Uusin silmin
Vuosi 1988. Soulissa järjestetään kesäolympialaiset. Irakin ja Iranin välinen sota päättyy. Maanjäristys Armeniassa tappaa 60 000 ihmistä. Wasteland ilmestyy. Mikään ei ole entisensä.
Brian Fargo on postapokalyptisten roolipelien isä. Parikymppinen märkäkorva perusti Interplayn vuonna 1983 ja alkoi suunnitella pelejä. Fargon lempilapsi oli ydintuhon jälkeiseen aikaan sijoittunut Wasteland, Mad Maxista innoituksensa imenyt roolipeli, joka loi vuonna 1988 pohjan kokonaiselle genrelle. Yhdeksän vuotta myöhemmin Fargo olikin jo tuottamassa sellaista pikkupeliä kuin Fallout.
Fargo yritti kerätä pitkään rahoitusta Wastelandin jatko-osalle, mutta julkaisijat suhtautuivat nihkeästi pc-jäärän visioihin. Rahoittajat olisivat halunneet pelistä yksinkertaistetun version monelle eri alustalle, Fargo taas halusi säilyttää taiteellisen vapautensa eikä antanut pukumiehille periksi. Tilanne ratkesi onnellisesti keväällä 2012, kun Fargon johtama inXile entertainment hoksasi hakea Wasteland 2:lle rahoitusta Kickstarter-palvelun kautta.
Projekti keräsi pelaajilta komeat kolme miljoonaa taalaa, mikä antoi Fargolle vapaat kädet suunnitella tinkimätön ja veteraanin visioiden näköinen Wasteland 2. Samalla inXile hankki oikeudet alkuperäiseen Wastelandiin, joka uudelleenjulkaistiin lopulta pari kuukautta sitten GOGissa ja Steamissa. Hurraa!
Hurahdin aikoinaan roolipeleihin Falloutin ansiosta, mutta en ole pelannut sekuntiakaan Wastelandia. Haasteeseen oli pakko tarttua! Puin ylleni säteilysuojapuvun, pakkasin muonat reppuuni ja linnoittauduin väestösuojaan geigermittarini kanssa. Minua ei yllätetä housut kintuissa.
Kolmas kerta tuhoaa kaiken
Ihmiskunnan tulevaisuus on mustaakin mustempi. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aloittavat vuosituhannen vaihteessa ydinsodan, joka jättää jälkeensä vain radioaktiivista joutomaata. Vuonna 2087 elämä on päivittäistä taistelua nälkää, janoa, tauteja ja muita ihmisiä vastaan. Wastelandin maailma on karu paikka, jossa vain vahvimmat selviävät.
Desert rangerit, aavikon vaeltajat, on ainoa ryhmä, joka edes yrittää ylläpitää järjestystä. Yhdysvaltain armeijan rippeet suojautuivat aikoinaan säteilyltä linnoittautumalla maksimitason vankilaan. Selviytyjät alkoivat kutsua itseään aavikon vaeltajiksi. Rangerien varustus on surkea eikä heitä ole paljon, mutta silti aavikon soturit tekevät parhaansa parantaakseen ihmisten kurjia oloja.
Heti Wastelandin alusta lähtien on selvää, mistä Fallout on ammentanut innoituksensa. Rangerit seikkailevat avoimessa ja vihamielisessä maailmassa, jossa voi liikkua vapaasti. Joutomaa on täynnä kyliä, kaupunkeja, leirejä ja kaivoksia. Vuoropohjaista taistelua on paljon, ja hahmojen varustusta on pakko päivittää, jos haluaa säilyä hengissä.
Seikkailun alussa luodaan neljän hengen seurue, jolle poimitaan sopivat ominaisuudet ja kyvyt. Myöhemmin mukaan voi liittyä myös npc-hahmoja. Ominaisuuksista tärkein on älykkyys, sillä tyhmät hahmot oppivat vain alkeellisimmat taidot ja saavat älykköjä vähemmän kykypisteitä. Lisäksi voimaan ja näppäryyteen (dexterity) kannattaa panostaa, jos haluaa pärjätä lähitaistelussa tai osua aseilla edes jättipupuun.
Oikeiden kykyjen valinta on urakka sinänsä, sillä erilaisia taitoja on kymmeniä. Kaikille hahmoille kannattaa valita jokin lähitaistelutaito, ampuma-asetaito ja tietysti havaintokyky (perception), jota tarvitaan lähes kaikessa mahdollisessa. Muita hyödyllisiä kykyjä ovat parantamis-, kiipeily- ja uintitaidot. Tohtoria tarvitaan parsimaan ryhmäläiset kokoon, huonot kiipeilijät ja uimarit pääsevät hengestään muita nopeammin.
Kyvyt kehittyvät niitä käyttämällä ja rangerit nousevat tasoissa, kun he ovat keränneet tarpeeksi kokemusta ja pyytäneet komentokeskukselta ylennystä. Ylennyksen yhteydessä Mad Maxit ja Moxxit saavat myös kaksi uutta ominaisuuspistettä. Uusia kykyjä voi oppia Wastelandin harvoissa kirjastoissa.
