Mainio brittilehti Edge juhli sadatta numeroaan kysymällä pelimaailman vaikuttajilta visioita siitä, millaista pelaaminen on vuosikymmenen lopulla. Eivät ymmärtäneet kysyä minulta, joten olen pakotettu visioimaan täällä.
Edgessä alan vaikuttajien visiot vaihtelivat utopistisista pessimistisiin. Yltiöpäisimmissä visioissa vilahtelivat holonäytöistä ajatuksilla toimiviin peleihin, raskaan työn raatajat taas eivät nähneet mitään tulevaisuutta. Mikään ei tulisi muuttumaan, vaan pikemminkin pelien tarjonta olisi entistä näköalattomampaa jatko-osien ja varmojen hittien metsästystä kuin nyt.
Muistellaanpa hetki millainen tilanne oli kymmenen vuotta sitten. Amiga oli vielä voimissaan ja PC teki vasta tuloaan pelikoneena. Ensimmäiset äänikortit olivat juuri saapuneet, PC:n grafiikassa kikkailtiin rujolla 320x200-grafiikalla. Modeemi oli harvinaisuus ja internetistä ei ollut yliopistojen ulkopuolella kuullut kukaan. Pelit olivat pahempaa lisenssiroskaa kuin koskaan, tulevien pelien laajuudesta sai vasta esimakua Ultima Underworldin ja Falcon 3:n juuri ilmestyttyä. Pelit jaettiin joko korpuilla tai moduuleilla.
Niistä ajoista on edetty pitkälle. Jatkossa kehitys ei varmaan ole yhtä huimaa. Yksi asia toistuu kaikkien tulevaisuudenkuvissa: pelien bisnespuoli tulee yllättäen olemaan se alue, missä koetaan suurimmat muutokset.
Polttakaa laatikot!
Siinä vaiheessa kun nopeat laajakaistayhteydet ovat yhtä yleisiä kuin jääkaapit, loppuu pelien jakelu perinteisenä hyllystä haettavana tavarana. Se on yksinkertaisesti liian kallista ja hidasta. Täysin aineettoman hyödykkeen muuttaminen laatikoissa myytäviksi tuotteiksi on täysin älytöntä toimintaa ja mitä nopeammin siitä päästään eroon, sitä parempi.
Kaiken muun lisäksi nykyinen pakettikauppa on täysin turhaa luonnonvarojen tuhlaamista, mistä tosin julkaisijat eivät taida olla järin kiinnostuneita. Sen sijaan heitä varmasti kiinnostaa häätää kaikki ylimääräiset välistävetäjät ketjun varrelta ja saada suurempi siivu pelin hinnasta suoraan itselleen. Eri asia, kuinka nopeasti kuluttajat hyväksyisivät maksamisen jostain sellaisesta, mistä ei saa vastikkeeksi mitään käsin hipelöitävää. Jo nykyinen DVD-koteloihin siirtyminen sai monet älähtämään. Vielä kauemmin tottuminen vie jenkeissä, missä PC-pelit kilpailevat laatikoiden koossa ja näkyvyydessä hyllyillä.
Nykyisetkin laajakaistayhteydet riittäisivät jo pelien siirtämiseen suoraan koneelle. Väittäisin, että suuri osa nopeista yhteyksistä jo nykyisellään hankitaan sen takia, että saadaan waret nopeammin koneelle. Pelien koosta ja imurointien pituuksista se ei voi olla kiinni, kun yhteydet eivät nykyisestään ainakaan hidastu. Kriittinen tekijä on se miten nopeasti nopeat ja kiinteähintaiset yhteydet leviävät kaikkialle, eivätkä vain kaupunkeihin. Nykyistä politiikkaa noudattaen vain viidellä suurella kasvukeskuksella on merkitystä. Maaseudun rupusakki saa laajakaistayhteydet vasta sitten kun se on taloudellisesti kannattavaa. Eli ei koskaan.
Vaikka nopeat nettiyhteydet ovat Suomessa ja varsinkin maailmanlaajuisesti vielä harvojen hupia, ei ole epäilystäkään siitä etteikö tilanne muuttuisi kymmenessä vuodessa. Siinä vaiheessa ne jakelijat, jotka eivät ole haistaneet muutosta tuulen suunnassa, jäävät nuolemaan näppejään.
