Sano A niin kuin alpha, sano Z niin kuin zombi, sano J niin kuin Jee!
Mikään elementti ei sovi peleihin niin hyvin kuin haudoistaan nousseet epäkuolleet, ja kyllä niitä sitten on noussutkin. On kansalaisvelvollisuus tuhahdella että ”Taas zombipeli, oi voi, kuinka pirun paljon näitä pitää tehdä? ”
No niin kauan, että saadaan hyvä.
Onhan niitäkin. Dead Island saa hymyn kasvoille ja Telltalen interaktiivinen tarina The Walking Dead tipan linssiin, mutta ne muut... enimmäkseen voimafantasiaa, jossa ”selviytyminen” on sitä, että turbokonekivääriin löytää ammuksia ja mopon pinnoihin saa viritettyä sinko-moottorisahan. Oikeassa elämässä sankarille olisi ongelma miten papupurkin saa auki, kun Googlekaan ei auta.
Tai sitten epäkuolleet emaskuloidaan hupaisiksi koko perheen makuun, vaikka Plants vs Zombiesin tapaan. Siitä pahoitin mieleni. Jokainen zombi on ollut oikea, tunteva ihminen, jolla on ollut elämä, perhe, isä ja äiti, nyt niistä väännetään kloonattuja, arvottomia, huvittavia vastustajia. Kuolleilla on arvokkuutensa!
Caa-aarl, älä mene metsään!
Zombeista on puhuttu niin paljon, että kuulemma jo yksi amerikkalainen kymmenestä uskoo zombiapokalypsin olevan jollain tavalla mahdollinen.
Zombi-invaasion laukaisijaa, The Walking Deadia, katsellessa tuntuu, että Rick seurakuntineen vetää ihan puhtaasti tunneälyn varassa, naama synkkänä ja suru puserossa. Joukkoon kaivattaisiin Darrylin lisäksi joku toinenkin jolla olisi homma hanskassa. Jos ”Maggiee, yhyy!” Glen tai Rickin poika Carl Killhimnow olisivat olleet pelimiehiä, ehkä Walkkis-posse ei tekisi niin paljon alkeellisia mokia.
Helmikuun Pelit-lehdessä opettelin henkiinjäämistä moninpeleissä. Jonkinlaisia zombeja oli vain DayZetassa, Netherissä (joka muuten näyttää kovasti kehittyneen) oli teleporttaavia ihmemömmöjä, ja aluksi hauskasta Rustista zombit on jo poistettu. Jokaisessa näistä oli yksi suuri ongelma: muut pelaajat. Moninpeleistä oppii kyllä sen, että kun katastrofi tulee, kaikki ne ihmiset, joita ei tunne, kannattaa tappaa.
Olen samaa mieltä kuin zombit: ihmisistä on päästävä eroon. Joten nyt harjoittelemme henkiinjäämistä maailmoissa, joissa zombit ovat suurin uhka, ja vaikka melkein joka pelissä joku moninpeli on, tärkeintä on, että ne toimivat yksinpelinä.
Elämä epäkuolleiden valloittamassa maailmassa paljastui iloiseksi yllätykseksi, joukosta löytyi jopa viritys, joka jo alpha-kuntoisena pelinraatona yrittää tunkeutua Vuoden peli -listalleni.
Ahdistusta, kyllästymistä ja kuolleita
Project Zomboid
”Tämä on tarina siitä miten kuolit”, kas siinä väkevä aloitus zombipelille! Ennen DayZetaa oli Project Zomboid. Peli sai kivasti julkisuutta, sillä sen ensimmäisessä demoversiossa tarina alkoi siitä, kun suojeltiin omaa vakavasti haavoittunutta tyttöystävää. Se nyki karskin pelitoimittajan sydämen naruja.
