Assassin’s Creed III: Liberation HD – Musta et ole ranskalainen

Taistelussa assassiinin asuun pukeutunut Aveline on vahvimmillaan.

Aveline du Grandpré taistelee orjuutta vastaan yksi puhkaistu temppeliherran keuhko kerrallaan.

Ubisoftin Assassin’s Creed -sarjaa voi kritisoida monesta asiasta, mutta ei tapahtumapaikkojen mielikuvituksettomuudesta. Missä muussa pelissä voit harrastaa salamurhia ja vakoilua 1700-luvun ranskalaisessa Louisianassa?

Alun perin käsikonsoli Vitalle julkaistu spin-off -peli Assassin’s Creed: Liberationin sankarikaan ei se vakiomalli, vaan orjan ja valkoisen miehen liitosta syntynyt, yläluokkaisen ranskalaisperheen kasvattama ranskalais-afrikkalainen Aveline de Grandpré.

Veitsi yössä

Vaikka Liberation onkin nimellisesti kolmos-Creedin sivutuote, rinnastuu uusi HD-versio julkaisuajankohtansa vuoksi pakostakin tuoreeseen Black Flagiin. Sen rinnalla Liberation on kohtalaisen vanhanaikainen paluu sarjan juurille.

Purjelaivojen ohjaksiin ei Liberationissa päästä, ja sivupuuhastelua on tarjolla paljon vähemmän kuin emosarjan uusimmissa tekeleissä. Rakenteeltaan yksinkertaistettu peli on myös huomattavasti lyhyempi kuin emosarjan pelit, sillä pelkästään päätehtäviä tekemällä seikkailu on ohi alta 10 tunnin. Onneksi pelistä ei pyydetä täyttä hintaa.

Yksinkertaistus ei ole välttämättä heikkous, sillä emosarja on kakkosesta eteenpäin kärsinyt vakavasta mammuttitaudista, jossa itse salamurhaaminen hukkuu valtavaan määrään sivuhommia ja muita härpäkkeitä. Liberationin fokus pysyy murhaamisessa ja vakoilussa.

Ikävä kyllä keskittyminen Assassin’s Creedin ydinmekaniikkoihin korostaa sarjan perinteisiä heikkouksia. Kun erinomainen Black Flag virkisti vanhaa reseptiä viemällä sarjaa pois perinteisestä sisällöstä tuoreelta tuntuneen merirosvoilun suuntaan, Liberation keskittyy kaikkeen siihen vanhanaikaiseen, josta koostuivat Black Flagin heikoimmat osuudet.

Orjan kuteissa Avelinea ei huomata, ennen kuin on liian myöhäistä.

Assassiinin asuleikit

Perustehtävät Liberationissa ovat sitä samaa salakuuntelua, taskuvarastelua, puukottamista ja hieman kömpelöä puoliautomaattista parkouria, jossa ei koskaan voi olla täysin varma, tulkitseeko Aveline komennot oikein. Assujen heikko hiiviskely on Liberationissa tavallistakin aneemisempaa, sillä peli kitsastelee piileskelyyn sopivien pensaiden ja esteiden kanssa kenttäsuunnittelussa. Vastapainona tälle vaikeustasoa on höllennetty huomattavasti, sillä vartijat ovat tyhmiä kuin saappaat ja heitä on ripoteltu kenttiin harvakseltaan.

Myös taistelu on huomattavasti helpompaa kuin Black Flagissa, jossa sentään kannustettiin kokeilemaan monenlaisia kikkoja erityyppisiä vihollisia vastaan. Aveline pärjää yleensä pelkällä perusmättämisellä ja vastaiskujen tarkalla ajoittamisella. Haastetta tulee lähinnä vahvemmista upseereista, joiden suojaus pitää murtaa ennen tappoiskua.

Liberationin ainoa uusi idea on valeasujen käyttö, joka piristääkin jonkin verran tyypillisiä hiippailutehtäviä. Salamurhaajan perusasussaan Aveline on taistelussa vahvimmillaan, mutta raskaasti aseistettu ja housuja käyttävä tummaihoinen nainen on vartijoitten mielestä epäilystä herättävä näky.

Hienovaraisempaan lähestymistapaan sopii akrobatian estävä hienostohame, joka päällään Aveline voi hurmata vartijat kolkatakseen lemmenkipeät poloiset jollain synkällä sivukujalla. Aseistuksena leidillä ovat vain nyrkit ja myöhemmin päivänvarjoon piilotettava, myrkkynuolia ampuva puhallusputki.

Puhallusputki on ilmeisesti tuotu mukaan tasapainottamaan aneemista hiippailua, mutta tehokkuutensa vuoksi se lähes rikkoo koko pelin. Nopeasti tappavia myrkkynuolia ampuva ase ratkaisee tilanteen kuin tilanteen. Ammuksia siihen on paljon ja vartijat reagoivat Avelineen niin hitaasti, että nainen voi talsia stevareiden eteen ja ampua heitä päin naamaa ilman, että hälytys ehtii käynnistyä. Ase ei edes ole sidottu yhteen valeasuun, vaan sitä voi käyttää kaikkien kolmen asun kanssa.

