Tietokonevirukset ovat kuin auto-onnettomuudet tai asuntomurrot: ne sattuvat vain muille ihmisille - eivät koskaan minulle.
Tietokoneviruksista on jaksettu mekastaa lehdissä ja tietoverkoissa vuosikausia, ja virussuojasoftien ympärillä pyörii satojen miljoonien markkojen bisnes. Onpa esitetty jopa sellaisia väitteitä, että virussuojaohjelmistojen valmistajat ohjelmoisivat itse uusia viruksia luodakseen tuotteilleen lisää markkinoita.
Kaikista virusvaroituksista ja havaittujen virusten perusteella tehdyistä hälytyksistä huolimatta virukset eivät ole löytäneet tietään kiintolevyilleni. Eivät, vaikka imuroin softia tietoverkottuneen maailman epämääräisiltä turuilta ja heittelen levykkeitä ristiin rastiin postilaitoksen ystävällisellä avustuksella. Ilmeisestä riskikäyttäytymisestäni huolimatta olen saanut olla viruksilta sun muilta pöpöiltä täysin rauhassa. Edes lähipiirissäni ei ole ketään virusten uhria.
Ei ihme, että alkuaikojen varovaisuus on vähitellen muuttunut huolettomaksi välinpitämättömyydeksi.
Epäilyksen varjo lankeaa
Tai tarkemmin sanoen: Olin saanut olla viruksilta rauhassa - viime elokuuhun asti. Olin kannettavani kanssa työmatkalla Tanskanmaalla, kun paikalliselle ystävälleni tuotiin pihtien nokassa saastunut levyke: "Minun virus-skannerini ei pidä tämän sinun kopioimastasi levykkeen hajusta." Epäilyksen varjo kohdistui tietysti minuun ja minun kannettavaan multimedia-Tossuuni - kunnes paikallisesta levykelaatikosta löytyi saastunut levyke, jota ei oltu käytetty moneen viikkoon.
Virus oli tietenkin ehtinyt tarttua myös minun koneeseeni sekä kaikkiin käytössä olleisiin levykkeisiin. Taudin nimi oli FORM-A, ja vaikka se ei kokemukseni mukaan aiheuta varsinaista vahinkoa, se tarttuu kuin vähän käytetty purukumi mokkanahkatakin selkämykseen.
Hyvän onneeni luottaen en ollut asentanut tietokoneeseeni minkäänlaista virussuojausta, eivätkä paikalliset olleet yhtään sen varovaisempia, vaikka he olivat pari kuukautta aiemmin kokeneet vastaavan virusepidemian. Vain viruksen ensimmäisenä havainnut henkilö tutki oma-aloitteisesti kaikki käsiinsä joutuneet levykkeet, mikä pelasti meidät todelliselta kulkutaudilta.
Olimme olleet asentamassa kehittelemääni multimediasoftaa paikallisiin koneisiin, jotka kaikki saivat asennuksen yhteydessä FORM-A-tartunnan. Tartunnan saaneita tietokoneita ei oltu kuitenkaan ehditty vielä käyttää ohjelman asennuksen jälkeen. Likeltä kuitenkin liippasi, sillä suurin osa kyseisistä koneista oli kytketty paikalliseen lähiverkkoon.
Niin makaa kuin petaa
Järkytykseni oli tietysti melkoinen. Tietokoneeni koskemattomuutta oli loukattu! Kiintolevylläni oli kutsumattomia vieraita!
Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että FORM-A otti ja saastutti myös sen tunnistamiseen käyttämäni virustentorjuntaohjelmalevykkeen buuttisektorin. En tyhmyyksissäni ollut vaivautunut laittamaan edes tässä vaiheessa levykkeen kirjoitussuojausta päälle.
Ja kaikki tämä olisi ollut niin helppo välttää. Tai ainakin vahingot olisi voitu minimoida yksinkertaisesti suojaamalla sellaiset levykkeet kirjoittamiselta, joille ei oltu kirjoittamassa mitään. Niin yksinkertaista se on. Lisäksi viruksen siivoaminen olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin älynnyt edeltäkäsin tehdä ja kirjoitussuojata itselleni buuttilevykkeen, jolla on viruksenpoisto-ohjelma sekä kopio oman koneeni SYS.COM-ohjelmasta. Nyt koneen kiintolevyn desinfiointi vei kokonaisen työpäivän, kun ensin piti saada aikaiseksi virukseton puhdistuslevyke Tossun omalla SYS.COM-tiedostolla varustettuna!
Ja kaikki tartunnan buuttisektorilleen saaneet levykkeethän tuli puhdistettua. Tulihan. En välittäisi tuoda FORM-A:ta Suomeen.
Terveystarkastus
Vaikka ei haluaisikaan tuhlata tietokoneensa muistia pysyvien virussuojien lataamiseen, tietokoneelleen kannattaa tehdä perusteellinen terveystarkastus esimerkiksi kerran viikossa. Semminkin, jos säännöllisesti imuroi tiedostoja maailmalta ja harrastaa levykkeiden roudaamista tietokoneesta toiseen.
