Nintendon tärkein brändi on tällä hetkellä Zelda, uljaan Linkin vaiheita seuraava seikkailujen jatkumo. Reilut 35 miljoonaa myytyä peliä ovat tehneet sarjasta Nintendolle huiman rahasammon.
Vaikka entisaikojen myyntiluvut ovat nykyisen kolmen kilpailevan konsolin aikakaudella sula mahdottomuus, on uuden Zeldan ilmestyminen edelleen merkkitapaus. Sarjan tuorein tulokas Wild Waker löi Yhdysvalloissa kaikki ennakkomyyntiennätykset. Siinä missä Nintendon toinen supersankari Mario vie tasohyppelyn turvalliseen maailmaan, Zelda-seikkailu on aina jotakin uutta.
Kolmen koitos
Zeldan tähänastinen menneisyys kiteytyy kolmeen tärkeään hetkeen. Ihka ensimmäinen Zelda-seikkailu toi Linkin pelaavan maailman tietoisuuteen vuonna 1987. Kasibittiselle NES-pelikonsolille julkaistu The Legend of Zelda ei näytä tänä päivänä visuaalisesti kummoiselta, mutta se vei suoraviivaiseen räiskintään ja perinteiseen tasohyppelyn magiaan luottaneen toimintapelaamisen uudelle aikakaudelle. Pimeyden prinssi Ganon oli jo tuolloin juonikudelmassa mukana, samoin kuin Zelda, Hyrulen kuningatar, jonka Ganon oli kaapannut hellään huomaansa.
Toinen maaginen hetki oli sarjan kolmas seikkailu, vuonna 1992 Nintendon uudelle Super Nintendo -pelikonsolille julkaistu Legend of Zelda - A Link to the Past. Kauniimpi ja koreampia kuvallinen anti, laajemmat maisemat, mieleenjäävät sulosoinnut ja roolipelimäinen juonenkuljetus tempaisivat mukaansa napakasti. Legend of Zelda on ehdoton, ajaton klassikko, ja nautittavissa edelleen joko Gameboy Advance -versiona tai alkuperäisessä, autenttisessa kuosissaan SNES-emulaattoriohjelmien avituksella. Tällä kertaa Link pelastaa ensin Zeldan pahuuden velhon Agahnimin kynsistä ja vapauttaa seikkailun edetessä seitsemän tietäjän jälkeläiset. Mieliinjäävin pelillinen oivallus oli kiehtova sukkulointi pimeyden ja valon maailman välillä.
Kolmas käännekohta vei Linkin kolmiulotteiseen aikaan. Aikoinaan maailman parhaaksi peliksi kehuttu Ocarina of Time (1998) oli Nintendo 64 -pelikonsolin tärkein julkaisu Mario 64:n ohella. Ajan hammas ei ole ollut Ocarina of Timelle järin ystävällinen (se näyttää samealta ja suttuiselta), mutta pelilogiikaltaan se on edeltäjiensä tavoin tiukka ja tasapainoinen. Parasta Ocarina of Timessa on sen tunnelma, joka syntyy kuvien, äänien ja mielikuvituksellisen pelisuunnittelun värikkäässä vuoropuhelussa. Huikean seikkailun lopuksi Link kohtasi lopulta Ganondorfin, joka muuttui lopulta itse pahakehno-Ganoniksi.
Pohjamutia myöten
Vaikka viimeisintä Zeldaa voi aina pitää sarjan parhaana, teknisesti loisteliaimpana tuotoksena, sarjan perusta ja pohja on luotu ensimmäistä Zeldaa synnytettäessä. Aivan kuten ihka ensimmäisen Metroidin ideat määrittävät edelleen Metroid Primen pelillisiä ratkaisuja, samalla tavalla ensimmäinen Zelda on se, mihin nykyiset Zeldat pohjautuvat. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka viimeisteltyjä nuo molempien pelisarjojen ensimmäisen inkarnaatiot olivat huolimatta sen aikaisesta alkeellisesta ja rajoittavasta teknologiasta.
Nintendon pelintekotapaan omakohtaisesti tutustunut, eurooppalainen pelisuunnittelija totesi aikoinaan, että Nintendo tekee ensin pelistään ensimmäisen version talon sisäiseen käyttöön, ja vasta sitä seuraava paranneltu, niin sanottu "kakkososa" saa myyntiluvan. Olipa moinen totta tai ei, Nintendon pelisarjojen ensimmäinen osa on poikkeuksetta viimeistelty ja pelisuunnittelultaan huoliteltu.
Aikoinaan vajaat seitsemän miljoonaa myynyt The Legend of Zelda mullisti konsolipelaamisen monessa mielessä. Yläviistosta pelitapahtumia seuraava kuvakulma oli tuore oivallus, samoin se, että pelaaja sai liikkua Hyrulen kunnailla haluamaansa suuntaan. Hyrulen maailma ei ollut teknisistä rajoituksista johtuen järin suuri (16 kuvaruudullista korkea ja 8 ruudullista leveä), mutta epälineaarinen eteneminen ja alati laajeneva pelimaailma vetosivat pelaajiin.