Raskaan jakeluketjun katoaminen saattaisi tarkoittaa myös pienten julkaisijoiden renessanssia. Koska hyllytilasta ei enää tarvitsisi tapella ja maksaa, eikä rahaa tarvitsisi käyttää jälleenmyyjien jatkuvaan liehistelyyn, olisi myös pienillä julkaisijoilla paremmat mahdollisuudet saada pelinsä pelaajille asti. Toisaalta niin naiivi en ole minäkään, että luulisin markkinoinnin katoavan mihinkään. Sekin vain muuttaisi muotoaan. Silti täydellinen mullistus voisi myös luoda parempia mahdollisuuksia uusille tekijöille, kun hitaasti reagoivat suuret julkaisijat laahaisivat jalkojaan.
Pala kerrallaan
Entäpä piratismi? Täysin murtamatonta kopiosuojausta ei ole keksittykään, eikä sellaista tule myöskään pelien nettijakelun myötä. Silti se toisi mukanaan muutamia uusia kikkoja. Monet alan ihmiset puhuvat pelien jakelusta episodeittain. Käytäntöön muutettuna se tarkoittaisi että ostat ensin pelin rungon ja alkuosan, ja edetessäsi uusiin maailmoihin tai uusille tasoille, ostat uusia episodeja. Luulisi ainakin vaikeuttavan warettajien puuhastelua.
Ihan mihin tahansa peleihin episodimaisuus ei silti sopisi. Miten lentosimut jaettaisiin episodeihin? Entäpä strategiapelit? Tiikerit ja Pantterit vain lisämaksua vastaan, kun persaukiset joutuisivat pärjäämään jenkkitankeilla? Tällaisesta kehityksestä saa viitteitä siinä miten nettiropejen parhaat kamat vaihtavat omistajaa kovalla valuutalla. Toistaiseksi sitä tapahtuu vain epävirallisesti, mutta missä vaiheessa houkutus käy liian suureksi julkaisijoille? (köh.. Kultakala.. köh –nn)
Olen varma, että kun nettiyhteys on jokaisen PC:n ja konsolin vakiovaruste, näemme systeemin, jossa peli lähtee toimimaan vasta kun sen on käynyt aktivoimassa julkaisijan palvelimella. Microsoft tekee sen syksyllä ilmestyvässä Windows XP:ssä. Vaikka systeemiä on alku-uhkauksista jo hieman loivennettu, missään tapauksessa siitä ei tulla XP:n kohdalla kokonaan luopumaan. On vain ajan kysymys milloin pelien julkaisijat siirtyvät CD-avaimista vähän rankempiin konsteihin.
Yksi mahdollisuus on pelin sisällön siirtäminen reaaliaikaisena netin läpi. Pelaaja hankkisi vain pelin pääteohjelman, mutta kaikki data tulisi suoraan tekijöiden palvelimilta. DirectX:n yhtenä pääarkkitehtina tunnettu Alex St. John puuhaa nykyään jo täysin vakavissaan käytännön sovelluksia. Mitäpä jos peliä ei enää osteta kerralla, vaan jokaisesta pelikerrasta maksetaan erikseen? Netistä ja pelaamisesta tulisikin yksi globaali kolikkopelihalli?
Uhkakuvista huolimatta pelien siirtyminen kokonaan aineettomiksi hyödykkeiksi on kutkuttava ja jopa toivottava kehitys, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Pelien hinnan täytyy tippua reilusti ja nopeiden sekä kiinteiden nettiyhteyksien täytyy todellakin olla koko kansan saavutettavissa. Siihen asti kaikki on vain silkkaa haahuilua, koska julkaisijat eivät tee asialle mitään ennen kuin tavoitetaan kaikki potentiaaliset asiakkaat.
Kaikkein suurin kitka kehitykselle on ihmisten suunnaton muutosvastaisuus. Mitä ei näe, ei myöskään ole olemassa, eikä siitä silloin kannata maksaa. Harmi, sillä minusta olisi jo aika päästä eroon ylimääräisestä painolastista.
