Helmikuussa 2017 Nintendon 3DS-käsikonsoli täytti kunnioitettavat kuusi vuotta. Näitä ilman 3D-laseja kolmiulotteista pelikuvaa silmille syytäviä masiinoita on myyty tänä aikana lähteestä riippuen pitkästi yli 60 miljoonaa kappaletta. Näin ollen kyseessä on yksi nykysukupolven parhaiten menestyneistä konsoleista, vaikka sen alkutaival oli kaikkea muuta kuin ruusuinen. Ilmestyessään 3DS paransi tekniikallaan vain himppuriikkisen 2004 ilmestyneestä alkuperäisestä DS:sta, mutta kuten Nintendolta on jo vuosia voinut olettaa, lähdettiin uutukaista markkinoimaan sellaisella jipolla, jota ei kilpailijoilla ollut tarjota. Kuluttajat eivät kuitenkaan heti vakuuttuneet lasittomasta 3D:sta, joka särkyi jo ihan pienistä liikkeistä ja aiheutti osalle jopa pahoinvointia liian suurina annoksina. Vuosien varrella suosion kasvaessa huippupelien myötä jippo suorastaan menetti merkityksensä, sillä suurin osa pelaajista käyttää nykyään konsolia koko ajan ilman 3D-ominaisuutta. Niin myös allekirjoittanut.
Tätä blogia kirjoittaessa Nintendon uusi konsoli Switch on ollut markkinoilla jo kuukauden päivät ja tämä koti-/käsikonsolihybridi on kerännyt nopeasti tummia pilviä kuusi vuotta vanhan 3DS:n taivaalle. Vaikka Switch ei virallisten lähteiden mukaan kilpailekaan 3DS:n käyttäjistä eikä varsinkaan syrjäytä sitä, on uutukainen silti kaikkien telakointi- ja Joy-Con-jippojensa alla loppujen lopuksi pääasiassa käsikonsoli. Ja tässä valossa edes parempaa rautaa sisältävä New 3DS ei pärjää mitenkään HD-grafiikkaa pyörittävälle Switchille. Niinpä Nintendon lausunnoista huolimatta suuri osa pelimediasta ja internetkansasta on sitä mieltä, että 3DS alkaa pikkuhiljaa jäädä historiaan. Tämän vuoksi haluankin vanhaa sotaratsua kunnioittaakseni kerätä tähän blogiin pari muistoa sen elinkaaren varrelta.
Olin vuonna 2011 aloittanut maanisen pelikeräilyharrastukseni ja kolminumeroisen summan maksava uusi konsoli ei varsinaisesti kuulunut budjettiin. Kuitenkin Ocarina of Time 3D:n julkaisun lähestyessä erotin kesälomarahoista hieman pääomaa ja tilasin itselleni kauniin Aqua Blue 3DS:n. Zeldan ohella kolmiulotteisuusjippo sai hetkeksi pauloihinsa ja leikin muutamia tunteja AR korteilla ja tykittelin Face Raidersia perheenjäsenten kasvoilla varustettuna. Myös 3D-valokuvien ottaminen oli hienoa, vaikka 0,3 megapikselillä ei pitkälle pötkitty. Pääosin kesäpäivät kuluivat kuitenkin Hyrulessa ja erityisesti ennen kokemattomassa Master Questissa, jonka pulmien kanssa sai rapsuttaa päätään useampaan kertaan. Tämän jälkeen konsoli jäikin pitkäksi aikaa hyllyyn pölyttymään. Käytin sitä vuoden ajan pääasiassa Pokemon Blackin ja Whiten taskuhirviöiden vaihtokauppakonsolina tavallisen DS:n ohella. Välillä rykäisin läpi Super Mario 3D Landin ja pähkäilin eShopista äkätyn Pullbloxin kanssa, mutta muuten konsolin kansi pysyi kiinni. Nyt jälkeenpäin ajatellen kyseessä olikin juuri 3DS:n vaikea ensimmäinen vuosi, jonka aikana ostamisen arvoisia pelejä ei juuri ollut jo mainittujen lisäksi.
Kesällä 2012 sain käsiini kuitenkin jotain sellaista, joka viimeistään olisi sinetöinyt ostopäätöksen kyseessä olevan konsolin suhteen. Olin odottanut Theatrhythm Final Fantasyn länsimaihin rantautumista niin paljon, että ahdistuin jossakin vaiheessa tilaamaan pelin japanilaisena versiona vain huomatakseni, että 3DS ei suinkaan ollut aluekoodivapaa konsoli. Kun Square Enixin lippulaivasarjan musiikkirytmipeli vihdoin saapui Eurooppaan, hakkasin sitä tuntikausia päivässä viikon verran. Sen jälkeen lähes kaikki sisältö olikin koluttu ja alkoi seuraava kuiva kausi.
Havahduin 3DS:n hienon pelikirjaston olemassaoloon seuraavan kerran oikeastaan vasta vuonna 2014. Silloin ahmin New Super Mario Bros. 2:n, Professor Layton: Miracle Maskin, The Legend of Zelda: A Link Between Worldsin ja Theatrhythmin mahtavan jatko-osan Curtain Callin. Teki jälleen kerran mieli potkaista itseään, kun oli antanut hienojen teosten vain odottaa pelaamistaan. Seuraavana vuonna ovella kolkuttelivatkin Majora's Mask 3D, Luigi's Mansion 2 ja Tri Force Heroes. Mukaan mahtui myös yksi huti One Piece: Romance Dawnin muodossa, joka muuten edusti peleinä sitä koulukuntaa, joka hylkäsi kokonaan konsolin 3D ominaisuuden.
Perheen perustamisen jälkeen käsikonsolipelaaminen on kivunnut arvoon arvaamattomaan, kun aika on kortilla. Ja onhan sitä backloggeryakin 3DS:lle kertynyt keräilyvuosien varrella, joten pelattavan puutteesta ei pitäisi jäädä kiinni. Seuraavaksi haluaisin kokea erityisesti Mario & Luigi-pelit, Mario Kartin, Pokemonit, Fire Emblemit ja Dragon Questien konversiot.
3DS:n elinkaari on ollut varsin hieno, mutta sen aika alkaa väkisinkin olla ohi. Vaikka konsolilla on paljon hienoja pelejä ja myös 3rd party on panostanut siihen kiitettävästi, ei edes New 3DS pysy vastaamaan alati kehittyvien pelien vaatimuksiin. Vaikka Nintendo ei sitä virallisesti myönnä, Switchissä on kaikki potentiaali siirtyä yhtiön pääkonsoliksi sekä koti-, että kannettavassa käytössä. Jos vain peliyhtiöt alkavat siirtää 3DS-pelisarjansa Nintendon uutukaiselle ja konsoli myy, on DS-perheen kohtalo sinetöity. Onhan tässä tosiasiassa oma haikeutensa, mutta sellaista kehitys on.
Lopuksi tarkastelen 3DS:n Daily Logista kaivettuja henkilökohtaisia tietojani. Laittakaa kommentteihin omat statsinne, oma 3DS pelaamiseni varmasti kalpenee monen muun Pelit.fi käyttäjän kanssa.
Pelattuja pelejä: 46 kpl
Pelitunteja: 500 tuntia
Pelatuimmat pelit top 5:
Theathrhythm Final Fantasy: Curtain Call
Pokemon Picross
The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D
One Piece: Romance Dawn
Professor Layton and the Miracle Mask
