkyttää suomalaisia. Jenkki-tv murroksessa: Frendit päättyy, Lost alkaa. Tsunami tappaa lähes 300 000 ihmistä Kaakkois-Aasiassa.

Half-Life 2

Half-Life 2 oli 2000-luvun ehdoton kohupeli. Halffis-parka ei saanut julkisuudessa hetkenkään rauhaa, sillä olihan kyse sentään kaikkien aikojen odotetuimmasta PC-pelin jatko-osasta. Aluksi pelaava yleisö rakasti kaikkea näkemäänsä – erehdyttävän inhimillisiä pelihahmoja, ennennäkemättömälle tasolle vietyä fysiikanmallinnusta, esineitä kaappaavaa painovoimapyssyä ja Maailmojen sodasta repäistyjä kolmijalkaisia tappajarobotteja.

Kuherruskuukautta ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin. Fanien pinnaa kiristivät erityisesti Valve Softwaren tyhjät lupaukset julkaisupäivistä, joista lipsuttiin kerta toisensa jälkeen. Syyskuulle 2003 luvattu Half-Life 2 ilmestyi loppujen lopuksi marraskuussa 2004.

Saksalainen hakkeri Axel Gembe yritti nopeuttaa asioita vuotamalla pelin lähdekoodin nettiin. Se oli iso juttu, jota tutkittiin niin FBI:n kuin saksalaisten viranomaisten taholta. Omaksi onnekseen hakkeri jäi kiinni Saksassa. Oikeudessa Gembe vetosi kurjaan lapsuuteen ja kuittasi lopulta tekosensa ehdonalaisella tuomiolla. Yhdysvalloissa, jonne Gembeä houkuteltiin FBI:n tekaisemalla työtarjouksella, linnatuomio olisi ollut selviö.

Edes pelin virallinen julkaisu ei sujunut kitkatta, sillä pelaajat joutuivat ensi kertaa kosketuksiin pakollisen verkkoaktivoinnin kanssa. Itkun ja porun määrä saavutti sangen kohtuuttomat mittasuhteet, vielä kun kaikki kynnelle kykenevät joka tapauksessa latoivat kyynelsilmin eurot tiskiin.

Räiskintäpelien lajityyppiä jättiharppauksen eteenpäin vienyt Half-Life 2 oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys. Se poiki myös erikoisen suunnitelman episodeina julkaistavista jatko-osista. ”Uusi Half-Life kolmen kuukauden välein? Kyllä!” otsikoi Computer Gaming World vuoden 2005 lokakuun numerossa. Half-Life 2: Episode 3 ei ole vieläkään ilmestynyt.

World of Warcraft

Pelit-lehden lukijat äänestivät World of Warcraftin vuoden toiseksi parhaaksi peliksi jo vuonna 2004, vaikka Euroopan-julkaisu tapahtui vasta seuraavana vuonna. Suosioon riitti jo pelkkä betaversio, jonka pelaamisesta oltiin valmiita vaikka maksamaan.

Kun World of Warcraft arvosteltiin Pelit-lehdessä 2/2005, Kaj Laaksonen ymmärsi heti, mistä pelin vetovoima kumpusi: ”Periaatteessa World of Warcraft on aivan samanlainen kuin mikä tahansa nettirope. Koukuttamisen salaisuus piilee siinä, että maailma on uskottavampi ja rikkaampi, ja erityisesti siinä, että koskaan ei tarvitse seisoa ihmettelemässä. Seuraava tavoite ja palkinto tuntuu aina olevan vain pienen askeleen päässä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Ja jatkuvasti siellä jossain, vuorten toisella puolella on vihollinen odottamassa oikeaa hetkeä.”

Kaizu ei ollut ihan väärässä suositellessaan World of Warcraftia 95 pisteen arvoisesti...

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2004: Far Cry, Warhammer 40 000: Dawn of War, Halo 2, Grand Theft Auto: San Andreas, Killzone, Metroid Prime 2: Echoes.