Sen jälkeen Zomboid-projekti on edistynyt yllättävänkin hitaasti, mutta edennyt kuitenkin. Uusimmasta early access -versiosta puuttuu vielä kaikenlaista, juuri tuo tarinamoodi ja NPC:t tärkeimpinä, mutta se on täysin pelattavassa kuosissa yhden hengen selviytymissaagana.
Eikä se hassumpi saaga olekaan. Zomboid on henkiinjäämistaistelua vailla mitään voimafantasiaa ja tappamisen riemua. Kuolema tulee ennemmin tai myöhemmin, idea pelissä on viivyttää deadlinea. Melkein voisi puhua zombi-roguelikesta, koska pelikerrat eivät ole samanlaisia.
Peli alkaa omassa kotitalossa. Ryöstöretkillä, ensin naapuritaloihin ja pakon edessä kauemmaksi etsitään kaikkea käyttökelpoista: ruokaa, lääkkeitä, aseita, rakennustarvikkeita kodin linnoittamiseksi, kaikkea mitä voi käyttää johonkin. Esimerkiksi lakanat voi repiä siteiksi, niillä voi peittää ikkunan, etteivät zombit näe (ja tule) sisään, ja niistä voi tehdä köyden, jolla pelastautua, jos on jumissa jossain korkeammalla.
Pian zombeja on kaikkialla. Ulkona niiden väistely on helppoa, mutta kun talon sisällä törmää sen edellisiin omistajiin, väistely on haastavampaa. Talojen sisällä sompailu on välillä vaikeaa, kun ei ole ihan selvää, missä seinät menevät.
Ase pitää miehen sekä naisen hengissä. Ampuma-aseen löytäminen on iloinen, joskin melko harvinainen asia. Jo pesäpallomailan, vasaran tai golfmailan löytäminen haarukan tai kaulimen korvaajaksi ilahduttaa. Tällä tasolla aseistuksen pitää ollakin.
Zomboidin ysärin oloinen uusretrografiikka on kivan ajatonta ja sopii peliin hyvin. Kartta zoomautuu hiiren rullalla, ja kankeahkoa näppisohjausta tuetaan hiirellä. Taistelu toimii varsin hyvin niin kauan kun vastassa on yksi tai kaksi zombieta. Lähimatsissa iskua ladataan oikealla hiirennapilla, sitten isketään. Hyvällä tuurilla zombin saa maahan, jossa se onkin jo helppo nitistää. Mutta joskus lyönti bugaa eikä isku lähdekään. Ikävämpi juttu, koska Zomboidissa haavoittuminen on todella vakava asia. Vaikka haavat sitoo, on valtavan iso riski että ensin iskee infektio ja pian iskee viikate.
Kaikki tuntuu olevan minua vastaan: päivällä on niin kuuma, että pitää juosta alkkareissa tai tulee äkkiä jano ja huono olo. Nälkä ja jano vaivaavat, onneksi eivät nopeasti. Siemaus WC-pöntöstä ja kana uuniin, niin maha kiittää. Opettavaisesti yksi merkittävä kuolinsyy onkin uunin jättäminen päälle. Kun tulipalo nielee kotitukikohdan, sen ruoka- ja tarvikevarastot, tekee mieli itse kävellä lähimmän zombin luo ja paljastaa pohjetta.
Zomboidissa on jopa mielenterveysongelmia, paniikkia, ahdistusta ja silkkaa kyllästymistä. Kirjojen ja ilopillereiden loppumista pahempi ongelma on kun sähkö ja vesi muutaman päivän jälkeen katkeavat. Pelissä ilmeisesti voi rakentaa metsän siimekseen toimivan, linnoitetun pakopaikan, noukkia syötävää omasta kasvimaasta ja käydä hakemassa vettä kaivosta. Niin pitkälle en elänyt.
Project Zomboid sopii introvertille pelaajalle, joka haluaa olla yksinäinen susi. Kuten zombilähdemateriaali todistaa, lopullisen tuhon takana on aina muiden inhimillinen typeryys ja /tai ahneus. Zomboidissa tuhon takana on sinun oma typeryytesi.
