|
Syntynyt supertähdeksi Madden NFL 2006 (PC)
NFL:n tähtipelaajaksi ei tulla pelkästään vuodattamalla verta, hikeä ja kyyneliä. Lisäksi tarvitaan hyvät geenit.
Madden NFL 2006:ssa pääsee kurkistelemaan kulissien taakse NFL-ammattilaisen makeaa elämää. Normaalin kausipelin rinnalle istutetussa superstar-pelimuodossa seurataan yhden pelaajan vaiheita niin kentällä kuin sen ulkopuolella aina varaustilaisuudesta eläkevuosiin asti.
Ura aloitetaan valitsemalla sopivat vanhemmat, sillä oikeanlaisella perimällä on pelipaikan kannalta suuri merkitys. Ruipelosta älyköstä ei tule puolustuksen linjamiestä, eikä 200-kiloisesta mörssäristä tarkkakätistä pelinrakentajaa. Ennen varaustilaisuutta keltanokalle tehdään vielä varmuuden vuoksi älykkyystesti: jenkkifutis on isojen miesten älykäs peli.
Agentin palkkaamisen jälkeen on edessä varaustilaisuus, jossa tulokkaalle arvotaan sopiva seura. Ammattilaisura koostuu paitsi peleistä ja harjoittelusta myös sponsorisopimuksista ja haastatteluista. Voipa menestyvä pallisti vauhdittaa uraansa näyttelemällä elokuvissa tai poseeraamalla tuoreimman Madden-pelin kannessa.
Otteluissa uusi pelimuoto pääsee oikeuksiinsa, kun pelaaja joutuu päättämään, astuuko oman suojatin etu joukkueen edun edelle. Itse pohdiskelin useaan otteeseen, pitäisikö pelinrakentaja-alter egoni Joel Montanon kerätä kaikki kunnia itselleen yrittämällä maalialueen tuntumassa riskiheitolla touch downia, vai olisiko viisaampaa ottaa varmat pisteet juoksupelillä.
Superstar-pelimuotoon on jäänyt muutama ihmeellinen kauneusvirhe. Otteluiden välisiin joukkueharjoituksiin voi ottaa suojatillaan osaa vasta sitten, kun on ykkösvaihtoehto omalle pelipaikalleen. Käytännössä tämä vaatii ainakin yhden täysosumakauden. Lisäksi kontrollit vaihtuivat harjoituksissa ärsyttävästi aina oletusasetuksille.
Sinänsä hauska ja toteuttamisen arvoinen idea muuttuu melko nopeasti itseään toistavaksi jankkaukseksi. Kaikenlaista pienimuotoista otteluiden välistä näpertelyä on roppakaupalla, mutta syy- ja seuraussuhteet jäävät välillä hämäriksi. Pelaajan suosioon vaikuttavat muun muassa ulkoinen olemus ja esiintyminen julkisuudessa, mutta paras keino nostaa profiiliaan on loistaa tekonurmella.
Tarjoilu pelaa
Maddenin suurin ottelu-uudistus on viilattu syöttösysteemi. Pääosassa on pelinrakentajan näkökenttä, jonka voi lukita tiettyyn juoksijaan tai vaihtaa lennossa oikealla tatilla. Tutkamaisen näkökentän laajuus riippuu pelinrakentajan taidoista, tarkemmin sanoen näkökyvystä. Yleensä syötöt onnistuvat vain niille pelaajille, jotka ovat pelinrakentajan näkökentän ulottuvilla. Kuolleisiin kulmiin jääville juoksijoille voi yrittää heittää, mutta yleensä tuloksena on syötönkatko.
Uudistus lisää realismin tuntua ja tuo periaatteessa lisää vaihtoehtoja syöttöpeliin, mutta pelinrakentajan pään kääntäminen aloituksen jälkeen vaatii melkoista nopeutta ja nappiakrobatiaa. Samalla kun näkökenttää säädetään oikeaa tattia hiplaamalla, vasemmalla tatilla pitäisi väistellä vastustajan puolustajia ja painaa halutun vastaanottajan ikoninappia. Vaikeimmilla tasoilla suurin osa yrityksistäni päättyi ohiheittoihin tai säkityksiin.
