Raotetaapa parinkin salaisuuden verhoa. Mikä Wexteen? Kuka Wexteen? Ja mistä ne pahuksen Jiit tulevat?
Viisi vuotta on pitkä aika, muttei Pelit-lehden saati tietokonepelien historia siihen lopu. Päinvastoin. Toimituksessa meitä kaikkein vanhimpia veteraaneja on jäljellä enää kaksi. Oman esihistoriani penkominen jää minun harteilleni.
Suosikki vs. Prosessori
Joskus joutuu tekemään valinnan, joka määrää elämän suunnan vuosikymmeniksi. Omani osui syksyyn 1982, kun jouduin valitsemaan Commodore VIC-20:n ja Mitsubishin tangentiaalilevysoittimen väliltä. Molempiin kesätyötienestit eivät riittäneet. Onneksi isoäitini auttoi valinnassa.
Tietokonenörttejä oli jo tuolloin ja he lukivat lehteä nimeltä Prosessori, etenkin sen mikroiluun erikoistuneita MikroProsessori-sivuja. Mummuni oli edellisenä jouluna korvannut Suosikin vuosikerran pukinkontissa Prosessorin vuosikerralla... Musiikin kuuntelu jäi siis toiseksi.
VIC-20 oli niin kuuma laite, että jopa kasettinauha-asemaa sai jonottaa kuukauden päivät. Jokainen muistiin kirjoitettu ohjelma katosi virran katketessa. Edes moduulipelejä ei tullut Kotkan kaupungin ainoaan tietokonekauppaan kuin kuukausien odottelun jälkeen.
80-luvulla tietokoneita ostettiin koteihin ohjelmoinnin opettelua varten. Ja minähän ohjelmoin. Kun kirjoittamani Katko-korttipeli otti ja voitti minut, lähetin ohjelman ja skandittomalla matriisikirjoittimella tulostetut peliohjeet Prosessorin toimitukseen.
Orastava ura oli kuitenkin tyssätä alkuunsa. Isäni säikähti riemunkiljahdustani siinä määrin että oli ajaa metsään, kun löysin ihka ensimmäisen oman artikkelini postilaatikosta kaivetun Prosessorin sivuilta. Kyseinen Katko-peli muuten piratisoitiin sittemmin Infon myymälle pelikasetille.
VIC-20-kauden ehdoton suosikkipelini oli Omega Race, jonka ääressä on valvottu useitakin vuorokausia putkeen.
Merirosvot tulevat
1982 alkoi ilmestyä aivan uusi lehti, Tietokone. Vuonna 1983 se tosin julkaisi vain neljä numeroa, mutta vuoden viimeisestä numerosta löytyi kotitietokoneille omistettu liite, Mikro2000. Sen ensimmäisenä juttuna oli VIC-20:lle kirjoittamani Basic-peli nimeltä Romuralli.
Ensimmäinen Mikro2000 päättyi artikkeliin nimeltä Tee itse videopelisi. Peliohjelmointivinkkini pohjautuivat todella tukevaan asiantuntemukseen, sillä Romuralli oli peräti toinen koskaan kirjoittamani peli. Edes syntymäaikani ei soittanut hälytyskelloja toimituksessa.
Commodore 64 -pelien saaminen oli vielä 1984 kiven alla, ja esimerkiksi Sublogicin Flight Simultor kakkonen oli pakko tilata Jenkeistä asti. Onneksi löysin Saksasta mukavan piraattikauppiaan, joka muutaman D-markan hinnalla kopioi minulle kaiken tarvitsemani.
Itse kuusnepakin oli pakko tilata ulkomailta, koska suomalaiset kauppiaat myivät joko ei-oota tai pyysivät täysin sikamaisia hintoja. Suomalaisen C-64:n hinnalla sai Saksasta sekä koneen että levyaseman. Tulli- ja postimaksujen jälkeen jäi rahaa vähän säästöönkin. Takuuhuollon kanssa oli toki vähän niin ja näin eli uunituoreen koneen sisältä kuulunut kolina oli pakko korjata omin käsin. Onneksi irronnut osa oli kooltaan vain 10x5 sentin kokoinen pala peltiä.
Sittemmin piraattien pöksyt alkoivat sauhuta myös Saksanmaalla. Viimeisessä viestissään saksalainen ystäväni kiitti yhteistyöstä ja pyysi minua hävittämään sekä hinnastonsa että yhteystietonsa.
