Battleborn - Sankarien sulatusuuni

Vaihde kuutoselle, täältä tulee Battleboooorn!

Battlebornilla on keskikokoinen identiteettikriisi. Gearboxin nettiräiskintä kietaisee samaan pakettiin Borderlandsia, Destinya ja aimo annoksen MOBA-toimintaa. Vaikka vaikutteita napataan lähes joka ilmansuunnasta, paketti pysyy yllättävän hyvin kasassa.

Kiivastempoinen räiskintä houkuttelee Borderlandsin ystäviä ja MOBA-pelaajia. Sujuva pelattavuus, ääninäyttely ja törkyvitsit ovat ehtaa Bordista, hahmojen matsikohtainen kasvattaminen, aktivoitavat kyvyt ja pelimuodot ovat mobaajille tuttuja juttuja. Yksin tai porukassa pelattavat tarinatehtävät ovat puolestaan kuin mörpin instansseja.

Battleborn pursuaa erilaisia ideoita. Sarjakuvamainen, ylilyöty graafinen tyyli leikittelee hahmojen mittasuhteilla ja piirteillä, hahmoissa yhdistyy fantasia, realismi ja scifi. Taistelutantereella vastaan voi astella jousella varustautunut haltia, vampyyrisamurai, parantajasienimies, mech-pukuun sonnustautunut pingviini tai jotain siltä väliltä.

Tätä mobaräiskintää ei voi syyttää mielikuvituksen tai yrityksen puutteesta.

Tuli ja jää, Melkka ja Daende.

Kavereiden kanssa

MOBAmaisesti sankari nostetaan jokaisessa mittelössä tasolta yksi tasolle kymmenen. Hahmoilla on kolme aikarajoitettua aktiivista kykyä, joista voimakkain avautuu tasolla viisi. Tasonnousun yhteydessä voi valita parista vaihtoehdosta, joka antaa hahmolle passiivisia bonuksia (kovempi vahinko, tuplahyppy) tai aktivoitaviin voimiin liittyviä parannuksia. Yleensä päivitykset lisäävät kykyjen tehoa tai kestoa, mutta jotkut päivitykset muuttavat kyvyn luonnetta merkittävästi. Thornin päivitetty ultrahyökkäys saattaa esimerkiksi jättää jälkeensä syövyttävän happokentän.

Hahmot poikkeavat mukavasti toisistaan. Yksi on miekkoja heiluttava ja sähäkästi liikkuva lähitaistelija, toinen taustajoukoissa viihtyvä tarkka-ampuja, kolmas hoitaa yleismiehen roolia ja neljäs erikoistuu parantamiseen. Hahmonsa ominaisuuksia voi tehostaa hetkeksi ympäristöstä löytyvillä buusteilla: supernopeus, suojakilpi tai terveyspakkaus tekee toisinaan eron elämän ja kuoleman välillä. Jokaisella npc-vastustajalla on Borderlands-tyyliin heikko kohta, johon osumalla tekee kovempaa vahinkoa.

Battleborn on käytännössä moninpeli, vaikka tarinatehtäviä voi tahkota soolonakin, mutta en suosittele yksinpeliä edes kovan luokan Borderlands-fanaatikolle. Tarinatehtävät ovat reilun puolen tunnin mittaisia rykäyksiä, joissa lahdataan joukoittain rivivihollisia ja pomoja, puolustetaan tiettyjä kohteita ja saatetaan npc-hahmoja. Kampanjan juoni jää hattaranohueksi taustameluksi: sankarijoukko yrittää suojella universumin viimeistä tähteä pääpahikselta, koska niinhän sankarien ja pahiksen kuuluu tehdä. Onpahan syy räiskiä.

Kahdeksan tehtävän kampanja ei vaadi normaalivaikeudella timanttisia ampumataitoja ja saumatonta tiimipeliä, mutta silti satunnaisilla coop-kavereilla oli suuria vaikeuksia hahmottaa tehtävien tavoitteita. Generaattorin suojelun sijaan nettisankarit juoksentelivat ympäri karttaa pelkät tapot silmissään. Yritä siinä sitten suojella tehtävän kannalta kriittistä kohdetta. Noin kuukauden otannalla vaikutti siltä, että Battlebornin pahimmat tumpelot säheltävät tarinatehtävien (pve) parissa.

Hieman hölmösti peliseuraa etsiessään ei voi valita, mitä tehtävää haluaa tahkota. Session alussa järjestetään äänestys missiosta, mutta oma suosikki ei välttämättä edes löydy äänestyslistalta.

Kriittinen osuma lämmittää aina mieltä.

Kavereita vastaan

Pelimuodot ovat viihdyttäviä, mutta harmillisesti jokaisessa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi karttaa. Kentät on hyvin suunniteltu ja ne ovat mukavan tiiviitä, mutta karttoihin kyllästyy aika nopeasti, parinkymmenen matsin jälkeen maisemat ovat jo turhankin tuttuja. Tietysti hyvässä, tiimityön hallitsevassa porukassa pelaaminen maistuu hyvältä, mutta liian moni satunnainen nettitaistelija luovuttaa ensimmäisen vastoinkäymisen koittaessa tai sooloilee vailla hajuakaan tiimipelistä.