Tosin tulossa on NPC-hahmoja, ja jonkinlainen moninpeli Zomboidissa jo onkin. Huoh.
Koulusta on hyvä ponnistaa suureen maailmaan
Dead State
Klassisempaa kulmaa tarjoaa Dead State. Siinä Walking Deadin tyyliin linnoittaudutaan uusavuttoman jengin kanssa kanssa sopivaan paikkaan, metsästetään tarvikkeita ja pidetään ulkosuojaus kunnossa, etteivät kuolleet tule sisään. Ja ongelmana ovat tietysti myös toiset henkiinjääneet. Dead State on bonuksena nautittavan vuoropohjainen ja oheismausteina ovat kaikki tutut roolipelilisukkeet.
Henkiinjääminen alkaa jo aloituksessa, joka on tappavan tylsä. Onnettomuuteen joutunut päähenkilö herää jossain kellarissa, ja joutuu muistivammaisena jorisemaan ja horisemaan niitä näitä muutaman NPC:n kanssa, ennen kuin peli varsinaisesti käynnistyy. Kesti minuutteja, tuntui tunneilta.
Pieni henkiinjääneiden joukko on linnoittautunut koulurakennukseen. Aita repsottaa ja tarvikkeet ovat lopussa, joten pelaajasta leivotaan välittömästi rick. Hänen harteilleen napsahtaa joukon hyvinvointi. Avuttomista leiriläisistä valitaan maksimissaan kaksi siipimiehiksi, ja lähdetään haravoimaan ympäristöä tarvikkeiden perässä. Mikä tarkoittaa, että vaelletaan kartalla ja jos jotain löytyy, mennään katsomaan. Päiväseikkailuiden ajaksi muut leiriläiset nakitetaan siksi aikaa hommiin, kuten korjaamaan verkkoaitaa tai fiksaamaan laitteita. Tyhmästi pitää olla kotona yöhön mennessä tai kuolee automaattisesti.
Urheat seikkailijat kohtaavat zombien lisäksi pedoista pahimpia, muita ihmisiä. Kartalle avautuu esimerkiksi huoltoasemia tai liivijengiläisten väijytys. Vähän hölmösti graafisesti joku kauppa näyttää olevan kivaa pullollaan vaikka oikeasti sieltä löytyy vain Tupla, josta toinen pala on syöty.
Taistelut ovat vuoropohjaisia, ja niissä on voimafantasia lomalla. Siinä missä Walking Deadissa hennoinkin narukäsi työntää ruuvimeisselin zombin päälaesta läpi, Dead Statessa vahingon tuottaminen on turhan vaatimatonta, one hit one kill loistaa poissaolollaan. Erikoishyökkäyksillä saa jo enemmän aikaa, villi veitsenheilutus saattaa tiputtaa ihmisvastustajan kerralla kanveesiin tyhjäksi vuotamaan.
Myös tuliaseiden tekemä vahinko on turhan niukkaa, toivoisin headshot-tyypistä arvanheittoa. Ampuminen sinänsä ei ole paras ratkaisu, koska meteli otetaan huomioon, ja kun joku on aloittanut ammuskelun, paikalle alkaa hoippua epäkuolleita. Hiippailussa pelin omituisen lyhyt line of sight kaipaa korjaamista.
Pelimekaniikoiltaan Dead State tallaa tuttuja polkuja, vaan miksi muuttaa sitä mikä toimii? Dead State vetoaa juuri niillä klassisilla aineksillaan, jotka on onnistuneesti sovitettu zombikuosiin. Ennen julkaisua grafiikkaa voisi vähän kohentaa, se on jotenkin köyhän oloista.
Dead Staten early access käsittää pelin seitsemän ensimmäistä päivää, ja ongelmistaan huolimatta jätti niin mukavan maun, että peli nousi viralliselle odotuslistalleni.
