Xbox 360:lla ei tarvitse pelata vain Oblivionin kaltaisia megaeepoksia. Xbox Live Arcadesta etsivä löytää halpaa, mutta imukykyistä pikkupeliä elämän tyhjien hetkien täyttämiseen.
Live Arcaden pikkupelivalikoima on hyvin tasalaatuista. Listoilta ei löydy superhittejä, mutta ei suoranaisia floppejakaan. Kaikki juttuun poimitut pelit ovat hintaansa nähden kelpo viihdettä.
Arvostelurajan alle jääneet uutuudet ovat tyylipuhtaita retro-klassikoita: Pac-Man, Galaga ja Frogger. Jos et ole niitä joskus pelannut, olisi jo korkea aika. Viisi euroa yhdestä ainoasta muinaismuistosta tuntuu tosin turhan tyyriltä – etenkin jos pelihylly on puolillaan retrokokoelmia.
Live Arcade velloo liikaa menneisyydessä. Katse eteenpäin, sillä uutuudet eivät yllä tyylikkään Marble Blast Ultran (Pelit 3/06, 88 pistettä) tasolle. Satsiin mahtuu toki erinomaisia muutaman minuutin tappajia, kuten UNO ja Astro Pop, mutta siinä se. Niillä on puolensa ja paikkansa, mutta valikoima kaipaa lisää korkean profiilin kunnianhimoisia virityksiä. Ikilaama Jeff Minter, häikäise meidät!
Petri Heikkinen
Crystal Quest
Stainless Games
Hinta: noin 5 euroa eli 400 MP (Microsoft Points)
Xbox Live Arcaden ylläpidolla on outo Robotron 2084 -fiksaatio. Live Arcadessa on alkuperäisen Robotronin lisäksi sen kruununperilliset Smash TV, Mutant Storm Reloaded ja Geometry Wars Evolved. Kaikki pelit noudattavat samaa kaavaa, jossa ruudulla liikkuu joka suuntaan vinhasti tulittava hahmo. Eikä valikoima vielä edes ole riittävä, sillä tuntemattomaan kasariklassikkoon perustuva Crystal Quest -räiskintäkin robotroi.
Alusta ja tulitusta ohjataan erikseen, joten väistely ja kurmottaminen onnistuvat mainiosti samaan aikaan. Kentällä lojuvien timanttien kerääminen on vihollisten murskaamista tärkeämpää. Kun kaikki timantit on haalittu, seuraavaan kenttään johtava sähköportti aukeaa.
Alkupään keikat ovat puhdasta timanttien hamstraamista. Operaation edistyessä ruudulle pursuaa yhä enemmän timantteja, vihamielisiä olentoja ja hämääviä kristallimiinoja. Onneksi alus ei tuhoudu pelkkään miinan hipaisuun, vaan kosahdukseen tarvitaan härkäpäinen runttaus. Jahka muukalaiset ilmaantuvat alueelle oikean ja vasemman reunan teleporteista, rauhallinen timanttien keräily muuttuu hengästyttäväksi kaaokseksi. Sekamelskaa nollataan ruudun tyhjentävillä pommeilla.
Sutjakan Crystal Questin normaali vaikeustaso ei päätä huimaa, sillä pommeja ja elämiä jaetaan kahmalokaupalla. Koska pari tusinaa elämää ja yli 30 pommia varastossa ei ole harvinaista, pelisessioista tulee pitkiä ja sitä myöten pitkästyttäviä. Kun vaikeustaso säädetään tappiin, ongelma poistuu ja pistemäärät kasvavat dramaattisesti.
Vajaan vitosen hintainen Crystal Quest on houkutteleva hankinta. Kristallitehtävä kiteytyy yhteen kysymykseen: jaksanko pelata vielä yhtä Robotron-kloonia?
Petri Heikkinen
**** (neljä tähteä)
Jewel Quest
iWin
Hinta: noin 10 euroa eli 800 MP
Bejeweled- ja Zoo Keeper -kloonit ovat Live Arcaden toinen erikoisala. Jewel Quest -toimintapulmapelin 8x8-kaukalossa linjataan timanttien sijaan muinaisia esineitä vaaka- tai pystysuoriin riveihin. Rivit syntyvät kahden vierekkäisen tavaran paikkaa vaihtamalla. Jokaisella siirrolla täytyy syntyä vähintään yksi kolmen tai useamman samanlaisen tavaran rivi. Kun romut ovat ruodussa, ne katoavat ja ylhäältä tippuu tyhjään tilaan lisää kamaa.