Epätietoiset Vegasissa
Olin valmistautunut kankeaan ja hankalaan käyttöliittymään, mutta Wastelands osoittautui vielä odotuksianikin kankeammaksi. Ryhmän liikuttaminen kartalla onnistuu kivuttomasti niin hiirellä kuin näppäimistöllä, mutta kykyjen ja varusteiden käyttäminen on tuskallisen hidasta ja monimutkaista.
Jos haluaa esimerkiksi tutkia ympäristöä, pitää ensin valita hahmo, hahmon kykyvalikko ja kelata pitkästä listasta esiin sopiva kyky – tässä tapauksessa perception. Lopuksi valitaan vielä mihin suuntaan kykyä tai esinettä halutaan käyttää. Tämä ruljanssi toistetaan joka kerta, jos haluaa esimerkiksi kiivetä esteen yli. Pienenä helpotuksena komentoja pystyy sentään ketjuttamaan makroksi yhden napin taakse.
Wasteland on muutenkin armottoman vaikea peli. Vuoropohjaista taistelua on tolkuttoman paljon, mutta onneksi se on toteutettu kohtalaisen hyvin. Ryhmänsä voi jakaa useampaan yksikköön, jolloin lähitaistelijat voi liikuttaa kartalla vihollisen iholle ja kaukotaistelijat pitää etäämmällä. Taktikointi on tärkeää, sillä hahmot paranevat hitaasti ja lääkäripalvelut ovat tyyriitä. Kun ranger haavoittuu kriittisesti, viikatemies koputtaa ovelle.
Brian Fargo on sanonut, että matka on päämäärää tärkeämpi. Totta, mutta pääjuonen alussa pelaajalla ei ole hajuakaan siitä, mitä Wastelandsissa pitäisi tehdä. Tarina avautuu pikku hiljaa, kun maailmaa tutkii ja silmänsä ja korvansa pitää auki. Aivan heti tämä ei tapahdu, sillä juoni alkaa kerätä kunnolla kierroksia vasta sankareiden saapuessa Las Vegasiin. Sitä ennen he ovat ehtineet liiskata satoja rottia, preeriakoiria, aavikkorosvoja ja -liskoja.
Isän, pojan ja pyhän Fargon nimeen
On helppo uskoa, että Wasteland oli vuonna 1988 maailmaa mullistava peli. Ryhmään värvätyt hahmot saattavat esimerkiksi kieltäytyä antamasta rangereille patruunoita. On niillä otsaa! Lisäksi ongelmat pystyy ratkaisemaan monella tavalla: oven voi aukaista tiirikoimalla, lihasvoimalla tai vaikka ampumalla sen raketinheittimellä palasiksi. Wasteland uudisti kasaripelien kaavaa muillakin tavoilla, sillä pelialueet eivät resetoidu niiltä poistuttaessa. Päätöstensä kanssa on elettävä, vaikka tappaisi vahingossa Bobbyn koiran.
Wasteland vakuuttaa muillakin tavoilla. Ydinsodan runtelemaan maailmaan on edelleen helppo uppoutua, vaikka musiikkia on niukasti, ääniefektit ovat olemattomat ja grafiikka on alkeellista. Alkuperäisen Wastelandin mukana toimitettiin kirjanen, josta piti lukea tietyissä pelin ilmoittamissa kohdissa numeroilla merkittyjä tekstipätkiä. Järjestely esti samalla piratismia. Uudistetussa versiossa nämä pätkät on luettu ääneen. Tunnelmalliset dialogit ja tekstit on kirjoitettu ja näytelty niin hyvin, että niitä kuuntelee mielellään.
Seikkaillessaan on oltava jatkuvasti tarkkana, sillä onnensa ohi on helppo kävellä. Ympäristöä ja tapahtumia kuvaillaan käyttöliittymän alareunan tekstikentässä ja pulmien ratkaiseminen vaatii hoksottimia. Wastelandissa ei ole minkäänlaista tehtävälokia, joten tehtävien löytäminen ja suorittaminen voi olla hankalaa nykypelien apupyöriin tottuneille. Pelimaailman hahmojen kanssa keskustellessa pitää keksiä oikeat avainsanat, jos näistä haluaa irti muutakin kuin sanat ”I dunno”.
Olen varma, että jos olisin elänyt nuoruuttani 80-luvun lopussa, Wasteland olisi uponnut minuun kuin plasmasäde mutantin ohimoon. Mutta aika on nakertanut Falloutin isän tenhoa auttamattomasti. Yksinkertainen audiovisuaalinen anti ei kaada venettä, mutta kankea käyttöliittymä ja ylenpalttinen kahakointi aiheuttavat turhautumisen ja taisteluväsymyksen.
Odotellessani postapokalyptisten roolipelien isän uutta tulemista käännyn jälleen pojan puoleen. Minnehän olen kätkenyt Vault 101 -hupparini...
Arvosteltu: PC
Saatavilla: GOG.com ja Steam
Hinta: 5,49 euroa