Amerikanmaassa on jotain mätää
State of Decay
Statesta Stateen. State of Decayssa perusasetelma on sama, ympäristön luuttaaminen jotta oma joukko pysyy hengissä. Vuoropohjaisuuden vaihtoehdoksi alunperin Xbox 360:lle julkaistu State of Decay on tutumman oloista, toiminnallisempaa zombihippaa. PC-käännös ei enää ole early access-peli, sille julkaistiin jo Breakdown-DLC, joka tekee pelistä ihan oikean sandbox-version, siinä missä originaalissa jossain määrin mennään juonellisesti. Lisää on tulossa.
Meno on pelkistetympää ja pelillistä, mutta selkeästi zombisurvivalin perinteiden mukaista. Henkiinjääneiden tukikohdasta käsin isketään ympäristöön ja etsitään ruokaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Ne on keskitetty yhdestä kolmeen kaappiin tahi reppuun.
Vaikka kuinka hiipisi, epäkuolleiden hehkuvat silmät sojottavat aina lopulta väärään, siis pelaajan, suuntaan. Sitten niiden kanssa otetaan verisesti yhteen lyömällä ja ampumalla. Aseet ovat 2000-luvun kulutusyhteiskuntalaatua, joten ne hajoavat tosi nopeasti. Pelihahmojenkin kunto on nykystandardien mukaista, ne aika äkkiä alkavat puuskuttaa ja puhti lähtee. Onneksi autot ovat kunnossa ja niissä on avaimet ratissa. Zombilaumastakin jää vain tahroja konepellille.
Kaartin pelihahmoja vaihdetaan kun ne alkavat kaivata unta tai saavat vaurioita, ja niitä voi pyytää siipimiehiksi selustaa turvaamaan. Avain on muiden luottamuksen voittaminen, mikä onnistuu kun roudaa tavaraa kotipesään.
State of Decayn ainoa varsinainen ongelma on sen pelimekanismien tuttuus. Se kaipaisi jotain selkeästi omaa, nyt se muistuttaa GTA kolmosen modia. Hiivitään, juostaan, ammutaan ja hakataan zombeja, napataan auto ja jyrätään niitä. Kerätään reppu täyteen kamaa ja mennään kotiin.
State of Decay on hyvä ja selkeä zombipeli, jossa elossa pysyminen ei ole niin epätoivoista ja vaikeaa kuin muissa. Myös toteutukseltaan peli on helpompi sulattaa. Pelin Live Arcade -juuret näkyvät pelialueen koossa ja graafisissa kompromisseissa, näyttävyys muutenkin on pc-herrarodun kultasilmille vähän eilistä. Kun näppäimiä vähän määrittelee uusiksi, pelaaminen sujuu hiirinäppikselläkin vaivattomasti.
Kaikki zombit ovat samiksia
The Dead Linger
Kun kuolleiden ylösnousemus siirtyy ensimmäiseen persoonaan, ollaan heikoilla jäillä, nimittäin DayZetan valtakunnassa. Ensimmäisenä vallitsevan kuninkaan haastaa The Dead Linger, joka iskee valttikorttinaan pöytään (seedin pohjalta) satunnaisesti luodun pelimaailman. Ihan kivan näköinen maailma se onkin, näyttää vähän Rustilta.
Dead Lingerin toinen idea on vapaa linnoittautuminen. Siirreltäviä huonekaluja työnnetään ovien eteen vapaamuotoisesti, lautoja kerätään ja hakataan ikkunoiden peitteeksi. Tämä onkin jotain minkä Dean ”DayZ” Hall voisi kirjoittaa muistiin.
Mutta Dead Linger on vielä toivottoman alpha. Talot ovat tyhjiä, ja surrealistisesti kaikki omakotitalot ovat vain yhden valmistajan taloja, ja tämä yksi valmistaja lienee se kalju zombi, jolla on musta T-paita ja farkut. Arkkityyppi edustaa 99 prosenttia Lingerin zombiväestöstä.
