Saksalaisessa Elite-kloonissa avaruuden kauppamiehet kohtaavat avaruuden kuppaisimman käyttöliittymän.
Saksalaisen Egosoftin tuottamia X-sarjan avaruuspelejä kohtaan on vaikea olla tuntematta sympatiaa. Niissä on pelialan muotivirtauksista piittaamatta käyty kauppaa, varustettu laivastoja ja rakennettu bisnesimperiumeja jo vuoden 1999 X: Beyond the Frontierista lähtien.
Kauniista tähtisumuistaan ja mutkattomasta taistelumekaniikastaan huolimatta sarjaa on aina vaivannut korkea aloituskynnys. Toisin kuin perinteisissä avaruuskaupankäyntipeleissä, rahtilaivan kipparointi avaruusasemalta toiselle pikavoittojen toivossa on pelkkää aloituspääoman kartuttamista. Vasta-alkajan on vaikea hahmottaa, että X-sarjan pelit nousevat jaloilleen vasta siinä vaiheessa, kun pääomaa on riittävästi omien tuotantolaitosten rakentamiseen.
Muodonmuutos kauppamatkustajasta avaruuskapitalistiksi muuttaa pelin luonteen tyystin. Siinä vaiheessa kun tuotantolaitoksia on useita ja ne muodostavat järjellisiä jatkojalostusketjuja, taloudellinen perusta on yleensä sellaisessa kuosissa, että rahaa puskee ovista ja ikkunoista. Siitä vasta riemu repeää, kun miljoonat voi upottaa massiivisiin sotalaivastoihin ja suuruudenhulluihin valloitusretkiin.
Kontrasti alun puuduttavan rahtigrindaamisen ja äärimmäisen palkitsevaksi muuttuvan loppupelin välillä oli niin valtava, että en yhtään ihmettele, jos suuri osa pelaajista jätti leikin kesken jo kauan ennen hyviä kohtia.
Selvähän se, etteivät X-sarjalaiset voineet säilyä muuttumattomina ikuisesti. Rohkeimmillaan Egosoft olisi voinut painaa pelikonseptilleen jopa resettiä, mutta niin pitkälle ei sentään mennä. X Rebirth tyytyy ainoastaan muokkaamaan kulttipelistä aloittelijaystävällisemmän.
Joe-setä avaruudessa
Josef Stalin tapasi sanoa, että omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia. Jos Stalin olisi puhunut pelinkehittäjän eikä punaisen diktaattorin suulla, hän olisi varmaan tarkoittanut, että uusia innovaatioita syntyy vain vanhoja rakenteita ravistelemalla.
Stalinin sanat kaikuvat totisesti X Rebirthin pelidesignista, sillä Egosoft on rikkonut kultamunansa ja huolella. Aikaa on ollut yllin kyllin – tiettävästi seitsemän vuotta – mutta saksalaisten energia ei ole jostain syystä riittänyt enää omeletin paistamiseen. Eikä Egosoftin dirikka Bernd Lehahn ole mikään Rocky Balboa: X Rebirthin raa’at munat maistuvat kaikkea muuta kuin mestarien aamiaiselta.
Maailmalla X Rebirth sai heti tuoreeltaan murska-arviot. Liekö kyse ylimielisyydestä vai potemistani X-sympatioista, mutta ennalta en suostunut ottamaan huippualhaista metakritiikkiä todesta, vaan tuhahdin:”Väärin arvosteltu!” Peliä pelaamatta saatoin vielä elätellä kuvitelmia kaltoin kohdellusta kulttipelistä ja valmistautua hymyssä suin urani kenties turhauttavimpaan arvostelu-urakkaan. Jälkikäteen en voi enää keksiä X Rebirthille tekosyitä. Se onnistui kymmenessä tunnissa polttamaan kaiken hyväntahtoisuuteni X-sarjaa kohtaan.
Olen aina pitänyt kunnia-asiana pelata yksinpelikampanjat loppuun, mutta X Rebirth sai minut myymään periaatteeni. Kärsivällisyyteni loppui kolmanteen peräkkäiseen pelinpysäyttäjäbugiin. Olisin voinut jatkaa X Rebirthia ekonomisena simulaationa (valmiiksi purkitetun juonen voi jopa sivuuttaa kokonaan), ellei rikkinäinen käyttöliittymä, epäjohdonmukaisesti käyttäytyvä tekoäly ja jatkuva informaation pihtaaminen olisi syönyt viimeistäkin rahtua kiinnostuksestani.
Ylpeyttä lankeemuksen edellä
X Rebirth käynnistyy ihan positiivisissa merkeissä. Avaruuden onnenonkija Ren Otani on juuri onnistunut paikantamaan legendaarisen Albionin Ylpeys -aluksen hylyn. Se osoittautuu yllättävän hyvin säilyneeksi, mitä nyt vandaalit ovat häpäisseet alusparan tunnukset. Museovirastosta viis, vanhaa kunnon löytäjä saa pitää -periaatetta noudattaen Ren kunnostaa Albionin Ylpeydestä omansa. Avaruusseikkailu voi alkaa.