2005

Lintuinfluenssa herättää pelkoa maailmalla. Hurrikaani Katrina tekee tuhojaan New Orleansissa. BB-Perttu voittaa ensimmäisen Suomen Big Brotherin. Xbox 360 ottaa varaslähdön uuteen konsolisukupolveen.

Guitar Hero

Siitä ei ole kuin viisi vuotta, kun Guitar Hero loi bändipelit tyhjästä. Okei, peli oli ideansa velkaa Konamin GuitarFreaks-peliautomaateille, mutta niihin ei pelaava rahvas törmännyt kuin korkeintaan Japaniin matkustaessaan. Eikä siinä mitään, rock-klassikkojen näppäily viiden painikkeen leikkikitaralla oli suorastaan tappohyvä konsepti.

Ennen kuin miljoonalla dollarilla kehitetystä Guitar Herosta kehkeytyi miljardin dollarin bisnes, peliin suhtauduttiin avoimen väheksyvästi. Acclaim Entertainment harkitsi julkaisusopimuksen tarjoamista, mutta firman perustajan Greg Fischbachin usko loppui kesken. ”Kuka nyt tuollaista haluaisi ostaa”, hän sanoi nähtyään lelukitaralta näyttävän peliohjaimen. Arvatkaa vain, onko Fischbachia jälkeenpäin kaduttanut.

Harmonixin ja RedOctanen kehittämä Guitar Hero päätyi lopulta Activisionin hoteisiin. Activision innostui kultakimpaleestaan vähän liikaa, sillä tasaisen tappavalla tahdilla julkaistut jatko-osat ovat käytännöllisesti katsoen tappaneet kaiken kiinnostuksen sarjan peleihin.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2005: Nintendogs, Battlefield 2, Civilization IV, Resident Evil 4, God of War, Metal Gear Solid 3, F.E.A.R.

2006

Islamilainen maailma raivostuu tanskalaislehden Muhammed-pilakuvista. Helsingin EuroMayDay-mielenosoitus yltyy mellakaksi. Lordi voittaa Euroviisut. Irakin entinen presidentti Saddam Hussein teloitetaan hirttämällä.

Wii Sports

Yksinkertaisten urheilupelien kokoelmana Wii Sports olisi jäänyt pelkäksi sivumaininnaksi konsolipelien aikakirjoihin, ellei siinä olisi ollut sitä kuuluisaa liikeohjausta. Pelejä pelaamattoman rahvaan kiinnostus heräsi, kun valtamediassa hehkutettiin estottomasti vitivalkoisella tahtipuikolla pelattavaa pingistä, golfia, keilailua, baseballia ja nyrkkeilyä. Siinä vaiheessa kun vanhainkotimummotkin ”innostuivat” Wii Sportsista, voidaan jo puhua julkisuudesta, jota ei rahalla voi saada.

Gears of War

Cliff Bleznik... Blizens... Beznevs... tuon tyypin

suunnittelemaa Gears of Waria voidaan pitää malliesimerkkinä uuden sukupolven konsolipelistä. Se vetoaa pelaajiin viimeisen päälle hiotulla grafiikalla ja näennäisen kekseliäillä pelillisillä konsepteilla, kuten napin painalluksella tapahtuva vihollistulelta suojautuminen ja rynnäkkökivääriin yhdistetty moottorisaha.

Gears of Warista kansa halusi ja sai helposti pureskeltavan, kertakäyttöisyydessään täysin unohdettavan pelielämyksen. Kenelle voin valittaa Gears of Warin vuoden peli -palkinnoista ja 94 pisteen Metacritic-keskiarvosta?

Shadow of the Colossus

Rahvaanomaisen Wii Sportsin ja liikaa testosteronivalmisteita nauttineen Gears of Warin vastapainoksi vuosi 2006 muistetaan taidepläjäyksestä nimeltä Shadow of the Colossus. Yksinäinen ratsumies kohtaa ja surmaa kuusitoista elämää suurempaa kolossia. Jättiläisten karvoissa roikkuessa pitäisi keksiä, mikä oikein on otuksen heikko kohta.

