Kauhua kansalle: Resident Evil

90-luvun puolivälissä peliyhtiö Capcom oli tunnettu pääasiassa kahdesta pelisarjasta. Street Fighter II:n uusia versioita putkahteli uutisiin harva se kuukausi ja Mega Man oli saanut näytellä pääosaa jo yli kymmenessä seikkailussa. Jotkut ilkeät kielet kuiskivat, että ennen innovatiivisista ja jopa genrensä määrittävistä peleistä tunnettu yhtiö olisi sortunut lopullisesti ryöstöviljelyn tielle. Sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ei odottanut. Capcom julkisti Resident Evilin, pelin, joka tultaisiin muistamaan modernin selviytymiskauhun kultaisen ajan käynnistäjänä.

Resident Evil ei suinkaan ollut ensimmäinen peli, jossa pelaaja yrittää selvitä kauheuksien keskellä. Jotkin lähteet listaavat varhaisimmat genren edustajat jo vuoteen 1982, jolloin ilmestyivät 3D Monster Maze kotitietokone Sinclair ZX81:lle ja Haunted House Atari 2600:lle. Näitä seurasivat muiden muassa Castlevania-sarja, Splatterhouse, ja lopulta 90-luvun puolella Alone in the Dark. Suurimman inspiraationsa Resident Evilin kehittäjät saivat kuitenkin japanin ulkopuolella julkaisemattomasta vuoden 1989 Famicomkauhuroolipelistä Sweet Home, jossa seikkaillaan suuressa ja synkeässä kartanossa.

Resident Evil kertoo tarinan Yhdysvaltojen länsiosissa sijaitsevan Raccoon Cityn erikoisjoukoista, jotka lähtevät selvittämään läheisillä vuorilla tapahtuneita puistattavia murhia, joissa uhrit on syöty elävältä. Tapauksesta paisuu lopulta äärimmäinen selviytymiskamppailu, kun sankareiden kimppuun hyökkää joukko nälkäisiä epäkuolleita ja he joutuvat piiloutumaan murhapaikkojen liepeiltä löytyvään kartanoon. Matkan aikana ratkaistaan kevyitä pulmia, säästellään ammuksia ja pelätään jatkuvasti, mistä seuraava epäsikiö hyppää niskaan. Seikkailua ryydittävät jopa Guinnessin ennätysten kirjassa maailman huonoimmaksi videopelidialogiksi palkittu ääninäyttely ja b-luokan elokuvapätkät.

Sen lisäksi, että Resident Evil puhalsi lajityyppiin uutta henkeä, se muovasi suuresti käsityksiä kotikonsoleiden kohderyhmästä. PlayStationin julkaisun aikoihin videopelit miellettiin pääasiassa lasten huviksi, mutta kauhupelin menestyksen myötä sekä uudet, että vanhat peliyhtiöt alkoivat nähdä potentiaalia myös aikuisemmilla markkinoilla. Myyntiluvut puhuvat puolestaan: Kaikki versiot mukaan luettuna Resident Evil on myynyt vajaat 10 miljoonaa kappaletta.

Myös itselleni alkuperäinen Resident Evil oli merkkitapaus, jota pelasin sen ilmestymisaikoihin "hieman" liian alhaisessa 12-vuoden iässä. Se pelotti, säikytteli ja tuli lopulta jopa uniin. Näitä muistoja kunnioitaen aloitan Let's Play kanavallani pelailun ko. pelistä ja tarkoituksena on läpäistä seikkailu sekä Jillillä, että Chrisillä. Toivottvasti monet lukijoista ovat mukana selviytymiskauhumatkallani!

Osa 2:

Osa 3:

Osa 4:

Osa 5:

Osa 6:

Lisää aiheesta