Tämä on harmi, sillä 5vs5-mittelöissä menestyksen ratkaisee hyvin pitkälti tiimityö. Joukossa on hyvä olla vähintään yksi parantaja, muuten tulee nopeasti äitiä ikävä. Hahmot tarvitsevat muutenkin toistensa tukea. Lähitappeluun erikoistunut Rath pärjää silmittömällä syöksähtelyllä ja rämpyttämisellä pve:ssä, mutta pvp:ssä miekkamiehellä pitää olla pelisilmää ja taustatukea. Sähäkästi liikkuvat pyssymiehet tai jousinaiset rokottavat Rathia surutta etäältä, jos lähitaistelija pyrkii suoraviivaisesti iholle.

Hyvä tiimi puhaltaa yhteen hiileen. Annan esimerkin: häiritsemiseen erikoistunut Ghalt nykäisee koukulla lamaantuneen vastustajan omiensa keskelle, sitten Rath myllyttää onnettoman miekoillaan mössöksi. Sienimies Miko parantaa ja buffaa tiimikavereita, jousinainen Thorn ampuu häränsilmiä takalinjoilta.

Mobamainen joka matsissa toistuva tasoissa nousu on kaksiteräinen miekka. Hyvät pelaajat kerryttävät kokemusta aloittelijoita nopeammin, mikä tekee otteluista entistä epätasaisempia. Battleborn arpoo teoriassa matseihin samantasoiset joukkueet, käytännössä erot pelaajien välillä ovat usein suuria. Muuten, miksi ihmeessä olin lähes aina häviäjien puolella?

Ammu vasta sitten, kun näet valkuaisen.

Tahdon lisää!

Mitä parempi esine, sitä enemmän sirpaleita sen aktivointi vaatii. Kamaralli on loputon, sillä uusia esineitä tippuu tasaisin väliajoin tehtävien aikana ja niiden jälkeen. Lisäksi sirpaleilla voi pystyttää tykkitorneja ja pestata apureita. Puolustuslaitteilla on oikeasti merkitystä, sillä ne paukuttavat vihollisia hyvää tahtia palasiksi. Battlebornissa on käytössä pelin sisäinen valuutta, jolla voi ostaa isomman inventaarion tai uusia esineitä. Oikeaa rahaa ei voi (onneksi) käyttää.

Battleborn tekee monia asioita oikein. Pirteän persoonallinen ja sarjakuvamainen tyyli istuu mobaräiskintään kuin nakutettu. Tasokas ääninäyttely ja sulava animointi herättävät sankarit henkiin, toiminta on hektistä ja pelaaminen sujuvaa. Suuresta sankarijoukosta löytyy riittävästi vaihtoehtoja niin aloittelijalle kuin veteraanille. Komea alku- ja loppuanimaatio ovat kirsikka kakun päällä. Audiovisuaalinen anti on muuten A-luokkaista, mutta musiikit jäävät sivuosaan. Veisut eivät rytmitä toimintaa tarpeeksi.

Viihdyin mainiosti Battlebornin parissa, toisaalta toimintapelin tulevaisuus arveluttaa. Vaikka sisältö on laadukasta, sitä on tässä vaiheessa varsin niukasti. Tarinatehtäviä voi veivata kovemmilla vaikeusasteilla ja hardcore-versioina paremman kaman toivossa, mutta pitemmän päälle kahdeksan tehtävää on varsin niukasti. Myös kilpailullinen moninpeli kaipaisi lisäsisältöä ja uusia karttoja. Ehkä pahin uhka on lumimyrskyn seasta pilkottava Overwatch. Nimensä mukaisesti se ampuu vastustajan vuorolla, keräten betatestillään kymmenen miljoonaa pelaajaa.

Gearbox on jo ilmoittanut viiden lisähahmon dlc-paketista, mutta sankareita kipeämmin räiskintä kaipaa uusia pvp-karttoja ja tarinatehtäviä.

Vaikka Battlebornista voi tiivistyä timantti, toistaiseksi se on vasta erittäin lupaava aihio. Vaan eipä ensimmäinen Borderlandskaan ollut vielä kakkosen kaltainen hiottu mestariteos, ja Gearbox on tehtaillut peleihinsä aiemminkin tukun tasokkaita lisäosia.

Jos Gearbox reagoi nopeasti, taistelu ei ole vielä lähellekään menetetty.

Graafinen tyyli tuo mieleen Borderlandsin.

Battleborn

Arvosteltu: PC

Saatavilla: PS4, Xbox One

Gearbox/2K

Versio: Steam

Suositus: Intel i5-750, 6 Gt muistia, Radeon HD 7850 tai GeForce GTX 660

Testattu: Intel Core i7-6700K 4,0 GHz, 16 Gt, GeForce GTX 970, Windows 7

Moninpeli: 2-10 verkossa

Ikäraja: 16

MOBA:n ja räiskinnän ristisiitos on lupaava, mutta kaipaa lisäsisältöä.

 

 

83