Elokuvaa kutsutaan myös filmiksi, vaikka termissä onkin hieman vanhentunut haju. Kaikki tietävät, mistä on kysymys: elokuvaa ei olisi syntynyt, ellei kameran sisällä olisi kulkenut filmi, johon kuva tarttui. Kehittämisen jälkeen filmiä tarvitaan uudelleen esittämisessä. Filmimateriaalin kuolemista sukupuuttoon on ennustettu jo muutaman vuoden ajan.
Taikasana on digitaalisuus. Kuka tahansa tuhannen ylimääräisen euron omistaja voi mennä kodinkonekauppaan ja ostaa digivideokameran, mutta kuvanlaatu ei kuitenkaan riitä (vielä) oikean elokuvan tekemiseen. Valokuvauspuolella filmin korvaava digitaalisuus on jo kaikkien saatavilla ja vain ajan kysymys.
Vuonna 1999 ensi-iltansa sai George Lucasin Star Wars -saagan ensimmäinen episodi. Se oli ensimmäinen digitaalisena esitetty elokuva, mutta elokuva oli kuitenkin kuvattu perinteiseen tapaan. Digitaalinen esittäminen onnistui vain neljällä valkokankaalla New Yorkissa ja Los Angelesissa.
Peli on 37 0000#60
Episodi II on historian ensimmäinen digitaalisena kuvattu suuren budjetin elokuva. Tekniikan valinta oli järkevää siksi, että jokaiseen ottoon lisättiin myöhemmin tietokone-efektejä. Silloin Yhdysvaltain 37 000 elokuvasalista digitaalisia oli noin 60. Suurta digivallankumousta ei ole Hollywoodissa tapahtunut vielä tämän jälkeenkään, joten puheet filmin kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.
Käsitys vahvistuu, mikäli asiaa katsoo teatterin omistajan näkökulmasta. Jos hän tarvitsee uuden projektorin, hän voi valita 150 000 dollarin hintaisen digilaitteen tai perinteisen kolmekymmentä kilotaalaa maksavan filmiprojektorin. Valintaa helpottaa se, että filmikone toimii kunnolla huollettuna vuosikymmeniä, digiprojektori on luultavasti tekniikan kehittyessä muutaman vuoden hankinta.
Vastakkain ovat kaksi koulukuntaa, jotka kummatkin voidaan konkretisoida yhteen menestysohjaajaan. George Lucas on digitekniikan puhemies. Hän ei vain tee digitaalisia elokuvia, hän myös kehittää tekniikkaa ja laitteistoja.
Lucas ei ole perinteisen filmin vastainen antikristus, vaan hänen motivaationsa ovat laadulliset ja taiteelliset, ja varmasti myös taloudelliset. Elokuvissa kävijät eivät näe leffaansa juuri koskaan siinä muodossa kuin tekijät ovat tarkoittaneet. Naarmuja tulee lisää jokaisella esityskerralla ja jo esityskopion tekeminen on riskialtista puuhaa. Kun megaelokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa yli 3000 kopion voimin, jokainen filmikela ei voi olla priimalaatua.
Digitaalisuus myös alentaisi levityskuluja. Teatteri voisi esimerkiksi ottaa elokuvan vastaan suoraan satelliitista tai dvd-levyjen näköisessä kätevässä formaatissa. Tämä on melkoinen muutos perinteisiin filmikeloihin verrattuna: yhdelle painavalle kelalle mahtuu elokuvaa vain noin 20 minuuttia ja ennen esittämistä leffa täytyy liimata kokoon.
Perinteistä filmiä puolustavat monet ohjaajat, joista nimekkäin ja aktiivisin on Steven Spielberg. Spielberg on vannonut pysyvänsä filmissä niin kauan kuin sitä myy yksikin firma ja kehittää yksikin laboratorio. Spielberg jopa leikkaa elokuvansa filmillä, mikä on nykyään Hollywoodissa melko harvinaista. Myös Yhdysvaltojen kenties kuuluisin elokuvakriitikko Roger Ebert tekee kovasti työtä filmin puolesta.
Lisää kuvia elokuvaan
Perinteiden puolustajat pitävät digitekniikkaa kylmänä ja teknisenä, filmi hehkuu lämpöä. Digitaalisuus muuttaa elokuvan tekemisen konstailuksi ja jippoiluksi. Koska lähes kuka tahansa voisi saada aikaan elokuvan näköisen kokonaisuuden, elokuvien keskimääräinen laatu laskisi entisestään. Jo nyt näemme usein kuolleeksi leikattuja elokuvia, koska teknisesti helpon digileikkaamisen makuun päässyt ohjaaja luulee leikkausten suuren lukumäärän tekevän elokuvasta automaattisesti muodikkaan ja vauhdikkaan.
Toki konservatiivienkin on pakko myöntää, että filmin käytössä on ongelmansa. Muun muassa ohjaajat Martin Scorsese ja Sydney Pollack puolustavat filmiin perustuvaa uudenlaista MaxiVision 48 -tekniikkaa, jonka ideana on näyttää 48 kuvaa sekunnissa normaalin 24 kuvan sijaan. Sitä paitsi nykyinenkin 35-millinen filmi päihittää kuvanlaadussaan modernit digiprojektorit.
Elokuvaharrastajan ei tarvitse olla meedio veikatakseen Lucasin näkökannan lopulta voittavan. Tulevaisuus on digitaalinen, ilman muuta, mutta filmillä on vielä elinikää jäljellä, ehkä kymmenenkin vuotta. Ja eiköhän joku Spielbergille filmiä myy vielä senkin jälkeen, vaikka hänen elokuvansa luultavasti esitetäänkin tuolloin digitaalisena.
