Öljyä rintakarvasi ja pukeudu painitrikoisiin, aikamiesten kauniit ja rohkeat on täällä taas!
WWE. WWE ei koskaan muutu. Kankeat lihaskimput painivat joka syksy television ruudulla. Öljyttyjen muskelimasojen manööverit eivät enää yllätä, kaikki on niin tuttua ja ennalta-arvattavaa. Nykyään.
THQ:n painipeleille on käynyt samalla tavalla kuin WWE:lle televisiossa. Kummatkin kaipaavat piristysruisketta, jotain uutta ja ikääntyvää painikansaa herättelevää. Siinä onnistuu ainakin THQ. WWE-parka ei pysty toistamaan uuden painipelin yksinkertaisuudessaan hienoa temppua: WWE’13 kääntää kellon takaisin hyviin aikoihin. Se keskittyy 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun niin sanottuun Attitude-aikakauteen, jolloin painilla pyyhki paremmin.
Showpaini eli kulta-aikaansa 90-luvun lopussa. Viikottaiset painilähetykset keräsivät komeita katsojalukuja, kun ammattilaispainin suurimmat organisaatiot WWF (nykyinen WWE) ja WCW kilpailivat ankarasti toisiaan vastaan. Painitähdet olivat elämää suurempia, sellaiset käsitteet kuten Stone Cold Steve Austin, The Rock ja Mick Foley ihastuttivat ja vihastuttivat, ja spektaakkelimaisten painitapahtumien juonenkäänteet ällistyttivät katsojia.
Enää ei tarvitse tyytyä nostalgiaan, WWE’13:ssa Attitude-aikakauden ikimuistoisimmat hetket saa kokea itse.
Austin 3:16
Attitude Era -kampanjassa hypätään muun muassa Steve Austinin, Shawn Michaelsin ja Triple H:n trikoisiin. Otteluiden kuvioita ei tempaista hatusta, vaan ne ovat uskollisia alkuperäisille taistoille. 90-luvun painifani osaa arvostaa Dude Loven autenttista kehään astumista, The Undertakerin Tombstone Piledriveria (tuttavallisemmin hautakivi-iskua), ja Vince McMahonin jäyhää äijäilyä.
Kampanjassa edistyminen edellyttää ennalta määrättyjen tavoitteiden täyttämistä otteluissa. Yleensä riittää voittaminen tietyllä tavalla, joskus vastustajaa pitää lyödä oikeaan aikaan tuolilla tai pieksää hänet tarpeeksi heikoksi. Ylimääräisten tavoitteiden täyttäminen avaa uusia painijoita, asuja ja muuta ylimääräistä kilkettä. Hienosti toteutettuja ottelutapahtumia pohjustetaan välivideoilla ja latausruutujen faktatiedoilla Attitude-aikakaudesta.
Itse painiminen on pitkälti samanlaista kuin ennenkin. Vastustajaa voi räimiä kuonoon, paiskoa ympäri kehää tai ottaa äijähalaukseen, josta lähtevät erilaiset heitot. Juoksupyrähdyksetkin onnistuvat, lihaskimput tosin hyytyvät jo 10 metrin pinkomisen jälkeen.
Rämpyttäjät häviävät ottelunsa armotta, vastaliikkeiden hallitseminen on tärkeää jo helpoimmilla vaikeusasteilla. Lähes jokaisen liikkeen pystyy kääntämään edukseen, jos painaa oikeaan aikaan oikeaa liipaisinta. Myönnytyksenä vastaliikkeissä onnistuminen on helpompaa kuin ennen, sillä peli kertoo mikä ajoituksessa meni pieleen.
Matsit eivät ole mitään nopeita rykäisyjä, kamppailut muistuttavat enemmän maraton-juoksua. Testosteronihirmut pieksävät ja paiskovat toisiaan niin kauan, että jompikumpi on tarpeeksi pehmeä erikoisliikkeitä varten. Kaikilla painijoilla on henkilökohtaiset lopetusliikkeensä, joiden suorittamisen jälkeen vastustaja on helpompi selättää tai lukottaa. Vaikka hidas pehmitystaktiikka mukailee oikeita otteluita, WWE’13 olisi viihdyttävämpi jos matsit olisivat hieman lyhyempiä.
Ulkoisesti WWE’13 on kelpo jälkeä. Painijat näyttävät itseltään ja animaatio on riittävän sulavaa. Ikävä kyllä äänimaailmasta ei voi sanoa samaa. Kommentaattorien turinat ovat tyhjänpäiväisiä, eikä oikean yleisön äänistä koostettu taustamöly vakuuta. Fysiikanmallinnuksessakin on omat ongelmansa: välillä kehässä liukuvat kummallisesti tuolit ja pöydät, toisinaan lipsahtelua tapahtuu painijoille.
Kova kuin The Rock
Attitude Eran ohella yksinpeliä kantaa WWE Universe -pelitila, jossa voi hallita koko WWE-sirkusta yksinvaltiaan oikeudella. Ottelut, juonikuviot ja televisiolähetykset saa suunnitella mielensä mukaan. Oikeiden painijoiden lisäksi omaan universumiinsa voi luoda uusia tähtiä, areenoita tai vaikka mestaruusvöitä. Rajana on vain mielikuvitus. Innokkaimmat rakentelijat voivat jakaa tuotoksensa myös muille pelaajille.
Verkkopeli ei ole edelleenkään WWE’13:n suurin vahvuus. Lagisuus vaivaa etenkin isoissa Royal Rumble -matseissa eikä peliseuran hankkiminen ole aina helppoa. Yritin huudella itselleni painiseuraa pelin verkkoaulassa, mutta vastauksia herui niukasti. ”Haetaan painiseuraa tositarkoituksella” ei ehkä ollut se kaikkein iskevin hakuilmoitus.
WWE’13 on parempi kuin odotin. Attitude-aikakauteen keskittyminen oli THQ:lta oikea veto. Yksinpelikampanja viihdyttää, vaikka ei olisikaan suuren suuri showpainifani. Kontrollit ovat totutun kankeat ja pienet tekniset ongelmat häiritsevät, mutta WWE’13 on muilta osin mainiota painiviihdettä.
Dude Love suosittelee!
Markus Lukkarinen
83