Sosiaalisesti näkymättömin valepuvuista on orjan asu, jossa Avelineen ei kiinnitetä mitään huomiota, kunhan hän teeskentelee tekevänsä töitä. Laatikoita kantava orja päästetään läpi lähes mistä tahansa tiukastikin vartioidusta ovesta. Merkillisesti peli kyllä tarjoaa vaihtoehtoiset valeasut, mutta ei anna pelaajan itse päättää lähestymistapaa. Tehtävät voi käytännössä suorittaa vain määrätyllä asulla.

1700-luvun New Orleans on persoonallinen, mutta tapahtumaköyhä kaupunki.

Yönmusta ninjapinja

Kuten sankarin taustasta ja pelin nimestä arvata saattaa, on Liberationin teema orjuutta vastaan taisteleminen New Orleansissa ja sitä ympäröivillä Louisianan suoalueilla. Harvemmin nähty Louisianan seutu on pirteä ympäristö pelille, ja nautin siitä  enemmän kuin kolmos-Creedin ankeista ja tasapaksuista metsistä. Piipahdetaanpa puolivälin paikkeilla jopa Meksikon viidakkoraunioiden puolella.

Liberationin tarina petaa herkullisen lähtökohdan. Aveline on kahden maailman lapsi: orjasta syntynyt ja aateliseksi kasvatettu, ei täysin musta tai valkoinen eikä täysin kotonaan kummassakaan maailmassa. Tai niinhän sitä kuvittelisi.

Harmillisesti peli ei uskalla ottaa mitään irti lähtökohdastaan. Rotusuhteita tai ihonväriasioita ei mainita juuri sanallakaan, vaan peli puhuu vain geneerisesti orjien vapauttamisesta. Edes assassiinien ja temppeliherrojen välistä vapauden ja järjestyksen välistä konfliktia ei onnistuta korostamaan, vaikka aikakausi on kuin sille luotu. Onneksi sentään mukaan ei ole ympätty väkinäistä nykypäivän kehystarinaa.

Aveline itsessään on geneerinen videopelisankari, jolla ei ole toimijuutta omassa tarinassaan. Nainen tottelee assassiinimestarinsa ja kavereidensa käskyjä eikä tee juuri mitään omasta aloitteestaan. En saanut mitään käsitystä siitä, miksi hahmo ylipäätänsä on assassiini tai mikä tätä tunnetasolla motivoi.

Liberation kärsii samanlaisesta poliittisen korrektiuden syndroomasta kuin kolmos-Creed. Etnisiä päähenkilöitä suunnitellessa pelintekijät ovat sitoneet itsensä kulttuurisen sensitiivisyyden liekaan niin tiukasti, etteivät ole kyenneet tekemään päähenkilöistään aidolta tuntuvia hahmoja. Aveline ja kolmosen Connor ovat vain geneerisiä hyviksiä vailla Black Flagin charmantin antisankari Edward Kenwayn sympaattista särmää.

Koettu juttu

Teknisesti Liberation on emosarjan rinnalla vaatimaton. HD-version tekstuurit ovat nättejä, mutta käsikonsolitausta näkyy ympäristön yksityiskohtien vähäisyydessä, arkkitehtuurin palikkamaisuudessa ja animaation yksinkertaisuudessa. Visuaalinen suunnittelu on kuitenkin vahvaa, ja Louisianan lämpimät sävyt antavat pelille miellyttävän persoonallisen ilmeen.

Pc-version käännöstyö on hyvin tehty. Peli pyöri omalla kokoonpanollani tasaisen varmasti 60 ruutua sekunnissa asetukset tapissa, kunhan ruudunpäivityksen 30:een kahlitsevan V-Syncin muisti laittaa pois päältä. Ainoa häiritsevä seikka oli padi, jonka käyttö edellytti joka kerta pelin aloittaessa ohjaimen aktivoimista asetuksista käsin.

Liberation HD ei ole huono peli, mutta on vaikea nähdä syytä sen olemassaololle. Black Flag tekee kaiken paljon paremmin kuin pikkusiskonsa ja tarjoaa lisäksi niin paljon uutta sisältöä, että vain todella kovan luokan Assassin’s Creed -fani innostuu Liberationista. Assassin’s Creed -peleistä kun ei varsinaisesti ole pulaa.

 

PC, saatavilla Playstation 3 ja Xbox 360

Minimi: Intel Core i3 2105 3.1 GHz tai AMD Phenom 2 X4 955 3.2GHz, GeForce 8800 GT tai Radeon HD4870, 2 Gt RAM

Testattu: Intel i5-4670K 3,4 Ghz, GeForce GTX 760, 8 Gt RAM

 

 

79