Jewel Quest muokkaa Bejeweledin perusideaa nokkelalla jipolla: kenttiä ei ratkaista pistemäärän, vaan kullattujen taustapalojen mukaan. Poistettujen esineiden taustaruudut muuttuvat kullankeltaiseksi. Kenttä on läpi, kun alkutilan harmaa tausta on kokonaan keltainen.
Viimeisten harmaiden ruutujen kultaaminen vaatii ovelia siirtoja, sillä tietyn värinen esine pitää saada juuri oikeaan paikkaan. Tehtävää mutkistetaan epäsäännöllisen muotoisilla pelialustoilla ja paikalleen liimautuneilla artifakteilla. Taustaan jumittuneet artifaktit muuttuvat peruskamaksi, kun niihin yhdistetään samanvärinen tavallinen tavara. Näppärä systeemi vaatii toisenlaista ajattelua kuin Bejeweled.
Ajan kanssa mikä tahansa roina siirtyy minne tahansa, joten vaikeustasoa kiristetään kenttien vaihtelevan muodon ohella aikarajoilla. Jos tausta ei ole muutamassa minuutissa kokonaan keltainen, kenttä alkaa uudestaan alusta. Alkumatkan aikarajat eivät tunnu missään, mutta ennen pitkää pelaamista säestää tuskainen puhina ja kitinä.
Jewel Quest on pieninä annoksina lupsakkaa esineiden räpsyttelyä, mutta pari tuoretta ideaa ei saa aikaan pakottavaa vielä kerran -imua. Viihdearvo riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin lanttu kestää aikarajoilla painostamista.
Petri Heikkinen
*** (kolme tähteä)
Astropop
PopCap Games/Oberon Media
Hinta: noin 10 euroa eli 800 MP
Avaruusteemalla leikittelevä Astropop on omaperäinen ja toimintavetoinen Tetris-lajityypin palikkarumba. Atarin harvoin kopioitu Klax ja Segan Columns-sarja ovat Astropopin etäisiä sukulaisia.
Ruudun yläreunasta valuu värikkäitä palikoita rivi kerrallaan alaspäin. Kun tiilivyöry saavuttaa pohjan, peli päättyy siihen. Tiilimassaa veivataan ja väännetään ruudun alalaidassa kiitävällä avaruusaluksella. Hävittäjä imaisee kyytiin yhden tai useamman samanvärisen tiilen. Palikat katoavat, jos aluksen sinkoamista jötiköistä muodostuu vähintään neljän samanlaisen tiilen yhdistelmä. Mikäli tiiliryhmän katoaminen aiheuttaa uusia yhdistelmiä, syntyy pistetiliä kartuttava kombo.
Erikoistiilet tuovat touhuun rytinää, räiskettä ja kiperiä ongelmia, jotka pitää ratkaista nopeasti. Kivimöykyt murskaantuvat, jos niiden vieressä hajotetaan tavallisia palikoita pari kertaa. Osa bonuspalikoista räjähtää tai tuhoaa kokonaisen rivin. Jumitustautia levittävät virukset ovat pahimpia haittapalikoita. Viruksen jähmettämät palat poistetaan samaan tapaan kuin kivet. Jos ei ole vikkelä, tauti leviää pitkin kenttää.
Etäiseksi jäävä avaruusaihe näkyy lähinnä aluksen superaseessa, joka harventaa liian lähelle valuvaa tiilimassaa. Laser tuhoaa yhden pystyrivin ja hehtaaritykki muussaa kymmenittäin satunnaisia palikoita. Neljän erilaisen aluksen aseet latautuvat tavallisia palikoita poistamalla ja ne laukeavat keskimäärin kerran per kenttä.
Sektori vaihtuu ja ruutu tyhjenee, kun vaikkapa 500 palikkaa on eliminoitu. Vaikeustasoa kiristetään rivien ilmestymisnopeutta ja poistettavien tiilien määrää lisäämällä. Palikoiden kerääminen ja eestaas-kuskaaminen tuo nopeatempoiseen touhuun mukavan omalaatuisen vireen, joka pitää tylsistymisen loitolla.
Astropop on yksi Live Arcaden tuoreimpien pelien piristävistä esityksistä. Mukavan vauhdikas palikkaräime hiipi vähän väliä näytölle luppoaikaa täyttämään. Värillisiä palikoita on kuitenkin yhdistelty vaihtelevilla tavoilla jo pitkään, joten addiktio ei nouse aivan Tetris-luokkaan.
Petri Heikkinen
**** (neljä tähteä)
UNO
Carbonated Games
Hinta: noin 5 euroa eli 400 MP
UNO-korttipelin 35-vuotissynttärin kunniaksi julkaistu Live Arcade -versio on esikuvalleen uskollinen. Ei mitään ylimääräistä ja turhaa hömppää, ainoastaan tiukkaa ja suoraviivaista neljän pelaajan Uunoa.
