Uuden Crashin kikka on ottaa viholliset komentoon.
Idyllinen kesäpäivä keskeytyy Wumpa-saarella, kun tohtori Neo Cortex pamahtaa paikalle ja sieppaa Cocon, Crashin siskokullan. Samassa rytäkässä tohtorin haaviin tarttuu myös Aku Aku, mystinen puhuva voodoonaamio. Ei auta kuin lähteä pelastusretkelle, jonka aikana selviää, että panoksena on koko maailman rauha. Muuten tulee tuhomegarobotti ja se on sitten poks.
Crash loikkii halki maiden ja mantujen varsin perinteisissä maisemissa lisäelämiä ja taitoja keräten, mutta suurin juju on vihollisten puikkoihin astuminen. Rökityksen jälkeen mutantin voi kaapata omaan ohjaukseen. Taidot vaihtuvat vihollisen tyypistä riippuen, esimerkiksi yksi on mestari heittoaseiden kanssa ja toinen hönkii päälle kuin mammutti. Komeimpia otuksia on turha haaveilla nokittavansa paljain käsin, vaan vaihtaminen vähitellen vihollisesta vahvempaan on aiheellista.
Vaikka idea on hauska, ei siitä ole saatu kaikkea irti. Kun kuolo on korjannut, nokkimisjärjestyksen alapäästä aloittaminen kerta toisensa jälkeen tismalleen samalla kaavalla on turhauttavaa. Onneksi pahin taktikointi vaivaa vain pomotaisteluita. Välitallennuspisteitä on armeliaasti, mutta elämien loppuminen pakottaa kentän alkuun.
Varsinaista ongelmanratkontaa ei ole, vaan Crash pomppii kentän loppua kohti tasaisen varmasti aivosoluja kuluttamatta. Silloin tällöin nenän eteen tupsahtaa näennäisiä ongelmatilanteita, kuten seinä, josta ei pääse yli eikä ympäri. Viiden metrin päässä oleskelee kuitenkin vihollinen, jonka ominaiskykyjä käyttämällä esteelle voisi ehkä tehdä jotakin.
Ohjaus on toteutettu mielikuvituksellisesti ja liiketunnistuksesta puristetaan kaikki irti. Hallittavasta otuksesta riippuen kapuloita nyitään, ravistellaan, vatkataan ja ties mitä. Monenlaisesta kurituksesta huolimatta jokainen liike rekisteröidään tarkasti.
Pienestä kiinni
Joko minusta alkaa tasoloikkijana aika jättää, tai sitten vaikeustasoa on väännetty hitusen verran liian isolle. Normaalilla vaikeustasolla game over -ruutua sai ihastella kerta toisensa jälkeen. Jotenkin voisi kuvitella, että pikselintarkkojen tasoloikkien aika alkaisi olla jo ohi, mutta liian usein hyppy jää kiinni ärsyttävän pienestä. Asiaa ei auta piirun verran liian alhaalla kelluva kamera, joka ei aina näytä, milloin turvallinen maankamara loppuu ja alkaa.
Kimppakivaa kaipaaville on kahden pelaajan yhteistyötila. Toinen pelaaja voi osallistua melskeeseen ihan milloin tahansa ja ominaisuus on kätevä varsinkin pahimpien pomotappeluiden kanssa, kahdella pelaajalla kun pieksee vastustajan kuin vastustajan huomattavasti sooloilua helpommin. Jos tasolta tasolle hyppiminen koituu ongelmaksi, toinen pelaaja voi loikata toisen reppuselkään ja antaa tämän hoitaa rehkimisen. Todellisille tiimipelaajille on pieni muutos sääntöihin, jolloin jokaisen pompun jälkeen ohjausvuoro siirtyy toiselle.
Perheen pienimpien iloksi peli on käännetty jokaista tekstinpätkää ja äännähdystä myöten suomeksi. Käännös on tehty pääosin mallikkaasti eivätkä kotoiset, jopa tv:stä tutut, ääninäyttelijät pääse missään vaiheessa ärsyttämään. Risuilta ei ole kuitenkaan kokonaan säästytty, sillä joskus näyttelijät löpertelevät aivan muuta kuin mitä tekstissä seisoo ja muutama räikeä käännösvirhekin on päässyt mukaan.
Muutaman illan viihdykkeeksi Crash on aivan mukiinmenevä hyppely. Nuorempi pelaajapolvi tuskin kitisee pienistä suunnitteluvirheistä ja ottaa tutun pussieläimen vastaan innolla.
80
