Lentoräiskintä War Thunder lainaa kalustonsa toisesta maailmansodasta ja miehensä nykyajasta. He nimittäin pelkäävät hiiriä.
Lentosodan sieventäminen peliksi, jonka rahvas ymmärtää, mutta jota ässät eivät sylje, on vaikeaa. Mutta nähtävästi ei mahdotonta.
War Thunder -lentoräiskintä ilmestyi virallisesti jo elokuussa, mutta kehittyy tasaisesti uusilla päivityksillä, pelimuodoilla, kalustolla ja jatkuvilla parannuksilla. Idea on tismalleen sama kuin World of Warplanesissa (Pelit 12/13, 70 pistettä), mutta toteutus liki kaikin osin parempi.
Kaunis on kuolla
War Thunder voittaa World of Warplanesin jo ensisilmäyksellä. Grafiikka on useamman sukupolven komeampaa kuin kilpailijalla, suorastaan jylhää. Maastomuodot ovat tarkoituksella liioiteltuja; War Thunderin jyrkät vuonot eivät pysyisi pystyssä maan painovoimassa. Varsinkin lentokoneet piirretään lähes rakastaen, mikä tekee sotakoneiden tuhosta piinaavaa seurattavaa. Tykin valojuovat puskevat hitaasti kohti maalia, nopeampien konekiväärikutien seassa. Kun sarja viimein osuu, koneen pinnassa välähtelevät kirkkaat iskemät, sitten alkavat kappaleet lennellä ja uhri kieppua kohden kuolemaansa.
World of Tanksin osumapistehipan jälkeen War Thunderin vauriomallinnus tuntuu piristävältä. Osumista ei lasketa pistemääriä vaan osumakohtia. Siivekkeeseen napsahtanut kuti heikentää ohjattavuutta, koko siiveke saattaa revetä irti, jolloin kääntyminen vaikeutuu. Osuma selkäpanssariin vain kopsahtaa kaiuttimissa, mutta osuma ohjaamoon katkaisee lennon kerrasta. Moottoriosuma pysäyttää matkan vasta hetken päästä, kun öljyt valuvat pihalle ja motti leikkaa kiinni. Parhaimmillaan kone tuntuu murenevan taivaalle, jolloin lentokyky koko ajan heikkenee.
Kaiken huipuksi osumaan vielä vaikuttaa, millä ammutaan. Räjähtävät panokset rikkovat tehokkaimmin ohjauspinnat, panssariluodit moottorit, sytyttävät taas tekevät eniten tuhoa bensatankissa, jotka sijoitetaan yleensä siipiin. Maakohteista kevyitä panssarivaunuja on turha ampua konekiväärikaliiberin aseilla, sillä kudit vain kimpoavat komeasti teräslevystä.
Ei mikään blitzkrieg
War Thunder -ilmaistaisteluissa kerätään kokemuspisteitä ja rahaa, jolla avataan uusia lentokoneita ja viritetään jo omistettuja. Kalusto alkaa alkusodan 30-luvun koneista ja päättyy 50-luvun ensimmäisiin suihkuhävittäjiin. Raja menee ohjuksissa, joita pelimaailmassa ei tunneta. Maista ovat mukana kaikki suurvallat: Amerikka, Neuvostoliitto, Saksa, Iso-Britannia ja Japani, joiden ilmavoimista mukana ovat kaikki klassikot: Hurricane, Mersu, Sturmo, Rata, Mustang, Zero...
Koneet jaetaan tiereihin, mutta luokittelua käytetään vain kaluston jaotteluun matseihin. Toisin kuin World of Tanksissa, War Thunderissa ensimmäisen tierin kaksitaso pystyisi tuhoamaan viimeisen tierin suihkukoneen. Se ei vaatisi kuin yhden hyvän osuman ohjaamoon. Toki kestävyydessä on konekohtaisia eroja. Suuret pommikoneet lentävät läpi luotisateenkin, koska niissä on panssaroidut moottorit ja bensatankit. Neuvostoliittolaiset vanerikoneet taas valmistetaan stalinpuusta, joka on universumin parasta rakennusainetta heti asbestin jälkeen.