Tavaraa löytää niukasti, niistäkin suurin osa aseita, joita ei mahdu kuin yksi tai kaksi ahtaaseen inventaarioon. Muita tavaroita on vähän, kiehtova ”suolasirotin” on pakko jättää väliin kun ei reppuun mahtunut enkä keksinyt mitä sillä tehdään. Ehkä sillä tehdään suojapiiri, jonka yli zombit eivät pääse?
Hengissä pysytteleminen ei ole kovin jännittävää. Kun zombi näkee pelaajan, se alkaa kavereineen laumana valua kohti. Niitä voi vaikka ampua tai pötkiä karkuun, koska ampuminen ei ole jännittävää. Lähitaistelussa on jotain mätää, koska kirves ei näytä tekevän lainkaan vahinkoa.
Vaikka aseita löytyy, pieneen inventaarioon ei paljoa mahdu. Taistelu on ihan placeholderia. Zombia ammutaan ja se lysähtää maahan. Plussaa Linger saa kulkuneuvoista. Tai kulkuneuvosta, sillä toistaiseksi en ole löytänyt kuin polkupyörän.
Kuolleet viipyilkööt vielä ainakin vuoden verran, katsotaan sitten uudelleen. Toistaiseksi The Dead Linger ei ole mielekästä pelattavaa.
Ruma zombiankanpoikanen
7 Days to Die
Zombipeleissä ei koskaan ole onnellista loppua, mutta tässä jutussa on.
Siinä ”Survivalia Rustin, Netherin ja DayZ:n kanssa” -jutusta raakkasin 7 Days to Dien pois sen rupisen ulkomuodon ja korkeahkon hinnan takia. Kun peli päivittyi pari kertaa, tsekkasin Steam-foorumit ja yllätyin: vakio paskamyrsky puuttui. Mitä ihmettä, pakko ostaa peli!
Aloitin pelin ja kauhistuin, mutta vääristä syistä. Onpa rumaa grafiikkaa, törpön näköisiä zombeja, ja mitä tässä niin kuin oikeastaan tehdään? Pistin internetiin virran ja pelin idea alkoi avautua. Jo muutamassa tunnissa addiktiokoukkumato kairasi reikiä aivoihini ja söi peliaikaani. Seuraava uhri oli peliä selkäni takaa kyttäävä poikani.
Addiktio ei ole ihme, sillä 7 Days yhdistää zombit, survivalin ja.... Minecraftin. Se on oikeastaan peli, jollaiseksi toivoin Minecraftin kehittyvän. Peli, jossa sinnittelen hengissä, rakennan ja askartelen, ja jossa ilkeä vihollinen ihan tosissaan yrittää tappaa minut.
7 Days toimii niin kooppina tai PvP-pelinä. Dedikoidulle serverille saa pysyvän pelimaailman, pelaajamaksimi on kahdeksan. Pelin säädöillä maailmasta saa sikahelpon runsaudensarven tai äärivaarallisen esteradan, jossa joka harvinaiset varusteet hankitaan hengenmenon kaupalla. Kuolemasta voi tehdä ikävän tapahtuman, jossa kaikki mukana oleva kamaa tippuu, tai normipelaajalle sopivan minimiharmin, jossa ei häviä kuin vaatteet.
Mikä tärkeintä, 7 Days toimii täysin myös yksinpelinä. Sen ainoa ongelma on, että satunnaiset maailmat ovat vasta tulossa. Toistaiseksi pelataan melko isolla Navezganen kartalla, jossa on parin päivämatkan säteellä vaikka mitä. On maastoa lumesta aavikkoon, vihreästä metsästä tuhottuun jätemaahan, ja koko kenttää reunustaa tappava radioaktiivinen erämaa. Kymmenien tuntien pelaamisesta huolimatta minulla on vielä iso alue näkemättä, joten ongelma ei ole iso.