Esimerkiksi hyväksi havaitun ja yksityishenkilöille ilmaisen F-PROT-virustentorjuntaohjelman voi käydä imuroimassa itselleen Pelit-purkista. Vain yritykset ja yhteisöt joutuvat maksamaan sen käyttämisestä.
Ei siinä mitään, että oma kone saastuu. Mutta se tunne, kun luulee tartuttaneensa ystäviensä tietokoneet... sitä ei kukaan halua omakohtaisesti kokea. Uskokaa pois.
B.T.W.
Virusvaarasta seuraa muun muassa se, että Pelit-lehden toimitus heittää ilman oheistietoja lähetetyt levykkeet menemään ilman sen kummempia rituaaleja. Eli jos levykkeen päällä ei lue, kuka levykkeen on lähettänyt ja mitä se sisältää, me emme laita sitä tietokoneisiimme siinä toivossa, että löytäisimme jonkin sortin LUEMUT-tiedoston. Ei, me heitämme kyseisen korpun eli lerpun mielialasta riippuen joko roskakoriin, silppuriin, koirankoppiin tahi biojäteastiaan!
Wabrowaabroooooaaaaaaaaaa Bling Blang Rataklang Shpling Taklong!
Huh! Läheltä liippasi, että viime vuoden hulppein sarjakuvauutuus ei lipsahtanut huomaamatta ohi silmien.
Christian Debarren Joe Bar Team pitää raskalais-belgialaisen sarjakuvaperinteen (Niilo Pielinen, Sammy Day, Natasa, Piko ja Fantasio...) lippua korkella. Siinä missä monet vanhat tutut hahmot ovat viime vuosina osoittaneet väljähtymisen merkkejä, Joe Bar Teamin yhdestä kolmeen sivun mittaiset tarinat ovat virkistävä tuulahdus 70-luvulta. Eikä hyvään sarjakuvaan näemmä tarvita yhtään nyrkiniskua saati intiimihygieenisiä paljastuksia...
Joen baari on moottoripyöräilijöiden kohtaamispaikka tarkemmin määrittelemättömässä keskieurooppalaisessa suurkaupungissa (sekopäisen liikennekulttuurin ansiosta epäilen vahvasti Pariisia). Baaria tukikohtanaan pitävät neljä moottoripyöräilijää ovat baarin omistajan ohella sarjakuvan päähenkilöt. Heimo Huohottimelle, Tuutti Tepalle, Simo Kilinälle ja Ensio Bentsiinille moottoripyöräily on elämää suurempi sakramentti, jonka nitroglyseriinimetanoli-ehtoollinen kaadetaan suoraan tankkiin. Viimeisen päälle viritetyn Norton 850 Commando Mk 1 vm 1968:n kunniaa puolustetaan uskonnollisella fanaattisuudella. Myös muut hemmojen pyörät ovat alansa klassikkoja aina Ducati 900 SS:ään asti, vaikka Harrikoiden omistajille ystävällisesti naureskellaankin.
Vaikka sarjakuvan henkilöt on piirretty perinteikkään isonenäiseen tyyliin, pyörät on piirretty huolella aina aitoja lisävarusteita myöten. Jopa ääniefektit ovat aitoja kierrosnopeuden aiheuttamine muutoksineen kaikkineen.
Joe Bar Teamin vitsit lohkotaan alan fanaattisimpien harrastajien kustannuksella. Vai mitä tuumitte Joen Baariin hankitusta jukeboksista, jonka levyillä on parhaita paloja menneiden vuosien moottoripyöräkilpailuista: "Niin kaunista että oikein itkettää." Kaikki keinot tehon ja huippunopeuden nostamiseksi ovat sallittuja, eikä poliisin tutkilla ole muuta virkaa kuin puolueettomina tuomareina. Eivätkä moottoripyöräpoliisitkaan pysty aina vastustamaan kunnon haastetta. Jos ei muuten niin näyttääkseen, miten kunnolla viritetty Bemu oikein kulkee.
Moottoripyöräilyn harrastajille Joe Bar Team on entuudestaan tuttu Superbike-lehden sivuilta. Kustantajan moottoripyörätuntemus näkyy myös käännöksessä, jossa ei ole huomauttamisen sijaa. Kokemattomien sarjakuvakustantajien tavoista poiketen TLH-Media on huomannut panostaa myös painojälkeen. Laakapaino Oy on tehny
t hyvää työtä. Vain tekstauksesta, tai pikemmin sen puutteesta pääsee nipottamaan, sillä puhekuplat on ladottu.
Toivottavasti tätä tavaraa saadaan jatkossa myös lisää.
Joe Bar Team. Teksti ja piirrokset: Christian Debarre, Väritys: Studio Leonardo. TLH-Media Oy, Superbike (1994).