Kalusto on hyvin tasapainossa, vaikka lentokoneita ei ole tasapäistetty. Hyvin nopeutensa säilyttävät ja korkeutta keräävät hävittäjät hallitsevat ilmatilaa, mutta niin sen kuuluu ollakin. Vain pommikoneet ovat jäämässä paitsioon. Vielä tammikuussa maakohteita kurmottamalla pystyi tienaamaan, jolloin muiden maalikoneeksi suostumisessa oli vielä jotain järkeä. Nykyään pommikoneiden puikkoon on turha mennä, koska expa- ja rahapalkkiot ovat hävittäjän ohjaamossa niin paljon parempia.
Aero- vai airodynamiikka
War Thunderin ansiosta ymmärrän, mitä tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee -sanonta todella tarkoittaa. Vanhaan aikaan ilotikku oli ainoa järkevä ohjaustapa lentopelissä. War Thunderissa tekijät ovat lähteneet ajatuksesta, että tikulla ja näppiksellä pelataan eniten.
Hiirinäppis-pelaajat hallitsevat War Thunderin taivasta, sillä hiirellä lentokoneen keulaa pystyy vääntämään hieman ja koneen keula kääntyy kuin tykkitornissa. Ampumasäde on paljon laajempi kuin ilotikulla. Pari ohjausliikettä tikulla vaativat hienosäädöt onnistuvat hiirellä kädenkäänteessä. Hiiriohjaus ei täysin istu lentofysiikoihin, minkä takia lentorataa on välillä äärimmäisen vaikea lukea. Tiukimmissa hiirikäännöksissä keula ehtii koneen aerodynamiikan edelle ja kone näyttää keikkuvan kuin koho laineilla.
Tikkuohjaus toimii kuten lentokoneissa kuuluu. Paitsi jos koskee polkimiin, jolloin lentokone muuttuu keinulaudaksi. Polkimilla olisi tarkoitus korjata tähtäystä hieman sivuun, mutta koneen liike ei tunnu pysähtyvän koskaan, vaan nokka alkaa heijata laidalta toiselle. Vian vakavuus on konekohtainen, joten se ei riipu edes poljinten asetuksista, vaan liittyy suoraan muuten hyvään lento- tai ohjausfysiikkaan.
Pelaan fiilikseni vuoksi tikulla, vaikka se heikentää pudotustilastojani (lakatkaas nauramasta takarivissä). Hiiripelaajilla koneen pienet liikkeet syövät koneen nopeutta, joten ilotikkulentäjä pystyy usein pienelläkin korkeusedulla nousemaan karkuun. Vastustajiin ei ole helppo osua, mutta vastaavasti omakin kone säilyy pidempään ehjänä. Väistöliikkeet luonnistuvat tarkemmin ja energiatehokkaammin tikulla kuin näppiksellä.
Eikä tässä vielä kaikki
Pelimuotoja on valtavasti. Vaikka kyse on nettipelistä, mukana on myös yksinpelikampanjoita, joita voi tahkota tiimityönä kaverin kanssa. Niiden palkkiot ovat vain niin pienet, että aikansa käyttää tehokkaammin nettimoninpelissä.
Arcade on pelimuodoista suosituin. Kolmekymmentä konetta taistelee keskenään. Kun oma kone putoaa, voi napata heti alleen uuden, kunnes oman maan koneet loppuvat tallista. Arcadessa ketterät koneet ovat kuninkaita, koska lentomallia helpotetaan. Teräslintuaan ei saa liian rajuilla ohjausliikkeillä sakkaamaan ja tarvittaessa kone pidetään ilmassa lisätehoilla. Jos arcadessa joutuu syöksykierteeseen, siipi puuttuu.