Kokonsa puolesta Albionin Ylpeys vertautuu suurin piirtein Vuosituhannen Haukkaan, joten sen luulisi soveltuvan kaikenlaisiin rooleihin palkkionmetsästyksestä salakuljetukseen. Vaan ei, täysin käsittämättömänä suunnitteluratkaisuna pelaaja ei voi käyttää kookasta alustaan rahdin kuljettamiseen. Rahtia varten tarvitsee erillisen rahtialuksen, jota on mikromanageroitava etänä kaupankäyntitapahtuma kerrallaan.
Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa X Rebirthissä voi jopa jalkautua avaruusasemien käytäville, mutta avaruuden pimeydessä pelaaja on ikuisesti löytöaluksensa vanki. Oli kyse sitten energiatankkerista, saattofregatista tai kilometrin pituisesta taisteluristeilijästä, kaikki alushankinnat päätyvät vain jatkoksi Albionin Ylpeyttä seuraavaan laivastoon. Mikä pahinta, tekoäly ei osaa edes seurata kunnolla. Oli syynä sitten nopeuserot (isot alukset ovat h-i-t-a-i-t-a) tai reitinhaun bugisuus, niin melkein jokaisen siirtymätaipaleen jälkeen saa ihmetellä, mihin hemmettiin kaikki muut jäivät.
Pelaajan kontrolli omaan laivastoon on miltei olematonta, kun omia aluksia ei voi käskeä sen enempää siirtymään, hyökkäämään kuin suojelemaan. Alukset joko kuuluvat pelaajan laivueeseen tai sitten eivät – ja siinä kaikki. X Rebirthiin asennettavilla modeilla (Manual Command Extension) aluksille voi antaa täsmällisempiä käskyjä, mutta tekoälyn piinaavaa toimintakyvyttömyyttä modit eivät korjaa. Sain fregattini seuraamaan minua, mutta en taistelemaan puolestani.
Tekoälyä vai tekotyhmyyttä?
Pelin alussa rikkinäinen komentoketju ei vielä häiritse, kun käskyläisenä on vain yksi rahtialus. Jos osto- ja myyntikomissioihin perustuvasta kaupankäynnistä ei ymmärrä alussa mitään, niin se ei haittaa, sillä peli soljuu varsin mukavasti eteenpäin pelkkää kampanjaa seuraamallakin.
Päähenkilön värväämä apupilotti paljastuu vapaustaistelijaksi, joka vastustaa paikallisen kaivosyhtiön harjoittamaa hirmuvaltaa. Avaruuden Talvivaara käyttäytyy avaruudenomistajan elkein, turvautuen voittojen tavoittelussa jopa orjatyövoimaan. Krediittien vaihdettua omistajaa Ren Otani on tuota pikaa ylipuhuttu hyvisten puolelle.
Kampanja on siinä mielessä fiksusti suunniteltu, että se yrittää avaruustaisteluiden ohessa opettaa X-universumin pelimekaanisia perusteita. Kampanjan puitteissa suoritetaan ensimmäiset kaupat, palkataan alaisia ja rakennetaan jopa oma tuotantolaitos. Valitettavasti kampanja on opettavainen vain paperilla, sillä käytännössä ohjeet ja tavoitteet ovat raivostuttavan epäselviä. Peruskysymykset, kuten mitä, missä ja milloin, jätetään pahimmillaan täysin auki.
Tekoäly iskee omat kapulansa rattaisiin. Eräässä kampanjatehtävässä minun ei tarvinnut muuta kuin toimittaa 100 energiakennoa energiapulasta kärsivälle avaruusasemalle. Yksinkertaista? Ei ihan, sillä kuljetus jumitti kaupanteon jokaisessa vaiheessa rahtialukseni yhteistyökyvyttömyyteen. Ensin rahtarini ei suostunut siirtymään energiakennoja myyvään sektoriin, sitten ongelmia tuotti itse kaupanteko ja lopuksi kennojen kuljettaminen määränpäähän. Prosessiin tuhraantui koko ilta, eikä X Rebirth vaivautunut missään vaiheessa vinkkaamaan, minkä takia rahtialus ei noudattanut komentojani.
Todelliseksi pelintappajaksi osoittautui tehtävä, jossa rakennetaan ensimmäinen oma tuotantolaitos valmiiksi. Laitos ei nimittäin rakenna itse itseään, vaan se tarvitsee rakennusaluksen, arkkitehdin ja erilaisia rakennustarpeita, jotka vielä pitäisi toimittaa työmaalle omilla rahtilaivoilla. Rahtausmekanismin ollessa jatkuvaa taistelua järjettömän epäloogista käyttöliittymää ja itsepäistä tekoälyä vastaan, päätin heittää pyyhkeen kehään.
