Pelit.fi
 
 
Kirjaudu sisään
 
Tutustu lehteen Tilaa lehti
Osta digilehti
 
Hae digilehdestä
 
 
 
 
 
Peliarvostelut
Haku

 

Tulivoiman paluu

Return Fire




Return Fire on vanha kunnon lipunryöstö tietokoneversiona. Tehtävänä on tunkeutua vihollisen puolustuksien läpi, etsiä vastustajan lippu ja tuoda se takaisin omaan tukikohtaan. Käytössä oleva kalusto koostuu jeepeistä, tulitukivaunuista, tankeista ja helikoptereista.

Näkymä peliin on isometrinen, ylhäältä vinosti katsova kamera seuraa pelaajan ajoneuvoa. Ajoneuvoa ohjastetaan sen rintamasuunnan mukaan, eli jos käännytään esimerkiksi vasempaan kääntyy ajoneuvo menosuunnasta katsoen vasempaan.

Tehtävät sijoittuvat palmujen peittämille trooppisille saarille. Erilaisia karttoja on pelissä yli sata, joten samoissa maisemissa tuskin tarvitsee kahta kertaa jeeppiänsä pärryytellä.

Kukin tehtävä alkaa maan alla sijaitsevasta bunkkerista, jossa valitaan kulloistakin käyttötarkoitusta varten paras ajoneuvo. Vain yhtä ajoneuvoa voi ohjastaa kerrallaan, vasta kun vehje tuhoutuu tai palautetaan bunkkeriin voi lähteä toisella pirssillä liikenteeseen. Bunkkerissa myös täydennetään aseet ja tankataan.

Missä se lippu on?

Ensimmäisenä tehtävänä on löytää vastustajan lippu, joka on kätketty lipputornin sisään. Lisää vaikeutta tuovat vastustajan useat samanlaiset tornit, joista vain yhdessä on lippu. Usein lipputornit on myös suojattu tykkitorneilla ja bunkkereilla. Ja kun lippu on vihdoin saatu haltuun, ei sen kuljetus tukikohtaan välttämättä ole mikään helppo nakki.

Neljän erilaisen ajoneuvon ominaisuudet on hyödynnettävä hyvin. Helikopteri on nopea, mutta ei kovinkaan kestävä. Tulivoimainen ohjusvaunu on hidas mutta kestävä, ja tankki putoaa ominaisuuksiltaan edellisten välimaastoon. Vikkelä jeeppi hajoaa ensimmäisestä osumasta, mutta se on ainoa, jolla voidaan kuljettaa lippua. Onneksi ajoneuvoja on yleensä useampi kappale käytössä.

Kulkuvälineitä ohjataan joystickillä tai näppäimistöllä, mutta varsinkin helikopteria ja puihin takertuvaa jeeppiä on hankala ohjastella. Jeepin pyörittely on hermoja raastavaa, typerää autoa on lähes mahdoton saada kulkemaan sillalla. Kun jeeppi tuhoutuu (tai syöksyy alas sillalta), jää anastettu lippu tuhoutumiskohtaan. Myös oman lipun voi ottaa kyytiin ja kyörätä kauemmaksi.

Aluksi oudoimmalta piirteeltä tuntui kameran zoomaantuminen ajoneuvon vauhdin mukaan. Kun mennään lujempaa, zoomataan kameraa kauemmaksi, jotta karttaa näkyy enemmän. Vastaavasti hitaasti mentäessä zoomataan lähemmäksi. Yleensä paikoillaan pyörittäessä naputellaan tulitusnappia ahkerasti ja suurennos onkin tarpeen paremman tähtäyksen saamiseksi.

Return Fire on ilmiselvästi suunniteltu kaksinpeliksi, mikä on toteutettu nykyisin varsin poikkeavalla tavalla: ruutu jakautuu kahtia ja molemmilla pelaajilla on tavallaan oma ruutunsa. Tällaiseen yksinkertaiseen toimintapeliin ratkaisu sopii hyvin, silti olisi ollut kätevää ottaa mukaan myös kaksinpeli kaapelin tai verkon kautta _ jaettu ruutu kun tuntuu niin armottoman pieneltä. Mutta on ratkaisussa hyvätkin puolensa: kyläilijät saa pieksettyä ilman toista mikroa.

Yksinpeli onkin sitten tosi syvältä. Tietokoneen tekoälystä on turha puhua, koska tietokonetta vastaan ei edes voi pelata, vaan pelaaja on pelikentällä yksin ja kilpailee kelloa vastaan. Tarkoituksena on löytää lippu aina vain nopeammin ja pyrkiä lyömään edellinen enkka. Hohhoijaa.

Return Fire toimii yksinkertaisena kaksinpelinä ja kyläilijöiden viihdyttäjänä. Yksinpelinä peliin kyllästyy ennen kuin siitä ehtii kiinnostuakaan. Ja pakollinen CD:n asemaantyöntäminen on minusta paluuta avainlevykkeiden aikaan.

Pekka Ihanne
 
Arvostelu on alun perin julkaistu Pelit-lehdessä 7/1996 (sivu 25).

 
 

81

Yksinkertainen mutta simppeli kaksinpelattava toimintapeli.


+ Hyvää

• Selkeä grafiikka.

• Kaksinpeli.

• Musiikki.

- Huonoa

• Yksinpeli vain aika vastustajana.

• Avainlevykesysteemi.

• Ohjaaminen hankalaa.

• Kaksinpelissä näkyy kerrallaan vain pieni osa maisemia.

Warner Interactive

Windows 95

Versio: G507.1.06

Minimi: 486/100, 8 Mt, CD-ROM 300 kt/s, Windows 95

Suositus: P100

Äänituki: Windows 95 -yhteensopivat

Ohjaus: H, N, J

Kiintolevy: 0,5 megaa

Moninpeli: kaksi pelaajaa jaetulla ruudulla

Testattu: 486/80, SB AWE 32, Mitsumi CD-ROM 450 kt/s, Windows 95