Maasto ei ihan ole Minecraft-palikoita, mutta sinne päin, ja tätä lukiessasi luvattu smoothimpi maasto voi olla jo paikallaan. Sikäli aivan sama, sillä palikkamaastoon tottui ihan yhtä hyvin kuin Minecraftissa.
Juokse poika juokse
Oman (edelleen käynnissä olevan) pääpelini aloitin melko läheltä romuvarastoa. Se ei näyttänyt kivalta, joten keräsin mitä löysin ja jatkoin länteen. Tein ensimmäisen vakavamman tukikohdan tehtaan katolle. Asiassa oli sellainen ongelma, että luuttausmatkoillani jouduin kulkemaan tehtaan läpi mennen tullen, ja siellä oli pimeää. Sitä ne zombit rakastavat.
7 Daysin zombit ovat päivällä enemmänkin haitta- kuin vaaratekijä. Suurin osaa raahustaa kohti, ja kunhan ei jää sisätiloihin jumiin tai jotain, väistely on helppoa. Välillä paikalle saapuu vaeltava horde, jolloin kannattaa pitää matalaa profiilia.
Niin kauan kun niitä ei ole liikaa, zombeja on helpohko pistellä veitsellä tai kumautella moukarilla, sillä zombit ovat kuin pääsiäismunia, osalta löytyy mukava yllätys. Ammuskelua kannattaa vältellä, sillä ääni herättää huomiota. Liikaa ääntä, ja peli taikoo paikalle lauman. Lähitaistelussa on se riski, että zombi voi puraisee vuotavan haavan tai levittää infektiota, mutta se on suht’ harvinaista.
Ne ikävät poikkeukset zombeissa ovat nopea zombikoira sekä poliisi, jonka happo-oksennus tai tapa räjähtää lähikosketuksessa voi päästä yllättämään. Erilaisia tyyppejä on kymmenisen, mutta osa zombeista näyttää tyhmiltä, kuten kuollut sairaanhoitaja ihme pornounivormussa sekä mätä cheerleader. Voi noita poikia...
Mutta pimeässä kaikki naiset ovat kauniita ja zombit vaarallisia. Pimeässä kaikki zombit liikkuvat juoksemalla. Lisäksi ne reagoivat pelaajaan selvästi aggressiivisemmin. Siihen ne käyttävät silmiään, korviaan ja nenäänsä. Ihmettelin kun hirvimetsältä palattuani sain kumman paljon epätoivottua mielenkiintoa. Selvisi että raaka liha haisee kauas, ja tuoksuu se kivasti vielä tikussakin käristettynä.
Yöllä lukittaudun tukikohtaani (tai jonnekin näkymättömiin) ja alan askarrella päivällä keräämästäni kamasta tarvikkeita. Ja olen hissun kissun kuin vaapula Vissun, sillä jos zombit keksivät missä olen, ne vaikka potkivat seinät sisään päästäkseen minuun käsiksi.
Se ei ole leikin asia.
Ei hajoiteta paikkoja, huligaanit!
Nykyinen päämajani on raunioituneen kerrostalon katolla, neljännessä kerroksessa. Oloni on aika turvallinen. Olen päässyt jo minecraftmaiseen rakenteluun, korjaan kerrostaloa, rakennan puutarhoja ja muuta sellaista. Poikani tekee naapuritalossa samaa. Vierailu käy turvallisesti yhdyssillan kautta.
7 Daysissa on hienoa, että siinä suojilla on jopa merkitystä. Zombit ovat satunnaisesti päässeet kolmanteen kerrokseen, mutta nyt alkaa olla tarpeeksi teräsovea tiellä, että yövieraat pysyvät kokonaan pois. Tekijät aikovat entisestäänkin parantaa zombien tekoälyä, parempi siis varautua.
Kun zombilauma mellastaa ykköskerroksessa, minun on pakko lähteä hätiin. Sama se vaikka raadot potkivat alakerran seiniä, mutta kannatinpilari ovat pahempi juttu. 7 Daysissa kun on sellainen ominaisuus kuin ”kantavat rakenteet”.