”Nice chat – not!”
Avaruuspelinä X Rebirth maksaa kovan hinnan Egosoftin mielivaltaisista prioriteeteista. Kaunista avaruusgrafiikkaa en sentään lähde moittimaan, mutta esimerkiksi ensimmäisen persoonan vierailut avaruusasemille eivät edusta mitään muuta kuin pienen tekijätiimin rajallisten resurssien haaskaamista.
Sisätilat on toteutettu äärimmäisen rujosti eikä asemilla ole kuin muutama vaihtoehtoinen pohjapiirustus. Käytäväkeskustelut ovat häkellyttävän kökköjä, kauppiaiden toistaessa kyllästymiseen asti samoja tyhmiä fraaseja (huomaa väliotsikko). Se, mikä aikaisemmissa X-peleissä hoitui koruttoman tehokkaista avaruusasemavalikoista, tarkoittaa X Rebirthissä minuuttikaupalla identtisillä käytävillä harhailua ja oikean kauppiaan etsimistä.
Samanlaista funktionaalisuuden hyljeksimistä voi nähdä immersiiviseksi tarkoitetussa virtuaaliohjaamossa. Perusnäkymässä noin puolet kuva-alasta on ylisuuren mittariston ja ohjaamon kiinteiden osien peitossa. Peittävyyden voisi vielä jotenkuten hyväksyä, jos mittarit olisivat edes hyödyllisiä, vaan ei, X Rebirth tekee informaation pihtaamisesta suorastaan taidetta. Oma ärsytyksensä ovat tarpeettoman hitaat animaatiot, joilla pitkitetään erilaisten tietoruutujen avaamista.
Jos haaveissasi on avaruuspeli ilman toimivaa tutkaa ja seuraavan, lähimmän tai kohti ampuvan kohteen valitsevia pikanäppäimiä, niin X Rebirth on se. Taistelun tiimellyksessä kohteen voi lukita ainoastaan kääntämällä aluksen fyysisesti suoraan vihollista kohti. Taistelusokeus vaivaa silti vähemmän kuin pitäisi, sillä Albionin Ylpeys on aseiden ja suojakenttien päivittämisen jälkeen lähes voittamaton sotakone. Ottaen huomioon, että pelissä ei ole muita pelaajan lennättäviä aluksia, lisävarusteluettelo on hämmentävän lyhyt.
Moditko pelastavat?
Lukemattomista vioistaan huolimatta en kyennyt vihaamaan uutta X:ää. Pelinä se on kuin umpisurkean designin ja teknisen osaamattomuuden jätetunkio, mutta silti jaksoin loppuun asti uskoa, että kaiken kuonan alle on hautunut vetovoimainen avaruuspeli. Arvosteluhetkellä Rebirthiin ehti ilmestyä jo kahdeksas päivitys, joten ainakin Egosoft yrittää siivota sotkuaan. En vain usko, että päivitykset riittävät selättämään designin perusheikkouksia, kuten yhden lennettävän aluksen politiikkaa.
Modiyhteisö on niin ikään tehnyt parhaansa korjatakseen X Rebirthin pahimpia mokia. Olin erityisen ilahtunut Never Enter Stations Again -modista, jonka avulla kauppiaisiin voi ottaa yhteyttä jo avaruusaseman ulkopuolelta. Umpityperän peesaus-minipelin eliminoiva Realistic Highways -modi on niin ikään suositeltava, samoin kuin Manual Command Extension, jonka mainitsin jo aiemmin. Ohjaamografiikat minimoivaa Better Cockpitsia en saanut toimimaan. Yhteensopimattomuus viimeisimpien päivitysten kanssa näyttäisi vaivaavan myös useaa muuta modia. Harmi.
On mahdollista, että Egosoft onnistuu modintekijöiden avustamana korjaamaan X Rebirthista vielä säällisen avaruuspelin. Nykymuodossaan – vielä kahdeksan päivityksen jälkeenkään – asti peliä ei uskalla suositella kuin korkeintaan 80 prosentin Steam-alesta. Täyteen hintaan se on vain rahanojennus epäeettiselle pelinkehitykselle.
”Maksa ensin, korjaamme sitten. Ehkä”
PC
Egosoft/Deep Silver
Testattu: Intel i7 2600, 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GTX 760 2 Gt videomuistia
Minimi: 64-bittinen Windows, Intelin i-sarjan prosessori (2 GHz), 4 Gt keskusmuistia, Nvidia GT400 (512 MB videomuistilla)
Suositus: Intelin i5/i7-sarjan prosessori (2,5 GHz), 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GT500 (1 Gt videomuistilla)
Moninpeli: ei ole
Ikäraja: 12
Muuta: arvostelussa mainitut modit löytyvät osoitteesta www.nexusmods.com/xrebirth/ .
40