Piraattivuosien C-64-suosikkejani olivat SSI:n Fortress, Broderbundin Loderunner ja Infocomin Enchanter.
Bittileirien saaristo
Keväällä 1984 Mikro2000 itsenäistyi ja sai nimekseen MikroBITTI. Uuden lehden lanseeraamiseksi järjestettiin oikein tv-kampanja, ja niinpä opiskelijakämpässä Otaniemessä pärähti eräänä aamuna puhelin: studioon tarvittiin joku käyttämään kuusnelosta kuvausten ajaksi.
Samaan syssyyn minua pyydettiin kääntämään alkujaan Apple II:lle kirjoitettu Kalle-kotipsykiatri Commodoren ymmärtämään muotoon. Ohjelman alkuperäinen kirjoittaja ei kuitenkaan ihastunut Kallen sanavarastoon tekemiini lisäyksiin, se kun tunnisti ansiostani myös kirosanat. Valitettavasti pari apumuuttujaa unohtui päivittämättä, kun sanojen määrä kirosanojen sensuroinnin myötä väheni. Tuloksena oli Bitin historin pisin jatkosarja, kun ohjelmaa paikkailtiin vuosien ajan.
Kesällä 1985 järjestettiin ensimmäiset Bittileirit ja kesäduuniongelmat ratkesivat vuosiksi eteenpäin. Joskus tuli tosin huidottua ihmisiä kepillä päähän tai paiskottua porukkaa järveen, mutta erästä kuume-episodia lukuunottamatta ainakin minulla oli hauskaa. Eräänä syksynä leirin tietokoneet toimittanut Commodore tosin hukkasi palauttamamme PC:t ja yritti useampaankin otteeseen laskuttaa minulta rekkalastillista tietokoneita. Sen sijaan leirille ilman lähettäjän osoitetta toimitetulle CD-ROM-asemalle ei koskaan löytynyt omistajaa. Ja siihen aikaan CD-ROM-asemat olivat sekä harvinaisia että kalliita.
Samalla tuli tietysti kirjoiteltua kaikkea mahdollista peliarvosteluista ja laitevertailuista uutisiin ja postivastauksiin. Nämä vuodet olivat melkoinen kirjottajakoulu, jonka hedelmillä levennän edelleenkin leipääni. Toimitussihteerit jaksoivat vuosi vuoden jälkeen takoa päähäni, että a) tekstini ei noudata suomen kielioppia b) artikkeleistani puuttuu joko otsikko, ingressi tai väliotsikot c) lauseessa ei saa olla yli 50 sanaa ja d) sanan "tulnevat" voi tappaa.
Näiden vuosien ehdoton pelisuosikki oli tietysti Elite, mikäs muu. Edes Amiga-pelit eivät yltäneet sen rinnalle.
Tähti on syntynyt
Vuonna 1987 Bitti sai rinnalleen Commodore-mikroihin erikoistuneen C=lehden, jonka kohtalo oli sidottu Commodoren johdon ammattitaitoon. C=lehden kausi on kuitenkin pisin rauhallinen jakso koko Pelit-lehden esihistoriassa. Kesti peräti viisi vuotta ennen kuin lehtikioskeihin ilmestyi jälleen uusi lehti: Pelit.
Mutta miksi Wexteen? Nimellä on itse asiassa varsin pitkä historia. Isäni oli nimittäin nuorena miehenä töissä eräällä pyhtääläisellä maatilalla, jonka suomenruotsalainen isäntä ei osannut ääntää hänen suomalaista sukunimeään. Niinpä hän väänsi isäni nimen pyttis-svenskaksi ja kutsui tätä Wexteeniksi. Omin nimen vuosia myöhemmin roolipelikäyttöön, ja kun uuden palstan pitäjälle tarvittiin pelaamiseen liittyvä nimimerkki, valinta oli selvä.
Sarjakuvakritiikkien kirjoittaminen nimimerkin suojissa tuntui kuitenkin hieman moraalittomalta, kuten esimerkiksi M. Kunnas antoi minun ymmärtää. Aloinkin vähitellen lipsautella vihjeitä todellisesta henkilöllisyydestäni, joka ei toivottavasti ole kenellekään enää arvoitus.
Mistä tulikin mieleeni, että se ensimmäinen J. tarkoittaa Joukoa ja toinen Juhania.
PS: Terveisiä Nina Kauppilalle Tampereelle. Kirjeesi pelasti pilvisen päivän.
