Ystäväni, tutkija Sonja Ängeslevän uusi kirja Level Up – työrutiinit peliksi on hersyvän hauska kirja siitä, miten erilaisia peleissä käytettäviä tekniikoita voidaan käyttää hyödyksi myös työelämässä. Sonja ei kuitenkaan puhu varsinaisesti gamificationista eli pelillistämisestä, vaan työn jakamisesta tavoitteellisiin haukkapaloihin, jotka ovat tavallaan pikkupelejä ja joiden avulla päämäärä pysyy mielessä ja työstä tulee motivoivampaa.
Sonjan mukaan pelien rakenne panee pelaajat toistamaan samaa raivostuttavan vaikeaa kohtaa kerta toisensa jälkeen, kunnes se lopulta onnistuu. Tässä onkin se juju: ”Toistaminen epäonnistumisesta toiseen ei korosta toiston merkitystä, vaan pikemminkin sitoutumista, tekemällä oppimista ja itsensä haastamista. Tuskallisen vaikeassa kohdassa ei tee mieli luovuttaa. Ei vaikka samaa kohtaa pitäisi pelata 127 kertaa.” Tällainen asenne mukaan työelämään ja kaikki sujuu kuin tanssi!
Sonjan mukaan työyhteisö on kuin moninpeliä, jossa jokaisella on oma roolinsa yhteisen tavoitteen saavuttamisessa. Pelimekaniikkojen hyödyntäminen ei kuitenkaan hänen mukaansa tarkoita työn muuttamista pisteiden keräämiseksi, bonussektoreiksi tai pomotaisteluiksi, vaan uusia toimintatapoja, jotka tuovat kilpailuetua ja parantavat tulosta. Siirretään ajattelu sinne kuuluisan laatikon ulkopuolelle.
Varsinainen haukkapalaprosessi on tapa jakaa työprojekti palasiin, joissa on tavoite. Avainsanoja ovat verkostomainen toimintatapa ja epäonnistumisien salliminen ja niistä iloitseminen. Tärkein kysymys on miksi. Miksi teemme tätä – ei miten teemme tätä.
Vaikka haukkapalaprosessi on osittain tuttua asiaa erilaisista ideointi- ja muista tekniikoista, itse prosessia joutuu kuitenkin opettelemaan, sen verran kaukana se on nykyisistä työrutiineista.
Jotka Sonja kyseenalaistaa juuri siksi, että nyt työelämään tullut sukupolvi käsittelee tietoa ja työtään ihan eri tavalla kuin nykyinen, vakipaikassa vuosikausia rutinoitunut pappa- ja mammakaarti.
Hyvä kesää kaikille lukijoillemme!