Salaiset kansiot
Lumoa lisäsivät myöhemmistäkin Zeldoista tutut salaiset kulkureitit, huoneet ja yhdeksän maanalaisia luolastoa (dungeons), joissa majailivat kaikkein kiperimmät viholliset. Kukin luolasto oli muodoltaan nimensä mukainen: Eagle muistutti pohjapiirrokseltaan kotkaa, Dragon lohikäärmettä ja Death Mountain pääkalloa. Muistaako kukaan, mikä oli Manji-luolaston esikuva?
Mukaan kertyvät ja etenemistä helpottavat esineet ja niiden oivaltava käyttö olivat oleellinen osa pelinautintoa jo tuolloin. Erilaiset miekat ja kilvet ovat ilmiselvyys, samoin elinvoimaa kuvaavat sydänastiat (hearth containers). Bumerangilla sai käsiinsä kauempana kiiluvat esineet, pommeilla pääsi läpi vaikka harmaan kiven ja kynttilöillä valaistiin luolan pimeimmät kolkat. Erilaiset nuolet piristivät pelattavuutta ja power bracelet (voimaranneke) toi lisävoimia niin, että etenemisen esteenä olevat raskaammat esineet saivat kyytiä. Tulevan Ocarina of Timen maagista huulisoitinta enteiltiin mystisellä Recorderilla.
Mullistava tallennustapa loi uudenlaisen jatkuvuuden tunteen. Kiitos pelipalikan sisällä olevan, patterilla toimivan muistin (battery back up) pelaamista pystyi vaivatta jatkamaan siitä, mihin edellinen istunto oli päättynyt. Salasanojen tihruilu paperilappusilta oli historiaa. Kun ensimmäinen kauppoihin toimitettu palikkaerä oli muovinharmaan sijasta kullanvärinen, olivat klassikkopelin ainekset myös ulkokuoren osalta kohdallaan.
Ikisuosikiksi!
Legend of Zeldan menestyksen ansiosta Nintendon uudesta vinkkipuhelinpalvelusta tuli huima menestys. Yksi pelaaja kysyi jopa neuvoa Zeldan aiheuttamaan aviokriisiin: vaimo kuulemma uhkasi jättää, ellei pelaaminen lopu. Ohje oli simppeli: laita kone kiinni.
Lopulta puheluja tuli niin paljon, että ilmainen palvelu oli pakko muuttaa maksulliseksi. Ensimmäisestä Zeldasta riitti yhteydenottoja peräti neljäksi vuodeksi! Suosituin kysymys oli kuinka päästä ohi Grumble Grumblen, seitsemännen luolaston ilkiön. Kysymykseen vastattiin vastakysymyksellä: mitä tarkoittaa kun massu sanoo Grumble Grumble? Ilkiö olikin siis vain nälkäinen.
David Scheff pohtii hetken Zeldan syntyä mainiossa Nintendon historiaa kartoittavassa Game Over -kirjassaan. Zelda-sarjan luoja Shigeru Miyamoto muistelee seikkailleensa lapsena Kioton ympäristössä ilman karttaa ja törmänneensä monenmoisiin yllätyksiin, luoliin, järviin, kantoihin ja kivenmurikoihin. Zeldassa tuo kartattomana toilailu ja pallo hukassa palloilu on aina osa pelinautintoa. Wind Wakerissä kartoittamaton meri on täynnä kaikenlaisia yllätyksiä.
Kaikkiaan Zelda-seikkailuja on ilmestynyt hieman laskutavasta riippuen pyöreät kymmenkunta, vaikka Gameboy-seikkailut ovat osittain toistaneet ja päivittäneet vanhojen seikkailujen tarinoita. Ensimmäinen Gameboy-seikkailu, hilpeän humoristinen Link's Awakening on klassikko, ja löytyy myös vuoden 1998 värillisenä päivityksenä. Oracle of Seasons- ja Oracle of Ages -pelipari jäi historiaan puolestaan ensimmäisenä yhteenlinkitettävänä Zelda-seikkailuna.
Tupla tai kuitti
Nintendon neljälle pääkonsolille (NES, SNES, N64, GC) on julkaistu yhteensä kuusi seikkailua, ja seitsemän, jos Wind Wakerin bonuslevykkeellä päivänvalon saava Ura Zelda/Master Quest lasketaan mukaan. Oivan Tupla tai kuitti -kysymyksen saisi, jos kysyisi. mille Nintendon ulkopuoliselle pelilaitteelle on julkaistu Zelda-seikkailuja. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kolme Zelda-seikkailua ilmestyi aikoinaan surullisen kuuluisalle Philipsin CD-i-laitteelle. Peleinä ne ovat järkyttäviä, mutta Zelda-keräilijälle melkoista herkkua.
Link on vieraillut vuosien saatossa harvakseltaan muutamissa muissakin menestyspeleissä, kuten Donkey Kong Country 2:ssa, Super Mario RPG:ssa ja Super Smash Bros -mätkinnöissä, ja onpa Zelda saanut oman tv-piirrettynsä ja sarjakuvansakin. Raksuja, tikkareita ja sukkia? Luultavasti niitäkin on olemassa.
Zelda-seikkailu on sarjana vahva, maineikas ja edelleen hyvin kaupaksi käyvä. Wind Waker ei varmasti jää sarjan viimeiseksi. Entäpä jos Retro Studios tekisi sen seuraavan Zeldan?
