KeroBlaster todistaa, että kun sammakon panee asialle, täppärikin oppii tasohyppelyn.
Vanhahtavaan pikseligrafiikkaan kätkettyjä pelejä tunkee markkinoille kuin tahnaa tuubista. Kuten Keroblaster, Commodore 64:n ja NESin lehtolapsi, joka syntyy vain muutama vuosikymmen parasta ennen -päiväystään jäljessä. Keroblasterin sydän on sentään kultaa, sillä kahden tason loikkaräiskintä on kiistatta paras koskaan pelaamani täppärihyppely.
Suuryrityksen siivoojana työskentelevällä sammakolla riittää puuhaa, sillä se vastaa konttorin teleportterin puhtaanapidosta. Homma hoidetaan ei mopilla vaan rehdisti räiskimällä, sillä monenlaiset mörrit piinaavat korporaation hissiteknologiaa.
Luolatarinoita
Lukuisat indiepumput ovatkin tehneet parhaansa kupatessaan palikkagrafiikkasuonta tyhjäksi. Kun sammakkopelin historian ymmärtää, sen törkeällä tavalla ylikäytetylle graafiselle ilmaisullekin löytyy perusteet. KeroBlasterin työstänyt Studio Pixel on aikaisemmin täräyttänyt maailmalle mainetta niittäneen Cave Storyn (Pelit 2/2011, 92 pistettä + Pelit suosittelee), Daisuke Amayan äärimmäisen kauniin hatunnoston menneisyyden 2D-loikinnoille. Vielä Cave Storyakin retrompaan kuosiin puettu KeroBlaster on myös kunnianosoitus kasibittisille tasohyppelyille.
Retrovaikutteet jatkuvat myös äänimaailmaan, sillä peli paitsi näyttää myös kuulostaa NEStorilta. Pirteä tilupoppi tukee toimintaa ja viimeistään korvien kautta siirtymä kivikautisten Capcom-loikkien maailmaan on välitön.
Katso sammakon loikkaa!
Audiovisuaalinen toteutus on vain pelkkä kermakrumeluuri pelattavuuden kakkupohjan päällä, ja kontrolleissa KeroBlaster suorastaan loistaa. Ruudun alalaidassa on virtuaalinappulat vasemmalle ja oikealle sekä oma painike hyppimiseen. Ampuminen on ulkoistettu vaihdekeppiä muistuttavalle liukusäätimelle, joka kannattaisi kopioida jokaiseen iLoikintaan.
Pyssy jakaa nikkeliä automaattisesti ja säätimellä valitaan tulitussuunta vasemmalle, oikealle tai ylös. Systeemi saattaa aluksi tuntua varsin erikoiselta, mutta sen kanssa pääsee nopeasti sinuiksi. Kun röpöttely hoituu lähestulkoon itsekseen, käskyttäjä voi keskittyä hyppimään.
KeroBlasterin pelattavuus ei ole konsoliesikuviin verrattuna ihan partaveitsenterävää, mutta voiveitsikategoriaan noustaan fanfaarien saattelemana. Hyppelyyn riittävät pelkät peukalot eikä virtuaalinappuloiden kanssa tarvitse kärvistellä kuin harmonikkatreeneissä.
Ainoa napinan aihe koskee itse päätelaitetta, sillä iPad on tuskaisen kookas ja nappulat sen verran erossa toisistaan, että normaalit nakkisormet väsyvät laitteen kannatteluun. Peli on suunniteltu iPhonelle, jonka omistajat voivat ohittaa tämän itkuvirren. Täppärilläkin loikinta sujuu noin kiljoona kertaa paremmin kuin yhdessäkään muussa genrekaimassa.
Koska kontrollit ovat kunnossa, hipstereiden kiusaksi haastetta on roppakaupalla enemmän kuin muissa omenahyppelyissä. Konsoliserkkuihinsa verrattuna peli ei ole hirvittävän hankala, mutta lapsuudesta tuttu turhautuminen nostaa välillä päätään.
Pelimaailmasta irtoavalla pääomalla voi kaupasta ostaa itselleen helpotuksia. Sammakko ronttaa mukanaan melkoista asearmadaa, johon lisätussareita irtoaa tasopomoilta. Kaupan toiselta tiskiltä taas saa terveyshelpotuksia. Alussa päähahmolla on tasan kaksi sydäntä, joten henki on höllässä. Vaikka kaupasta saa lisää pumppuja rivin jatkeeksi, törttöilyyn ei ole varaa.
KeroBlasterista köyhtyy tuuheat viisi euroa, joka tuntuu näin ilmaispelien aikakaudella suoranaiselta ryöstöltä. Femmalla tosin saa täysin salonkikelpoisen konsoliräiskinnän, jonka reteä retrofiilis mahdollistaa aikamatkan nuoruuden alkulähteille.
Kiitos Daisuke Ayama, ettet ole ajautunut freemium-huumaan, jossa virtuaalikaupan pyssypäivitykset ja terveysbuustit olisivat mikromaksujen takana.
http://studiopixel.sakura.ne.jp/
Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: iOS
90
