Syyskuussa Suomessa julkaistiin videona ja DVD:nä elokuva The Kid Stays In the Picture. Siitä ei tule suuren yleisön suosikkia, koska kyseessä on dokumentti. Mutta laatusellainen, joka on lähes pakkokatsottava jokaiselle amerikkalaisen elokuvan ystävälle.
Persoonallisesti ja epäperinteisesti toteutettu, palkittu dokumentti kertoo tuottaja Robert Evansin tarinan. Elokuva perustuu Evansin samannimiseen omaelämäkertaan vuodelta 1994. Evans toimii myös dokumentin kertojana. Hän on itseironinen ja viihdyttävä, mutta ei suinkaan kovaäänisellä ja vitsikkäällä tyylillä. Evans puhuu coolisti tasanuotilla kuin film noir -dekkarit 1940-luvun rikoselokuvissa. Saavutukset muistetaan mainita, mutta myös omat virheet myönnetään.
Kaunis mies
The Kid Stays In the Picture kannattaa katsoa siksikin, että Robert Evansin tarina on hyvin mielenkiintoinen. Mies tuotti muun muassa sellaisia amerikkalaisen elokuvan klassikoita kuin Chinatown (1974), Kummisetä (The Godfather,1972), Rosemaryn painajainen (Rosemary's Baby, 1968) ja Love Story (1970). Uralle mahtuu myös kalliita floppeja kuten Kippari Kalle (Popeye, 1980) ja Cotton Club (1984).
Jos kysyt Hollywoodissa, mitä nimi Robert Evans tuo mieleen, et luultavasti saa vastaukseksi elokuvan nimiä. Vuonna 1980 Evans jäi nimittäin kiinni kokaiinin hallussapidosta. Media teki asiasta skandaalin, joka paisui paisumistaan. Evansista tehtiin tärkeää kokaiinikauppiasta ja suurta saatanaa. Harva enää edes muistaa, että Evansia ei tuomittu mistään, häntä ei edes syytetty.
Robert Evans eli elämän, josta voisi tehdä mainion näytellynkin elämäkertaelokuvan. Nuorena miehenä Evansilla oli tasan yksi valtti: hän oli komea. Hänet haettiin näyttelemään elokuviin sananmukaisesti uima-altaan reunalta ja yökerhoista. Evans teki pienen läpimurron elokuvassa Tuhatkasvoinen mies (Man of a Thousand Faces, 1957). Hän myös esitti legendaarisen muuntautujan Lon Chaneyn elämäkertaelokuvassa tuottajalegenda Irvin Thalbergia.
Evans tajusi, ettei hänestä koskaan tulisi keskinkertaista parempaa näyttelijää. Hän halusi tuottajaksi. Omaelämäkerran erikoinen nimi liittyy juuri tähän. Eräs ohjaaja halusi antaa Evansille potkut erimielisyyksien vuoksi, mutta tuottaja oli tiukkana: "The kid stays in the picture", ja niin Evans pysyi elokuvassa loppuun saakka. Evans oli vaikuttunut tuottajan auktoriteetista. Kun nuori, enintään keskikertainen ja puolituntematon näyttelijä ilmoitti ryhtyvänsä tuottajaksi, hänelle lähinnä naurettiin.
Kummisedän kummisetä
Mutta Evansilla oli ystäviä, jotka luottivat häneen. Evans valittiin yllättäen Paramount-studion johtajaksi vuonna 1966. Kun hän aloitti, Paramount oli suurista Hollywood-studioista pienin. Evans johti Paramountin huipulle. Usein hän onnistui yhdistämään taiteellisen menestyksen taloudelliseen, jolle aikaisempien ilkkujienkin oli pakko nostaa hattua.
Kummisetä on hyvä esimerkki Robert Evansin tyylistä ja tavoista. Mario Puzon romaanin nimi oli aluksi Mafia, mutta kirjailija muutti Kummisedäksi kysyttyään Evansin mielipidettä asiasta. Paramountilla oli suurella rahalla ostetut Kummisedän filmausoikeudet, mutta ei aavistustakaan siitä, miten tiiliskivestä saisi elokuvan. Teos ei ollut erityisen elokuvauksellinen.
Aiemmin sisilialaisia ja italialaisia olivat Hollywood-elokuvissa esittäneet lähinnä juutalaiset. Evans pyrki aitouteen, joten hän halusi ohjaajankin olevan italialaista syntyperää. Nykyään tämä kuulostaa omituiselta, mutta tuolloin sellaisia filmiammattilaisia ei todellakaan Hollywoodissa ollut.
Joku muisti Francis Ford Coppolan nimen. Mies oli tehnyt pari pikkurahan floppia, joita kriitikot olivat kehuneet. Evans alkoi taistella Coppolan puolesta, sillä vaikka hän oli pomo, hän ei suinkaan ollut yksinvaltias. Evans voitti matsin.
Pian Coppola ilmoitti, että hän ei halua tehdä elokuvaa rikollisista, hän haluaa tehdä metaforan teollistuvasta Amerikasta. Evans poltti päreensä, sillä hänestä Kummisetä kertoo nimenomaan rikollisista, ei mistään muusta. Lopulta käsikirjoitus tyydytti myös Evansia.
Valmis elokuva kesti melko tarkkaan kaksi tuntia. Paramountin pomot katsoivat suursatsaustaan henkeään pidellen, sillä tuotantovaihe oli ollut vaikea. Mutta he olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Elokuvasta ei tarvitsisi muuttaa kuvaakaan, se oli erinomainen.
Paitsi että Evans oli eri mieltä. Hän kutsui Coppolan puhutteluun ja haukkui ohjaajan perusteellisesti. Evans oli nähnyt kuvatun materiaalin. Hän tiesi, että he olivat kuvanneet suuren elokuvan. Joten missä hitossa se sitten on? Coppola kehtaa tuoda nähtäväksi pelkän trailerin, vaikka Evans tilasi ihan oikean elokuvan.
Luultavasti ensimmäistä ja viimeistä kertaa elokuvahistoriassa tuottaja pisti ohjaajansa tekemään elokuvastaan lähes tunnin pidemmän uuden version. Nyt Evans oli tyytyväinen. Kummisedästä tuli ensin valtava menestys ja pian sen jälkeen klassikko.
Evans elää ja vaikuttaa yhä, mutta hänen uraromahduksensa jälkeiset elokuvansa eivät ole olleet samaa tasoa kuin ennen. Chinatownin jatko-osa The Two Jakes (1990) innosti harvoja. Eroottiset jännärit Sliver (1993) ja Jade (1995) leimattiin lähinnä Basic Instinct -kopioiksi. Mustanaamio (The Phantom,1996) floppasi, Pyhimys (The Saint, 1997) menestyi enintään siedettävästi.
Kun Robert Evansilta kysyttiin, mitä hän haluaisi muuttaa elämästään, vastaus tuli nopeasti: "Jälkimmäisen puoliskon."