Opin sen pahimman kautta. Edellinen kaupunkitukikohtani oli melko hyvin säilyneen talon kakkoskerroksessa. Zombien reitinhaku on niin hyvä, että ne tekivät kotikäyntejä, mutta jos olin hiljaa, olin melko turvassa. Välillä kun palasin kotiin, oveni oli rikottu ja piikkiansoja runneltu.
Alakerrassa usein metelöitiin ja rikottiin paikkoja. Se meni koko ajan heikompaan kuntoon, mutta hei, ei minun ongelmani! Sitten tulin reissultani takaisin, ja...missä helvetissä on koko kakkoskerros? Menetin aika pirun paljon tavaraa, mutta oppi meni perille.
Siispä nykyään päivällä käyn uusimassa kuluneet ansat, joilla suojaan taloni perustuksia, hämmästyttävällä korjaustyökalulla korjaan vaurioituneet rakenteet.
Koti- ja käsitöitä
Zombiuhkan lisäksi melko vakava uhka on nälkä ja jano. Ruoka ja juoma ovat elintärkeitä, sillä kaloreita ja vesimolekyylejä palaa epärealistisella vauhdilla. Toisaalta se sopii peliin, koska puute pitää painetta yllä.
Pelin alussa olin puhtaasti purkkiruoalla elävä keräilijä-nomadi, nyt olen asettunut aloilleni ja ravinnontuotannossa lähestyn omavaraisuutta. Valan lasipulloja, täytän ne lätäköstä (sisäsellaisesta) ja keitän juomakuntoon. Raakaruoka kuten liha pitää valmistaa, tai siitä saa ruokamyrkytyksen.
7 Daysissa on todella laaja, mutta ihan pelilooginen askartelusysteemi. Jopa aseita voi valaa itse, mutta työvaiheita on paljon. Päinvastoin kuin Minecraftissa, myös rakennusmateriaali pitää kraftata. Hommaa helpottaa moniajo, sankarini tekee kävellessään ohimennen ja huolettomasti tonnista kevytharkkoja monikäyttöistä soraa.
Kokeilematta on vielä kaivostoiminta. Maan alla piilevät hiili, rauta ja salpietari, jota voi käyttää yhtä hyvin ruudissa kuin antibiooteissa. Motivaatio puuttuu, sillä tukikohtani on poltetun metsän biomissa, jossa maa on täynnä metallijätettä, josta voi vaivattomasti sulattaa rautaharkkoja. Hintana siitä multa, savi ja hiekka pitää hakea kauempaa, eikä soran seassa elä mitään metsästettävääkään.
Olen positiivisesti yllättynyt tekijöiden asenteesta. Uho on tehdä paras zombipeli koskaan, eikä se ole tyhjää sellaista, sillä peli päivittyy ja saa uutta sellaisella tahdilla että DayZ-tiimillä olisi itsetutkiskelun paikka. Näyttää siltä että työ kantaa myös hedelmää, myynti ohitti juuri neljännesmiljoonan ja kasvaa tasaisesti.
Harvoin ensisilmäys on katsonut näin pahasti kieroon. 7 Days to Die on pirun ruma, mutta toistaiseksi se on ollut vuoden addiktoivinta pelaamista. Se on vielä virallisesti alpha-asteella, saas nähdä mitä tästä vielä kehittyykään!
Luulen, että 7 Daysin hillitön koukuttavuus perustuu siihen, että siinä on aina paitsi valinnanvaraa myös painetta mitä tehdä. Lähdenkö tutkimusmatkalle luuttaamaan kartan toisella puolella olevaa kaupunkia, korjaanko omaa taloa, haenko hiekkaa valaakseni vesipulloja vai onko jo pakko lähteä metsästämään?
Pitää ensin koota uusi konepistooli peuranmetsästykseen.
Project Zomboid
Dead State
State of Decay
The Dead Linger
7 Days to Die