Shadow of the Colossus on kaunis joutsenlaulu hiljalleen hiipuvalle PlayStation 2:lle.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2006: Elder Scrolls IV: Oblivion, Legend of Zelda: Twilight Princess, Company of Heroes, Medieval II: Total War, Okami, Tom Clancy’s Ghost Recon Advanced Voi Hyvä Jumala Miten Pitkä Nimi Warfighter.

2007

Apple lanseeraa iPhonen. Tupakointi ravintoloissa loppuu. Kimi Räikkönen ajaa F1-mestariksi. Yhdeksän ihmistä kuolee Jokelan koulusurmissa.

Portal

Vuonna 2007 jokaisen itseään kunnioittavan hardcore-pelaajan kuului tietää, että täytekakkua ei ollut oikeasti olemassa. Herkullinen leivonnainen oli pelkkä veruke, jolla pelaajaa patistettiin eteenpäin Portalin alati mutkikkaammiksi käyvissä teleportaatiopuzzleissa.

Portal oli kaikin puolin nerokas peli. Sen koko pelillinen sisältö perustui teleporteilla ja fysiikan laeilla kikkailuun – teleportin läpi putoava hahmo jatkoi putoamistaan vaikka suoraan ylöspäin!

Portalin ihmiskoetta valvova hullu tekoäly GlaDOS on suorastaan rakastettava pääpahis.

Bioshock

Tällaisia pelejä syntyy, kun elämyksellisyys asetetaan pelillisen sisällön edelle. Bioshockissa on upea kehyskertomus, vaikuttavaa merenalaista Art Deco -arkkitehtuuria ja ainutlaatuisen vinksahtanut tunnelma. Kaikki tämä kannattelee hyvin peliä ja pakko onkin, sillä ilman ulkoisia avujaan Bioshock olisi korkeintaan keskinkertainen toimintaroolipeli. Mekaanisilla räiskintäosuuksilla ja ohuella hahmonkehityksellä ei System Shockin manttelia peritä.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2007: Super Mario Galaxy, Call of Duty: Modern Warfare, Halo 3, Assassin’s Creed, Team Fortress 2, Rock Band, Crysis, Mass Effect.

2008

Yhdysvaltain pankkikriisi järkyttää maailmantaloutta. Yksitoista ihmistä kuolee Kauhajoen koulusurmissa. Barack Obama valitaan Yhdysvaltain presidentiksi.

Fallout 3

Black Isle Studiosin luomalla Fallout-pelisarjalla ei pitänyt olla enää tulevaisuutta, mutta niin vain Bethesda Softworks ilmestyi tyhjästä omalla Fallout 3 -hankkeellaan. Arvasihan sen, ettei Bethesdan näkemys muistuttaisi yhtään niitä alkuperäisiä pelejä. Sapluuna otettiin Bethesdan edellisestä pelistä Elder Scrolls IV: Oblivion ja lopputulos oli sen mukainen.

Fallout 3 ei ollut se meidän vaarin pelaama postapokalyptinen roolipeli, mutta mitä sitten? Bethesdan ansiosta Fallout sai ansaitun lisäelämän, jota vain harvalle kuolleelle pelisarjalle suodaan. Kriittisesti ajatellen Fallout ajettiin tyhmennysleikkurin läpi, mutta kumman vetovoimainen se oli näinkin.

Spore

Sporesta piti syntyä kaikki muut pelit turhiksi tekevä äärimmäinen mestariteos. SimCityn ja The Simsin kaltaisia mahtipelejä luoneen Will Wrightin laatimassa pelisuunnitelmassa edetään elämän synnystä avaruuden valloitukseen. Spore alkaa kuin Pac-Man, päättyy kuin Star Control 2. Ja kyllästyttää jo muutaman illan jälkeen.