Jokainen pelaaja lätkäisee vuorollaan pöytään yhden kortin, jossa on joko sama väri tai numero kuin edellisessä kortissa. Harvinaiset minkä tahansa päälle menevät värinvaihtokortit ovat säännön ainoa poikkeus. Jos kädessä ei ole sopivaa korttia, pakasta vedetään yksi lisää. Se pelaaja, joka hankkiutuu korteistaan ensin eroon, voittaa jaon. Lopuksi korttikasa pisteytetään. Mittelön voittoon vaaditaan peruspelissä 250 pojoa.
Sääntöjä kierretään erikoiskorteilla. Tuplakortti pakottaa seuraavan pelaajan nostamaan kaksi korttia, ohitus skippaa pelaajan ja kääntökortti muuttaa pelisuunnan.
Siistin funktionaalisella grafiikalla kuvattu UNO on hypnoottista ja yllättävän jännittävää menoa. Vaihtuuko väri ajoissa keltaiseksi vai ei? Jummijammi, joudun nostamaan kortteja viimeisen läpyskän kaveriksi. Tuuri on pelitapahtumissa jatkuvasti läsnä, mutta ihan mitä tahansa läiskimällä ei voiteta kokeneita uunottajia.
Jos netistä ei löydy tarpeeksi haastajia, virtuaalipelaajat täyttävät tyhjät paikat. Näin voi käydä vaikka kesken pelin, joten yksikään mittelö ei katkea huonojen yhteyksiä takia. Korttipelit ovat parhaimmillaan oikealla pöydällä oikeiden ihmisten seurassa, mutta Live Arcaden UNO on hyvä vaihtoehto B. Vastustajista ei ole pulaa ja kenenkään ei tarvitse sekoittaa korttipakkaa.
UNO on äärimmäisen yksinkertaista ja rentoa viihdettä. juuri sopivaa muutaman ylimääräisen minuutin täyttämiseen. Uuno on numero yksi, ei siitä mihinkään pääse.
Petri Heikkinen
**** (neljä tähteä)
Street Fighter II Hyper Fighting
Capcom
Hinta: noin 10 euroa eli 800 MP
Modernin mätkintägenren 90-luvun alussa luonut Street Fighter II on nopeatempoista piirrosmätkintää. Hyper Fighting -painos rullaa kuten pitääkin: iskut, potkut ja heitot viuhuvat vastustajaa kohti tasaisen tappavaa tahtia. Jos refleksit ja tärkeimmät spesiaaliniitit (Hadouken!) ovat ruosteessa, lätty lätisee rumasti.
Ennätystahtia myyneen Live Arcade -version koukku on tietysti nettimoninpeli. Rankkauslistalle kelpaavat nujakat ovat puhtaita kahteen erävoittoon päättyviä kaksintaisteluita. Tilastojen ulkopuolisissa matseissa useampi ottelija voi kokoontua samaan aulaan ja mättää toisiaan vuorotellen.
Lagi aiheuttaa toisinaan ongelmia. Street Fighter II Hyper Fighting on erittäin vauhdikas mätkintä, joten pienet nykäykset netin datavirrassa näkyvät heti. Toisinaan ryytymistä on enemmän, toisinaan vähemmän ja monesti ei ollenkaan. Kevyt tökkiminen kiusaa etupäässä vain kultasilmiä, mutta pahimmillaan raskas nylkkääminen rikkoo rytmin ja hyökkäysten ajoituksen, jolloin liikesarjakaan ei onnistu. Jatkuvasti kompuroiva matsihaku aiheuttaa tuskaista puhinaa jo ennen ottelua. Vaikka vastustaja löytyy, homma päättyy liian usein timeout-ilmoitukseen.
Jos lagi ei kiusaa, kokeneet kehäketut kiusaavat kahta kauheammin. Muutamien hahmojen kyseenalaisesti tasapainotetut spesiaalit harmaannuttavat hiukset ennen aikojaan. Etenkin kahta superliikettä junnaavat Blanka- ja Bison-pelaajat kuluttavat pärevarastojani. Iäkäs Street Fighter II on edelleen kelpo mätkintäviihdettä.
Paikoitellen epäilyttävän hahmotasapainon ja nettipelin ongelmien takia se ei kuitenkaan nouse ennennäkemättömiin sfääreihin. Netissä pelattavia mätkintäpelejä on tosin edelleen niin vähän, että jo Live-moninpeli tekee kokonaisuudesta kiinnostavan.
Petri Heikkinen
*** (kolme tähteä)
