Oikeasti toimivat 3D-lasit. Sellaista ihmettä piti päästä kokeilemaan.
Virtuaalikypäristä, 3D-laseista ja vastaavista ihmevirityksistä innostuttiin kovasti muutama vuosi sitten. Päänsärkyä aiheuttavat hilavitkuttimet saivat syystäkin huonon maineen. Sittemmin 3D-laseihin on saattanut törmätä, kun myyjä on heittänyt sellaiset näytönohjaimen ostaneen asiakkaan perään.
Stereolasit eivät ole mikään uusi temppu. Ihminen hahmottaa kohteiden syvyyden siten, että toinen silmä näkee kohteen hieman eri kulmasta kuin toinen. Kokeilluilla E-D Glasses -laseilla ilmiötä jäljitellään näyttämällä ruudulla grafiikka kahdesta eri kulmasta, jotka määräytyvät kohteen etäisyyden mukaan. Kuvat näytetään nopeasti vuoron perään, ja samaan aikaan lasien nestekidesulkijat avaavat sen silmän linssin, jonka pitäisi nähdä kohde. Vasemmalle silmälle tarkoitetun kuvan näkyessä oikea silmä peitetään ja päinvastoin.
E-D Glasses -lasit on valmistanut mainiosta TrackIR-päänsekoittajasta (Pelit 8/2002) tunnettu amerikkalainen eDimensional. Ne käyttävät NVidian kehittelemää järjestelmää, joten ne eivät vaadi erikseen tukea peleihin ja toimivat ilman erityisiä virityksiä minkä tahansa NVidian piiriä käyttävän näytönohjaimen kanssa, koska NVidian omissa ajureissa on suora tuki. Valitettavasti 3D-tuetut ajurit laahaavat monta versiota tavallisten ajureiden perässä. Muiden valmistajien piireillä täytyy käyttää erikseen laseille tarkoitettuja ajureita.
Fyysinen asennus on harvinaisen suoraviivaista. Lasien piuhan päässä on adapteri, joka liitetään näytönohjaimen ja näytön väliin. Yleensä vastaavat välipalikat tuppaavat heikentämään kuvan terävyyttä, mutta ilmeisesti E-D Glassesin adapteri on tehty riittävän laadukkaaksi, koska kuvaan ei tullut ylimääräistä häikkää. Muuten lasit eivät kaikilta osin vakuuttaneet kestävyydellään. Ohuen johdon kiinnitys lasien sankaan vaikuttaa herkästi rikkoutuvalta. Langaton malli on hieman kalliimpi.
Ensimmäisellä käyttökerralla lasit ja näyttö pitää säätää kohdalleen. Ensin katsellaan pistekuviota, jonka tarkoituksena on selvittää, kykeneekö kuva huijaamaan katsojan silmää. Meillä kaikilla on hieman erilainen stereonäkö, eikä kaikkien nuppi ole samalla tavalla hämättävissä.
Syvyyttä peleihin
3D-vaikutelma riippuu paitsi katsojasta myös siitä, miten grafiikka on peleissä toteutettu. Toimiessaan lähellä olevat esineet tuntuvat ikään kuin tulevan ruudusta lähemmäs katsojaa, kun taas huonoimmillaan ruutu muuttuu varjokuvien ja vilkkumisen sekasotkuksi.
Lasien sulkijoiden ajoitus ei toimi aina täydellisesti, joten toinen silmä näkee hieman kuvaa, jota sille ei ole tarkoitettu. Lopputuloksena grafiikassa näkyy varjokuvia. Haittaa voi vähentää säätämällä stereoerottelua pienemmälle, mutta kokonaan varjokuvista ei pääse eroon. Kannattaa aloittaa hyvin lievällä erottelulla ja siirtyä radikaalimpaan sitä mukaa kun silmät tottuvat "näkemään kahtena".
Lentosimulaattoreihin ja ajopeleihin syvyysvaikutelma sopii muuten hyvin, mutta mittareiden luettavuus kärsi pahasti. Samoin 3D-räiskinnöissä kaksiulotteisesti tehdyt tähtäimet osoittautuivat ongelmallisiksi, tai pikemminkin se kumpaan kahdesta tähtäimestä voi luottaa.
Kokeilluista peleistä Flight Simulator 2002 sai aimo annoksen lisää siellä olemisen tuntua. Välillä oikein huimasi maaston näyttäessä olevan kaukana alhaalla. IL-2 Sturmovikissa oli paljolti samaa efektiä, kuten ylipäätään sellaisissa simulaattoreissa, joissa ohjaamo on tehty 3D-grafiikalla.
Autopeleistä Rally Trophyssa maasto vilisi ohi tavallista hurjemmin ja tien varret tuntuivat olevan lähempänä. F1 2002:ssa ohituksissa oli enemmän imua niin kauan kun pysyi ulkonäkymässä tai piti ikävän kaksiulotteiselta vaikuttavan ohjaamon pois näkyvistä.
Hitman 2:ssa vaikutelma oli muuten vaikuttava, mutta maasto näytti ikään kuin tipahtavan jonnekin kauas herra 47:n alle. Tuntui oudon eteeriseltä leijua jatkuvasti pari metriä jalat irti maasta.
Efekti on parhaimmillaan silloin kun omaa pelihahmoa, autoa tai lentokonetta seurataan ulkonäkymästä ja mielellään niin, että ruudulla on mahdollisimman vähän paikallaan pysyviä objekteja.
Syvyysvaikutelman onnistuminen vaatii, että jokainen grafiikkaruutu piirretään kahdesti, mikä syö jonkin verran tehoja. Toisena haittapuolena ruudun virkistystaajuus käytännössä puolittuu. Sadan hertsin virkistystaajuus onkin käytännössä viisikymmentä hertsiä, mikä normaalisti näyttää järkyttävältä välkkymiseltä. 3D-laseja käytettäessä virkistystaajuus pitäisi saada nostettua 120 hertsiin tai korkeammalle, jotta kuva pysyisi siedettävän rauhallisena. Useimmat edulliset näytöt eivät sellaiseen pysty.
Pidemmän session jälkeen päätä ei alkanut särkeä, mutta muut sivuvaikutukset alkoivat huolestuttaa. Kun lasit otti vajaan tunnin pelailun jälkeen päästä, näkö ei palautunutkaan heti normaaliksi vaan katseen kohdistamisessa oli vaikeuksia. Silmissä tuntui ikävää värinää, mikä saattoi johtua heikon virkistystaajuuden tuijottamisesta. Epämiellyttävät häiriöt tasoittuivat kymmenessä minuutissa.
E-D Glasses jätti ristiriitaisen vaikutelman. Syvyysvaikutelma on joissain peleissä oikeasti hieno, mutta silti se jää pelkäksi kikaksi, jota ei viitsi normaalisti pitää päällä. Pari muuta laseja kokeillutta tosin innostui paljon enemmän. Vaikka lasit ovat selvästi laadukkaimmat tähän asti nähdyistä, jäävät ne silti kuriositeetiksi, jonka takia ei viitsi kärsiä haittavaikutuksista.
E-D Glasses
www.edimensional.com
Valmistaja: eDimensional Inc.
Hinta: Wired 78 euroa, wireless 110 euroa
Muuta: Toimii parhaiten NVidian piiriä käyttävien näytönohjainten kanssa. Ei sovellu LCD-näytöille. E-D Glasses, kuten muutkin eDimensionalin tuotteet ovat joitain yksittäisiä pieniä eriä lukuunottamatta saatavilla vain eDimensionalin nettisivuilta.