Spore ei ole Wrightilta mikään emämunaus, mutta jotenkin se ei onnistu loistamaan yhdelläkään osa-alueellaan. Spore on läpeensä ylimalkainen peli. Jotain on pahasti vialla, jos teollistuvaa sivilisaatiota johdetaan kuin simppeliä Facebook-peliä.

Kaikkein yllättävintä on, ettei Sporesta ole edes opetuskäyttöön. Pelin ja tiedemaailman käsitykset evoluutiosta ovat hätkähdyttävän kaukana toisistaan. Sitä paitsi kuka opettaja kehtaisi tyrkyttää oppilailleen ”opetuspeliä”, joka vilisee villisti liehuvia pippelihirviöitä?

Will Wright jätti Sporen pettymyksen jälkeen tehtävänsä pelisuunnittelijana ja pyörittää nyt salaperäistä konsulttibisnestä. Kaiken ennakkohypen jälkeen Sporen kestävintä perintöä ovat tätä nykyä YouTubeen ladatut ronskit otuseditorivideot. Taitaa Wrightia harmittaa kuin pientä oravaa, jonka käpy jäätyi.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2008: Wii Fit, Metal Gear Solid 4, Grand Theft Auto IV, LittleBigPlanet, Braid, World of Goo.

2009

Popin kuningas Michael Jackson kuolee. Sikainfluenssa herättää pelkoa maailmalla. Vuosi päättyy surmanlaukauksiin kauppakeskus Sellossa.

Borderlands

Peliala elää hiteistä, joten julkisuus kuuluu tähtisuunnittelijoille ja huippupelejä toisensa jälkeen tuottaville unelmatiimeille. Arjenharmaille puurtajille, sellaisille kuin teksasilaiselle Gearbox Softwarelle, heruu vain kitsaasti huomiota ja vielä vähemmän kiitosta.

Vuonna 1999 perustettu Gearbox Software pääsi lähimmäksi läpimurtoa pitkin 2000-lukua ilmestyneillä Brothers in Arms -sotapeleillään. Pelit saivat suopean vastaanoton, mutta taisivat jäädä enemmän kriitikoiden kuin pelaajien suosikeiksi. Myyntiluvuissa mitattuna Call of Duty -sarjan yksinkertaiset ilot veivät selkeän voiton Brothers in Armsin ryppyotsaisesta realismista ja pakotetuista joukkuetaktiikoista.

Gearbox Software oli selvästi vuodattanut koko kollektiivisen sydämensä Brothers in Arms -saagaan, joten oli vähintäänkin yllättävää, että ikuinen b-tiimi ponnisti läpimurtoon heti seuraavalla pelillään, Borderlandsilla.

Räiskintäroolipelejä vaivaavasta rajoittuneisuudesta ei ollut Borderlandsissa tietoakaan, joten peli otti lajityyppinsä täysin suvereenisti haltuun. Borderlandsissa oli avoin pelimaailma, rajattomasti satunnaisgeneroituja aseita ja moninpeli, jonka ansiosta samoja kohtia jaksoi veivata uudestaan ja uudestaan. Borderlandsia on verrattu kyllästymiseen asti Diabloon, eikä vertaus ole lainkaan ontuva.

Borderlandsin jäljiltä Gearbox Software uhkuu itseluottamusta. Sitä myös tarvitaan, kun firman seuraava projekti on nimeltään – luit oikein – Duke Nukem Forever.

Muita ikimuistoisia pelejä vuonna 2009: Crayon Physics Deluxe, Dragon Age: Origins, Uncharted 2, Batman: Arkham Asylum, Call of Duty: Modern Warfare 2, Killzone 2.

Vuoden 2010 ikimuistoisimmat pelit esittelemme helmikuun numeromme vuoden pelit -jutussa. Muista äänestää suosikkiasi Pelit.fi:ssä!

Lisää aiheesta