BioShock 2: Liian tuttu Rapture

Ylistetty kikkaräiskintä BioShock jätti aikoinaan jälkensä pelimaailmaan komealla teemoituksella ja tarinalla, sekä omalla tavallaan virkistämällä koko FPS-genreä. Oli sanomattakin selvää, että jatko-osalle oli tilausta ja helmikuussa 2010, vajaa kolme vuotta alkuperäisen jälkeen, ilmestyikin BioShock 2. Tämä alun perin Sea of Dreams alanimikkeellä kulkenut seikkailu jakoi jo kättelyssä mielipiteitä, mutta vuosien saatossa sen kohtalona on ollut yleisen mielipiteen mukaan olla Raptureen sijoittuneesta BioShock-kaksikosta se kehnompi. Mikä meni pieleen?

Aloitetaan siitä, mikä jokaisessa alkuperäisessä teoksessa on jatko-osaa paremmin jo lähtökohtaisesti. Vuonna 2007 Rapturen vedenalainen kaupunki oli ennennäkemätön paikka täynnä salaisuuksia. Moni pelaaja pystyy samaistumaan lausuntoon, jos joku kertoo olleensa vaikuttunut laskeuduttuaan ensimmäistä kertaa kompleksin vuotaville käytäville. Paikan rappio, sen asujaimiston hulluus ja menneet kunnian päivät paljastuvat pikkuhiljaa pienten yksityiskohtien avulla siinä sivussa kun yrittää opetella käyttämään Plasmidivoimia ja eri ominaisuuksiin vaikuttavia Gene Toniceja. Sekä äänipäiväkirjat, että vastaan tulevat hahmot tulvivat mitä mieleenpainuvampia persoonallisuuksia.

Vaikka BioShock 2:n Rapture on vanhentunut ykkösen päivistä kahdeksan vuotta ja tapahtumien näyttämöt ovat eri puolella kaupunkia, muistuttaa tunne pelin parissa lähinnä kotiin paluuta. Vastaan tulevat ne samat hulluksi tulleet ja vaikutteille alttiit splicerit, entistä ränsistyneemmät ympäristöt, Big Daddyt ja Little Sisterit. Jokainen kenttä tuntuu teemaltaan olevan jonkinlainen toisinto alkuperäisestä ja vaikka näkymät eivät ole millään muotoa huonosti toteutettuja, tuntuu väkisinkin siltä, että tämä on kaikki nähty jo aikaisemmin.

Sitten päästään alkuperäisen BioShockin kaikkein ylistetyimpään osioon, eli pelimekaniikkaan. Plasmidien, Gene Tonicien, vinon asepinon ja hakkeroinnin avulla pelaajalla oli todella paljon erilaisia vaihtoehtoja lähestyä taisteluita. Erilaiset setupit tekivät vastaan tulevista mittelöistä herkullisen monimuotoisia. Tämä kaikki tekee paluun myös jatko-osassa, mutta vain vähäisin uudistuksin. Plasmidit saa jopa lähes täysin samassa järjestyksessä alkuperäisen kanssa, joten homma on alusta lähtien todella tuttua ykkösen pelanneille.

Mitä tulee tarinalliseen antiin, BioShock loppupään plot twisteineen on lähes pelihistorian yleissivistystä. Se herättää ajatuksia moraalista, yhteiskunnasta ja geenimanipulaatiosta. Jatko-osa ottaa hieman erilaisen lähestymistavan ja käsittelee Rapturen asioita enemmän yksilötasolla ja ihmissuhteiden kautta. Lisäksi jos alkuperäinen keskittyi hyväosaisiin, esittelee BioShock 2 myös paljon sen köyhempiä alueita. Jatko-osan tarina, vaikka paikoitellen lennokas ja toiminnallinen, ei omaa läheskään alkuperäisen imua ja yllätyksellisyyttä. 

BioShock 2 on kaiken tämän keskellä todella hyvin tehty ensimmäisen persoonan kikkaräiskintä, joka tarjoaa paljon hienoja hetkiä ja hyväksi havaittua alkuperäisen pelimekaniikkaa tietyllä tavalla virtaviivaistettuna. Kokonaisuutena teos on nautittava, mutta kuitenkin auttamatta liian tuttu pärjätäkseen ensimmäisen Rapture-vierailun vau-efektille. Siihen tarvittiin myöhemmin ihan uusi kaupunki, asukkaat ja juoni.

Lisää turinaa aiheesta Let's Playn varrella, joka alkaa Youtube-kanavallani tällä päämäärällä. Tervetuloa seuraamaan!