Syötön suuntaa ja voimakkuutta voi säädellä vasemmalla tatilla. Esimerkiksi painamalla tattia ylöspäin syötön saa heitettyä puolustuslinjan yli, mutta silti riittävän kovana. Juoksupelissä puolustajan taklausyrityksen voi yrittää murtaa vetämällä hartiat kyyryyn ja rysäyttämällä suoraan päin. Itse turvauduin mieluummin nopeisiin suunnanmuutoksiin ja tuttuihin harhautuksiin, uuden tempun vaikutus kun tuntui olevan melko vähäinen.
Animaatio on huippuluokkaa ja pelaajien liikkeet aidonoloisia. Juoksijan rähmäyksen tai kovan taklauksen jälkeen irtopallo poukkoilee aidon näköisesti raavaan mieslauman keskellä eikä hassuja grafiikkabugeja juuri esiinny.
Tunnelmaltaan Madden häviää ESPN-sarjalle, jossa tv-kanavan taustatoimitus toi ottelutapahtumiin autenttisen meiningin. Maddenin selostuskaksikko latelee tylsiä latteuksia ja saattaa kesken ottelun häipyä selostuskopista pidennetylle kahvitauolle.
Huipulla on yksinäistä
Jos supertähden elämä alkaa maistua puulta, pelattavana on myös tuttu ja turvallinen kausipeli, jossa voi hoitaa pallottelun ohella seuran juoksevat asiat pelaajakaupoista stadionin rakentamiseen. NFL-joukkueiden lisäksi valittavissa on kaikki kuusi NFL Europen joukkuetta, mutta niillä voi pelata vain näytösotteluita. Vastikään Frankfurtista Oakland Raidersin riveihin siirtyneen suomalaispuolustaja Michael Quarshien nimeä en kokoonpanolistoista löytänyt.
Maddenin parhaita puolia on sen aloittelijaystävällisyys. Esimerkiksi puolustuspelin ryhmitysvalinnat voi antaa kokonaan koneen haltuun, mutta toisaalta pelistä voi taktiikkakirjojen suunnittelemisineen tehdä äärimmäisen syvällisen elämyksen. Miellyin harjoitusleirin tehtäviin, jotka perehdyttävät pelin kontrolleihin. Alipeleihin verrattavissa olevissa tehtävissä muun muassa heitellään palloa rinkuloiden läpi juoksijoille ja yritetään rynnistää kahden puolustajan ohi maalialueelle.
EA Sports kuihdutti kilpailun jefu-pelimarkkinoilla ostamalla yksinoikeuden NFL-lisenssiin. Kirittäjä tekisi terää, sillä Madden NFL 2006 ei ole suuren suuri harppaus eteenpäin edellisvuoden versiosta. Loistavaa jenkkifutisviihdettä, muttei aivan supertähtiainesta. Lasse Kyllönen Arvostelu on alun perin julkaistu Pelit-lehdessä 10/2005 (sivu 70).
|
| Nautittava jenkkifutispeli, jonka toivoisi jatkavan kehittymistään ykkösasemastaan huolimatta. |
+ Hyvää Superstar-pelimuodon idea on käyttökelpoinen. Monipuolistunut syöttöpeli. Nätti katsella. Harjoitusleirin alipelit. |
 |
- Huonoa Superstar-pelimuodon pikkumokat. Syöttösysteemin käytännön ongelmat. Väritön selostuskaksikko. |
 |
| www.easports.com Saatavilla PS2, Xbox, Gamecube Versio: Arvostelu. Testattu: Athlon XP 2500+1833 MHz, 512 Mt, 128 Mt Club 3D Radeon 9600 Pro Minimi: 933 MHz, 256 Mt, näytönohjain 64 Mt Moninpeli: 2 pelaajaa verkossa tai samalla koneella Ikäsuositus: 3 |
|