Historic-pelimuotoon mahtuisi samat 30 jamppaa, mutta käytännössä taistelut pelataan aina vajaina. Koneet eivät saa bonuksia, eikä oikeaa ennakkoa näytetä arcade-pelimuodon tavoin ruudulla. Kun kone putoaa, peli on ohi. Vaurioituneen koneen voi korjata laskeutumalla omalle kentälle. Tehtävätavoitteissa puhutaan maakohteiden tuhoamisesta, mutta käytännössä matsit ratkaistaan ilmataisteluilla, koska koneita on enintään 15 ja maakohteita moninkertainen määrä.
Full Real Battle edustaa War Thunderin simuosuutta. Viholliskoneita ei paljasteta ikoneilla, kuvakulma on lukittu ohjaamonäkymään ja lentomalli on historiallisen tarkka. Pelaajia ei juuri pelimuodossa näy. Samassa ajassa kun odottaa yhden realismimoodin matsin alkua, ehtii pelata pari arcadea tai yhden historicin.
War Thunder -ura alkaa yleensä arcadessa, sillä yhden koneen pudottua saa heti uuden tilalle, minkä takia raha- ja expagrindi pysyy tasaisena. Historic on pelimuotona kiinnostavampi, sillä arcade on melkoista ilmasirkusta ja jatkuvaa kaartotaistelua. Koneiden luonteet ja erot pääsevät paremmin oikeuksiinsa Historicissa. Tarkempi lentomalli ja rajalliset kudit myös pienentävät hiiriohjauksen etua tikkuun nähden, koska vastustajan perässä ei voikaan roikkua nänni pohjassa.
Peruspelimuotojen lisäksi mukana on säännöllisesti vaihtuva tapahtumat. Eventeistä saa tavallista enemmän rahaa, mutta niiden kalusto on valmiiksi määrätty. Joukkueet eivät ole aina edes tasapainossa, sillä amerikkalaiset saattavat joutua heikommilla koneillaan ja lukumäärältään alivoimaisena puolustautumaan alkusodan japanilaisten pommikoneaaltoa vastaan. Parhaimmillaan eventit ovat War Thunderin parasta parhautta, sillä ne rikkovat kivasti grindikaavaa.
Vippaa viitonen
Mikromaksupeli War Thunderissa ärsyttää eniten mobiilipeleistä tuttu rahastuskeino. Tuhoutunut kone ”huolletaan” pelikuntoon usean tunnin odottelulla tai oikealla rahalla. Samasta syystä War Thunderiin on vaikea jäädä koukkuun, koska aktiivisella pelaamisella kalustonsa saa aika nopeasti lukkoon. Teoriassa huollon voisi maksaa myös pelirahalla, mutta silloin ei olisi varaa ostaa uusia koneita.
War Thunderin tekijät ovat kehittäneet peliään tasaiseen tahtiin. Sisältöä on massiivisesti, mutta aikaa on jäänyt myös sopivan hölmöille projekteille. Esimerkiksi viime keväänä aprillipilana julkaistiin video War Thunderin lentävistä poneista. ”Helppo vitsi”, ajattelin videon nähtyäni, kunnes päivityksen ladattuani pääsin suihkumoottoreilla ja sateenkaarikonetykeillä varustetun lentävän ponin puikkoihin. Joku kahjo vielä kehtasi foorumilla valittaa niiden lentomallista …
War Thunder on mainiota viihdettä, jos pelin ottaa lentoräiskintänä, eikä haaveile nettipelivetoisesta simulaattorista. Ilmaispelillä ei ole varaa tähdätä nichemarkkinoille, vaan sihti on pakko pitää alempana ja koittaa kauhoa kiinnostuneet pintakerman sijasta kattilan pohjia myöten. Jos lopputuloksena väistelen tikku kourassa hiirimiehiä, olkoon niin.
PC
Versio: 1.35
Moninpeli: 2-30 pelaajaa
Suositus: Dual Core 2,4 GHz, 4 Gt muistia, GeForce 460 tai parempi
Testattu: Quad Core 2,66 GHz, 4 Gt muistia, Radeon HD 5850, Windows 7
Saatavilla: warthunder.com
Ikäraja: Ei ole
83
